Blogi: Petteri Hiienkoski, ma 18.03.2019 01:44

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

Kun paljon puhutaan Uuden Seelannin terrori-iskusta, joka poikkeuksellisesti kohdistui muslimeihin länsimaassa, hämärtyvät helposti asioiden väliset suhteet.

Todellisuudessa kristityt ovat edelleen vainotuin ihmisryhmä maailmassa. Erityisen terrorin kohteina he ovat paitsi vasemmistodiktatuureissa myös lähes jokaisessa maassa, jossa on merkittävä muslimiväestö. Länsimainen valtaeliitti ja valtamedia eivät kuitenkaan ole erityisen kiinnostuneita heidän kohtalostaan. Miksi?

Olemme Euroopassa saaneet viime vuosina kokea monta kauhistuttavaa muslimiterroristien iskua. Ellei poliittinen suunta muutu, tiedämme, että ne tulevat jatkumaan entistä tuhoisampina. Eräissä länsimaissa muutos on jo tapahtunut.

Mutta mistä johtuu, että tapahtuipa länsimaissa terrori-isku, jonka tekevät muslimikiihkoilijat tai joka poikkeuksellisesti kohdistuu muslimeihin, seuraukset ovat samansuuntaisia?

Ongelma ei koskaan tunnu olevan islamin vihaideologiassa (jota valtamediassa ei todenmukaisesti juuri edes käsitellä) eikä niissä, jotka sen leviämistä edistävät. Vika on lähes aina niissä, jotka sitä avoimesti käsittelevät tai sen levittämistä vastustavat, ikään kuin tämä poliittinen kanta olisi itsessään lainsuojaton. Miksi?

Valtamediassa tätä kantaa edustavia avoimesti mustamaalataan ja heidän perusoikeuksiaan poljetaan, riippumatta siitä, ovatko he länsimaista demokratiaa ja aidosti avointa yhteiskuntaa puolustavia arvokonservatiiveja ja klassisia liberaaleja (libertaareja) vai väkivaltaisia äärioikeistolaisia, uusnatseja ja fasisteja.

Näihin liittyvä käsitteiden ja termien sekoittaminen ja niiden erojen hämärtäminen on ilmeisen tarkoituksellista. Tämä valheellisuus herättää tyytymättömyyttä erityisesti niitä kohtaan, jotka sitä harjoittavat tai sen sallivat. Näin tehtäessä valtamediassa sahataan omaa oksaa.

Tästä kannasta todella halutaan tehdä lainsuojaton, kuten YK:n siirtolaissopimuksen  (ns. GCM-asiakirja) allekirjoittaminen osoittaa, ellei se jo sitä ole. Tämä on tietenkin jyrkässä ristiriidassa länsimaisen demokratian ja sen toimivuudelle välttämättömien perusoikeuksien, ennen muuta sananvapauden, kanssa.

Terrori-iskuilla näyttää niiden tekijöistä riippumatta olevan aina sama vaikutus. Ihmisten demokraattisia oikeuksia ja kansalaisvapauksia rajoitetaan, totalitaarisia otteita, kuten salaista valvontaa ja sensuuria, kiristetään ja valheellista propagandaa lisätään.

Valistunut ihminen tietää mitä siitä seuraa? – Se on rakenteellista väkivaltaa ja sortoa, joka aiheuttaa tyytymättömyyttä ja inhimillistä kärsimys. Jossain vaiheessa ihmisillä on taipumuksena nousta vastarintaan. Seuraukset ovat tuhoisia yhteiskuntarauhalle ja länsimaiselle demokratialle.

Ketkä siitä hyötyvät? – Eivät ainakaan länsimaisen demokratian mukaisia arvoja kannattavat ihmiset, olivatpa nämä länsimaalaisia tai muslimimaista vihaideologiaa Länteen paenneita.

Eikö tuhon kierrettä voi enää pysäyttää?

Terrorismi ei ole uusia ilmiö manner-Euroopassakaan. Vasemmistoradikalismista innoituksensa saanut Punainen armeijakunta eli ns. Baader–Meinhof -liiga aloitti toimintansa 1970-luvulla. Se vastusti länsimaista demokratiaa ja vapaata markkinataloutta.

Liigan tavoitteena oli tuhota niihin perustuva saksalainen "vadelmavaltio". Tarkoitus oli terrori-iskujen seurauksena saada Saksan liittotasavallasta totalitaarisia keinoja käyttävä poliisivaltio. Sen harjoittaman sorron oli puolestaan määrä saada kansalaiset tukemaan vasemmiston kansannousua ja vallanvaihdosta.

Siinä Punainen armeijakunta ei onnistunut. Mutta pääsivätkö vasemmistoradikaalit tavoitteeseensa muilla keinoin?

Petteri Hiienkoski

Petteri Hiienkoski ma 18.03. 01:44

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44