Blogi: Olli Pusa, su 18.08.2019 11:57

Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

Jostakin syystä eurooppalaiset poliitikot (määräyksestä?) ajavat valtavaa maahanmuuttoa Afrikasta ja islamilaisesta maailmasta. Vaikea ymmärtää, mitä järkeä tässä maahanmuutossa on?

Tulijat ovat pääasiassa kouluttamattomia ja kielitaidottomia. Parhaillaan on käynnissä muutos, jossa tekoäly ja automaatio tuhoavat 5-10 vuodessa suurimman osan sellaisista työpaikoista, joihin tulijat voisivat työllistyä. Eli työvoimaa ei tule, sen sijaan eurooppalaisille jää vuosikymmeniksi heidän elättämisvelvollisuutensa. 

Tulijat aiheuttavat valtavan määrän kustannuksia, joka johtaa eurooppalaisten elintason laskuun. Tutkimukset osoittavat, että tulijoiden lapset vaikuttavat kielteisesti koulujen toimintaan. He oppivat huonosti, liittoutuvat samanuskoisten kanssa ja pahimmillaan terrorisoivat kouluja. Ruotsissa monissa maahanmuuttajalähiöissä on valtavia vaikeuksia saada opettajia kouluihin. Mikä on tämän koulutuksen rapautumisen vaikutus eurooppalaisten maiden kilpailukykyyn tulevaisuudessa? Tuhoisa.

Entä sitten yhteiskuntarauha? Ruotsissa lähes kaikki raiskaukset aiheuttavat maahanmuuttajat Afrikasta ja islamilaisista maista. Monissa maahanmuuttajalähiöissä poliisin ja pelastushenkilöstön toimintamahdollisuudet ovat olemattomat. Ammuskelu, räjähdykset, autojen polttaminen ja väkivalta ovat jokapäiväistä - vaikka suomalainen valtamedia sitä yrittääkin pimittää.

Ranskassa tilanne on ollut levoton jo pitkään. Suurten terrori-iskujen jälkeen on maassa ollut sotatila ja sotilaat partioivat Pariisin kaduilla. Kovin vähän tästä on kerrottu suomalaisessa valtamediassa samoin kuin monien naapurimaiden levottomuuksista.

Saksaa on pidetty Euroopan veturina ja sen taloutta on kehuttu laajan siirtolaisuuden ja työvoiman kautta. Nyt sen talous alkaa sakata. Maasta uutisoidaan siirtolaisjengien rikollisesta toiminnasta, terrori-iskuista ym. Matkustajia työnnetään rautatieasemilla junan alle niin, että ihmiset miettivät tarkkaan, milloin uskaltavat mennä junalle-riskien minimoimiseksi.

Useiden kymmenien islaminuskoisten joukot ovat vallanneet maauimaloita ja ajaneet muut asiakkaat pakoon. On tarvittu isot poliisivoimat siihen, että nuo paikat on saatu hallintaan. Suomessa noista tapahtumista ei tiedetä juuri mitään median sensuurin takia. Saksalaiset tuttavat ihmettelevät, miten suomalaiset voivat olla täysin tietämättömiä näistä asioista.

Toimittaja Pertti Rönkkö on Facebookissa kuvannut sitä, mikä kulloinkin on pinnalla saksalaisessa mediassa ja se on aivan erilainen kuva, kuin minkä suomalainen media antaa. Tässä tuoreita havaintoja Euroopan sydämestä:

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta

4 tuntia ·

Konepistoolein varustettuja poliiseja tarvittiin eilen illalla Berliinin Neuköllnissä pitämään erillään kahta toistensa kimppuun käynyttä arabialaista suurperhettä. Kahta kamppailijaa jouduttiin hoitamaan puukoniskujen takia. Toinen tunnetuista perheistä kuljetti paikalle lisää lyömäaseita pakettiautolla. Yhteenottoa seurasi Berliner Kurier- ja muiden berliiniläislehtien mukaan yli 100 uteliasta.”


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/veitset-viuhuivat-kontulassa-kahinasta-kaynnistynyt-joukkotappelu-sai-verisen-lopun-kun-miesta-pistettiin-maksaan/7515048#gs.x2xozu



Entä suomalainen lintukoto? Tuore uutinen Suomesta:

Maahanmuuttajavaltaisessa Kontulassa joukkiot ovat riehuneet. Pahin tekijä sai 4 vuoden vankeustuomion. Tämä

Abdibadri Mustafe Duaale

Ei kuitenkaan kuulemma ole Pihtiputaan Duaaleja...

 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/veitset-viuhuivat-kontulassa-kahinasta-kaynnistynyt-joukkotappelu-sai-verisen-lopun-kun-miesta-pistettiin-maksaan/7515048#gs.x2xozu

 

Väkivallan kierre vain pahenee ympäri Eurooppaa ja eri maissa syyksi havaitaan valtava maahanmuutto Afrikasta ja islamilaisesta maailmasta. Silti tuota täysin hyödytöntä maahanmuuttoa halutaan jatkaa ja jopa kiihdyttää? Vaaditaan jopa salakuljettajien toiminnan avustamista Miksi?

Suomessa kasvaviin uhkiin reagoidaan vähentämällä poliisien määrää. Kun uhkat ja vaarat ovat kasvaneet, poliisien määrää on jopa vähennetty. Poliisiin syötetään ilmeisesti poliittisesti ohjattuja ”vihapuheryhmiä”, jotka kokevat oikeudekseen sensuroida ja pimittää tietoja ilman valtuutusta. Kun valtamedia ilmeisesti on melkoisen tarkassa sensuurissa, ne keskittyvät sosiaalisen median kirjoituksiin. Vihapuhepoliisi yrittää ilmeisesti estää, ettei valtamediasta sensuroitu tieto maahanmuuton tuhoisista vaikutuksista Suomessa ja Euroopassa leviä sosiaalisen median kautta.

Tähän siis haaskataan suuri määrä poliisin vähiä resursseja. Samaan aikaa monet poliisin muut tehtävät joudutaan laiminlyömään. Vastikään paljastui, että poliisi on jättänyt huomiotta 2000 vihjetietoa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ei ole aikaa, kun poliittisesti priorisoidaan muuta. Oulun seksuaalirikosten paljastumisen jälkeen arveltiin, että kyseessä oli jäävuoren huippu ja pääkaupunkiseudulla paljastuu vielä kamalampaa. Mutta eihän tietenkään paljastu, jos edes vihjeitä ei tutkita...

Entä mitä tekee suomalaisten turvallisuudesta vastaava ”poliisiministeri” eli sisäministeri Maria Ohisalo? Hän valittaa, että Suomessa eduskunta on ”liian valkoinen”. Kun eduskunta tunnetun sanonnan mukaan on kansa pienoiskoossa, miten tuo pitää tulkita? Ilmeisesti Ohisalon mielestä kansa pitää vaihtaa? Kiihdytettyä maahanmuuttoa?

Olli Pusa su 18.08. 11:57

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Työeläkejärjestelmä kriisissä

ke 20.11. 12:47

Halla-aho vs. Orpo

ti 19.11. 00:20

Natsien kirjarovioille jatkoa?

ma 04.11. 19:17

Käräjäoikeuden virkavirhe?

pe 11.10. 20:00

Valheiden takaa

ma 30.09. 11:01

Ylen aivopesu ja valehtelu

ti 27.08. 04:28

Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

su 18.08. 11:57

YLE propagandan lähteenä

pe 26.07. 21:53

Taas hyöky Afrikasta Suomeen

ti 23.07. 11:18

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07. 11:12

blogit

Vieraskynä

Jälleen kerran kaikki alkoi siitä, kun Israel ampui takaisin

su 17.11.2019 00:37

Juha Ahvio

Sanan- ja uskonnonvapautta on puolustettava nyt

su 10.11.2019 21:07

Professorin Ajatuksia

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

la 16.11.2019 23:35

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

la 16.11.2019 23:34

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Joka neljäs on perussuomalainen - kohta joka kolmas!

pe 08.11.2019 22:06

Mika Niikko

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11.2019 22:02

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hourulan väen ilmastovallankumous julkistettiin

su 17.11.2019 09:51

Heikki Porkka

Irtisanoutumisia professori Vesa Puurosen sensuuritoiminnasta

ke 20.11.2019 09:21

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Työeläkejärjestelmä kriisissä

ke 20.11.2019 12:47

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Saksassako jo heräillään?

ke 13.11.2019 21:41

Matti Viren

Miten korjata rapautuva hyvinvointivaltio?

ke 13.11.2019 23:58