Kenraali ja sotapäällikkö Khalifa Haftar’in joukot etenevät parhaillaan kohti Libyan pääkaupunkia Tripolia. Kansainvälisesti tunnustettu Libyan hallitus on romahduksen partaalla. Tämän hallituksen onnistui luoda edes hieman kavennuksia ”pakolaisuuden pääporttiin” Eurooppaan.
Nyt asiat ovat toisin.
Jo 76-vuotias veteraanikenraali Haftar toimii Egyptin, paikallisen suurvallan, sekä Venäjän kanssa Välimeren alueen tilanteen mullistamiseksi uudelleen. Islamisti ei hän ole ja hän haluaa tuhota Egyptin laskuun muslimiveljeskunnan sekä Isis’in lonkerot sinne. Mutta villissä sisällissodassa hän joutuu myös turvautumaan erilaisiin ”riippumattomiin” islamisteihin, joten rauhoittavaksi hallitsijaksi hänestä tuskin on.
Meritaksitoiminta alkanut!
Tripolia uhkaava tilanne on johtanut siihen, että vanhan hallinnon puolella toimineet pyssymiesryhmät ja eliitin jäsenet ovat lähettäneet nuoria miehiä Eurooppaan pakolaisiksi.
Nämä nykyisen hallinnon ”kullannuput” ovat suunnistaneet Välimeren ihmissalakuljettajien meritakseilla kohti Eurooppaa. Ja kun heidän isukkinsa ja setänsä jne. ovat länsivaltojen tukeman valtaryhmittymän jälkeläisiä, niin monet täällä haluavat rullata punaisen maton heidän eteensä… Invaasio saavuttaa Suomen parissa kuukaudessa.
40 miljoonaa odottaa pääsyä
Ja tämä on vain alkua: Pako todennäköisesti yhä sekavammaksi ja väkivaltaisemmaksi käyvästä Libyasta voi saavuttaa vielä laajemmat mitat. Siitä tulee todellinen kansainvaellukseksi, jossa painetta luo Saharan eteläpuolisen alueen 40 potentiaalista tulijaa. Konfliktia ruokkivat myös suurvaltajännitteet.
Tulijoiden päämäärä on Eurooppa. Libya on täynnä pakolaisleirejä. Libyasta voi tulla erilaisten pakolaisaaltojen kohtauskenttä; varsinaisen suuren pakolaishyökyaallon laboratorio.
Meitä uhkaa se sama tilanne kuin vuonna 2015 – Dublinin sopimuksesta viis välittävät, hämärien ”epävirallisten tahojen” tukemat ihmissalakuljettajat tuovat ihmisiä solkenaan ns. ”pehmeisiin” maihin -kuten Suomeen.
Kysykää kansalaiset Petteri Orpolta ja Juha Sipilältä mitä he tekevät näiden libyalaisten kanssa?
Jokaisen, joka miettii omaa äänestyspäätöstään, kannattaa nyt suoraan kysyä Petteriltä tai Juhalta: mitä Suomi aikoo tehdä tälle asialle?
Kysykää heiltä: tekeekö Suomi saman kuin Norja, Tanska tai Ruotsi eli palauttaa rajatarkastukset rajoilleen ja näin estää viisumittomien ihmisten tulon alueelleen? Ja palauttaa muiden EU-maiden kautta tulleet turvapaikanhakijat heti näihin maihin.
Kyseessä on täysin laillinen toimi eikä se riko mitään kansainvälistä sopimusta. Päinvastoin, se estää Dublinin sopimuksen vastaisen turvapaikkashoppailun.
Antilta ja Li’ltä ei maksa vaivaa kysyä asiasta.
Kaksi kuukautta armonaikaa!
Tilanne on äärimmäisen hauras ja vakava. Kuten jo vuoden 2015 keväällä oli selvää, kun edellinen invaasio alkoi – meillä on pari kuukautta armonaikaa.
Sitten kun nämä tulijat pääsevät tänne on meillä sylissämme massiivisen luokan taloudellinen ja poliittinen ongelmakimppu (http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200599-eroa-petteri-eroa), josta ei enää selvitä.
Kun etsitte itsellenne ehdokasta ja puoluetta, niin miettikää tarkasti seuraavaa: haluatteko uuden turvapaikkainvaasion?
Haluatteko, että epävirallisesti jo kokoonkähmäilty Antti Rinteen johtama Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden "hyvä-ihmis-hallitus" avaa taas ovet sepposen selälleen?
Arto Luukkanen
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44