Blogi: Timo Vihavainen, pe 22.03.2019 10:27

Sankarien maine kestää kaiken

Sankarien maine ei häviä

 

Donn Byrne, Garibaldi. The Man and the Myth. Modern English Publications 1988, 117 s.

 

Hesarin kulttuuriosastosta ilmenee, että joku on nyttemmin pahoittanut mielensä tämän maailman pylväspyhimysten raakuudesta ja koonnut rötöstelijöistä erityisen gallerian, Mulkerot.

Mitäpä sanoakaan, todellisina suurmiehinä on aina pidetty niitä, jotka ovat tappaneet eniten kanssaihmisiään. Sehän jo sinänsä korottaa heidät normaalin ihmisyyden yläpuolelle. Miksi tyytyä vähempään?

Toinen patsastelevien sankarien laji ovat kyllä tosin kirjailijat ja taiteilijat, mutta onhan heissäkin paljon niin sanottuja vihapuhujia. Sitä paitsi naissuhteissaan myös eurooppalaisen kulttuurin suurimmatkin sankarit näyttävät olleen vähintäänkin holtittomia, ellei pahempaa. Ja mikäs olisikaan tässä maailmassa keskeisempää ja miksi?

Lienee aika jo palauttaa järjestys ja peruuttaa kunnianosoitukset kaikilta noilta konnilta aidossa metoo-hengessä. Jos jalustalle vielä pitää joku asettaa, kai hänen sitten on oltava ainakin suvaitseva ja poliittisesti korrekti henkilö ja niin edelleen. Itse asiassa parissakin nykypuolueessa saattaisi olla sopivia kandidaatteja.

Mulkerot tässä maailmassa eivät tietenkään ole rajoittuneet vain hallitsijoihin ja valloittajiin. Intellektuellien piirissä heitä vasta löytyykin, kuten Paul Johnson mainiossa kirjassaan on osoittanut (ns. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=paul+johnson ).

Siitä huolimatta ja ehkäpä juuri siksi kaikkia nuoria ja muuten lapsellisia ihmisiä kiehtovat romanttiset sankarit, jotka mistään välittämättä syöksyvät taistelemaan paremman maailman puolesta.

Taistelussa uhrataan aina ihmisiä ja siihenhän sen suuruus perustuukin. Tavallinen poliittisesti korrekti kansalainen ei sen sijaan taistele lainkaan ja jos taistelee, tekee sen ehdottomasti ja tarkoin säädellyissä rajoissa. Keisari tai joku muu vastaa sitten siitä, mistä tulee vastata.

Romanttiset desperadot ovat toista. Kirjallisuuteen jalo rosvo ilmaantui jo viimeistään Schillerin Karl Moorin hahmossa ja Byronin Corsairissa oli myös sankari, jota kaikkien poroporvarien tuli katsoa ylöspäin.

Mutta ihan oikea sankari, merirosvo ja vapaajoukkojen päällikkö oli Giuseppe Garibaldi. Hän oli kymmenien sotaretkien mies ja kahden maailman sankari, joka oli kantanut vapauden lippua niin kaukana Uruguayssa kuin kotoisessa Italiassa.

Garibaldista, merimiehestä ja köyhän laivurin pojasta tuli aikansa ehkä kuuluisin ihminen. Se johtui niistä lukemattomista taisteluista, johon hän osallistui kokoamiensa vapaajoukkojen avulla.

Kouluttamattomat ja kurjasti aseistetut vapaajoukot olivat 1800-luvun alussa vielä täyttä tavaraa monissa sotatoimissa ja sellaisistahan puhutaan myös vaikkapa tunnetussa Reinin vahti-laulussa.

Vuosisadan puolenvälin jälkeen ranskalaisten nopeasti ampuvat takaaladattavat kiväärit sen sijaan olivat jo aivan ylivoimaisia garibaldinien tussareihin nähden.

Itse asiassa vielä vuosisadan puolivälissä Garibaldin vähälukuisten joukkojen väitetään tietyssä vaiheessa olleen lähes vailla ampuma-aseita ja takoneen itselleen piikkejä maalaisseppien pajoissa. Hyökkäys teräaseilla olisi sitten ollut menestyksellinen tapa lyödä vastustaja.

Saattaahan se olla. Klassinen pistinhyökkäys joka tapauksessa lienee yleensä ollut hyvin harjoitetun ja kurinalaisen joukon taistelutapa. Mikäli rivistöihin saatiin tarpeeksi kylvettyä luoteja ja raehauleja, petti urhoollisinkin väki jossakin vaiheessa, kuten vuoden 1709 esimerkki osoittaa (siis Poltava).

Garibaldin seikkailut ovat sen verran ihmeelliset, ettei tunnu erityisen perustellulta niellä kaikkia lyhyen yleisesityksen tietoja ilman suolahiukkasia. Joka tapauksessa kyseessä ilmeisesti oli mies, joka nautti riskeeraamisesta ja pärjäsi. Hänellä oli siis hyvä tuuri, kuten niin monella patsasmiehellä.

Vai mitäpä voisi sanoa siitä, että mies lähtee vajaan parin tuhannen kouluttamattoman ja kehnosti aseistetun vapaaehtoisen kanssa parilla laivalla kohti Sisiliaa, tietämättä edes, missä nousisi maihin tai miten huoltaisi armeijansa.

Vastassa on napolilaisten laivasto ja kymmentuhantiset koulutetut joukot ja kamppailu käydään kuningaskunnan olemassaolosta.

Garibaldin elämän taipaleella taisteluja sitten riitti 1830-luvulta -jolloin hänet ensi kerran julistettiin henkipatoksi- aina Preussin-Ranskan sotaan 1870-71 saakka.

Hänen tavaramerkikseen tulivat poncho, punainen paita ja erikoislaatuinen kirjailtu patalakki. Punainen paita periytyi Uruguaysta, eikä siinä liene ollut poliittista symboliikkaa, samanlaisia käyttivät teurastajat eli lahtarit ja niitä nyt sattui olemaan saatavissa uniformuiksi.

Garibaldi innoitti lapsenmielisiä kaikkialla ja muuan suomalainenkin kiiruhti liittymään hänen joukkoihinsa. Hänen rintakuvansa on Gianicolo-kukkulalla Roomassa, Villa Lanten lähellä.

Luku sinänsä ovat Garibaldin naiset, joista etenkin brasilialainen Anita on merkittävä, sillä hän osallistui miehensä kanssa taisteluihin ja kulki ratsain pitkät ja rasittavat sotaretket. Romanttisuutta lisäsi se, että Anita oli toisen miehen vaimo, mutta ihastui ensi silmäyksellä sankariin. Tunne oli molemminpuolinen. Se oli menoa se, kuten aina Giuseppen kanssa.

Garibaldin ansiot nimenomaan Italian yhdistäjänä ovat kiistämättömät. Kun hän ei ollut mikään poliitikko, sai hän vastaansa milloin minkin tahon, ranskalaisista ja itävaltalaisista eri Italialaisiin valtioihin.

Diplomaattisen pelin mestari Camillo Cavour oli välillä hänen kiivas vihollisensa, mutta kuningas Vittorio Emanuele tuki häntä, tehokkaastikin. Kuukauden päivät Garibaldi oli Sisilian ja toisen kuukauden myös Molempain Sisiliain diktaattori, Sardinian kuninkaan mandaatilla.

Sankari oli syntynyt ja kasvanut Nizzassa ja hänelle oli hyvin karvas pala, että tuo alue sitten loppujen lopuksi luovutettiinkin Ranskalle kiitokseksi sen antamasta avusta Italian yhdistämisessä.

Kuitenkin hän vielä elämänsä lopulla riensi poikineen Ranskan avuksi, ehkäpä toivoen tuon epäoikeudenmukaisuuden korjaamista.

Garibaldin myöhempänä seuraajana voinee pitää Che Guevaraa, jonka pääasiallisin ansio näyttää ihailijoiden silmissä olleen hänestä joskus otettu, onnistunut valokuva.

Jotakin Garibaldin hengestä Guevaran mielettömässä ja raakamaisessa toiminnassa myös näyttää olleen: käydään käsiksi vaan ja katsotaan sitten, sanoi jo aikoinaan Napoleon ja hänen jälkeensä Lenin: On s’engage et puis -on voit…

Kaikki nämä olivat todellisia mulkeroita, ihmisiä, jotka eivät hetkeäkään epäröineet, kun oli uhrattava lajitovereita. Aate oli heille enemmän kuin elämä ja sen periaatteen he ottivat tosissaan.

Kuten myös Byrne mainitsee, hurme huppelehti, taudit tappoivat ja haavat märkivät sillä vapauden tiellä, jota sankarin jalka astui. Uudelleensyntynyt Italia sentään saavutettiin, paitsi että Etelä-Tiroli jäi yhä Itävallalle.

Sopii tietenkin kysyä, eikä sen pitänytkin jäädä, kun asukkaat siellä olivat sakankielisiä. Italialle se sentään Pariisin rauhankonferenssissa annettiin, olihan Italia uhrannut sodassa satoja tuhansia miehiä…

Kelpo poroporvarit voivat kaikin mokomin kirjoittaa kirjoja, joissa näiden fanaatikkojen edesottamukset paljastetaan, mutta eivät ne silti lakkaa vetämästä puoleensa ihailijoita ja etenkin ihailijattaria kuin hevonen kärpäsiä.

 

Timo Vihavainen pe 22.03. 10:27

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Taurian palatsi

la 20.04. 00:31

Notre Dame ja hänen kirkkonsa

to 18.04. 23:58

Maailman fiksuin kansa on puhunut

ma 15.04. 23:47

Naapureita ei voi valita

la 13.04. 00:26

Muuan reportaasi

pe 12.04. 00:08

Vaarallinen raja puolin ja toisin.

ke 10.04. 22:53

Venäjä ja fasismi

ma 08.04. 23:50

Alaspäin mennään

su 07.04. 23:13

Maailman fiksuin maa

su 07.04. 00:10

Keltaliivit eivät ole mitään

pe 05.04. 22:05

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04.2019 00:30

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaisille jokaisen ihmisarvo on jakamaton

la 20.04.2019 00:38

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

SDP romahtaa pysyvästi. PS pysyy vahvana

su 21.04.2019 08:16

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Taurian palatsi

la 20.04.2019 00:31

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37