Blogi: Arto Luukkanen, la 25.05.2019 20:24

KGB ja sen mustien operaatioiden "jatkot" EU-vaaleissa

Vaaleissa pitäisi valita erilaisten politiikkavaihtoehtojen välillä.

Kansanvaltaan kuuluu se, että eri vaihtoehtoja esitellään ja niistä keskustellaan asiallisesti.

Mutta demokratian vastustajille tämä ei ole koskaan sopinut.

Näyttävin esimerkki Euroopan lähihistoriasta on Neuvostoliitto. Siellä politiikanteko ei ollut näin hienovaraista. Siellä etsittiin vihollista.

Neuvostoliitossa ei tyydytty vain pilkkaamaan vastustajaa vaan tämä totalistaristinen valtio kehitteli oman ”kompromaatti-metodologiansa” kotimaisia ja läntisiä vastustajiaan vastaan.

Vihollinen oli tuhottava. Niin poliittisesti kuin myös fyysisesti.

Neuvostoliitossa oli tapana metsästää toisinajattelijoita monella eri tavalla. Heitä yritettiin jututtaa, käännyttää, värvätä, murtaa, vangita tai sitten saattaa häpeään kompromaattien avulla. Yleensä se tapahtui valokuvia ottamalla joistain ikävistä tilanteista tai sitten luomalla häpeällinen tilanne, joka filmattiin. KGB yritti saada erityisesti CIA-agentit tällä tavalla ansaan ja käytti huomattavasti aikaa ja voimavaroja tulevien kohteiden psykologiseen tutkimukseen ja heikkouksien luotaamiseen. KGB teki tätä ”kompromaattien” keräämistä jatkuvasti ja tätä menetelmää käytettiin/käytetään myös lännessä. Nykyisen tekniset vempaimet varmistavat se, että jokaista voidaan kuvata ihan missä vain.

Populistien kimppuun!

Näyttää siltä, että jotkut tahot EU:ssa ovat päättäneet käydä ”äärioikeistolaisten” ja ”populistien” kimppuun ennen vaaleja muistellen ja ihaillen neuvostomalleja. Viittaan tässä nyt Itävallan skandaaliin, jossa Itävallan vapauspuolueen FPÖ:n johtaja Heinz-Christian Strache saatiin puhumaan levottomia ja arvottomia juttuja videonauhalle – näin skandaali oli valmis. Hän joutui eroamaan.  Itävallan hallitus joutuu eroamaan ja populisteja ympäri Euroopan leimataan ’Putinin rengeiksi’.

Saksalaiset tiedustelupomot epäilevät Itävallan skandaalia ja sen alkuperää

Mitä enemmän tästä filminpätkästä saadaan tietoa, sitä enemmän se haiskahtaa jonkun tiedustelupalvelun toiminnalle. Viittaan tässä saksalaisiin tiedustelun asiantuntijoiden, Saksan kotimaantiedustelun johtajan Hans-Georg Maaßenin (BfV:n johtaja 2012 -2018) ja ulkomaantiedustelujohtajan August Hanningille (BND:n johtaja 1998-2005) reaktioihin tästä skandaaliin.

He suhtautuvat tähän tapahtumasarjaan hyvin kriittisesti (kt. skandaalikeskustelu: https://www.youtube.com/watch?v=QIGD2G2Q94k; ja  Maaßenin maksumuurin takana oleva haastattelu: https://www.bild.de/bild-plus/politik/ausland/politik-ausland/maassen-die-ueblichen-verdaechtigen-sind-nicht-immer-die-taeter-62024316,view=conversionToLogin.bild.html; yhteenveto siitä: https://www.unsertirol24.com/2019/05/20/die-video-falle-ist-erst-der-erste-akt-des-skandals/. )

Yhteenvetona.

Nämä edelliset tiedustelun ammattimiehet epäilevät vahvasti sitä, että kyseessä on KGB:n/Stasin historiallisesta esimerkistä vaikutteita saanut metodinen operaatio. Tähän operaatiolajiin kuuluvat Maaßenin mukaan kuunteluaktiot, salakuunteluhyökkäykset, huume-, lahjoitus- ja rakkausansat jne. Ja kuten hän totesi niitä voivat käyttää muutkin tahot.

Strachen tapauksessa käytettiin ilmeisesti klassista ”ansan rakennusta”. Hänen mukaansa:  "Tällaisten ansojen asettelu on usein helppoa ja voidaan myös lukea Dirty-Campaigning'in instrumentaarioon, jossa yritetään diskreditoida poliittinen vastustaja osittain tiedustelupalvelullisilla välineillä". Hänen mukaansa tällainen on myös jonkinlaisen rajan ylittämistä sillä se merkitsee, että tiedustelupalveluiden henkilökuntaa ja poliiseja on otettu mukaan poliittiseen taisteluun.

Hanning – tiedusteluväen tekemä ansa!

Samalla linjalla on myös Hanning (https://www.n-tv.de/mediathek/videos/politik/Offenkundig-wird-hier-versucht-Wahlen-zu-manipulieren article21035713.html?fbclid=IwAR2b8lFuWiMNtt6MkKg3V9ptc2nhoeyxnqpBPuNoymbAK83Ra0cRQYBdoFw; https://juergenfritz.com/2019/05/21/versuch-der-wahlmanipulation/). 

Hanningin mukaan Itävallan tapauksessa kyse oli monimutkaisesta ja ammattitaitoa vaativasta erikoisoperaatiosta. Siihen käytettiin houkutuslintuja, asuntoihin oli asetettu mikrofoneja ja kaikella oli ollut perusteellinen esityönsä. Itse operaatio oli kallis ja hyvin suunniteltu ja sen julkaisua odotetiin 2 vuotta.

Hanning kysyy hyvin perustellusti, miksi odotettiin kaksi vuotta tämän kanssa? Miksi ei julkistettu heti? Miksi sallittiin Itävallan parlamenttivaalit ilman videota? Niihinkin olisi voinut vaikuttaa. Ja hallituksen muodostamiseen. Ja miksi kaikki julkistettiin viikkoa ennen tärkeitä Euroopan vaaleja?

Hänen arvionsa mukaan tässä yritettiin manipuloida EU- vaaleja.

Miksi tällaista ei pidä sallia politiikassa?

On periaatteessa hyvä, että lehdistö yrittää valaista vallanpitäjien motiiveja ja salaista toimintaa. Se kuuluu demokratiaan. Herrojen elkeet ja temput pitää selvittää. Kansalaisilla on myös oikeus kysyä ja selvittää asioita.

Se, että poliittiseen taisteluun vaikka väärin ajattelijoita vastaan käytetään virkamiehiä, poliiseja, tiedustelupalveluiden erikoisosaamista, kyyläämistä ja ansojen rakentelua on kuitenkin arveluttavaa. Tiedotusvälineiden on kysyttävä itseltään: pitääkö törkeän laittomasti hankittua aineistoa aina automaattisesti julkaista. Onko julkaisijalla automaattinen salausoikeutta lähteisiinsä, jos kyseessä on poliittinen tiedusteluoperaatio? Eikö media silloin joudu ”sätkynukeksi”?

Median lähdesuoja on tietenkin ehdoton mutta kysymys kuuluu: jos joku toimittaa sinulle huolellisesti ja harkitusti tehdyn ”kompromaatin” niin onko julkaisijalla velvollisuus harkita sitä mikä on tämän materiaalin toimittamisen tarkoitus? Kiristäminen tai poliittinen sabotaasi?

Voidaan kysyä: mihin saakka mennään? Annetaanko tällä tavalla eri maiden sekurokraateille mahdollisuus päästä politiikkaan? Käykö meille kuin Venäjällä kävi, jossa tiedustelupalvelu sai vallan? Pitääkö jokaisen poliitikon ja kansalaisen pelätä, että hänen yksityiset keskustelunsa voidaan videoida ja julkaista? Onko se EU:n asema niin pyhä, että kaikki keinot voidaan pyhittää sen suojelemiseen ja varjelemiseen?

Politiikantekijöiden on hyvä miettiä tarkasti niitä seurauksia, joita tällaiselle pelailulla on.

Kansan ääntä ei voida pimittää James Bond-jutuilla. Venäjä-kortin todelliset pelaajat ovat taustalla ja ovat saaneet maksunsa ihan julkisesti.  Ja maksaneet niistä verot kuten hyvin tiedämme täällä Suomessa.

EU-vaalit pelottavat Euroopan eliittiä

Joku pelkää kansan ääntä, niin Suomessa kuin koko Euroopassa.  

Maaßen kuitenkin muistuttaa, että kyseessä oli vain ensimmäinen näytös. Toisessa näytöksessä paljastetaan ansan taustamiehet.

PS. Joskus tämä ”hyvä-signalointi-wouhotus” menee hauskaksi. Katsokaa seuraava: https://juergenfritz.com/2019/05/20/islam-gehoert-seit-2000-jahren-zu-europa. Siinä Hollannin demarien johtaja Frans Timmermans ilmoitti paneelikeskustelussa, että islam on ollut jo 2000 vuotta osa eurooppalaista kulttuuria.

Nyt kaikki demarit – ottakaa laskutikku esille ja tehkää laskutoimittelu: paljonko on 2019 miinus 632?

Johtopäätös. Älä ota demaria valtiovarainministeriksi! Tämä viesti siis Säätytalolle!

PPS. Muistakaa äänestää.

Jumala synnyinmaata varjelkoon!

 

 

Arto Luukkanen la 25.05. 20:24

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07. 22:54

Vanhanen "saksattuu" tai lopettaa "ponitalouden"

pe 12.06. 23:57

Kepu menettämässä sielunsa ja kannattajansa - hallitus vaihtoon?

su 07.06. 23:27

"Bongoryhmä" Unkarin kimpussa?

ti 02.06. 23:48

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05. 23:13

Marinin "uutiskuuluttaja" demokratuura vs. tieteen vaihtoehto

ma 11.05. 23:23

Sanna vaarantaa tietoisesti ihmisten hengen?

su 03.05. 22:21

Marinin "Pullonkaula" hallitus - NL:n perillinen

ti 28.04. 23:29

Avoin kirje Sanna Marinille ja rakkaalle medialle

to 23.04. 18:39

Sanna Marinin hallituksen "eessun taassun"

ke 15.04. 21:56

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Suru-uutisia maailmalta

ke 08.07.2020 23:38

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Valheiden verkko

ke 08.07.2020 10:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07.2020 23:39

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52