Blogi: Timo Vihavainen, to 19.09.2019 22:40

Muuan historiamme merkkipaalu

Sotamuseon kertomaa

 

Kävin taannoin pitkästä aikaa Tukholman Armémuseetissa. Tukholmahan on niin täynnä hyviä museoita, että jo se on pätevä syy käydä siellä vuosittain: Laivastomuseo, tekniikan museo (ja niiden vieressä vielä poliisimuseo ja urheilumuseo), Historiallinen museo, Wasa-laiva, Livrustkammaren, keskiajan museo. Nordiska museet ja sitten ne lukemattomat taidemuseot, Prins Eugenin huvilasta ja Millesgårdenista Kansallismuseoon ja moderniin museoon.  Taitaapa olla joku valokuvamuseokin.

Niitähän riittää. Tuntemistani yksityishenkilöiden museoista paras on August Strindbergin kotimuseo, jossa tekee mieli käydä useastikin. Mutta nyt siis armeijamuseo, nyläget sanottaisiin vanhalla suomella.

Tämä ei tietenkään ole mikään Pietarin tykistömuseo tai Pariisin Invalidihotelli. Entisen suurvallan museo se kuitenkin on ja sen näkee jo vanhojen tykkien määrästä museon seinustalla.

On meilläkin hieno ja lajissaan paljon parempikin tykkinäyttely Hämeenlinnassa, mutta puhun nyt menneistä vuosisadoista. Kun sotarautaan on aikoinaan panostettu koko suurvallan budjetilla, niin se näkyy vielä tänäkin päivänä.

Kymmenistä pronssitykeistä saisi kallisarvoista raaka-ainetta vaikkapa nykyisiin aseisiin, mutta toimiihan se tykkitarha tarvittaessa varastonakin, viimeiseen hätään. Näin kai voitiin ainakin joskus ennen ajatella.

No, joka tapauksessa ruotsalaisuuteen liitettiin kauan aivan erityisen sankarillisuuden leima. Vanhojen viikinkien henki sai arvollisen jatkajan Kaarle XII:n karoliineissa ja vaikka kaksi seuraavaa sotaa Venäjää vastaan hävittiin ja kolmannestakin selviydyttiin vain niukasti, säilyi karoliinien sankarillinen omakuva, ainakin poseerauksena.

Ibsenin ei Peer Gyntissä sattumalta ruotsalaisen henkilöhahmon nimenä ole herra Trumpeterstråhle, joka puhkuu sankarillista poseerausta. Kerranpa voitettiin Narvassakin ylivoimainen vihollinen!

No, Narvassa oli mukana myös suuri määrä suomalaisia, joita Poltavassa oli enää vain vähäsen, tulee tässä tietenkin suomalaisen mieleen ensimmäisenä. Ruotsalaisessa narratiivissa asiaa ei korosteta kuten ei suomalaisessakaan eikä siihen sitä paitsi oikeasti ole mitään oikeaa aihetta.

Muuan venäläinen tutkija on pohdiskellut sitä mikä teki ruotsalaisista käytännössä voittamattomia aina Poltavaan asti (Jätetään nyt se ”Pultava” jo unohduksiin, vaikka se onkin vakiintunut, sehän on pelkkää sekasotkua).

Mahdollisesti henkinen kantti oli jopa ratkaiseva tekijä. Poltavan jälkeen se nimittäin petti ja kun sodassa alkoi olla toivottomuuden piirteitä, taistelut alettiin myös hävitä.

Toki esimerkiksi Kostianvirran ja Napuen sotilaiden urhoollisuus ansaitsee kunniamaininnan, vaikka tappio tulikin.

Mutta Tukholman Armeijamuseo keskittyy nyt erikoisnäyttelyssään Narvan voittoon ja sen hintaan.

Olen joskus hieman irvistellyt tätä  Militärmusétin yleistä näkökulmaa, jossa naiset ja lapset yritetään tehdä mahdollisimman näkyviksi. Taisteluissa he eivät sentään olleet mukana kuin korkeintaan marketantteina sotakentän liepeillä. Yksi naispuolinen rakuuna Annika Svan ei vielä mitään muuta.

Nykyinen erikoisnäyttely Narva -voiton hinta ( https://www.armemuseum.se/utstallningar/segerns-pris--narva-1700/ ) on joka tapauksessa erinomainen. Siinä tuodaan laajasti esille ajan propaganda, jossa kerrottiin -mahdollisesti aivan todenmukaisesti- Liivinmaan siviiliväestön hirvittävästä terrorisoinnista.

Totuushan oli, että kun monikymmentuhantinen sotajoukko tuohon aikaan ilmestyi talonpoikien keskelle, se oli aina vielä suurempi onnettomuus kuin edes katovuosi tai rutto. Oli sitä paitsi luultavaa, että se toi molemmat mukanaan.

Karoliiniarmeijan loistava voitto sai aikaan riemun koko valtakunnassa, jossa Te Deumeja laulettiin joka kirkossa. Valtava määrä voitonmerkkejä saatiin ja paljon niistä on nyt esillä museossa.

Vihollinen häpäistiin, kuten tapana oli, mutta helpolla ei päässyt oma väkikään. Vihollisen tartuttama tauti ja ankarat leiriolot alkoivat niittää saalistaan.

Se kunnia, jota Trumpeterstråhle vielä pari sataa vuotta myöhemmin kumisutteli, oli lopultakin katinkultaa. Karoliinit marssivat Puolaan ja sitten Ukrainaan ja sodan onnettomuudet seurasivat aina sotajoukkoa, kuten jokaista suurta armeijaa tuohon aikaan. Valtakunta olisi kenties voitu pelastaa, jos olisi ajoissa ymmärretty, mistä on kysymys.

Kysymyshän oli Venäjän mahdin valtavasta kasvusta Pietarin toteuttaman eurooppalaistumisen myötä. Tästä kirjoitettiin jo sodan kestäessä ansiokas traktaatti, jota Kari Tarkiainen on tunnetussa tutkimuksessaan selostanut, mutta sankarikuningas ei ollut niitä, jotka antoivat tosiasioiden häiritä menoaan.

Karoliinikultti oli Ruotsissa voimissaan 1800-luvun lopulla ja tarvittiin itse Strindbergin kaltainen hahmo, jotta asiasta olisi saatu kuulla hieman kriittisempiäkin äänenpainoja.

Meillä Suomessa suhtautuminen Kaarleen on aina tainnut olla hieman kaksinainen. Kunniaa vaikkapa Narvan voitosta on mielellään nostettu historian hämäristä, kun taas toisaalta ison vihan kauhut ja Armfeltin Norjan retken katastrofi on mielellään pantu Suomea häikäilemättä riistävän keskusvallan syyksi.

Ruotsissa taas manattiin suomalaisten kyvyttömyyttä ja kukaties haluttomuuttakin puolustaa valtakuntaa. Daniel Jusleniuksen Suomalaisten puolustus (Vindicatio fennorum) littyy tähän seikkaan.

Oman maineen puolustusta tai ainakin puhdistamista olivat omalla tavallaan myös monet aivan tavattomat kauhutarinat Ison vihan ajoilta.

Nehän evät olleet perättömiä sinänsä ja Kustaa H. Vilkuna on nyt viime vuosina uudelleenpalannut alkulähteille ja löytänyt sieltä kaameita julmuustarinoita. Mutta tuon ajan sodissa ne eivät olleet niinkään tavattomia.

Tukholmaa nämä eivät sinänsä erityisesti aikoinaan kiinnostaneet eivätkä kiinnosta vieläkään. Suomi oli Suomi jo tuohon aikaan ja on aivan epähistoriallista nähdä siinä vain osa Ruotsia. Sitähän se oli hallinnollisesti, mutta kohtalonyhteys omaan maahan oli suurempi kuin lahden taakse.

Mutta nämä nyt vain tulivat mieleen hienosta näyttelystä. Siellä muuten huomasin, että Kaarlesta on tehty parikin ruotsalaista elokuvaa. Se ei toki ole paljon, olihan hän aikansa superjulkku, josta itse Voltaire sanoi, että hänen ongelmanaan oli, ettei hänellä ollut puutteita…

Mutta mieleen tulee, että kenties meilläkin olisi aihetta tehdä erikoisnäyttely Suuresta Pohjan sodasta -meidän näkökulmastamme. Se ei ole pelkkä Isoviha, vaan paljon enemmän. Historia kaikkine puolineen, kollaboraatiosta kansanmurhaan ja voitoista ja tappioista autioituviin taloihin ja paenneisiin virkamiehiin, sotavankeihin, orjiin ja sisseihin. Kyllä tutkimusta alkaa olla riittävästi.

Luulen, että yleisessä tietoisuudessa nämä asiat ovat liiaksi unohtuneet.

 

 

Timo Vihavainen to 19.09. 22:40

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Hyperkorrektius

su 12.07. 23:46

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07. 23:39

Ennen oli paremmin

ke 01.07. 22:49

Anti-intellektualismin ydin

pe 12.06. 23:52

Aikansa innovaatio

su 07.06. 23:25

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

su 12.07.2020 23:44

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07.2020 12:23

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07.2020 12:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Suuri pudotus

su 12.07.2020 23:50

Timo Vihavainen

Hyperkorrektius

su 12.07.2020 23:46

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52