Blogi: Timo Vihavainen, ke 11.03.2020 22:04

Talvisodan muistaminen

Miten talvisotaa olisi muistettava?

 

Talvisota ei ollut mikään tavallinen sota ja luulen, että asia pääsee meiltä liian helposti unohtumaan. Mikäli joku osoittaa historiasta jonkin vastaavan aseellisen konfliktin (älkää nyt säikähtäkö tätä nimitystä, sota on aina aseellinen konflikti ja hyökkääjän kannalta myös sotaretki eli kampanja, campagne, kuten ranskalaiset aikoinaan alkoivat niitä nimittää).

Talvisodassa ei kuitenkaan ollut mitään normaalia.

Toisin kuin näköjään yhä uudelleen ajatellaan, se ei ollut normaalia kahden (suur)vallan erimielisyyksien ratkaisemista sotilaallisen pakotuskoneiston avulla, vaan yhden suurvallan provosoimaton hyökkäys naapuriaan vastaan, valtavalla ylivoimalla tehty hyökkäys, joka oli naamioitu avunannoksi sisällissodassa.

Koska tulos oli jo etukäteen itsestään selvä, sovittiin rauhastakin välittömästi jo sodan alkaessa. Todella ainutlaatuista oli, kuten hyökkääjä jaksoi korostaa, se, että mahtava osapuoli käytti koko sotilaallista voimaansa lahjoittaakseen naapurille valtavasti lisä alueita, ei siis siltä niitä riistääkseen.

Tämä hyökkääjän pääasiaksi korottama seikka unohtuu yhä uudelleen, kun koko lahjoitus sitten peruttiin vastoin kaikkia roomalaisen oikeuden periaatteita. Bolševikkeja moinen ei tietenkään sinänsä hätkähdyttänyt, mutta kansainvälisesti se oli täydellinen kasvojen menetys, jota yritettiin peitellä kömpelöillä järjestelyillä (Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta), joihin liittyi jopa kielitieteellinen vallankumous.

Mutta talvisodan erikoislaatuisuus ei suinkaan rajoitu näihin, sinänsä aivan ainutlaatuisiin seikkoihin.

Aivan odottamaton ja ainutlaatuinen asia oli itse talvisodan henki, jonka olemassaolo ei ole mitään tutkijoiden mielikuvituksen tuotetta. Se on aikoinaan niin hyvin rekisteröity, että sitä on syytä pitää yhtenä ns. historian kovana tosiasiana (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=talvisodan+henki ).

Tässä hengessä kysymys oli siitä, että pikku naapuri todella asettui kaikin voimin vastustamaan suuremman päälle tunkeutumista. Näin tehtiin siitä huolimatta, ettei mitään reaalista toivoa menestyksestä ollut. Hyökkääjän propaganda puhui taistelun turhuudesta ja se oli tietysti järkipuhetta, mutta sitä ei kuunneltu. Miksi?

Mikäli hyökkääjän valtava ylivoima olisi heti lakaissut tieltään puolustajan, kuten tarkoitus oli, olisi vastarinta tietysti pian lakannut. Nyt kuitenkin kyettiin asettamaan hyökkääjälle aivan oleellisia esteitä. Toki ne saattoivat kestää vain jonkin aikaa, kuten jokainen järkeään käyttävä ymmärsi. Voitiin siis todeta, ettei vastarinta ollut tehotonta, vaan ainakin joissakin, sangen ahtaissa rajoissa mielekästä.

Kuten tunnettua, menestykset aikaansaivat toiveajattelua jopa siitä, että koko savijalkainen jättiläinen romahtaisi ja sen omat kansat nousisivat kapinaan. Tämä oli kuitenkin aivan tyhjän päälle rakennettua spekulaatiota.

Suomalaisten puolustustahto siis kesti, itse asiassa aivan mahdottomassakin tilanteessa. Onko asiaa syytä pitää ensi sijassa tyhmyyden vai jonkin muun asian heijastumana? Itsensä uhraaminen ilman toivoa asian suuresta merkityksestä ei todennäköisesti koskaan ole ollut kovin monen rintamamiehen tavoitteena.

On puhuttu siitä uskonnollisesta hengestä, joka armeijassa vallitsi ja suomalaisista valittuna kansana, mihin saatettiin korkeallakin tasolla uskoa Topeliuksen tapaan. Luulen, että tällä asialla on aikoinaan ollut paljon enemmän merkitystä, kuin nykyään yleensä ymmärrämme. Irrationaalistahan tämä oli, mutta vähänkö tässä sodassa sellaisiakin elementtejä oli.

Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että vuoden 1918 ei haluttu toistuvan.

Suomen kommunistinen puolue, eli sen harvojen eloon jätettyjen veteraanien muodostama keskuskomitea julisti heti sodan alussa, että nyt otettaisiin revanssi vuodesta 1918. Silloin oli oltu liian heikkoja, mutta nyt puna-armeija, joka oli maailman vahvin, turvaisi varman voiton. Näin siis SKP:n KK 30.11.1939 päivätyssä julistuksessaan.

Myös Mannerheim erehtyi ensimmäisessä päiväkäskyssään menemään lankaan ja selitti, että nyt tässä sodassa oli kyseessä Vapaussodan jatko, sen toinen näytös.

Sen jälkeen tällaisia puheita kartettiin Suomessa kuin ruttoa. Kansa ei enää halunnut punaisten ja valkoisten välistä teurastusta, vaan mieluummin suuntasi aseensa kohti hyökkääjää, Hitlerin liittolaista ja joukkomurhillaan ylvästelevän diktaattorin armeijaa. Olihan se ainakin kunniallisempi vaihtoehto.

Neuvostohallitus oli aikoinaan tunnustanut Suomen itsenäisyyden, mutta joulukuun alusta lähtien 1939 se ei enää tunnustanut sen hallitusta vaan sen sijaan itse luomansa kulissin, joka ei ollut edes minkäänlainen varjohallitus tai nukkehallitus, vaan hyökkääjän nimeämä joukkio vailla alamaisia tai kannattajia.

Kun Moskovassa sitten suostuttiin solmimaan rauha Suomen todellisen hallituksen kanssa, oli tilanne jokaiselle asioita vakavasti järjellä analysoineelle tarkkailijalle täysin odottamaton, äkillinen U-käännös.

SKP:n julkaisemassa Kansan Valta -lehdessä oli luvattu säälimätöntä (kurs. lehden) tilintekoa suomalaisten lahtareiden kanssa vielä maaliskuussa. Rauhan sitten tultua lehti selitteli ilman suurta vakuuttavuutta, saati voitonriemua, että ”Suomen lahtarien sotaseikkailu” oli päättynyt kirvelevään tappioon.

Etukäteen Suomen työkansalle luvattua voittoa ei kyllä myöskään ollut saavutettu: enin osa Viipurin lääniä oli kyllä vapautettu, mutta tämä oli kokonaan puna-armeijan ansiota. Taistelu oli avannut työkansalle tilaisuuden nousuun, johon sitä oli kehotettukin, mutta turhaan…

Että näin ei ollut tapahtunut, selittyi lehden mukaan osaksi kansalliskiihkoisesta yllytyksestä ja petoksesta ja osaksi väkivallasta. Kaikkein häikäilemättömintä kiihotusta olivat kuulemma harjoittaneet sosialidemokraattiset pamput.

Taistelusta oli kuitenkin otettava opiksi ja Suomen kansa tulisi vielä nousemaan, totesi lehden pääkirjoitus pahaenteisesti.

Näin siis puhui se Moskovassa ja Petroskoissa asustanut henki, jota yritettiin Suomessakin houkutella nousemaan koloistaan, mutta huonolla menestyksellä. Se, ettei tämä onnistunut oli keskeinen avainasia ja sen oli itse Stalin ylimielisellä ja tolkuttomalla toiminnallaan saanut aikaan.

Kun nyt muistelemme talvisotaa, uskoisin, että päällimmäisenä itse kullakin on murhe sen mielettömän nuorten ihmishenkien uhraamisen takia, joka johtui kyynisen diktaattorin toimista. Toki moni on myös ylpeä siitä, että yhdelle maailmanhistorian pahamaineisimmista hirmuvaltiaista pantiin luu kurkkuun.

On merkille antavaa, että vaikka talvisota on Suomen kansakunnan ehkä tärkein yhteinen kokemus ja maamme merkittävin panos maailmanhistorialle, ei sille ole edes olemassa valtakunnallista museota. Paikalliset museot ovat asia erikseen ja niillä on erilainen merkitys.

Tämä herättää kysymyksen siitä, onko koko talvisodassa kansallisen historian merkkitapahtumana jotakin niin monimutkaista ja vaikeasti tulkittavaa, että sen muistamisessa on ongelmia.

Erikoista on, että talvisodan muistomerkki pääkaupunkiin on saatu aikaan vasta pari vuotta sitten ja sitäkin on pidettävä varsin omalaatuisena kaikkien maailman sotamuistomerkkien joukossa. Reikiä täyteen ammuttu sotilas on ennen muuta uhri, vaikka hänen nimekseen onkin annettu Valon tuoja, joka muuten vie ajatukset häiritsevästi Luciferiin.

Talvisodan sankari todella on tietenkin ennen muuta se nuori sotilas, joka henkensä uhalla täytti hänelle annetut käskyt ja pystyi loppujen lopuksi antamaan ratkaisevan panoksensa sen hyväksi, ettei hänen maataan miehitetty. Hän oli ennen muuta uhri eikä korskea tappaja.

Olennaista tässä asetelmassa oli se henki, joka kaiken mahdollisti. Sen säilöminen museoon, mikäli sellainen joskus tehdään, on se suurin haaste.

Luulen, että talvisota oli ennen muuta henkien taistelu. Uskaltaisin jopa sanoa, että se oli totuuden ja röyhkeän valheen välillä käyty kamppailu.

Ei tämä sitä tarkoita, että suomalaistenkaan propaganda olisi aina mitään absoluuttista totuutta edustanut. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että asian oikeutukseen uskottiin täysin ja jäännöksettömästi.

Ero idästä syötettyyn kyyniseen valheeseen nähden oli kuitenkin laadullinen, eikä enää määrällinen.

Talvisodan muistaminen sotilasparaateilla tuntuisi jotenkin ontuvalta. Vapaussodan päättymispäivän paraateja ei tiettävästi aiota aloittaa uudelleen ja hyvä niin.

Oppikirjoissamme voisi olla historiamaalauksia aiheesta ”Puna-armeijalaisten antautuminen talvisodassa” (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=suomalaisten+antautuminen ). Se tuntuisi kuitenkin suorastaan rienaavalta myös omien vainajiemme muiston kannalta. Militaristinen uho ei sovi meikäläiseen talvisodan muisteluun ollenkaan. Eipä se muutenkaan sovi meikäläiseen kulttuuriin.

Hengestä siinä oli kysymys. On aivan ilmeistä, että vuoden 1918 ja vuoden 1939 välillä on tietty, kiinteä yhteys, kuten nuo SKP:n surkeat jäännökset yrittivätkin koko sodan ajan tolkuttaa -omalla valheellisella tavallaan.

Vuoden 1918 perintö oli kaamea, mutta se saattoi olla se kova koulu, joka teki myös talvisodan ihmeen mahdolliseksi. Ehkäpä se oli kuin rokotus, joka antaa voimia torjua pahan taudin.

 

 

Timo Vihavainen ke 11.03. 22:04

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44