Blogi: Timo Vihavainen, ke 01.11.2017 09:56

Länteen päin nyt vaunut!

Lähde länteen!

 

Hannu Himanen, Länttä vai itää. Suomi ja geopolitiikan paluu. Docendo 2017, 238 s.

 

Navigaattoria maaliikenteessä hyödyntävät ovat monta kertaa kuulleet kehotuksia siirtyä johonkin tiettyyn ilmansuuntaan, esimerkiksi länteen.

Moni on valittanut, ettei kehotuksesta ole ollut hyötyä pimeällä tai pilvisellä säällä ja ilman kompassia. Luulen, että yleinen käsitys meillä joka tapauksessa nykyään on, että länsi on aina siellä, mistä valokin tulee.

Tässä on kuitenkin kyseessä harha, jonka syitä en ryhdy enemmältä pohdiskelemaan. Riittäköön, kun sanon, että maana ja valtiona olisimme viimeiset sata vuotta mielellämme halunneet sijaita jossakin muualla kuin täällä idässä. Se ei kuitenkaan ole ollut mahdollista eikä ole vieläkään.

Suurlähettiläs Hannu Himanen on otsikoinut kirjansa raflaavasti: ”länttä vai itää”? Mikäli asia tuntuu epäselvältä, siihen voidaan etsiä sekä kognitiivisia että normatiivisia ratkaisuja. Jälkimmäisiä ei kuitenkaan voi johtaa edellisistä, kuten Humen giljotiini edellyttää.

Maantieteellisesti olemme toki idässä, vaikka esimerkiksi Venäjällä ei pidetä meitä läntisenä, vaan pohjoisena naapurina, he kun panevat karttansa keskipisteen toiseen paikkaan kuin me.

Kulttuurisesti olemme joka tapauksessa selvästi länttä, ainakin niin kauan kuin itämaisuus meillä pysyy marginaalisissa lukemissa, mikä tällä vauhdilla kestänee vielä muutaman vuosikymmenen.

Tosiasiat viittaavat siis siihen, että meidän pitäisi pikemminkin ymmärtää olevamme sekä itää että länttä. Maantieteellisesti olemme idässä emmekä sieltä minnekään pääse, kulttuurisesti taas länttä, mikä on yleensä tuntunut hyvältä idealta verrattuna itäiseen vaihtoehtoon.

Poliittisesti asemaamme kuitenkin on mahdollista muuttaa. Se, että emme kuulu läntiseen sotilasliittoon on pahoittanut monen mielen ja jo pari vuosikymmentä on saanut kuulla puhuttavan ”harmaasta vyöhykkeestä”, joka on jollakin tavalla vastenmielinen sijaintipaikka ja tuntuisi viittaavan jonkinlaiseen masokismiin tai sitten suoranaiseen tyhmyyteen.

Geopolitiikka on kvasitiede, joka kymmenien vuosien tauon jälkeen kaivettiin naftaliinista ensin venäläisten friikkien toimesta ja on sen jälkeen tullut laajaan käyttöön myös muualla. Tässä kirjassa siitä ei puhuta oikeastaan mitään.

Tieteen laakereita havittelevaksi opiksi geopolitiikalla lienee yhtä paljon edellytyksiä kuin fysionomialla tai kiromantialla. Nämäkin olivat aikoinaan Saksassa suuressa kunniassa, kaikki eksentrinenhän siellä kelpasi.

On kuitenkin mahdollista puhua geopolitiikasta myös kuvailevana käsitteenä, joka yksinkertaisesti viittaa siihen, että maantieteelliset seikat on ruvettu ottamaan politiikassa vakavasti ja että ne esimerkiksi ovat saattaneet syrjäyttää juridisia ja jopa taloudellisia näkökohtia. Sitähän paluu suvereenien valtioiden politiikkaan tarkoittaa. Politiikka on silloin tahdon asia.

Tällä tavoin ymmärretyn geopolitiikan vaihtoehtona on globalismi, joka käytännössä merkitsee vallan siirtämistä ylikansallisille korporaatioille, joiden käsivartena suurta nuijaa heiluttelemassa on ihannetapauksessa vain yksi ja yhtenäinen voima, Yhdysvallat, maailman napa.

Himanen toteaa ”yksinapaisuuden hetken” kestäneen vain tuokion verran, mutta aivan ilmeisesti kaipaa sen turvallisia arvoja ja vankkaa järjestystä. Samaan aikaan hän ihmettelee ja paheksuu niitä aineksia, jotka ovat asioista eri mieltä ja suorastaan kannattavat nationalismia ja puhuvat vihapuhetta.

Tämä on kuitenkin menneisyyden haikailua. Yhdysvallat ei enää ole se kaikkivaltias maailmanpoliisi, joka se kerran halusi olla. Sen rinnalle ja ohi ovat menossa sekä Kiina että Intia. ”Geopolitiikka” palaa väistämättä, mikäli maailmassa on suvereeneja valtioita.

Suvereenisuus on kuitenkin aina suhteellista. Kuten tunnettua, Venäjä on pitänyt sitä tunnuksenaan jo pian kaksikymmentä vuotta, mutta sen kyvyt ovat paljon rajoittuneempia kuin sen halut.

Himanen ei vaivaudu erittelemään Venäjän voimavaroja ja suhteuttamaan niitä muuhun maailmaan. Käytännössähän se on jo pelkästään Euroopan unioniin verrattuna pikkutekijä. Valtavaa siinä on vain koko, joka viime kädessä saattaa olla hyvinkin suuri haitta. Suuria ovat toki luonnonvarat, mutta niiden merkitys on hiipumassa kovaa vauhtia.
Mutta eihän tämä sitä muuksi muuta, että Suomen kannalta Venäjä on valtavasti suurempi ja että vaikka geopolitiikka niin sanottuna tieteenä lienee tällä hetkellä vain Izborskin friikkien aivokummitus, on aivan mahdollista olla tarpeeksi hullu ottaakseen sen johtopäätökset velvoittavina normeina. Näinhän teki myös Hitler.

Klassisen geopolitiikan kannalta Venäjän rajojen pitäisi olla Pohjanlahdella tai Atlantilla elleivät ne nyt sitten olisi ns. kolmen kannaksen kohdalla, mikä voisi olla vastaava läntinen johtopäätös.

Tämä johtopäätös saattaisi ainakin periaatteessa syntyä, mikäli uskottaisiin sotilaalliseen vastakkainasetteluun ja mikäli vaihtoehtona olisi Pietarin porteilla kyttäävä vihamielinen länsiliittoutuma.

Tosin jo marsalkka Žukov piti tuollaista geopolitiikkaa vanhentuneena vuonna 1955 ja suostui Porkkalan palauttamiseen. Mutta kysymyshän on ihmisaivoista eikä tosiasioista. Mikäli vallankäyttäjät saisivat päähänsä, että tällainenkin sotilaallinen ongelma on olemassa, ei heidän näkemyksiään voisi välttämättä terveellä järjellä muuttaa.

Himanen selostaa Naton siunauksia ja sen ihmeellistä monimuotoisuutta: toisaalta se ei velvoita itsenäistä maata mihinkään ja toisaalta se taas takaa kollektiivisen tuen vaaran uhatessa. Mainio laitos, jota ilmeisen tahallisesti parjataan jännityksen aiheuttajaksi. Eihän sellainen ole edes mahdollista.

Tokihan se dilemma on ja pysyy, että sotilaallinen varustelu jossakin päin maailmaa synnyttää tarpeen vastata samalla mitalla. Mikäli tämä tapahtuu meillä ja rajamme toisella puolella, syntyy vakautta, arvelee tekijä, mutta asiasta voi perustellusti olla eri mieltä.

Kirjassa esitetään muutamia hyviä näkökohtia Venäjästä ja yksi niistä on ns. syvän valtion käsite. Itse asiassa tämä on ikivanha venäläinen perinne ja se selittää paljolti sen, että tuo demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio usein polkee tunnustamiaan ihanteita.

Vastaavia tapauksia maailmassa toki on muitakin, mutta niitä lienee turha luetella. Venäjä nyt sattuu olemaan meidän naapurimme.

Kaikesta huolimatta meillä on yleensä ollut harvinainen kyky toimia Venäjän kanssa varsin harmonisessa ja jopa luottamuksellisessa yhteistyössä. Tätä asiaa ei kannata banalisoida millään ylimielisillä tölväisyillä suomettumisesta.

Toki meillä niin sanotun suomettumisen aikaan oli myös omat änkyrämme, joiden johdolla maamme olisi syöksynyt varmaan turmioon. Onneksi satulassa olivat sellaiset miehet, joilla oli kykyä ja näkemystä hoitaa asiat Venäjän kanssa niin hyvin, että sen työn hedelmistä voimme yhä nauttia.

Samaan aikaan tuo hyvän ja pahan tiedon puu tuotti myös mätiä hedelmiä, mutta pelkkä tuijottaminen niihin olisi pinnallisuutta tai pahempaa.

Kirja on mielestäni lukemisen väärtti, vaikka uutta siinä näitä asioita harrastaneelle on varsin vähän. Kun se nyt tapoihin kuuluu, sanottakoon vielä, että venäläisten sanojen kirjoittamisessa pitäisi aina olla tarkkana. Hyvin se tässä yleensä on tehty, mutta venäjäläinen venäjäksi ei ole rossijan, vaan rossijanin ja vaalit monikossa ei ole vybori vaan vybory.

Sitä paitsi puhuttaessa ns. suuren terrorin aikana teurastetuista suomalaisista on syytä aina mainita myös se eniten kärsinyt ja suurin ryhmä, jos kerran muutkin mainitaan. Tämän ryhmän muodostivat niin sanotut loikkarit.

Timo Vihavainen ke 01.11. 09:56

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06. 13:18

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

Muuan symbioottinen suhde

ma 11.06. 13:25

Moukkien aika on täällä tänään

su 10.06. 11:20

Arvojohtamisen ongelmia

la 09.06. 12:00

Sana on sitten vapaa

to 07.06. 16:10

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Tapaus Aki Ruotsala ja sananvapauden tila Suomessa

pe 08.06.2018 14:26

Professorin Ajatuksia

Saksassa toteutui johtajan vastuu

ma 18.06.2018 13:17

Jukka Hankamäki

Nyt terroristi on vaarallinen

ma 18.06.2018 13:20

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

to 31.05.2018 23:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Varmoja konsteja terrorismin uhan vähentämiseksi tulevaisuuden Suomea ajatellen

la 16.06.2018 11:07

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Paperilehtiä ei haluta tilata eikä verkkolehdistä maksaa. Onneksi on some.

ma 18.06.2018 07:56

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06.2018 13:18

Matti Viren

Hyvinvointivaltio voi pahoin

ti 08.05.2018 11:28