Blogi: Petteri Hiienkoski, ti 17.09.2019 01:15

Sananvapaus on jakamaton

Sananvapauden tila vaikuttaa yhä surkeammalta.

Feministit, queer-aktivistit ym. vasemmistoradikaalit, jopa muslimikiihkoilijat, levittävät vihaideologiaa ja laukovat mielipiteitään muista. Ei ole harvinaista, että nämä käsitykset ovat muita loukkaavia ja halventaviakin: toistuvaa natsittelua ja rasistiksi, fasistiksi, ekstremistiksi tms. leimaamista.

Taustoiltaan erilaiset, rauhaa ja maataan rakastavat suomalaiset – olivatpa klassisia liberaaleja tai konservatiiveja, uskonnollisia tai uskonnottomia – eivät sen sijaan saisi esittää omia mielipiteitään. Edes tavallinen kristitty ei saisi enää ilmaista vakaumustaan ja siteerata Raamattua. Näille suomalaisille ei sallittaisi muiden kritisoimista ilman, että syytetään epämääräisesti "vihapuheesta", koska sen koetaan loukkaavan joidenkin arvoa ihmisenä. 

Siinä ei olisi mitään uutta tai erikoista, jos kysymys olisikin vain eroista ihmisten välisissä näkemyksissä tai vakaumuksessa. Eikä siinäkään, vaikka osapuolet tämän seurauksena arvostelevat toisiaan ja toistensa käsityksiä sekä käyttävät toisinaan rajuakin kieltä toisiaan vastaan. Maailma on täynnä julkaisuja, joiden voi sanoa loukkaavan joidenkin ihmisarvoa.

Eriävät vakaumukset ja näkemykset, samoin kuin erilaiset jännitteetkin, kuuluvat yhteiskuntaan. Sellaisia välttämättä on ihmisten ja ihmisryhmien välillä, milloin enemmän, milloin vähemmän. Kaikkia mahdollisia keinoja on historian aikana kokeiltu sopimattomana pidettyjen käsitysten ja vakaumusten juurittamiseksi pois – mutta huonolla menestyksellä.

Avoimen ja moniarvoisen yhteiskunnan edellytyksenä on se, että kaikilla näkemyksillä – myös niillä, jotka koetaan loukkaaviksi, jopa kaikkein iljettävimmillä – on oikeus tulla julki. Sananvapaus on länsimaiselle demokratialle suorastaan elinehto!

Tämä on pitkän historiallisen kehityksen tulos, johon on päädytty väkivaltaisten kokemusten opettamana. Sananvapauden turvaamiseksi on sen takia laadittu myös perustuslakeja sekä kansanvälisiä julistuksia ja sopimuksia. Niillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, ellei niitä todellisesti noudateta ja sovelleta käytäntöön.

Oikeus ilmaista itseään ei tarkoita sitä, että keskenään vastakkaisten näkemysten esittäjien olisi oltava toisilleen väkivaltaisia. Puheiden ja tekojen välillä on suuri ero. Edellisiä ei ole pakko kuunnella.

Kaikkein vihantäyteisimmistä ja ihmisarvoa loukkaavimmista puheistakaan ei myöskään automaattisesti seuraa väkivaltaa. Yhteiskunnallisen väkivallan syyt ovat moninaiset eikä niitä ole pelkistettävissä väkivaltaa lietsovaan puheeseen. Ilmaisuvapauden tukahduttaminen sen sijaan on monessa tapauksessa ollut keskeisiä syitä nousta julkisen vallan harjoittamaa sortoa vastaan.

Yksityiset ihmiset ja heidän sanansa eivät ole saaneet aikaan ainoatakaan kansanmurhaa. Sellainen edellyttää aina julkisen vallan osallisuutta. Siihen johtavat tapahtumat puolestaan alkavat yleensä siitä, että julkinen valta rajoittaa niiden yksilönvapauksia, joihin kansanmurha kohdistuu. Ensimmäiset askeleet siihen suuntaan on otettu.

Sanojen ja tekojen välille tehtävä erotus on välttämätön edellytys sananvapaudelle. Raja on pidettävä selvänä, eikä julkisen vallan pidä sallia kenenkään turvautua väkivaltaan. Sen päätehtäviin kuuluu ihmiselämän fyysisen koskemattomuuden turvaaminen. Jokaiselle yhdenvertaisesti.

Vakavaksi nykytilanteen tekee juuri se, että julkista valtaa käytetään mielipidevainon välineenä. Tilannetta vaikeuttaa se, että valtaosa joukkotiedotuksesta on eri tavoin integroitu julkiseen vallan ohjaukseen.

Sananvapaus on yksilön oikeus, kuten uskonnonvapauskin. Näiden oikeuksien perimmäinen tarkoitus on turvata yksilölle vapaus nimenomaan siltä varalta, ettei julkista valtaa käytettäisi häntä vastaan. Se on välttämätöntä, sillä tälle kuuluu paitsi oikeus harjoittaa pakkovaltaa, myös yksinoikeus väkivallan käyttöön.

Julkisen vallan pitäisi sen takia tykkänään pidättäytyä kieltämästä, saati kriminalisoimasta, mitään poliittisia, uskonnollisia, ideologisia tms. käsityksiä. Sen tulisi päinvastoin taata jokaiselle ilmaisunvapaus. Yhdenvertaisesti.

Yhteiskunnalliseen keskusteluun sopimattomien käsitysten esittämisen rajoittaminen ei mahdu länsimaiseen demokratiaan ja avoimeen yhteiskuntaan. Ylhäältä ohjattu mielipiteenmuokkaus – miten sitä toteutetaankin – on ominaista totalitaarisille ja autoritaarisille järjestelmille. Viime vuosisata antoi Euroopalle siitä kovan läksyn.

Asiat on käännetty päälaelleen, kun julkinen valta valjastetaan yksilöitä vastaan näiden esittämien "väärien" käsitysten tai ilmaisutapojen vaientamiseksi. Menettelyä voidaan toki perustella toinen toistaan "paremmilla" syillä. Niin on historian aikana tehtykin. Hyvältä kuulostavan retoriikan, johon yleisen mielipiteen muokkauksessa välttämättä turvaudutaan, ei pitäisi antaa johtaa harhaan.

Kieltämällä sananvapaus yhdeltä, se kielletään kaikilta: sitä ei enää ole. Samalla vedetään pois se varmistin, jonka tarkoituksena on estää yhteiskunnallisten jännitteiden purkautuminen väkivaltana.

Ne, jotka nyt käyttävät julkista valtaa rajoittaakseen poliittisten vastustajiensa sananvapautta, tekevät suuren virheen. Siinä otetaan vaarallisia askelia, joiden jälkeen rauhanomainen paluu kansanvaltaiseen järjestykseen ja avoimeen yhteiskuntaan voi osoittautua mahdottomaksi.

Joten meidän on oltava varuillamme mielipiteen tyranniasta, joka yrittää tehdä ainoastaan kysymyksen yhdestä puolesta sellaisen, jota voidaan kuulla. Kaikki kannattavat sananvapautta. Tuskin menee päivä ilman, että sitä korostetaan, mutta eräiden ihmisten käsitys siitä on sellainen, että he itse ovat vapaita sanomaan, mitä he haluavat, mutta jos joku sanoo jotain vastaan, se on törkeää. – Pääministeri Winston Churchill, puhe Englannin parlamentissa 13.10.1943.

Petteri Hiienkoski

Petteri Hiienkoski ti 17.09. 01:15

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07. 19:59

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05. 16:34

Suomalaisilla on oikeus tietää mitä hallitus on tekemässä

to 23.04. 01:34

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04. 16:17

Koronakriisin synkkä varjo Suomen yllä

to 26.03. 01:08

Suomi tarvitsee poikkeusoloja vastaavan hallituksen

pe 20.03. 22:14

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12. 14:45

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09. 01:15

Kunnioitetaanko koululaitoksessa enää ihmisoikeuksia?

ti 13.08. 00:15

Pettikö pääministerin tähystys Airiston veneturmassa: onko ideologia turvallisuutta tärkeämpää?

pe 09.08. 22:49

blogit

Vieraskynä

Euroopan islamisaatio ei ole näennäistieteellinen salaliittoteoria

ma 21.09.2020 22:51

Juha Ahvio

Valheellisen valkoinen Jeesus hävitettävä ja tilalle nynny queer?

ma 21.09.2020 22:49

Professorin Ajatuksia

Väkivaltaa Myyrmannissa?

ma 21.09.2020 22:41

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09.2020 22:46

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kunniakansalaisia tunkee busseihin lipuitta Espoossa

la 22.08.2020 00:46

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09.2020 22:45

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia uhkaa länsimaita

ti 11.08.2020 11:45

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Nuorten transhoidot - lääketieteellinen skandaali?

ke 09.09.2020 22:21

Olli Pusa

Looginen ongelma

pe 11.09.2020 10:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Miljoonien eurojen polkupyörät

ke 09.09.2020 22:18

Timo Vihavainen

Sitkeä pärjää

ma 21.09.2020 22:43

Matti Viren

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08.2020 23:52