Blogi: Timo Vihavainen, pe 08.02.2019 23:57

Brodski lapsena

Brodski lapsena

 

Joseph Brodsky, Ei oikein ihminenkään. Suomentaneet Kalevi Nyytäjä ja Eeva Siikarla. Tammi 1987, 102 s.

 

Iosif Brodskia lienee kutsuttava nimellä Joseph Brodsky sen jälkeen, kun hän emigroitui ja sai uuden kansalaisuuden. ennen sitä hän joka tapauksessa oli Iosif Aleksandrovitš Brodski.

Olin vielä nuori, kun Brodski tuomittiin työleirille parasiittielämästä. Hänhän oli kuluttanut aikaansa rustailemalla runoja olematta kuitenkaan asianomaisen ns. luovan liiton jäsen. Luin asiasta Itä-Savo-lehdestä ja ihmettelin suuresti.

Kun tuomari kysyi, mistä hänelle sitten oikein tuli mieleen, että hän oli runoilija, vastasi nuori mies, että lahjakkuus tulee hänen ymmärtääkseen jumalalta, on toisin sanoen synnynnäistä eli luojan luomaa.

Joka tapauksessa Josif (käytän nyt tätä kirjoitustapaa, kun sitä Iosif Stalinistakin käytetään) kasvoi ja kehittyi viisaudessa, iässä ja armossa. Muutti maasta ja sai Nobelin palkinnon.

Mielestäni hän on yksi hyvä esimerkki venäläisen runouden voimasta, joka on yhäkin tässä maailmassa vaikuttava asia. Toki meilläkin ihmiset haluavat aina silloin tällöin kuulla runon jos toisenkin, mutta en usko, että niillä olisi kuulijoihin samanlaista valtaa.

Kuuntelin kerran Brodskia lausumassa omia runojaan. Se tapahtui Helsingissä, Töölönlahden rannalla Huvila-teltassa.

Lausunta oli sitä tyypillistä venäläistä lajia, jota meillä ja ruotsissa sanotaan skandeeraukseksi. Kyseessä on siis sellainen tapa lukea, jossa runon erityisesti runollisia aineksia korostetaan, rytmiä, sointuja, assosiaatioiden kannalta tärkeitä sanoja. Puheen väri ja volyymi vaihtelee. Lausuja käyttää ääntään kuin soitinta.

Sellainen lausunta kuulostaa enemmän šamaanin loitsinnalta kuin lukemiselta. Yrjö Jyrinkoski osasi lukea samalla tavoin myös suomalaisia runoja, mutta uskaltaako kukaan enää hänen jälkeensä sellaista yrittääkään?

1950-luvun kirjallisuuspaavithan saivat aikaan sen, että runoutta koetettiin mahdollisimman suuressa määrin pelkistää ohuiden, mutta merkityksellisten lauseiden tasolle, siis ajatusten.

Siinä samalla menetettiin suurin osa runouden omimmista mahdollisuuksista. Pahimmillaan runouden nimellä ruvettiin esittämään omatekoisen neron sisimpiä ajatuksia, joiden ymmärtäminen kenellekään ulkopuoliselle ei edes ollut mahdollista.

Kun asia vielä pyrittiin esittämään mahdollisimman tasapaksusti, kannatti jokaisen kynnelle kykenevän poistua ajoissa, mikäli runomatinea oli luvassa.

Venäjällä tilanne on tänäkin päivänä toinen. Runon maagista voimaa pyritään myös esityksen tasolla tuomaan mahdollisimman hyvin esille. Epäilemättä venäjän kielessä myös piilee aivan erityisiä mahdollisuuksia tällä alalla. ajatelkaamme vaikka Puškinia, joka yhä tunnustetaan ylittämättömäksi neroksi:

Burja mgloju nebo krojet

vihri snežnyje krutja

to kak zver ona zavojet,

to zaplatšet kak ditja…

 

Kuvaus lumimyrskystä, jonka jokainen venäläinen kai tuntee, on sinänsä yksinkertainen ja konstailematon, mutta siinä on kaikki kohdallaan. Sen eläytyvä lausuminen luo taikaa, joka on ilman muuta ymmärrettävää kenelle tahansa kadun miehelle. Pari vuosisataa ei ole kuluttanut runoa lainkaan.

Brodskin runojakin olen yrittänyt lukea, mutta en oikein ole kokenut saavani niistä paljoa irti. Tiedän, että Jukka Mallinen on niitä kääntänytkin ja täytyy joku päivä tutustua siihen, mitä hän on löytänyt eli siis luonut. Eihän runoja varsinaisesti kääntää voi, suomentamista voi toki yrittää.

Mutta tuossa mainitussa kirjassa ei ole runoja, vaan kertomuksia Leningradista, Brodskin asunnosta ja lapsuudesta.

Olen käynyt tuossa Pestelinkadun talossa useinkin. Kyseessä on kreikkalaissukuisen ruhtinas Muruzin (Μουρούζης) talo, lähellä Suomen nykyistä pääkonsulaattia ja siis myös Kristuksen kirkastumisen (Preobraženijen) kirkkoa.

Katuhan ulottuu ns. Panteleimonin sillalle tai oikeastaan vielä vähän eteenpäin, Sadovajalle, Kesäpuiston ja Insinöörilinnan väliin. Brodskin vanha asuinpaikka on merkittävä myös sikäli, että Liteiniin, jonka kulmassa talo sijaitsee, liittyy paljon Pietarin kirjallisia muistoja. Sen kirjoittajakin mainitsee.

Kirjailijan kuvaus kommunalka-asunnostaan lienee ollut jonkinlaista eksotiikkaa Amerikassa. Muistan, kun se ilmestyi New York Review’ssä.

Mutta eihän se mitenkään kauhea paikka ollut, tuo puolentoista huoneen asunto. Naapurit olivat auttavaisia ja poika saattoi tuoda jopa tyttöjä rakentamiensa barrikadien suojaan.

Joka tapauksessa systeemin kynsissä kärsinyt runoilija vihasi maan poliittista järjestelmää eikä asiaa peitellyt. Se, mitä typerä roskaväki nimittää vallankumoukseksi, mutta joka on pelkkää orjuutta, sai runoilijalta kuulla kunniansa.

Kuitenkin hän näyttää eläneen onnellisen lapsuuden. Jo pikkupoikana hän kipitteli kotoaan aina Vasilinsaaaren strelkalle saakka, jossa isä työskenteli Merisotamuseossa. Yhdessä isän kanssa sitten käveltiin kotiin.

Isä oli komentajakapteenin arvoinen upseeri, mikä siis vastaa majuria. Brodski selittää, että hänen ylenemisensä estettiin siksi, että oli määrätty joitakin rajoituksia juutalaisille upseereille.

Näinhän asia saattaa olla. Kun nyt suomalainen heti ajattelee, ettei majurin arvoinen sotilas sentään mikään pikkunappula ollut, muistuu mieleeni se, mitä muuan venäläinen ystävä kerran sanoi.

Hän oli kuullut puhuttavan jostakusta majurista kovin kunnioittavaan sävyyn ja tokaisi, että ehkä tuo arvo on Suomessa jotakin, mutta ettei sellainen herra ollut Venäjällä mitään. ”Usko minua, hän ei ole yhtään mitään!” toisti hän vielä varmuuden vuoksi.

No, olkoon, jos niin on, mutta onpa niitä pienempiäkin nappuloita. Joka tapauksessa perhe näyttää eläneen moitteetonta poroporvarillista elämää, jossa tuon kirjoittajan mainitseman niin sanotun vallankumouksen turmiollista vaikutusta on vaikea havaita.

Pariskunta ilmeisesti rakasti ja kunnioitti toinen toistaan, kuten normaalissa avioliitossa on tapana, toisin kuin feministinen tarusto olettaa.

Kuvaus perhe-elämästä ankeassa, mutta yhä kauniissa Leningradissa on oikeastaan aika idyllistä ja varmaan jopa kadehdittavaa monen mielestä. Niukasti elettiin, mutta missäpä nyt tuohon aikaan elettiin leveästi ja oliko se elämä sitten sen vuoksi paljonkin parempaa?

Lainkaan vähättelemättä sitä sietämätöntä tilannetta, johon totalitaarinen yhteiskunta saattaa ajaa luovan yksilön, niin silloin kuin nyt, totean vain, ettei se ainakaan tuon kuvauksen valossa erityisemmin haitannut poroporvarillista idylliä.

Brodskin kuvaus on kaunis kunnianosoitus vanhemmille, joiden hän kuvittelee sitten kuoltuaan muuttuneen variksiksi ja saapuneen hänen luokseen Amerikkaan. Todellisuudessa hän ei koskaan saanut enää nähdä heitä jouduttuaan lähtemään synnyinmaastaan.

 

Timo Vihavainen pe 08.02. 23:57

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Allioli

pe 28.02. 23:09

Poliisille vaan!

ke 26.02. 23:38

Järjen aika jäi taa

ma 24.02. 21:49

Maljapuheiden taikaa

su 23.02. 20:48

Juutalaiset Venäjän kirjallisuudessa

to 20.02. 23:46

Rotututkimusta

ke 19.02. 21:37

Fariseuksille kyytiä

ti 18.02. 21:50

Maailman napojen siirtyminen

ma 17.02. 21:09

Suomalaisia perustyyppejä

ke 12.02. 20:42

Sodasta rauhaan

pe 07.02. 19:35

blogit

Vieraskynä

Oikeusjuttu

pe 28.02.2020 23:19

Juha Ahvio

Onko kommunistinen viha hyväksyttävää Suomessa?

pe 28.02.2020 23:14

Professorin Ajatuksia

Tuleeko vuodesta 2020 kansainvaellusten merkkivuosi

pe 28.02.2020 23:08

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Hallitus kiinni vallassa kuin spitaalisen peukku - Pitkäänkö vielä?

ke 26.02.2020 23:40

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Demokratian herjaajat

ma 24.02.2020 14:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02.2020 00:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Hallituksen koronavouhka

pe 28.02.2020 23:11

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Yleisradio pimitti olennaista tietoa Hanaun joukkomurhasta

pe 21.02.2020 11:05

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Valheita ilmastonmuutoksesta

ma 24.02.2020 00:49

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02.2020 21:25

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Allioli

pe 28.02.2020 23:09

Matti Viren

Uusi luokka

ke 12.02.2020 20:48