Blogi: Arto Luukkanen, su 04.08.2019 23:19

Moskovan mielenosoitukset ja demokratiakulissin romahtaminen Venäjällä

Katselin eilen venäläisistä nettikanavilta "Reiluja vaaleja" vaativia mielenosoituksia Moskovassa ja Pietarissa.

Tässä vaikutelmia.

Mielenosoitukset jatkuivat elokuun kolmantena päivänä Moskovassa ja tällä kertaa niihin saatiin lupa.[i] Tämä lupa kuitenkin peruttiin pian ja näytti siltä, että vallanpitäjien tarkoitus oli iskeä luu kurkkuun mielenosoittajille vaatimalla tuomio-istuimissa edelliseen 27 päivän mielenosoituksessa pidätetyille opposition jäsenille pitkiä vankeusrangaistuksia.[ii]

Mielenosoitukset kuitenkin jatkuivat vaikkakin niiden pitäminen tuli miltei mahdottomaksi. Elokuun 3 pnä Moskovan pormestari sulki omalla päätöksellään kaikki Moskovan keskustan kaupat ja kahvilat. Samalla poliisi esitti metrolla kulkeville ”ohjaavia kysymyksiä” mahdollisesta osallistumisesta mielenosoitukseen.[iii]

Vallan reaktio oli massiivinen.

Poliisi sulki kaikki aukiot ja ei päästänyt keskustaan suuria ihmisjoukkoja. Opposition edustajista Ljubov Sobol pidätettiin tylysti kun hän pyrki menemään taksiin. Näytti aluksi siltä, että kansalliskaartin ja poliisin päättäväinen ”ennaltaehkäisevä” toiminta pysäytti  kokonaan ”rehellisiä vaaleja” vaativat mielenosoittajat kokonaa. Ihmisiä oli liikkeellä vähemmän ja pidätettyjä vähemmän kuin 27 pnä heinäkuuta.

Kansalliskaartin näytös ja umpimähkäiset pidätykset

Vallanpitäjät olivat nostaneet valmiuttaan ja joukkoja vilisi joka paikassa. Helikopterit ja joka puolelle nopeasti asetetut kamerat valvoivat mielenosoittajia. Käsi kädessä marssivat OMON-sotilaat näyttivät muodostavan jonkinlaisen elämän muurin kaupungin ja sen asukkaiden välille. Valta ei yksinkertaisesti antanut mielenosoittajille tilaa kävellä tai kokoontua kaupungilla.

Kaikesta huolimatta protestimieliala oli korkealla. Ihmiset kokoontuivat katsomaan Moskovaan mielenosoitusta kiinnostuneena ja samalla näkivät miten OMON-joukot veivät sattumanvaraisesti aina silloin tällöin ihmiset vankibussiin. Toisin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa, nyt ei tultu yöllä mustilla autoilla ja viety ihmisiä salassa. Nyt ihmisiä otettiin kiinni joidenkin virkaintoisten ja ammattitaidottomien upseerien johdolla sattumanvaraisesti ja umpimähkään. Ihmiset katselivat ällistyneenä ja ihmeissään kuin muinaisessa Roomassa missä kristittyjä vietiin kaduilta leijonien eteen. Some näytti kaiken livenä ja Venäjän älymystö huokaili turvallisesti kotona tätä näytelmää.

Mikään ei ole niin tehokasta ja brutaalia tapaa luoda puolueettomista ja uteliaista töllistelijöistä hallituksen vihollisia. Klassinen tapaus oli se, kun nämä pampunheiluttajat pidättivät hallitsevan puolueen ”Jedron” (Edinnaja Rossijan) erään paikallisen puoluesihteerin. Nainen kiljui protesteja ja heilutti puoluekorttiaan näiden poliisien edessä. Mutta eiväthän poliisit voineet erehtyä.

Jossain vaiheessa todettiin ”Dožd-televisiokanavan kommentoinneissa, että ”jokainen, jolla oli parta pidätettiin”.[iv] Pidätysten mielivallan tarkoituksena oli pelottaa uteliaita pois; jos ulkomaalaisia lehtimiehiä pidätettiin, niin kukaan ei ollut turvassa. Uteliaat ihmiset eivät kuitenkaan juosseet pois vaan katsoivat huumaantuneena tätä vallan avointa voimannäyttöä.

Kuten eräs vanhempi moskovalainen nainen, joka osallistui tähän mielenosoitukseen totesi: ”en halua elää sellaisessa Moskovassa, jossa toimitaan näin…” Tai kuten eräs toinen nainen, joka osallistui mielenosoitukseen vastasi kysymykseen, ”pelottaako teitä osallistua”. Aurinkolaseihin sonnustautunut nainen totesi:”pelkääminen riittää…mutta en halua keskustella…”.

Mielenosoitukset tulevat epäilemättä jatkumaan tästä eteenpäin ja näytti siltä, että edes pitkät vankilatuomiot tai sakot pelota enää näihin osallistuvia ihmisiä. Mielenosoitusten väkivaltaiset pidätykset saivat aikaan sen, että oppositio sai pitkästä aikaan rivinsä yksimielisiksi.[v] Se on itseasiassa varsinainen ihme sillä tätä ennen opposition ihmiset eivät ole kyenneet minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Tähän voisi liittää vain Leo Tolstoin kirjeen Aleksanteri III kun edellisen tsaarin murhaajia tuomittiin.

Mitä nämä vallankumoukselliset ovat?...he ovat ihmisiä, jotka vihaavat nykyistä järjestystä. Heitä ei käy voittaminen surmaamalla heitä. Heidän lukumääränsä ei ole tärkeä. Vain heidän ajatuksensa merkitsevät. Joka haluaa taistella heitä vastaan, hänen on käytettävä hengen aseita…”[vi]

Sekurokratia muuttuu avoimeksi poliisivallaksi?

Näiden mielenosoitusten tukahduttamisten perusteella voidaan epäillä, että Venäjää hallitseva sekurokratia on muuttamassa järjestelmää niin, että se hylkää kaikki demokratian fasadit ja muodollisuudet.

Kysymyksessä on iso muutos ja vaikuttaa tulevaisuuteen merkittävästi.

Kun sekurokratia hylkää laillisuuden muodot ja lopettaa ihmisten illuusiot vaikuttamisen mahdollisuuksista, tulee siitä lopulta kaiken vallan lähde. Aivan kuten tsaarin poliisin (Департамент государственной полиции) johtaja A Lopuhin aikoinaan vuonna 1095 totesi ”poliittinen poliisi on hallinnon kaiken mahdin perusta”.

Ero nykyisen ja tulevan välillä on merkittävä sillä vaikka sekurokratia onkin vallannut itselleen hallinnon tärkeimmät paikat niin huomattava, että lakeja noudatetaan ja säädetään Venäjällä vielä normaalilla tavalla. Ihmiset äänestävät kuvernöörit, duuman jäsenet ja myös itse presidentinkin asemaansa vaikka sekurokratia lopulta päättää kuka niihin vaaleihin voi osallistua ja miten paljon vaaleja manipuloidaan. Kaikki toimii lain kirjaimen mukaan vaikka julkinen tv on täysin vallanpitäjien näpeissä.

Tuleeko siihen nyt muutos?

Sekurokratian vallan täydellistyminen merkitsee myös sitä, että sen valvonta tulee täysin mahdottomaksi. Sen paranoidinen tapa nähdä maailmaa merkitsee salaliittoja ja poliittisia murhia, jotka ulottuvat itse hallinnon sisälle. Taisteluita käydään siten salaa ja väkivaltaisesti.

Näin on tapahtunut Venäjällä ennenkin.

Terroristi Dmitry Grigoriyevich Bogrov ampui vuonna 1911 maan pääministerin Pjotr Stolypinin Kiovan oopperassa. Murhan kummisetänä toimivat ilmeisesti silloiseen maan salaiseen poliisiin Ohranaan yhteyksissä olleet oikeistomonarkistit. Salaisen poliisin keinoihin kuului silloin myös sisäisen tyytymättömyyden suuntaaminen juutalaisvainoihin sekä myös mahdollisiin ulkoisiin selkkauksiin. Sisäministeri Vjatšeslav Konstantinovitš von Plehwe (1846-1904) oli eräs Venäjän-Japanin sodan pääarkkitehdeistä. ”Me tarvitsemme pienen ja voittoisan sodan vallankumouksen ehkäisemiseen”.

On mahdollista, että tällaisessa tilanteessa itse sekurokratian perustaja – Venäjän presidentti – on vaarassa. Sekurokraateille voi ehkä juolahtaa mieleen ajatus siitä, että suosittua presidenttiä ei enää tarvita – hänen traaginen poismenonsa yhdistää ihmiset ja sulkee opposition suut lopullisesti?

Ja valta siirtyisi uusille ihmisille.

Arto Luukkanen

 

Käsittelen tätä asiaa ja muita Venäjän lähihistorian vaiheita lokakuussa ilmestyvässä kirjassani. Suomi hajoavan imperiumin sylissä. (Otava. 2019). Tutkimuksessa pohditaan sitä onko Venäjän legimitaatiokriisi kypsynyt, onko Moskovan Maidan mahdollisuus  ja onko Venäjä uuden perestroikan edessä. Kirjan historiallinen osa perustuu Ukrainan KGB:n arkistodokumentteihin. Kyseinen arkisto oli NL:n 3 tärkein salaisen poliisin filiaali.

 

 

 


[i] https://www.novayagazeta.ru/news/2019/07/29/153772-meriya-moskvy-soglasovala-aktsiyu-3-avgusta-protiv-nedopuska-kandidatov-na-vybory-v-mosgordumu?utm_source=fb&utm_medium=novaya&utm_campaign=-meriya-moskvy-soglasovala-aktsiyu-3-avgus.

[ii] https://www.vedomosti.ru/politics/articles/2019/07/30/807673-vlast-oppozitsii.

[iii] https://echo.msk.ru/news/2475895-echo.html.

[iv] Kuten poliittinen tarkkailija Anton Oreh kirjoitti blogissaan juuri ennen 3.8. mielenosoituksia: neuvostovalta hävisi kun miljoonat ihmiset eivät enää kunnioittaneet sitä. Kansalliskaartin väkivaltainen toiminta näissä mielenosoituksissa johti samanlaiseen kunnioituksen puutteeseen. https://echo.msk.ru/blog/oreh/2475603-echo/.

[v] https://echo.msk.ru/news/2468891-echo.html.

[vi] https://www.pinterest.com.mx/pin/112730796899981537.

 

Arto Luukkanen su 04.08. 23:19

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44