Blogi: Olli Pusa, su 31.03.2019 13:38

Yle ja uusstalinismi

Ylen (kuten useiden muidenkin) medioiden toimittajien poliittisesta taustasta on keskusteltu paljonkin. Asiaa on jopa tutkittu ja tutkimukset ovat päätyneet tulokseen, että suurin osa toimittajista on aatteeltaan punavihreitä. On jopa arvioitu, että 80% toimittajista kannattaa vihreitä tai vasemmistoliittoa.

Toimittajien keskuudessa asia on kiistetty. Ei sitä toki ole kiistetty millään faktoilla vaan yleisillä hokemilla. Esim. Ylen ohjelmien ja Hesarin kirjoittelun perusteella tällainen tulkinta on kuitenkin helposti nähtävissä perustelluksi. Mutta mikä on näiden toimittajien todellinen ideologinen tausta?

Jotkut hieman vanhemmat muistavat vielä Neuvostoliiton ajan. Silloin Neuvostoliitto kävi kovaa ideologistakin taistelua länsimaiden kanssa. Yksi osa sen propagandasta oli syyttää länsimaita kolonialistisesta historiasta. Siihen ei toki kuulunut ajatus syyttää Neuvostoliittoa sen kolonialistisesta historiasta, esim. Baltian maiden miehittämisestä ja hyökkäyksestä Suomeen.

Siis meitä pitää syyttää menneisyyden tapahtumista, mutta ei toki kaikkia. Esimerkiksi orjuus USA.ssa on tuomittu, mikä on sinänsä asiallista. Sen sijaan orjakauppaa useissa maissa organisoineiden islamilaisten arabimaiden syyllisyyttä ei haluta edes nähdä.

Suomessakin tuollaista ajattelua yritettiin iskostaa ihmisiin uustalinistien eli taistolaisten toimesta. Suomen pitäisi kantaa syyllisyyttä länsimaiden kolonialistisesta historiasta. Ongelmana vain on, että Suomella ei edes ole kolonialistista historiaa. Suomi on pikemminkin ollut riistetty siirtomaa. Yli 600 vuotta ruotsalaiset käyttivät Suomea tykinruoan värväyspaikkana ja sen jälkeen 100 vuotta Suomi oli Venäjän siirtomaa.

Itsenäisyyden saatuaan Suomi omilla ansioillaan ja työllään nousi maailman vauraimpien maiden joukkoon ja se tie ei todellakaan ollut helppo. Venäjä Neuvostoliiton hahmossa yritti palauttaa Suomen siirtomaakseen, siinä epäonnistuen. Siis mistä kolonialistisesta historiasta suomalaisten pitäisi kantaa vastuuta?

Luulisi tuon hulluuden jo painuneen historiaan Neuvostoliiton ja uusstalinistien romahdettua. Mutta hämmentävästi tuo uusstalinistien harha tuntuu elävän piilossa suomalaisen median toimittajien keskuudessa. Harvoin sitä on kuitenkaan avoimesti esitelty julkisuudessa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho taisi olla Ylen toimittajille kuitenkin siksi vaikea pala, että hänen ”haastattelussaan” heitettiin kaikki paukut peliin. Toimittajat ottivat esiin professori Atte Korholan lanseeraaman historiallisen hiilivelan. Suomalaiset ovat kuulemma historian kuluessa tehneet paljon hiilidioksidipäästöjä. Se on läheistä sukua tuolle uusstalinistien ”länsimaiden kolonialistisen velan” ajatukselle.

Poliittisessa keskustelussa harvinaisen typerä ajatus sinänsä. Suhdetta tähän velkaan Halla-aholta tivattiin. Halla-aho totesi, että kysymys on poliittisessa keskustelussa täysin epärelevanttia, jolloin Ylen toimittaja Olli Seurilta petti pokka. Kun toimittajat jatkuvasti keskeyttivät haastateltavansa, siinä helposti lipsahtelee asioita. Olli Seuri alkoi tivata Halla-aholta, onko vastuu ilmastohistoriasta erilaista kuin länsimaiden suhde siirtomaihinsa. Siis Suomella ei sellaista historiaa edes ole, vaikka uusstalinistit niin aikoinaan väittivät.

Ylen toimittajien perimmäinen ideologinen pohja, jonka perusteella Suomen pitäisi toimia, perustuu uusstalinistien väitteisiin Suomenkin vastuusta länsimaiden kolonialistisesta historiasta. Siksi ajavat suomalaisen yhteiskunnan hävittämistä massamaahanmuutolla. Se ”UNELMA”. Asiana tämä on täysin järjetöntä. Toki tuollaisen moraalikysymyksen heitto Halla-ahon kaltaiselle tyypille taisi olla typerää. Halla-aho vastasi kysymällä uskooko toimittaja perisyntiin.

Toimittajien ainoa vastaus oli närkästyminen: tässä ohjelmassa minä en ole se, jolta kysytään. Mutta meidän pakkoveroilla perityillä rahoilla elätettävän toimittaja Seurin ja kumppaneiden osalta vastauksen vaatiminen tuohon on varsin perusteltua. Vanhat uusstalinistien opit tuntuvat olevan heillä toimintaa ohjaava henkinen perintö.

Muuten olen sitä mieltä, että Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitus tulee lakkauttaa ja Yle-veroa alentaa vastaavasti. YT-neuvottelut käyntiin ja noille uusstalinistien hengessä toimiville toimittajille mahdollisuus etsiä yleisö, joka on vapaaehtoisesti halukas maksamaan heidän propagandastaan.
 

Olli Pusa su 31.03. 13:38

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Wollt ihr den totalen Krieg?

ti 02.06. 00:03

EU-huijaus ja laittomuus etenee

ti 26.05. 23:21

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05. 23:20

Haluatko liittovaltioon?

ti 19.05. 22:53

Mihin Suomi pyrkii?

ke 13.05. 11:51

Farssi sakenee

pe 08.05. 15:14

Täytä kansalaisvelvollisuutesi sairasta korona

ti 05.05. 21:58

Mikä on Suomen korona-strategia?

ti 28.04. 12:33

Paljastuiko hallinnon korruptio?

pe 24.04. 12:37

Kaverikapitalismin kukkanen

ke 22.04. 20:20

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

ti 02.06.2020 23:46

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"Bongoryhmä" Unkarin kimpussa?

ti 02.06.2020 23:48

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Wollt ihr den totalen Krieg?

ti 02.06.2020 00:03

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06.2020 23:47

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15