Blogi: Timo Vihavainen, ke 04.09.2019 00:10

Teloitettujen ja teloittajien historia

Vaiettu historia

 

Hesarissa Unto Hämäläinen ehdottaa suomalais-venäläistä projektia Neuvostoliitossa 1930-luvulla tapettujen suomalaisten kohtalon selvittämiseksi.

Olisihan tuo jo aika tehdä, on itse asiassa erittäin outoa, että se on jäänyt kokonaan vaille virallisen Suomen ja muunkin Suomen huolenpitoa samaan aikaan, kun on panostettu aivan valtavasti rahaa ja tutkimusta sen selvittämiseksi, osallistuivatko jotkut suomalaiset nuorukaiset aikoinaan teloituksiin Saksassa vai eivätkö osallistuneet.

Suomessahan noita teloittajia toimi vuonna 1918 suuri määrä (o.t.o.) ja työsarkaa alalla riitti jonkin verran myös sodan aikana. Ei asia siis meilläkään niin kovin tavaton ole, jos nyt ei ihan normaalikaan. Jokuhan sen työn tekee, kun ylempi siihen käskee ja joita käskijöitä on riittänyt.

Toivotaan, että joku nyt herää tämänkin vetoomuksen kuullessaan. Olen silloin tällöin itsekin asiasta kirjoittanut, mutta eihän tällaisia asioita yhden yksilön mielipidekirjoituksilla käynnistetä.

Sivumennen sanoen, kun julkaisimme aikoinaan venäjäksi kirjan V semje jedinoi (Myöhemmin suomennettu nimellä Yhtä suurta perhettä, Kikimora 2000) ja lähetin siitä kappaleen Mauno Koivistolle, tämä innostui siitä ja kirjoitti koko sivun arvostelun hesariin.

Sen jälkeen myös Aleksanteri-instituutista löytyi rahaa ja kiinnostusta sen kääntämiseen ja julkaisemiseen myös suomeksi. Koiviston lisäksi kukaan ei kyllä tainnut enää siitä pukahtaakaan.

Kirjan johdosta Koivisto muisteli aikaansa Karhumäessä ja päivitteli, että eipä tiedetty heti rintamalinjan  takana olleen Sandarmohin suuri teloitus- ja hautapaikka. Siellä eivät kaiketi suomalaiset siis ainakaan paikalla olleen tietojen mukaan käyneet hautaamassa mahdollisesti teloitettuja vankejaan…

Usein vertaillaan erilaisten poliittisten suuntausten uhrilukuja. Tunnetun Mustan kirjan mukaan kommunistien (venytetyt) uhriluvut lähentelevät sataa miljoonaa. Natseilla ne nousevat tuosta tunnetusta kuudesta miljoonasta ylöspäin muun muassa sotavankien suhteettoman kuolleisuuden takia. Muitakin rötöksiä löytyy.

Sotavankien hoidon suhteenhan omassakin historiassamme on katumuksen aihetta ja niin on monella muullakin maalla, Neuvostoliitto ja sen liittolaiset mukaan lukien.

Nälkään kuoleminen lienee ainakin tietyissä tapauksissa inhottavimpia kuolintapoja. Joissakin tapauksissa hidas nälkiintyminen kyllä näyttää armahtavan uhrejaan tuomalla heille tylsyyden. Joka tapauksessa esimerkiksi Holodomorin miljoonat uhrit voidaan kyllä rinnastaa myös teloitettuihin, joiden kärsimykset sentään jäivät lyhytaikaisiksi.

Teloituksilla on kuitenkin, sanoisinko, oma makaaberi estetiikkansa, joka tekee niistä erityisen vastenmielisiä. Venäjällä tunnetaan nykyään varsin hyvin se, miten homma siellä hoidettiin, sillä monet teloittajat (palatš, alun perin tataareilta saatu sana) ovat avomielisesti muistelleet sankarillisia aikojaan.

Suurten ansioidensa vuoksi jotkut korotettiin peräti kenraaleiksi ja haudattiin Novodevitšin hautausmaalle (ks. http://ttolk.ru/?p=15741 ).

Mitäpä sanoakaan, työ oli raskasta, sekä moraalisesti (mitä sanoikaan aikoinaan Himmler Saksan kansan henkisestä lujuudesta, kun se pystyi tuhoamaan juutalaiset moraalisia vahinkoja kärsimättä) että suorastaan fyysisesti.

Rasitusvammat oikean käden ranneluissa seurasivat tuhansien laukausten ampumisesta lyhyen ajan sisällä. Työssä rähjääntyi ja jotkut hankkivat nahkaesiliinan suojelemaan veri- ja aivoroiskeilta. Työn jälkeen yläruumis pestiin eau de colognella, mutta veren- ja ruudinkäry ei lähtenyt.

Koiratkin murisivat pyöveleille vain kaukaa.

Sankarillinen päivä päätettiin runsaalla vodkan juonnilla ja siinä saatettiin sammuakin. Työ vaatii aina veronsa.

Psykologista stressiä aiheuttivat erilaiset kurittomuudet. Mukana oli paljon naisia, nuoriakin ja sovinistinen asenne oli monella niin tiukassa, että tämän ryhmän teloittamista pidettiin jotenkin sopimattomana. Sitä paitsi monet huusivat viimeisellä hetkellään eläköötä Stalinille, mikä oli aivan rienavaa. Sen vuoksi ehdotettiinkin jonkinlaista kasvatusta, jonka avulla tästä epäkohdasta päästäisiin eroon.

Alan suuruudet, kuten Sergei Maggo tekivät selvää kymmenestä tuhannesta kansan vihollisesta, Vasili  Blohinin tilillä oli jopa kaksikymmentätuhatta.

Erikoista on, että kahden tunnetun pyövelin nimenä oli Šigaljov, mikä tuo mieleen Dostojevskin Riivaajien šigaljovilaiset. Nämähän olivat vallankumouksellisia rabulisteja, joiden ohjelma koostui pelkästä sokeasta tuhoamisesta.

Kuten tunnettua, Dostojevski ennusti jo aikanaan, että mikäli sosialismin riivaajat pääsevät Venäjällä valtaan, tulee uhrien luku olemaan miljoonissa.

Suomalaiset, jotka aikoinaan sinne siirtyivät, olivat tavallaan kuin laboratorion koe-eläimiä. He yrittivät sopeutua uusiin oloihin ja sisäistää sen normit. Moni ryhtyi aatteelliseksi elimien yhteistyöhenkilöksi, jotkut epäilemättä toimivat myös teloittajina. Uskollisena Stalinille pysyi moni teloitetuista.

Tämä tarina on hyvin kiehtova ja myös hyvin dokumentoitu. Sen monia lukuja on jo nyt selostettu monissa kirjoissa, joista mieli tekee erityisesti mainita Mikko Ylikankaan aivan liian vähän huomattu teos.

Kun Neuvostoliitossa oli tapana kirjata tarkoin muistiin kaikki mahdollinen, on syytä uskoa, että tästä suomalaisten kohtalosta voidaan kirjoittaa todella monipuolisesti kiinnostava teos, joka ei ole pelkkää uhrilukujen laskemista.

Asia edellyttää vain arkistojen avoimuutta. Sieltäkin on jo saatu sen verran monipuolista tietoa, että tuntuisi aivan käsittämättömältä, että loppuja jostakin syystä haluttaisiin pimittää.

Martyrologiat ovat toki myös kiinnostavia ja jotenkin minusta tuntuu siltä, ettei meillä yleisesti edes tiedetä sellaisia jo olevan olemassa, kiitos Eila Lahti-Argutinan ja Leo Gildin.

Mutta eihän tätäkään puolta ole vielä loppuun asti tutkittu.

Nyt on syytä toivoa, että sekä Suomessa että Venäjällä viimeinkin herätään siihen, että salailun ja vaikenemisen aika riittää jo. Kyseessä on yksi maamme historian suurista teemoista ja sen ignorointi ei ole enempää eikä vähempää kuin kansallinen häpeä.

 

 

Timo Vihavainen ke 04.09. 00:10

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Hyperkorrektius

su 12.07. 23:46

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07. 23:39

Ennen oli paremmin

ke 01.07. 22:49

Anti-intellektualismin ydin

pe 12.06. 23:52

Aikansa innovaatio

su 07.06. 23:25

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

su 12.07.2020 23:44

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkainen väkivallan logiikka

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Valheiden verkko

ke 08.07.2020 10:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Suuri pudotus

su 12.07.2020 23:50

Timo Vihavainen

Hyperkorrektius

su 12.07.2020 23:46

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52