Blogi: Arto Luukkanen, ke 06.03.2019 00:21

Teologinen tiedekunta islamilaisen opintosuunnan ajajana

Olen seurannut hämmästyneenä, miten Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on vakain aikein pyrkinyt luomaan ns. islamin koulutuksen opintosuunnan (https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/islamin-koulutus-laajenee-opintosuunnaksi-helsingin-yliopiston-teologisessa-tiedekunnassa/).

Aikomus on tietysti jalo ja sopii nykyiseen suvaitsevaiseen ajan henkeen. ”Koulutuksen tavoitteena on moniulotteinen ymmärrys islamista niin uskonnon keskeisten tekstien kuin muslimien arjen kautta”.

On todettava, että islamilaista kulttuuria, arabian kieltä ja politiikkaa on voinut opiskella ennenkin Helsingin yliopistossa. Siellä on voinut tutkia vaikka aristotelisen ajattelun tunkeutumista islamilaiseen maailmaan Abu Ali Husain ebn Abdallah Ebn-e Sinan‎ (Ibn Sina) ajattelun pohjalta tai vaikka Al-Ghazalin protestia tieteellistä ajattelua vastaan.

Kumarrus poliittiselle korrektiudelle

Näyttää kuitenkin siltä, että hanke ei ole mikään tieteelliseltä pohjalta nouseva hanke vaan näyttää olevan jonkinlainen kumarrus poliittiselle korrektiudelle. Teologinen tiedekunta on sinä aikana, jonka minä muistan, pyrkinyt jälkijunassa seuraamaan ajan henkeä.

Hankkeen ongelma on, että sen mainostama ns. ”moniulotteinen ymmärrys” ei automaattisesti merkitse tieteellisen kriittisen ajattelun monimuotoisuutta ja tinkimättömyyttä.  

Epäilen, että se ei käsittele syvemmin islamin poliittista puolta tai sen historiallista vaikutusta. Hanke ei näytä myöskään korostavan kriittisen tieteellisen ajattelun ankaria kriteereitä siksi, että on olemassa asioita, joista ei voida keskustella – mikäli halutaan olla ”moniulotteisia” ts. poliittisesti korrekteja. Islamilaisissa maissa ei koskaan ole kehittynyt kriittistä islamilaista teologiaa, joten vaihtoehdoiksi jää vaikeneminen tai sitten mielivaltainen ”poliittis-tarkoituksellinen” keskustelu.

Tämä lienee se syy siihen, miksi opintosuuntaa ei ilmeisesti voinut organisoida humanistiseen tiedekuntaan tai valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Sitä ei myöskään voinut sijoittaa uskontotieteelliseen kriittiseen tutkimusperinteeseen. Se piti sijoittaa teologiseen. Se, että ko. opintosuunnassa tutkitaan islamilaista teologiaa voisi olla jotenkuten perusteltavissa, mutta näyttää siltä, että opintosuunta tulee olemaan jonkinlainen hybridi, jossa opetetaan asenteita. Nykyisen henkilökunnan pääopettajan koulutus on enemmänkin kulttuuriantropologinen eikä teologinen.

Onko opintosuunta todella tieteellinen? Kirkko maksakoon viulunsa…

Mitä tämä ”moniulotteinen ymmärrys islamista” sitten oikein on? Tuleeko teologisesta tiedekunnasta jonkinlainen madrassi tai koraanikoulu? Onko tiedettä rahoittavalla valtiovallalla mitään tieteellisiä perusteita tai moraalista velvoitetta rahoittaa tällaista epäkriittistä toimintaa?

Teologisen tiedekunnan olemassaolo on tietysti perusteltu historiallisista syistä. Siellä on osin tehty hyvää tutkimusta.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tulevien hallituksien – mitä tahansa niiden kokoonpano onkin - on päättävästi ohjattava koko teologinen tiedekunta evankelisluterilaisen kirkon itsensä maksettavaksi.

Tulevan luterilaisen papiston ja täältä valmistuvien "islami-eksperttien" on saatava oma koulutuksensa ihan omassa rauhassaan. Jos ko. uskonnollinen yhteisö eli evankelisluterilainen kirkko haluaa maksaa tämän lystin, niin hyvä.

Tästä saadaan myös apua väheneviin verotuloihin. On selvää, että jos kirkon rahat loppuvat , kirkon tuleva opetusmasina tulee saamaan anteliasta rahoitusta Lähi-idästä – etenkin jos mukana on tällainen islamilainen opintosuunta.

Sittenhän olisi myös mahdollisuus ekumeniaan islamilaisen maailman kanssa. Meillähän Suomessa on loistavia perinteitä oppikeskusteluista totalitarististen järjestelmien kanssa. Tutkijat ovat valmiina akateemisissa poteroissaan ja yhteinen aihekin on selvä: rauha.

Tällaista dialogia on jo kokeiltu aikoinaan Neuvostoliiton KGB:n kanssa.

 

Arto Luukkanen ke 06.03. 00:21

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06. 23:43

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06. 23:53

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06. 22:51

Kepun poliittinen koti palanut - PS vaihtoehto

la 15.06. 01:06

Antti Rinne on Suomen Hrustsov

ti 11.06. 23:26

Antti Rinteen "Hei Me Nautiskellaan!" hallitus

su 09.06. 22:56

Kepu - vaatelias rakastajatar

pe 07.06. 23:24

Maaseudun tulevaisuus - ei tulevaisuutta?

ti 04.06. 23:06

Puoluetta palvelemaan - Arto Luukkanen puoluesihteeriksi

ma 03.06. 21:34

Kepu siirtyy politiikasta talouteen

to 30.05. 22:15

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Dopingiin uusi standardi

ke 26.06.2019 00:06

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06.2019 00:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19