Blogi: Timo Vihavainen, ke 13.02.2019 17:06

Vanhurskaat kolonialistit

Vanhurskaat kolonialistit

 

Vanhurskaus: dikaiosynee (δικαιοσύνη, subs.) ja dikaios (δικαιος, adj.).

Sana dikaiosynee, (lat. iustificatio), oli aikoinaan

 Rooman valtakunnan lakikoneiston käyttämä nimitys oikeudenmukaisuudelle

 

Kuten tunnettua, siirtomaavaltaa rakentavat ja ylläpitävät maat katsoivat toteuttavansa suurta sivistystehtävää, mission civilisatrice, kuten ranskalaiset asian ilmaisivat. Englanniksihan asia on ilmaistu hienosti Kiplingin runossa White Man’s Burden.

Villi-ihmiset olivat tietenkin tavattoman kaukana koko sivistyksen alkeistakin ja sen takia kyseessä oli raskas taakka. Kuten lapset on pakotettava oppimaan lukutaito ja muut sivistyneen elämän perusteet, niin oli myös alkukantaiset heimot tuotava korkeamman hengenelämän piiriin, pois siitä eläimellisyyttä lähentelevästä tilasta, johon he olisivat omin päin jääneet.

Tämä näkemys ei suinkaan ollut vailla perusteita, vaikka tietenkin kolonialismi ulotettiin kaikkiin heikkoihin kansoihin, niiden joukossa myös ikivanhoihin sivistyskansoihin, ainakin jossakin muodossa. Koko asiaa ei kannata liikaa yleistää.

Samalla tuhottiin tai vaurioitettiin tietenkin noita primitiivisiä kulttuureita, joita kukaan ei vielä ollut keksinyt pitää yhtä arvokkaina kuin aitoa sivistystä ja sitähän oli vain länsimainen sivistys. Sivumennen sanoen, tämä argumentti toistettiin painokkaasti vielä Venäjällä perestroikan aikaan huomattavassa teoksessa Inogo ne dano.

Toki oli sitten noita jalojen villien ihailijoita, mutta se nyt oli asia erikseen ja kuului lähinnä henkevyyksien maailmaan eikä käytännöllisiä toimintaohjeita sentään haettu sieltä.

Oli miten oli, mutta kolonialismi joutui ajan mittaan huonoon huutoon. Muutamat ns. intellektuellit tekivät kaikkensa demonisoidakseen sitä ja muun muassa Lenin teki sen kukistamisesta oppirakennelmansa peruspylvään.

Kirosanahan siitä tuli jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Tuota sotaa pidettiin nimenomaan imperialismin tuloksena ja sen tarkoitusperiä palvelevana. Se oli absurdi teurastus, tuhosi koko sen edistyksen maailman, joka 1800-luvulla oli syntynyt. Kaikki oli kenties siis viime kädessä imperialismin syytä.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että kolonialismin hyvä omatunto oli kaikkialla tiessään maailmansodan jälkeen. Sitä paitsi sotaan oli osallistunut siirtomaajoukkoja ja sekin oli siirtomaille syy alkaa vaatia lisää oikeuksia.

Siirtomaaimperiumit purkautuivatkin jo viimeistään 1960-luvulle tultaessa. Monella alueella siirtomaaherruus kaiken kaikkiaan jäi hyvin lyhytikäiseksi. Joka tapauksessa se antoi aina syyn moittia entisiä isäntiä ja syyttää heitä lähes kaikesta.

1900-luvun jälkipuoliskolla onkin jo vaikea löytää Länsi-Euroopasta ketään, joka vakavasti puolustelisi siirtomaaherruutta Kiplingin tapaan. Ajallista välimatkaa sankarirunon ja siirtomaiden vapautumisen välillä oli kuitenkin vain hyvin vähän.

Mutta yksi maa löytyi, jossa siirtomaamenneisyys ja jopa nykyisyys pysyi koko ajan ylistettynä asiana ja oman kehun kohteena.

Tuo maa oli ja on Venäjä.

Koska siirtomaita ja isäntämaata kaikkialla muualla erotti suolainen meri, mutta Venäjällä vain pitkät välimatkat, kiistettiin siellä normaalisti koko siirtomaaomistus. Eiväthän ne olleet siirtomaita, vaan Venäjään liitettyjä -ja vallitsevan taruston mukaan vapaaehtoisesti liittyneitä- alueita.

Ei kai Sleesiakaan ollut Saksan siirtomaa? Ja olivatko Ranskan Saksalais-roomalaiselta keisarikunnalta valloittamat alueet muka siirtomaita? Entä Irlanti ja Skotlanti Englannille?

No, suolaveden puuttumisesta huolimatta Venäjän valloituksilla Keski-Aasiassa ja Kaukoidässä oli selvästi kolonialistinen luonne. Siperiasta voitiin sanoa samaa. Eihän sekään asumaton ollut venäläisten saapuessa. Luetteloa voi jatkaa.

Kun kenraalit Kaufman ja Tšernjajev 1860-luvulla valloittivat Keski-Aasian, käytiin siellä tyypillisiä siirtomaatyyppisiä ”taisteluita”. Tappioluvuiksi ilmoitettiin ylpeästi 1:10 tai jopa lähes 1:100, mikä riittää kertomaan, millaisia nuo taistelut olivat. Siellä muuten oli sitten suomalaisiakin mukana. Kuinkas muuten. Luulen kuitenkin, että ainakin he käyttäytyivät mallikelpoisesti.

Afganistanissahan kohdattiin sitten etelästä etenevä Englanti ja tuo ”suuri peli” (The Great Game) Aasian herruudesta oli vähällä johtaa venäläis-englantilaiseen sotaan.

Lehdissä asiaa pidettiin jo varmana. Kuitenkin sopu saatiin aikaan vuonna 1885 ja sitä myöten edellytyksiä tulevalle kauniille ja sydämelliselle yhteisymmärrykselle (entente cordiale) -Saksaa vastaan.

No, Venäjän imperiumi (Vserossijskaja imperija), joka oli virallisesti perustettu vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhan jälkeen, ja siis alun alkaen viittasi uusiin läntisiin voittomaihin Pietarin alaisina, hajosi maailmansodan myrskyissä.

Neuvostoliitto, joka syntyi 30.12. 1922, ratkaisi sitten siirtomaakysymyksensä elegantilla tavalla. Siitä tuli tasa-arvoisten valtioiden liitto, jollainen on myös esimerkiksi EU. Kullakin kansallisuudella oli sen piirissä joko oma valtionsa tai muu kansallinen yksikkönsä, jonka alueella se sai vapaasti kehittää omaa kulttuuriaan.

Tämä ei kuitenkaan poistanut Venäjän ja sen kansan vastuuta veljestasavalloista. Aina perestroikaan saakka Neuvostoliitossa ylistettiin herkeämättä sitä epäitsekästä työtä, jota tasavertaisten liiton kaikki kansat, mutta ennen muuta tietysti suuri Venäjän kansa tekivät heikompien veljien hyväksi.

Näiden sivistyspyrkimyksiä ja taloudellisia tavoitteita tuettiin mahdollisuuksien mukaan ja ne mahdollisuudethan olivat lähes rajattomat, panostukset valtavat ja tulokset sen mukaiset.

Niinpä virallinen kertomus ei säästellyt sanojaan kertoessaan veljeskansojen saavutuksista ja niiden saamasta tuesta. Sanoma myös meni perille.

Kun Venäjä julistautui suvereeniksi valtioksi 12. kesäkuuta 1991, toki yhä liitossa pysyen, otettiin asia siellä vastaan riemuitsevalla helpotuksella. Viimeinkin oli saatu laskea tuo taakka, jota venäläiset olivat n iin kauan kantaneet. Tuota päiväähän juhlitaan yhä itsenäisyyspäivänä.

Epäilemättä noiden muiden kansojen näkemys asiasta oli usein toisenlainen.

Baltian maathan oli liittoon kaapattu imperialistisella lehmänkaupalla Hitlerin kanssa, Kaukasiassa ei enimmäkseen tarvittu Venäjän sivistystehtävää ja myös Keski-Aasian vanhoja sivilisaatioita oli pahoin retuutettu esimerkiksi vaihtamalla niiden kirjaimistoja peräti kaksi kertaa.

Siitä huolimatta juuri sillä suunnalla kohtaamme yhä paljon nostalgiaa entistä Neuvostoliittoa kohtaan. Kaipa niissä puheissa avusta oli jotakin perääkin tai sitten sanoma vain muuten meni juuri siellä parhaiten perille.

Mutta oikeastaan tämä nyt vain oli esipuhetta sille erikoisuudelle, joka on Venäjällä tänäänkin hyvin merkittävä, eurooppalaisessa vertailussa.

Venäläisiä ei nimittäin vaivaa imperiaalinen krapula. He eivät yleisesti ottaen tunne minkäänlaista syyllisyyttä kolonialistisesta menneisyydestään.

Päinvastoin, yleinen käsitys on, että juuri Venäjä uhrasi epäitsekkäästi kaikkensa noiden alueiden puolesta ja sai sitten useinkin pelkkää kiittämättömyyttä osakseen, kun Neuvostoliitto hajosi ja venäläisiä ja venäjän kieltä alettiin uusien vallanpitäjien toimesta ahdistella.

Tässä siis toteutui juuri se skenaario, jonka Kipling esittää kuuluisassa runossaan Valkoisen miehen taakka.

Kun tähän lisätään ne valtavat tappiot, joita puna-armeija ja siinä luvussa tietenkin ensi sijassa venäläiset kärsivät toisessa maailmansodassa, on koossa jo keskeiset ainekset sen ymmärtämiseksi, miksi venäläinen näkemys oman kansan historiallisesta roolista on niin toinen kuin lännessä.

Gorditsja i ne kajatsja! On ylpeiltävä eikä kaduttava, on tunnus, jonka nykypäivien Venäjällä kuulee etenkin niiden hurraapatrioottien suusta, jotka inhoavat Eurooppaa.

Heidän merkitystään ei pidä liioitella, mutta yleinen käsitys näyttää olevan -tähän hätään en pysty esittämään sosiologisia tuloksia -ettei venäläisillä ole omasta mielestään mitään syytä huonoon omaantuntoon. Sen entisillä siirtomailla sen sijaan kyllä tämän näkemyksen mukaan olisi, mutta kiittämättömyyshän on maailman palkka.

 

Timo Vihavainen ke 13.02. 17:06

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Imperiumin rajat

ke 26.06. 23:57

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06. 00:07

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

blogit

Vieraskynä

Kirkko ja Pride - Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta

to 27.06.2019 00:12

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Demarit pettivät tanskalaiset

ke 26.06.2019 23:51

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Facebook rakastaa minua

ke 26.06.2019 21:53

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Imperiumin rajat

ke 26.06.2019 23:57

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19