Blogi: Timo Vihavainen, ke 01.11.2017 09:56

Länteen päin nyt vaunut!

Lähde länteen!

 

Hannu Himanen, Länttä vai itää. Suomi ja geopolitiikan paluu. Docendo 2017, 238 s.

 

Navigaattoria maaliikenteessä hyödyntävät ovat monta kertaa kuulleet kehotuksia siirtyä johonkin tiettyyn ilmansuuntaan, esimerkiksi länteen.

Moni on valittanut, ettei kehotuksesta ole ollut hyötyä pimeällä tai pilvisellä säällä ja ilman kompassia. Luulen, että yleinen käsitys meillä joka tapauksessa nykyään on, että länsi on aina siellä, mistä valokin tulee.

Tässä on kuitenkin kyseessä harha, jonka syitä en ryhdy enemmältä pohdiskelemaan. Riittäköön, kun sanon, että maana ja valtiona olisimme viimeiset sata vuotta mielellämme halunneet sijaita jossakin muualla kuin täällä idässä. Se ei kuitenkaan ole ollut mahdollista eikä ole vieläkään.

Suurlähettiläs Hannu Himanen on otsikoinut kirjansa raflaavasti: ”länttä vai itää”? Mikäli asia tuntuu epäselvältä, siihen voidaan etsiä sekä kognitiivisia että normatiivisia ratkaisuja. Jälkimmäisiä ei kuitenkaan voi johtaa edellisistä, kuten Humen giljotiini edellyttää.

Maantieteellisesti olemme toki idässä, vaikka esimerkiksi Venäjällä ei pidetä meitä läntisenä, vaan pohjoisena naapurina, he kun panevat karttansa keskipisteen toiseen paikkaan kuin me.

Kulttuurisesti olemme joka tapauksessa selvästi länttä, ainakin niin kauan kuin itämaisuus meillä pysyy marginaalisissa lukemissa, mikä tällä vauhdilla kestänee vielä muutaman vuosikymmenen.

Tosiasiat viittaavat siis siihen, että meidän pitäisi pikemminkin ymmärtää olevamme sekä itää että länttä. Maantieteellisesti olemme idässä emmekä sieltä minnekään pääse, kulttuurisesti taas länttä, mikä on yleensä tuntunut hyvältä idealta verrattuna itäiseen vaihtoehtoon.

Poliittisesti asemaamme kuitenkin on mahdollista muuttaa. Se, että emme kuulu läntiseen sotilasliittoon on pahoittanut monen mielen ja jo pari vuosikymmentä on saanut kuulla puhuttavan ”harmaasta vyöhykkeestä”, joka on jollakin tavalla vastenmielinen sijaintipaikka ja tuntuisi viittaavan jonkinlaiseen masokismiin tai sitten suoranaiseen tyhmyyteen.

Geopolitiikka on kvasitiede, joka kymmenien vuosien tauon jälkeen kaivettiin naftaliinista ensin venäläisten friikkien toimesta ja on sen jälkeen tullut laajaan käyttöön myös muualla. Tässä kirjassa siitä ei puhuta oikeastaan mitään.

Tieteen laakereita havittelevaksi opiksi geopolitiikalla lienee yhtä paljon edellytyksiä kuin fysionomialla tai kiromantialla. Nämäkin olivat aikoinaan Saksassa suuressa kunniassa, kaikki eksentrinenhän siellä kelpasi.

On kuitenkin mahdollista puhua geopolitiikasta myös kuvailevana käsitteenä, joka yksinkertaisesti viittaa siihen, että maantieteelliset seikat on ruvettu ottamaan politiikassa vakavasti ja että ne esimerkiksi ovat saattaneet syrjäyttää juridisia ja jopa taloudellisia näkökohtia. Sitähän paluu suvereenien valtioiden politiikkaan tarkoittaa. Politiikka on silloin tahdon asia.

Tällä tavoin ymmärretyn geopolitiikan vaihtoehtona on globalismi, joka käytännössä merkitsee vallan siirtämistä ylikansallisille korporaatioille, joiden käsivartena suurta nuijaa heiluttelemassa on ihannetapauksessa vain yksi ja yhtenäinen voima, Yhdysvallat, maailman napa.

Himanen toteaa ”yksinapaisuuden hetken” kestäneen vain tuokion verran, mutta aivan ilmeisesti kaipaa sen turvallisia arvoja ja vankkaa järjestystä. Samaan aikaan hän ihmettelee ja paheksuu niitä aineksia, jotka ovat asioista eri mieltä ja suorastaan kannattavat nationalismia ja puhuvat vihapuhetta.

Tämä on kuitenkin menneisyyden haikailua. Yhdysvallat ei enää ole se kaikkivaltias maailmanpoliisi, joka se kerran halusi olla. Sen rinnalle ja ohi ovat menossa sekä Kiina että Intia. ”Geopolitiikka” palaa väistämättä, mikäli maailmassa on suvereeneja valtioita.

Suvereenisuus on kuitenkin aina suhteellista. Kuten tunnettua, Venäjä on pitänyt sitä tunnuksenaan jo pian kaksikymmentä vuotta, mutta sen kyvyt ovat paljon rajoittuneempia kuin sen halut.

Himanen ei vaivaudu erittelemään Venäjän voimavaroja ja suhteuttamaan niitä muuhun maailmaan. Käytännössähän se on jo pelkästään Euroopan unioniin verrattuna pikkutekijä. Valtavaa siinä on vain koko, joka viime kädessä saattaa olla hyvinkin suuri haitta. Suuria ovat toki luonnonvarat, mutta niiden merkitys on hiipumassa kovaa vauhtia.
Mutta eihän tämä sitä muuksi muuta, että Suomen kannalta Venäjä on valtavasti suurempi ja että vaikka geopolitiikka niin sanottuna tieteenä lienee tällä hetkellä vain Izborskin friikkien aivokummitus, on aivan mahdollista olla tarpeeksi hullu ottaakseen sen johtopäätökset velvoittavina normeina. Näinhän teki myös Hitler.

Klassisen geopolitiikan kannalta Venäjän rajojen pitäisi olla Pohjanlahdella tai Atlantilla elleivät ne nyt sitten olisi ns. kolmen kannaksen kohdalla, mikä voisi olla vastaava läntinen johtopäätös.

Tämä johtopäätös saattaisi ainakin periaatteessa syntyä, mikäli uskottaisiin sotilaalliseen vastakkainasetteluun ja mikäli vaihtoehtona olisi Pietarin porteilla kyttäävä vihamielinen länsiliittoutuma.

Tosin jo marsalkka Žukov piti tuollaista geopolitiikkaa vanhentuneena vuonna 1955 ja suostui Porkkalan palauttamiseen. Mutta kysymyshän on ihmisaivoista eikä tosiasioista. Mikäli vallankäyttäjät saisivat päähänsä, että tällainenkin sotilaallinen ongelma on olemassa, ei heidän näkemyksiään voisi välttämättä terveellä järjellä muuttaa.

Himanen selostaa Naton siunauksia ja sen ihmeellistä monimuotoisuutta: toisaalta se ei velvoita itsenäistä maata mihinkään ja toisaalta se taas takaa kollektiivisen tuen vaaran uhatessa. Mainio laitos, jota ilmeisen tahallisesti parjataan jännityksen aiheuttajaksi. Eihän sellainen ole edes mahdollista.

Tokihan se dilemma on ja pysyy, että sotilaallinen varustelu jossakin päin maailmaa synnyttää tarpeen vastata samalla mitalla. Mikäli tämä tapahtuu meillä ja rajamme toisella puolella, syntyy vakautta, arvelee tekijä, mutta asiasta voi perustellusti olla eri mieltä.

Kirjassa esitetään muutamia hyviä näkökohtia Venäjästä ja yksi niistä on ns. syvän valtion käsite. Itse asiassa tämä on ikivanha venäläinen perinne ja se selittää paljolti sen, että tuo demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio usein polkee tunnustamiaan ihanteita.

Vastaavia tapauksia maailmassa toki on muitakin, mutta niitä lienee turha luetella. Venäjä nyt sattuu olemaan meidän naapurimme.

Kaikesta huolimatta meillä on yleensä ollut harvinainen kyky toimia Venäjän kanssa varsin harmonisessa ja jopa luottamuksellisessa yhteistyössä. Tätä asiaa ei kannata banalisoida millään ylimielisillä tölväisyillä suomettumisesta.

Toki meillä niin sanotun suomettumisen aikaan oli myös omat änkyrämme, joiden johdolla maamme olisi syöksynyt varmaan turmioon. Onneksi satulassa olivat sellaiset miehet, joilla oli kykyä ja näkemystä hoitaa asiat Venäjän kanssa niin hyvin, että sen työn hedelmistä voimme yhä nauttia.

Samaan aikaan tuo hyvän ja pahan tiedon puu tuotti myös mätiä hedelmiä, mutta pelkkä tuijottaminen niihin olisi pinnallisuutta tai pahempaa.

Kirja on mielestäni lukemisen väärtti, vaikka uutta siinä näitä asioita harrastaneelle on varsin vähän. Kun se nyt tapoihin kuuluu, sanottakoon vielä, että venäläisten sanojen kirjoittamisessa pitäisi aina olla tarkkana. Hyvin se tässä yleensä on tehty, mutta venäjäläinen venäjäksi ei ole rossijan, vaan rossijanin ja vaalit monikossa ei ole vybori vaan vybory.

Sitä paitsi puhuttaessa ns. suuren terrorin aikana teurastetuista suomalaisista on syytä aina mainita myös se eniten kärsinyt ja suurin ryhmä, jos kerran muutkin mainitaan. Tämän ryhmän muodostivat niin sanotut loikkarit.

Timo Vihavainen ke 01.11. 09:56

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suomi Suomeksi

ke 18.11. 17:02

Historian hämärästä nostettua

to 12.11. 21:29

Kun lokakuukin oli marraskuussa.

la 07.11. 23:10

Puolivirallinen toisinajattelija

su 25.10. 22:56

Tärkeimmästä

to 08.10. 22:47

Paluumatkalla

su 27.09. 22:57

Sitkeä pärjää

ma 21.09. 22:43

Libero

su 13.09. 22:58

Mikä meni pieleen?

ti 01.09. 22:55

Mikä on se konsti?

to 27.08. 18:04

blogit

Vieraskynä

Pasi Turunen: Amerikan vaalijärjestelmän kiemuroista

ma 16.11.2020 13:59

Juha Ahvio

Olivatko vaalit USA:n historian turvallisimmat?

to 19.11.2020 23:34

Professorin Ajatuksia

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11.2020 16:59

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Sulaako Bidenin "voitto" laittomien äänien myötä?

ma 23.11.2020 00:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lukiolainen kertoo: Etnojen kotibileryöstöjä ja väkivaltaa

su 08.11.2020 00:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11.2020 21:34

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

EU:n liittovaltio vaikeuksissa

su 22.11.2020 21:27

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Suomi Suomeksi

ke 18.11.2020 17:02

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06