Blogi: Timo Vihavainen, ke 01.11.2017 09:56

Länteen päin nyt vaunut!

Lähde länteen!

 

Hannu Himanen, Länttä vai itää. Suomi ja geopolitiikan paluu. Docendo 2017, 238 s.

 

Navigaattoria maaliikenteessä hyödyntävät ovat monta kertaa kuulleet kehotuksia siirtyä johonkin tiettyyn ilmansuuntaan, esimerkiksi länteen.

Moni on valittanut, ettei kehotuksesta ole ollut hyötyä pimeällä tai pilvisellä säällä ja ilman kompassia. Luulen, että yleinen käsitys meillä joka tapauksessa nykyään on, että länsi on aina siellä, mistä valokin tulee.

Tässä on kuitenkin kyseessä harha, jonka syitä en ryhdy enemmältä pohdiskelemaan. Riittäköön, kun sanon, että maana ja valtiona olisimme viimeiset sata vuotta mielellämme halunneet sijaita jossakin muualla kuin täällä idässä. Se ei kuitenkaan ole ollut mahdollista eikä ole vieläkään.

Suurlähettiläs Hannu Himanen on otsikoinut kirjansa raflaavasti: ”länttä vai itää”? Mikäli asia tuntuu epäselvältä, siihen voidaan etsiä sekä kognitiivisia että normatiivisia ratkaisuja. Jälkimmäisiä ei kuitenkaan voi johtaa edellisistä, kuten Humen giljotiini edellyttää.

Maantieteellisesti olemme toki idässä, vaikka esimerkiksi Venäjällä ei pidetä meitä läntisenä, vaan pohjoisena naapurina, he kun panevat karttansa keskipisteen toiseen paikkaan kuin me.

Kulttuurisesti olemme joka tapauksessa selvästi länttä, ainakin niin kauan kuin itämaisuus meillä pysyy marginaalisissa lukemissa, mikä tällä vauhdilla kestänee vielä muutaman vuosikymmenen.

Tosiasiat viittaavat siis siihen, että meidän pitäisi pikemminkin ymmärtää olevamme sekä itää että länttä. Maantieteellisesti olemme idässä emmekä sieltä minnekään pääse, kulttuurisesti taas länttä, mikä on yleensä tuntunut hyvältä idealta verrattuna itäiseen vaihtoehtoon.

Poliittisesti asemaamme kuitenkin on mahdollista muuttaa. Se, että emme kuulu läntiseen sotilasliittoon on pahoittanut monen mielen ja jo pari vuosikymmentä on saanut kuulla puhuttavan ”harmaasta vyöhykkeestä”, joka on jollakin tavalla vastenmielinen sijaintipaikka ja tuntuisi viittaavan jonkinlaiseen masokismiin tai sitten suoranaiseen tyhmyyteen.

Geopolitiikka on kvasitiede, joka kymmenien vuosien tauon jälkeen kaivettiin naftaliinista ensin venäläisten friikkien toimesta ja on sen jälkeen tullut laajaan käyttöön myös muualla. Tässä kirjassa siitä ei puhuta oikeastaan mitään.

Tieteen laakereita havittelevaksi opiksi geopolitiikalla lienee yhtä paljon edellytyksiä kuin fysionomialla tai kiromantialla. Nämäkin olivat aikoinaan Saksassa suuressa kunniassa, kaikki eksentrinenhän siellä kelpasi.

On kuitenkin mahdollista puhua geopolitiikasta myös kuvailevana käsitteenä, joka yksinkertaisesti viittaa siihen, että maantieteelliset seikat on ruvettu ottamaan politiikassa vakavasti ja että ne esimerkiksi ovat saattaneet syrjäyttää juridisia ja jopa taloudellisia näkökohtia. Sitähän paluu suvereenien valtioiden politiikkaan tarkoittaa. Politiikka on silloin tahdon asia.

Tällä tavoin ymmärretyn geopolitiikan vaihtoehtona on globalismi, joka käytännössä merkitsee vallan siirtämistä ylikansallisille korporaatioille, joiden käsivartena suurta nuijaa heiluttelemassa on ihannetapauksessa vain yksi ja yhtenäinen voima, Yhdysvallat, maailman napa.

Himanen toteaa ”yksinapaisuuden hetken” kestäneen vain tuokion verran, mutta aivan ilmeisesti kaipaa sen turvallisia arvoja ja vankkaa järjestystä. Samaan aikaan hän ihmettelee ja paheksuu niitä aineksia, jotka ovat asioista eri mieltä ja suorastaan kannattavat nationalismia ja puhuvat vihapuhetta.

Tämä on kuitenkin menneisyyden haikailua. Yhdysvallat ei enää ole se kaikkivaltias maailmanpoliisi, joka se kerran halusi olla. Sen rinnalle ja ohi ovat menossa sekä Kiina että Intia. ”Geopolitiikka” palaa väistämättä, mikäli maailmassa on suvereeneja valtioita.

Suvereenisuus on kuitenkin aina suhteellista. Kuten tunnettua, Venäjä on pitänyt sitä tunnuksenaan jo pian kaksikymmentä vuotta, mutta sen kyvyt ovat paljon rajoittuneempia kuin sen halut.

Himanen ei vaivaudu erittelemään Venäjän voimavaroja ja suhteuttamaan niitä muuhun maailmaan. Käytännössähän se on jo pelkästään Euroopan unioniin verrattuna pikkutekijä. Valtavaa siinä on vain koko, joka viime kädessä saattaa olla hyvinkin suuri haitta. Suuria ovat toki luonnonvarat, mutta niiden merkitys on hiipumassa kovaa vauhtia.
Mutta eihän tämä sitä muuksi muuta, että Suomen kannalta Venäjä on valtavasti suurempi ja että vaikka geopolitiikka niin sanottuna tieteenä lienee tällä hetkellä vain Izborskin friikkien aivokummitus, on aivan mahdollista olla tarpeeksi hullu ottaakseen sen johtopäätökset velvoittavina normeina. Näinhän teki myös Hitler.

Klassisen geopolitiikan kannalta Venäjän rajojen pitäisi olla Pohjanlahdella tai Atlantilla elleivät ne nyt sitten olisi ns. kolmen kannaksen kohdalla, mikä voisi olla vastaava läntinen johtopäätös.

Tämä johtopäätös saattaisi ainakin periaatteessa syntyä, mikäli uskottaisiin sotilaalliseen vastakkainasetteluun ja mikäli vaihtoehtona olisi Pietarin porteilla kyttäävä vihamielinen länsiliittoutuma.

Tosin jo marsalkka Žukov piti tuollaista geopolitiikkaa vanhentuneena vuonna 1955 ja suostui Porkkalan palauttamiseen. Mutta kysymyshän on ihmisaivoista eikä tosiasioista. Mikäli vallankäyttäjät saisivat päähänsä, että tällainenkin sotilaallinen ongelma on olemassa, ei heidän näkemyksiään voisi välttämättä terveellä järjellä muuttaa.

Himanen selostaa Naton siunauksia ja sen ihmeellistä monimuotoisuutta: toisaalta se ei velvoita itsenäistä maata mihinkään ja toisaalta se taas takaa kollektiivisen tuen vaaran uhatessa. Mainio laitos, jota ilmeisen tahallisesti parjataan jännityksen aiheuttajaksi. Eihän sellainen ole edes mahdollista.

Tokihan se dilemma on ja pysyy, että sotilaallinen varustelu jossakin päin maailmaa synnyttää tarpeen vastata samalla mitalla. Mikäli tämä tapahtuu meillä ja rajamme toisella puolella, syntyy vakautta, arvelee tekijä, mutta asiasta voi perustellusti olla eri mieltä.

Kirjassa esitetään muutamia hyviä näkökohtia Venäjästä ja yksi niistä on ns. syvän valtion käsite. Itse asiassa tämä on ikivanha venäläinen perinne ja se selittää paljolti sen, että tuo demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio usein polkee tunnustamiaan ihanteita.

Vastaavia tapauksia maailmassa toki on muitakin, mutta niitä lienee turha luetella. Venäjä nyt sattuu olemaan meidän naapurimme.

Kaikesta huolimatta meillä on yleensä ollut harvinainen kyky toimia Venäjän kanssa varsin harmonisessa ja jopa luottamuksellisessa yhteistyössä. Tätä asiaa ei kannata banalisoida millään ylimielisillä tölväisyillä suomettumisesta.

Toki meillä niin sanotun suomettumisen aikaan oli myös omat änkyrämme, joiden johdolla maamme olisi syöksynyt varmaan turmioon. Onneksi satulassa olivat sellaiset miehet, joilla oli kykyä ja näkemystä hoitaa asiat Venäjän kanssa niin hyvin, että sen työn hedelmistä voimme yhä nauttia.

Samaan aikaan tuo hyvän ja pahan tiedon puu tuotti myös mätiä hedelmiä, mutta pelkkä tuijottaminen niihin olisi pinnallisuutta tai pahempaa.

Kirja on mielestäni lukemisen väärtti, vaikka uutta siinä näitä asioita harrastaneelle on varsin vähän. Kun se nyt tapoihin kuuluu, sanottakoon vielä, että venäläisten sanojen kirjoittamisessa pitäisi aina olla tarkkana. Hyvin se tässä yleensä on tehty, mutta venäjäläinen venäjäksi ei ole rossijan, vaan rossijanin ja vaalit monikossa ei ole vybori vaan vybory.

Sitä paitsi puhuttaessa ns. suuren terrorin aikana teurastetuista suomalaisista on syytä aina mainita myös se eniten kärsinyt ja suurin ryhmä, jos kerran muutkin mainitaan. Tämän ryhmän muodostivat niin sanotut loikkarit.

Timo Vihavainen ke 01.11. 09:56

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Helsinki on muutoksen kärjessä

Klo 11:27.

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03. 23:33

Törkeä tapaus

su 17.03. 10:07

Suomenmielisyys

pe 15.03. 20:45

Kauheat puhdistukset

to 14.03. 23:15

Nyt saa jo lukea

ke 13.03. 17:42

Seremonioilla ja ilman

ti 12.03. 15:47

Ohranan arkistoista

ma 11.03. 16:14

Työn kirous

la 09.03. 16:03

Menneisyyden varjo

pe 08.03. 00:58

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Utrechtin turkkilaisampujalla on ihmisoikeudet

ke 20.03.2019 11:26

Jukka Hankamäki

Annatko jymäyttää itseäsi "pääministerivaalilla"?

ke 20.03.2019 11:28

Petteri Hiienkoski

The Telegraphin uutiset liikaa Suomen Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tietojenvälittäjän taas vaalien alla

ke 20.03.2019 19:18

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Helsinki on muutoksen kärjessä

ke 20.03.2019 11:27

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20