Blogi: Juha Ahvio, to 08.10.2020 22:48

Maailmaa pyöritetään velkariippuvuuden avulla

Maailmaa pyöritetään velkariippuvuuden avulla ja voimalla. Tämä toteamus, johon tiivistyy aikamme maailmantapahtumien vaikuttimien erittäin keskeinen ydin, perustuu Helsingin Sanomien tuoreeseen pääkirjoitukseen, jonka 26.9.2020 päivätyn sähköisen version otsikko kuuluu ”Maailma pyörii nyt velan ympärillä, mutta emme vielä tiedä, mihin uusi ajattelutapa meidät vie” , ja jonka 27.9.2020 päivätyn samasisältöisen paperiversiotekstin otsikko kuuluu ”Maailma pyörii velan ympärillä”.

Kyseisen Hesarin pääkirjoituksen sisältö on avoimen paljastava, selkokielinen ja dramaattinenkin. Jos haluat ymmärtää, mitä maailmassamme tapahtuu ja miksi tapahtuu, nimittäin maailmassa suurta valtaa käyttävän inhimillisen eliitin näkökulmasta tarkasteltuna, kannattaa tähän Hesarin pääkirjoitukseen syventyä pariksi toviksi.

Pääkirjoitusartikkeli kuuluu seuraavasti:

”Tieteessä puhutaan paradigmoista ja niiden murroksista. Paradigma on laajasti hyväksytty ajattelutapa tai oppirakennelma, joka ohjaa tieteellistä toimintaa ja muutakin ymmärrystä. Ennen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen aikaa ajateltiin, että Aurinko kiertää Maata. Kopernikus mursi paradigman sijoittamalla Maan kiertämään Aurinkoa.”

”Julkista taloutta koskeva ajattelu on muutoksessa. Vanha paradigma kertoi, että julkinen talous on keskiössä ja velka kiertää sitä – velkaa otetaan vain, jos on pakko paikata budjetteja. Nyt velka nousee keskiöön: sen hinta ja saatavuus ohjaavat sitä, miten julkinen talous rakennetaan ja miten se kestää. Käänne velkasentrisyyteen näkyy esimerkiksi Suomen hallituksen ensi vuoden budjetista.”

”Kurinalaisuuden hyve on ohjannut valtioiden ohella valtioliittoja. Euroopan unionin laskettiin edistävän yhteistä etua, jos jäsenmaiden taloudet saadaan toimimaan samoilla, talouspolitiikan kurinalaisuuteen ja samantahtisuuteen ohjaavilla säännöillä.”

”Kurinalaisen talouspolitiikan tavoitteen rinnalla on elänyt markkinoiden vapautta korostava ajattelu: raha tietää itse parhaiten, minne kannattaa mennä ja miten sinne tehokkaimmin päästään. Finanssikriisi ja sen vaatima elvytys nakersivat asetelmaa, jossa markkinavapaudet ja sääntely elivät kauhun tasapainossa. Nyt pandemia on tuhonnut taloutta ja vaatinut valtavia elvytyspotteja valtioilta. Velkaa on otettu sumeilematta, koska korot ovat matalat, jopa pakkasella. Velkaantuvalle siis maksetaan.”

”Julkinen talous on työntynyt markkinavoimien tontille, kun yrityksiä on pitänyt pelastaa ja kysyntää on ollut pakko lisätä. EU:kin on muuttanut valtiontukikäytäntöjään – todennäköisesti pysyvästi. Keskuspankit viestivät, että rahaa työnnetään vielä vuosien ajan markkinoille, koska inflaation suhde rahan määrään ja työllisyyteen on poikki. Keskuspankit ostavat julkisen ja yksityisen sektorin velkapapereita, jotta rahavirta huuhtelisi reaalitalouden jokaisen sopukan.”

”Talousteorian puolella nousee ja kiistelyä nostattaa niin sanottu moderni rahateoria. Sen ydin on karkeasti yksinkertaistaen se, että julkisen talouden alijäämistä ei kannata olla huolissaan, jos velkaa otetaan omassa valuutassa: valtiolla on setelipaino ja talouspolitiikan arsenaalissa keinot korjata tilanne, jos liika raha tuottaa liikaa inflaatiota.”

Tämä teoria miellyttää enemmän vasemmistoa lähellä olevia tutkijoita kuin oikeiston arvot jakavia. Pyrkimys tiukkaan talouteen jättää pienemmät mahdollisuudet esimerkiksi tuloerojen kutistamiseen kuin rahanpainanta. Olipa teoriasta mitä mieltä tahansa, me elämme sitä todeksi.”

”Toistaiseksi tätä talouden murrosta pidetään poikkeuksena. Että kunhan pandemiasta päästään, tilanne palautuu. Näin ei ehkä käy. Valtioiden velkasuhteet esimerkiksi euroalueella ovat kohta niin kaukana sopimusten vaatimuksista, että sopimukset tuhoutuvat ja vanhat hyveet unohtuvat. Julkista taloutta ja talouskasvua kannattelee kaikkialla valtava rahavuoksi. Jos pintaa yritetään laskea, karit nousevat näkyville.”

”Mikään teoria ei anna selvää vastausta, milloin valtiolla on liian paljon velkaa tai milloin markkinoille työnnetään liian paljon rahaa. Mutta sekin tiedetään, että jossain nämä rajat ovat. Jo nyt huomaa kasvavia ongelmia: löysä raha kasvattaa kiinteistöjen ja osakkeiden arvoihin kuplaa. Talouspolitiikan tarve kehittyä ja uudistua hiipuu, kun kaikki on hoidettavissa rahahanaa vääntämällä. Velan ja rahan määrän kasvusta voi rakentaa uhkakuvia ja auvoloita.”

”’On aitoa tietoutta tietää, että me tiedämme, mitä me tiedämme ja tietää, että me emme tiedä, mitä me emme tiedä’, kirjoitti Kopernikus. On aitoa tietoutta tietää, että emme tiedä, mihin nopeasti kasvava velkasentrisyys johtaa. Mutta matka sinne päin jatkuu.”

Näin siis Helsingin Sanomien pääkirjoitus 26.9.2020. Hesarin pääkirjoitus on, vaikka lopussa pyrkiikin jättämään tiettyjä kysymyksiä avoimiksi, hämmästyttävän dramaattinen, selkokielinen ja omista lähtökohdistaan lähes profeetallisen väkevä julistus siitä, mistä maailman menossa on oikeasti kyse taloudellisen valtaeliitin näkökulmasta.

Muista, että kyse on todellakin pääkirjoituksesta, jossa Hesari ja sen taustavaikuttajat julistavat kaikella arvovallallaan. Jos olet kiinnostunut siitä, keitä nämä taustavaikuttajat ovat olleet ja ovat ja millaista arvovaltaa he katsovat itsellään olevan, lue Kuvasta ja Sanasta hankittavissa olevan Sananvapaus uhattuna Suomessa -kirjani luku 3, ”Aatos Erkko ja Helsingin Sanomat poliittisen korrektiuden muokkaajina”.

Mitä Hesarin pääkirjoitus julistaa, syyskuun lopulla vuonna 2020? Julistaa, että nyt, siis vuodesta 2008 alkaen, finanssikriisi ja sen vaatimat massiiviset pelastus- ja elvytyspaketit sekä ennen kaikkea tämänhetkinen koronapandemia niin sanotusti välttämättömine ja globaaleine torjuntatoimineen ovat saaneet aikaan sen, että koko talous- ja rahateoria on kokenut niin kutsutun kopernikaanisen vallankumouksen. Kaikki vanha ja kokemuksen hyväksi osoittama taloudellinen ymmärrys, teoria ja tietotaito on yhtäkkiä menettänyt merkityksensä.

Yllättävät ja monin tavoin eriskummallisetkin globaalit kriisit talous-, ilmasto- ja koronaviruskriiseineen ovat luoneet uutta tietoa ja taloudellista viisautta, jonka mukaan kaikki entinen viisaus onkin huonoa tyhmyyttä, jonka tilalle tulee asettaa, nopeasti, tehokkaasti ja maailmanlaajuisesti, uusi ymmärrys ja sen mukainen taloudellinen toiminta tämän toiminnan vaatimine uusine taloudellisine instituutioineen. Ja tämä kaikki siksi, koska nyt on, näin väitetään, pakko.

Tämän yhtäkkiä kriisien avulla ja myötä kirkastuneen uuden taloudellisen valon mukaan olemme nyt siirtyneet, pysyvästikin, velkasentrisyyteen. Velka, joka aiemmin ymmärrettiin haitalliseksi ja riippuvuutta aiheuttavaksi heikkoudeksi, onkin nyt julistettu pelastajaksi. Julkinen talous ja valtioiden budjetit tulee iloisin mielin rakentaa massiivisen velan varaan. EU muuttuu pysyvästi velkaunioniksi, vanhojen sopimusten tuhoutuessa ja menettäessä yhtäkkiä merkityksensä.

Julkisen talouden alijäämä ei olekaan paha vaan hyvä ilmiö, koska valtioillahan on setelipainonsa. Kaikki on hoidettavissa rahahanaa vääntämällä, eli kääntymällä kansainvälisen ja globaalin Ison Rahan eli kansainvälisen yksityisen suurpääoman eli sijoittajien, rahastojen ja keskus- ja suurpankkien puoleen.

Huomaa Hesarin pääkirjoituksesta etenkin seuraava lainaus: ”Tämä teoria [eli kriisien luoma uusi talousteoreettinen valo] miellyttää enemmän vasemmistoa lähellä olevia tutkijoita kuin oikeiston arvot jakavia. Pyrkimys tiukkaan talouteen [eli tervehenkiseen suu säkkiä myöden -talouskonservatiiviseen taloudenpitoon] jättää pienemmät mahdollisuudet esimerkiksi tuloerojen kutistamiseen kuin rahanpainanata.”

Kuten Suomen punavihreän hallituksenkin tämänhetkisestä katastrofaalisesta talouspolitiikasta näemme, punavihreälle vasemmistolle sopii hyvin nyt, kuten on aina sopinut, massiivisen velan varaan rakennettu taloudenpito, kaikille kaikkea aineellista hyvää -ihmisystävyysbulvaaninsa suojassa toimeenpantuna.

Punavihreä vasemmisto on aina mielellään, jostain kummallisesta syystä, halunnut loppuviimeiseksi tukeutua globaalin Ison Rahan eli kansainvälisten pankkiparonien ja keinottelijoiden myöntämään velkarahaan ja sen aikaansaamaan riippuvuuteen. Sosialistinen ja kommunistinenkin marxilainen vasemmisto on loppuviimeiseksi varsin toimivassa kompuksessa Ison Rahan kapitalistiherrojen ja heidän rahoittamiensa globalististen raha- ja talousinstituutioiden kanssa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan me olemme nyt de facto tilanteessa, jossa ”…kaikki on hoidettavissa rahahanaa vääntämällä”. On syytä ymmärtää, mitä yllä oleva yhteenveto Hesarin pääkirjoituksen sisällön mukaisesta asiaintilasta merkitsee: Täydellistä velkaorjuutta globalistisen rahaeliitin käskyläisenä ja utopioiden käsikassarana.

Hesarin pääkirjoitusta lukiessa kannattaa palauttaa mieleen myös se, mitä Leo Meller kirjoitti kirjassaan Suomi romahti jo, joka ilmestyi Kuvan ja Sanan kustantamana vuonna 1993. Kirja on loppuunmyyty, mutta kirjastoista se varmasti löytyy. Hanki tuo kirja käsiisi jostain ja lue kirja nyt. Kirja lukeutuu varmasti merkittävimpiin Mellerin koskaan kirjoittamiin kirjoihin. Sen vajaan kolmenkymmenen vuoden takainen sisältö on taloudellisen analyysinsä näkökulmasta aivan tämän hetken todellisuuksien ytimissä.

Nostan tässä esiin kolme lyhyttä lainausta Mellerin kirjan sivuilta 83 ja 103. Nämä lainaukset avaavat kolmenkymmenen vuoden takaa juuri sitä, mistä tuore Hesarin pääkirjoituskin itse asiassa puhuu:

”Rahanvaihtajat eivät himoitse rahaa sen itsensä vuoksi, vaan sen voiman ja vaikutusvallan, johon rahan omistaminen antaa heille mahdollisuuden. Heille raha on työkalu ja ase…”

”Koko joukko huippuluokan taloustieteilijöitä, tv- ja radiojohtajia ja sanomalehtimiehiä tekee rahanvaihtajien tahdon mukaan. Heidän roolinsa yleisen mielipiteen muokkauksessa, kun on kyse tärkeistä taloudellisista, uskonnollisista ja poliittisista asioista, on ehdottoman tärkeä elitistien asettamien tavoitteiden saavuttamiselle.”

”Mammonaherrojen kiinnostus rahaan ei ole itsetarkoitus. Raha on vallan saavuttamisen ja sen käyttämisen välikappale…”

Näin siis Leo Meller kirjassaan, vajaa kolmekymmentä vuotta sitten. Nämä lainaukset ja puheena oleva Hesarin pääkirjoitus tekevät selväksi, että nimenomaan velka ja sen mahdollistama velkaorjuus on se väline, jota globalistinen rahaeliitti käyttää tehokkaasti välineenään omiin utopiapäämääriinsä päästäkseen.

Niistä utopiapäämääristä, joihin globalistinen eliitti turmiollisella kriisejä hyödyntävällä velkataloudenpidollaan pyrkii ja jota pyrkimystä kyseinen eliitti tehostaa tämänhetkisellä ilmasto- ja koronasosialismilla, teen dokumentoitua selkoa Kuvan ja Sanan julkaisemissa kirjoissani Vaarallinen vihreä valhe ja Koronavirus, globalismi ja pedon merkki. Tällaisiin päämääriin lukeutuu globalistisen maailmanhallituksen rakentaminen.

Globalistisen maailmanhallituksen tavoittelu on erittäin tuhoisaa ja turmiollista, kuten selostan Avoimet rajat ja maahanmuutto -kirjani (Kuva ja Sana, 2016) sivuilla 185–191, mutta millään tavalla salainen hanke ja ideaali se ei toki ole. Esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen on tuoreesti esittänyt, että EU:n velkaelvytysrahasto ja sen aikaansaama EU:n keskittyminen ja tiivistyminen ovat hyvä keino edistää myös globalistista ”maailmanlaajaa hallintajärjestelmää” eli globaaleja päätöksiä tekevän ja globaalisti verottamaan kykenevän maailmanhallituksen syntyä. Kiljunen katsoo, että velkaunioni-EU ja maailmanhallitus ovat tarpeellisia, koska koronapandemia ja ilmastonmuutoskriisi.

Helsingin Sanomien 1.10.2020 päivätyssä Kolumni-artikkelissaan ”Elpymisrahasto auttaa Euroopan unionia hivuttautumaan myös kohti muita tavoitteita” pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio katsoo, kuten ingressi toteaa, että ”Monien mielestä EU:n elpymisrahasto vastaa niin hyvin unionin pysyviin tarpeisiin, että se olisi sääli jättää vain väliaikaiseksi malliksi”. Globalistisia päämääriä kannattava Rautio kirjoittaa:

”Perinteisesti Saksa on ollut tulonsiirtojen vastustaja, jonka taakse pohjoisen on ollut hyvä paeta. Saksalaisessa EU-ajattelussa on kuitenkin tapahtunut muutamassa kuukaudessa mullistus. Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz kertoi, että elpymisrahasto yhteisvelkoineen on EU:lle ’ehkä suurin muutos euron käyttöönoton jälkeen’. Hänen mukaansa rahasto saa unionin toimimaan entistä kitkattomammin eikä paluuta entiseen ole. Saksalle kyse ei ole siis vain rahasta vaan erityisesti unionin toimintakyvystä. Saksan piirustuksissa pandemian vastaiset ratkaisut eivät ole ainutkertaisia. Jos elpymisrahasto johtaa pysyviin muutoksiin unionin toiminnassa, se voi olla unionin ja Suomenkin etu. Mutta Vanhasen havaitsema ’hivutus’ kertoo paljon unionin ongelmallisesta tavasta edetä: on helpompaa hivuttaa väliaikainen pysyväksi kuin päästä pysyvästä sopuun.”

Koronapandemia on siis ollut se ratkaiseva kriisivivutus, jolla aiemmin vankkumattoman talouskonservatiivinen Saksakin on hetkessä, ”muutamassa kuukaudessa”, muutettu pysyvän velkatalouden kannattajaksi. Erittäin tavoitetietoinen ja päämäärähakuinen mutta hivuttavan vähittäinen ja kriisitilanteita hyödyntävä on Hesarin pääkirjoitustoimittajan mukaan se menetelmä, jota velkaunioni- ja liittovaltio-EU:n globalistiset ajajat soveltavat, pandemian torjuntatoimien oikeutuksella.

Samaa menetelmää samalla pandemiaoikeutuksella tarjoilee USA:ssa demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden Build Back Better -jälleenrakennusohjelmallaan, joka on YK-globalisteilta lainattu ohjelma. Pandemiasta toipumisen varjolla koko yhteiskunta, maailma, pyritään rakentamaan uudenlaiseksi. Kyse on todella nyt koko maailman rakentamisesta uudeksi, globalistisen vision mukaiseksi, koska juuri nyt on pakko toimia. On ”pakko”, koska ”asiantuntijat” ovat ilmoittaneet, että nyt vallitsee ilmasto- ja koronakriisin aikaansaama ”planetaarinen hätätila”, joka on torjuttava ilmasto- ja koronasosialistisin globalistisin toimin. Pelastavat ilmasto- ja koronasosialistiset toimet aiotaan toteuttaa ja rahoittaa, tietenkin, velkarahan avulla.

Edellä mainituissa kirjoissani valaisen myös sitä, miltä tällaiset sinänsä inhorealistisen todelliset ja turmiolliset globalistisen eliitin hankkeet näyttävät raamatullisen kristillisen uskon ja Jumalan hyvään kaikkivaltiuteen nojaavan klassisen kristillisen historianfilosofian valossa. Jumala hallitsee historiankin kehkeytymistä.

Samalla pitää paikkansa myös se, että kolmiyhteistä Jumalaa, Jumalan luonnollisia ja hyviä luomisjärjestyksiä ja etenkin Kristuksen suvereenia herruutta vastustavat voimat pyrkivät, Jumalan kaitselmuksellisen ja ennalta määrätyn suunnitelman mukaisesti, omiin päämääriinsä maailmanhistorian kuluessa. Näistäkin meidän tulee olla todenperäisesti selvillä. Meidän tulee kaikin voimin aktiivisesti vastustaa näitä turmiollisia hankkeita ja puolustaa kaikkea oikeaa, totuudellista, hyvää ja kaunista. Meidän tulee entistäkin aktiivisemmin ajaa Jumalan ja isänmaan asiaa.

Lue Nehemian kirjan luvun 4 jakeet 6–23. ”Mutta me rakensimme muuria…Mutta kun…kuulivat, että Jerusalemin muurien korjaus edistyi…vihastuivat he kovin. Ja he kaikki tekivät liiton keskenään käydäksensä taisteluun Jerusalemia vastaan ja tehdäkseen siellä häiriötä…silloin…katsastettuani kaiken minä nousin ja sanoin ylimyksille ja esimiehille ja muulle kansalle: ’Älkää peljätkö heitä; muistakaa suurta ja peljättävää Herraa, ja taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta’…”

Kuten Jumalan Vanhan liiton kansa aikoinaan rakensi sekä temppeliään että maallisen ja ajallisen kaupunkinsa puolustusmuuria kaikesta vehkeilyvastarinnasta ja häirinnästä huolimatta, tulee Jumalan Uuden liiton kansankin rakentaa nyt sekä hengellistä Kristus-temppeliään, Jh. 2:19–22, että maallisen ja ajallisen isänmaansa puolustusmuuria kaikenlaisesta jumalattoman globalistisesta vehkeilyaggressiosta huolimatta.

Muista aina tämä: Ihmiset ja kaikenlaiset suurmestarit, jumalattoman isänmaattomat rahaparonit ja kaaoksen herrat voivat kyllä tahtoa ja tavoitella, mutta kolmiyhteinen Jumala säätää ja määrää suvereenisti historian ja maailmantapahtumien kulun.

Jeesus Kristus on Herra, myös historian Herra ja Kuningas.

 

 

Juha Ahvio to 08.10. 22:48

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05. 12:08

J. V. Snellman ja suomalaisuusaate

to 11.05. 20:37

Raamatun alkutekstiä ei ole vaietusti sensuroitu

to 27.04. 23:12

Teologia: Oppia ihmisestä vai Jumalasta?

ti 28.03. 20:16

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44