Blogi: Timo Vihavainen, ti 07.05.2019 22:57

Rooma ja me

Pakanuudesta kristinuskoon

 

Marja-Leena Hänninen, Maijastiina Kahlos, Ulla Lehtonen, Uskonnot antiikin Roomassa. Teos 2012, 398 s.

 

Uskonnoista antiikin Roomassa lienee jokaisella meistä vielä tänäkin päivänä jonkinlainen mielikuvansa. Olympoksen jumalat ovat olleet niin tärkeä osa länsimaiden taidehistoriaa, ettei kukaan koulunsa käynyt vieläkään voi olla tuntematta niistä ainakin muutamia, vaikka niiden palvonnan päättymisestä on jo puolitoista vuosituhatta.

Käsillä oleva kirja asettaa Roomassa palvotut ja kunnioitetut jumalat ja jumaluudet yhteyksiinsä ja kartoittaa kiinnostavasti uskonnon merkitystä valtakunnassa aina siihen saakka, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto.

Kirjan huomaa heti tutkijoiden kirjoittamaksi, mikä voisi olla moitekin luettavuuden kannalta, mutta ei tässä tapauksessa ole. Sen ansiona tavalliseen matkaopasmaiseen kuvailuun verrattuna on suurten peruskysymysten esittäminen: mitä uskonto aikoinaan merkitsi ja miten ja miksi se muuttui.

Suuriin periaatteellisiin kysymyksiin ei tietenkään usein ole saatavilla yksiselitteistä vastausta, mitä niin sanotulla faktantarkistajien tasolla näyttää olevan mahdotonta käsittää. Siitä huolimatta niiden huomiointi lisää suuresti kirjan kiinnostavuutta.

Koska tämä nyt on blogi, eikä kirja-arvostelu, en ryhdy laajemmin selittämään kirjan sisältöä, vaan ajattelen sen sijaan omiani. Siitä tekijät eivät ole vastuussa.

Minua nimittäin kiinnostaa tässä erityisesti tuo uskonnon vaihtuminen, jota toki onkin pidetty aikakausien vaihtumisen merkkinä.

Koska uskonnon merkitys on juuri näinä aikoina myös kokenut suuren murroksen, saattaisi historiallisilla ennakkotapauksilla olla jotakin kerrottavaa meille myös tässä suhteessa. Toinen juttu on, että johtopäätökset meidän aikaamme ajatellen jäävät pakostakin spekulatiivisiksi. Erot muinaisuuteen ovat niin suuria.

Joka tapauksessa roomalaisen yhteiskunnan peruspilari oli perhe, vieläpä patriarkaalinen perhe, jonka paterfamiliaksen genius myös kuului kunnioitettaviin henkiin, Naisen junolla oli siihen verrattava asema, mutta ei tietenkään sama.

Kotijumalat, laarit ja penaatit, puuttuvat tykkänään nykymaailmastamme. Television nimittäminen kotialttariksi taitaa sekin ontua ja sitä paitsi kuulua jo menneisyyteen. Perhekeskeisyys taitaa olla yhä enemmän hajoamassa, vai onko kyseessä vain pintaliitäjien tarkkailuun liittyvä näköharha?

Entäpä sitten hyveiden palvonta? Mahtanenko osua oikeaa, jos sanon, että koko hyveen idea on nykymaailmalle syvästi vieras. Hyveiden sijaan palvotaan ja mainostetaan ihmisten paheita. Mikäli sallitaan ajateltavan, että jotkut olisivat muita parempia, kartetaan ajattelemasta, että asia voisi liittyä heidän hyveisiinsä ja selitetään sitä muulla tavoin.

Lain ja valtion lujuus oli ihanteelliselle roomalaisuudelle ainakin yhtä keskeinen asia kuin perheen pyhyys. Ilmeisesti molemmissa piti vallita ihanteellinen tasapaino, joka syntyi, kun jokainen sai sen, mitä hänelle kuuluu, niin ihmiset kuin jumalat.

Jumalille oli uhrattava oikein, esi-isien tapaan (mos maiorum). Täten turvattiin jumalten rauha (pax deorum) ja tämä oli niin tärkeä asia, että korkeimmat pappisvirat olivat poliitikkojen käsissä. Keisarien valtaoikeuksiin kuului myös ylipapin eli pontifex maximuksen virka.

Tärkeät tehtävät, kuten vaikkapa sodan aloittaminen oli suoritettava suotuisten enteiden vallitessa ja niiden selville saaminen oli erittäin tärkeää.

Kaikki eivät tietenkään ole koskaan olleet hurskaita. Niinpä tunnettu tarina kertoo sotapäälliköstä, joka halusi lähteä taisteluun huolimatta siitä, etteivät pyhät kanat suostuneet syömään.

Tuskastuneena typeriin luontokappaleisiin potentaatti tokaisi, että elleivät kanat halua syödä, niin ne saavat sen sijaan juoda ja heitti ne laivasta yli laidan.

Tuloksena oli sitten katastrofaalinen tappio.

Todennäköisesti pyhiä ennusmerkkejä, oraakkelien lausumia ja uhrieläinten maksaa voitiin myös paljonkin tulkita sen mukaan, kuin näytti sopivalta. Siinäkin mielessä pappeus oli tärkeimmältä osin poliittista.

Näinhän nykyäänkin tehdään ja erilaiset auguurit ja heidän näkemyksensä vedetään monilukuisina mukaan, kun tehdään hallitusohjelmia, budjetteja ja muita keskeisiä valtiollisia päätöksiä.

Religio merkitsi Roomassa kohtuullista ja järkevää suhdetta jumaliin ja sen vääristymä ja tavallaan vastakohta oli superstitio, joka merkitsi kohtuuttomuuksiin menevää intoilua.

Tosin myös isien perinnäistapoihin saattoi kuulua aika hurjia jumalten lepytysmenoja, kuten pyhä kevät, joka merkitsi kaiken kevään aikana syntyvän uhraamista jumalille.

Mutta kuitenkin niin sanottu vanha pakanuus merkitsi ihmisten ja jumalten välisissä suhteissa sitä, että ne olivat vähän kuin patronuksen ja klientin. Kummallakin oli velvollisuutensa ja kun ne hoidettiin, oli aihetta odottaa sopuisaa yhteiseloa.

Vasta myöhemmin keisariajalla kehittynyt toinen pakanuus nosti jumaluuden ylemmäs ihmisen yläpuolelle ja siinä alkoi myös olla monoteismin piirteitä, joskin koko monoteismin idea olisi ilmeisesti tuntunut yksipuoliselta fanatismilta ja superstitiolta, jossa oli jopa ateismin piirteitä. Niinhän kristittyjä arvioitiinkin.

Joka tapauksessa kristityille ominaista kääntymystä tavattiin samoihin aikoihin myös muualla ja sellaisesta voitiin puhua myös filosofisten suuntausten kohdalla.

Mitä tulee itämaisiin uskontoihin, kuten Mithran ja Kybelen palvontaan, ne näyttävät ainakin osin kukoistaneen normaaleina ilmiöinä muiden kulttien joukossa.

Kristinuskoa voidaan kaiketi pitää yhtenä aikansa synkretismin muotona, joka aluksi oli juutalaisuuden osa, mutta sittemmin alkoi vetää puoleensa muitakin.

Kristittyjen vainoista kirja nostaa esille sellaisen tutkijan mielipiteet, joka pitää niitä mittasuhteiltaan varsin vähäisinä.

Joka tapauksessa ne eivät kristillisyyttä kukistaneet, vaan luultavasti vain sitä vahvistivat.

Ankaran suvaitsemattomuutensa vuoksi kristillisyys epäilemättä oli valtion yhtenäisyyden kannalta epämiellyttävä ja vaarallinenkin oppi kieltäytyessään palvomasta keisarin geniusta ja yleensäkään perinteisiä jumalia.

Kun keisari Konstantinus viimein omaksui kristinuskon, oli sen voittokulku taattu ja siitä tuli viimein valtionuskonto, joka ei suvainnut kilpailijoita alkuaikojen jälkeen.

Meidän aikanamme uskonnollisuus länsimaissa on erittäin pahassa kriisissä, kun se taas eräillä muilla seuduilla, etenkin muhamettilaisissa maissa on vain lisännyt kannatustaan ja saanut erittäin fanaattisen superstition piirteitä.

Kristinusko yritettiin Venäjällä jopa suoranaisesti juurittaa pois, mutta menestys jäi heikoksi ja se palasi takaisin, pyrkien taas valtionuskonnon asemaan. Kyseessä on kuitenkin erikoistapaus, johtuen ortodoksisen uskonnon kansallisesta merkityksestä.

Myös katolisuus on säilynyt parhaiten siellä, missä sillä on kansallinen roolinsa, kuten esimerkiksi Puolassa ja Irlannissa. Sen sijaan esimerkiksi Virossa luterilaisuus on palautunut vain vaivoin ja vaikuttaa kituvalta.

Ruotsissa uskonnon rooli näyttää romahtaneen, mikä ilmenee jo kuolinilmoituksista, joissa ei ristiä tapaa. Pääministeri Palmen hautajaiset olivat jo esimerkki uuspakanuudesta.

Meillä ilmeisesti ollaan menossa samaan suuntaan ja esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa on esitetty jumalanpalveluksesta luopumista.

Elämme kiinnostavia aikoja. Toisaalta yhteiskunnan nopea muutos, joka tapahtuu ”modernisaation” tunnusten alla ja toisaalta yhä vahvemman superstition tunkeutuminen läntiseen maailmaan ja sille osoitettu huomaavaisuus luovat kiinnostavan asetelman.

Uskonnon merkitys yhteiskunnallisena kysymyksenä on noussut valtavasti esille viime vuosikymmeninä, vaikka vielä puoli vuosisataa sitten sen hiipumista ja häviämistä vielä ennusteltiin.

On helppoa ennustaa, että sadan vuoden kuluttua uskonnon rooli on yhä vain kasvanut. Lienee jopa todennäköistä, että silloin meillä saattaa jälleen olla valtionuskonto, mutta ei välttämättä sama kuin aikaisemmin.

Vaihtuihan se Rooman valtakunnassakin.

 

Timo Vihavainen ti 07.05. 22:57

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

Orjuuden kasvot

ti 04.06. 23:03

Portti länteen

ma 03.06. 21:34

Mitä me saamme haluta?

pe 31.05. 23:11

Oman maan kansalaisten suojeleminen

to 30.05. 22:14

Konklaavien ongelmia

ke 29.05. 22:06

Merkkitapahtuma

ti 28.05. 22:09

blogit

Vieraskynä

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

ma 10.06.2019 23:35

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Sademetsätuhon syyt

su 16.06.2019 23:39

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06.2019 22:51

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Nuoret transideologisen mielipiteenmuokkauksen kohteena

ti 28.05.2019 22:10

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Soini viimeisen kerran ministeri-Audin takapenkillä - hillotolppa nurin

pe 07.06.2019 12:26

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06.2019 01:04

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28