Blogi: Arto Luukkanen, ti 04.06.2019 23:06

Maaseudun tulevaisuus - ei tulevaisuutta?

Juttelin tässä eilen kahden keskisuomalaisen huoltoasemayrittäjän kanssa.

Yrittäjinä 40 vuotta. Mukaan mahtui elämää suurempia tarinoita; voittoja ja tappioita. Mutta yhdessä kuitenkin – pariskunta, jonka yhteinen taival on opiksi meille kaikille.

Niin vasta- kuin myötämäessä yhdessä.

Aina rakentaen senkin jälkeen kun verottaja, murtovaras tai hallitus käy kukkarolla tai huoltohallissa tuhoamassa. He ovat pitäneet pystyssä Suomen tulevaisuutta.  

Ideologinen autoilijoiden ja omakotiasujien vaino käynnistyy

Keskustelu yrittäjäpariskunnan kanssa kääntyi tulevan hallituksen ohjelmaan.

Edessä näyttää olevan Iso Viha. Maaseutu on täynnä öljylämmitteisiä taloja. Niitä on Suomessa on noin 200 000.

Uusi ” Viiden Sentin” hallitus kiristää lämmityspolttoaineiden verotusta 100 miljoonalla eurolla. Niissä taloissa asuu eläkeläisiä, joiden elämästä tulee nyt verojen korotusten kanssa mahdotonta.

Nämä eläkeläiset liikkuvat dieselautoilla. Ilman sitä ei voi täällä elää. Hallitus nostaa polttoaineiden hintoja ja samalla myös hyökkää näiden autojen kimppuun.

Kyse on ideologisesta vainosta.

Ihmiset pitää keskittää lähiöihin kun vihreä hirmuvalta iskee. Ihmisistä tulee evakkoja, jotka oma hallitus karkottaa pois kotoa.

Läksin vakuuttuneena ja vähän järkyttyneenä pois näiden kahden yrittäjän luolta. Heidän tarinansa lämmitti ja rohkaisi. Siinä oli suomalainen sankaritarina.

Uuden hallituksen järjetön politiikka kuitenkin harmitti.

Kepu – zero points

Maaseudun laiminlyöminen ja ihmisten ideologinen vainoaminen ei ole järkevää toimintaa.

Nähtävästi seuraavissa vaaleissa käy niin, että kepu, jonka olisi pitänyt puolustaa näitä ihmisiä, kääpiöityy alle 5% puolueeksi.

Kepun käy kuin Suomen euroviisukappaleiden – Finland – no points!

Ihan sama vaikka kepulaiset olisivat saaneet 300 maakuntaa ja yhtä monta maakuntasatraapin virkaa.

Kepu is over!

 

Arto Luukkanen ti 04.06. 23:06

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06. 23:43

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06. 23:53

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06. 22:51

Kepun poliittinen koti palanut - PS vaihtoehto

la 15.06. 01:06

Antti Rinne on Suomen Hrustsov

ti 11.06. 23:26

Antti Rinteen "Hei Me Nautiskellaan!" hallitus

su 09.06. 22:56

Kepu - vaatelias rakastajatar

pe 07.06. 23:24

Maaseudun tulevaisuus - ei tulevaisuutta?

ti 04.06. 23:06

Puoluetta palvelemaan - Arto Luukkanen puoluesihteeriksi

ma 03.06. 21:34

Kepu siirtyy politiikasta talouteen

to 30.05. 22:15

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Dopingiin uusi standardi

ke 26.06.2019 00:06

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Facebook rakastaa minua

ke 26.06.2019 21:53

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06.2019 00:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19