Blogi: Arto Luukkanen, ke 03.04.2019 23:57

Palautetaan seniorien rahat! Lipposen hallitus vei 1990-luvulla vanhusten rahat

Palautetaan seniorien rahat! Lipposen hallitus vei 1990-luvulla vanhusten rahat

Vaalitoreilla siitä puhutaan. Jokainen seniorikansalainen haluaa tietää siitä: taitetun indeksin palauttamisesta. Normaaliin palaamisesta.

Paavo Lipposen demarivetoinen hallitus kepposteli sen vuonna 1995 ja tempun taustalla oli hysteria ”eläkepommista” – jota ei sitten tullutkaan.

Ensimmäisen kerran se otettiin käyttöön vuoden 1996 alusta voimaan tulleen työeläkeuudistuksen yhteydessä. Tällöin laskentatavan piiriin otettiin 65 vuotta täyttäneet.

Toisessa vaiheessa taitettu indeksi tuli koskemaan myös alle 65-vuotiaita. Tämä tapahtui vuoden 2005 alussa voimaan tulleen työeläkeuudistuksen yhteydessä.

Sen perusteella voi sanoa, että eläkeläisillä on noin 30% huonompi eläke kuin voisi olla.

Rahat lilluvat rahastossa, jossa on nyt noin 200 miljardia.

Totean vain sen saman mitä vanha kansa puhuu varastetusta tavarasta – se on palautettava omistajalleen.

 

Arto Luukkanen ke 03.04. 23:57

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Kentän hyytävä viesti kepun johdolle: emme äänestä...tai äänestämme persuja

ke 15.05. 23:40

Kyttäys kaunistaa - urkinta uudistaa!

ma 13.05. 22:12

Viher-Ruotsalainen Kansanvaltuuskunta ja Antti-parka

su 12.05. 21:17

#Näytetään eduskunnan koulukiusaajille- liike

ti 07.05. 22:58

Missä on sinun kultasi, oi Suomi-neito?

su 05.05. 22:24

Eduskunnan "sikailu" varmistaa PS:n vaalivoiton

pe 03.05. 23:24

EU:n aikasirkus - osoitus suuruudenhulluudesta

to 02.05. 21:55

Joogalentäjien huimat hallitusneuvottelut

ma 29.04. 23:01

Koomikko presidenttinä ja pakotteet pois?

su 28.04. 22:33

Kun EU-idealismi kuoli - ja jatkettiin vaan jurpo-turona

to 25.04. 00:25

blogit

Vieraskynä

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05.2019 22:33

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

EU-vaalien tärkeät asiat

la 18.05.2019 09:46

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kentän hyytävä viesti kepun johdolle: emme äänestä...tai äänestämme persuja

ke 15.05.2019 23:40

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Itsemäärittelyyn perustuva sukupuolikäsitys luo turvattomuutta

to 16.05.2019 22:24

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Leikin uudet säännöt

la 18.05.2019 09:47

Matti Viren

Anekauppa

la 18.05.2019 10:00