Blogi: Timo Vihavainen, ma 27.01.2020 23:00

Poliitikkojen mielipidettä kaivataan nyt

Tyhmäksi tekeytyminen ei nyt pelasta

 

Tässä maassa on viime vuosina jo ollut useitakin tapauksia, joissa on pakko olettaa useiden normaalijärkisten ihmisten ehdoin tahdoin tekeytyneen tyhmiksi ja selittäneen ymmärtävänsä puhetta aivan toisella tavalla kuin se on tarkoitettu ja kuten se normaalisti ymmärretään.

Viittaan vain ns. hihamerkkijuttuun ja muutamaan oikeusjuttuun, joita on nostettu ns. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pari niistä on nytkin vireillä.

Asialla ovat olleet varsin vastuunalaiset tahot, niin sanotuista laatulehdistä aina ammattijuristeihin ja syyttäjälaitokseen.

On kaikki syyt olettaa, että varsinaiset näiden juttujen kokoon keittäjät ovat kuuluneet siihen suhteellisen hyvillä älynlahjoilla varustettuun ryhmään, jolla ei tosiasiassa ole mitään vaikeuksia ymmärtää sellaistakaan puhetta, jossa sovelletaan esimerkiksi analogioita eli vertauksia ja tunnuskuvia vanhan kansan kieltä käyttääkseni.

Kun yritämme ymmärtää, miksi nämä henkilöt sitten ovat tehneet sitä, mitä ovat, näyttää vastauskin selvältä. Kyseessä on yritys vaikuttaa poliittisesti ja tartuttaa poliittisiin vastustajiin rikollisuuden leima.

Koska noin puolet kansasta on keskimääräistä vähä-älyisempää, voi pitää todennäköisenä, että sen keskuudessa saatetaan laajastikin pitää noita juttuja täysiarvoisina rikosjuttuina.

Vain pieni osa kansaa viitsii koskaan tarkistaa faktoja ja monia niistä, jotka niin tekevät, on helppo saada uskomaan aivan mielettömiä ja kohtuuttomia tulkintoja, mikäli asiaa tukee jokin auktoriteetti.

Katsoisin, että meillä on esiintynyt näissä tapauksissa varsin räikeää asiantuntijavallan väärinkäyttöä. Tämä on huolestuttava ilmiö, sillä tässä keinotellaan tärkeimpien poliittisten oikeuksiemme kustannuksella.

Jos ja kun tällaista toimintaa katsotaan läpi sormien laajoissa poliittisissa piireissä, ei kyse ole sen vähemmästä kuin poliittisen elämän rämettymisestä. Erityisen huolestuttavaa on, että viralliset, oikeuslaitoksen piiriin kuuluvat elimet ovat menneet tähän peliin mukaan.

Se parlamentaarikko, joka ei ymmärrä tai ei välitä siitä, että hänen parlamentaarikkokollegaansa uhataan syytetoimilla täysistunnossa pidetyn, asiallisen puheenvuoron takia, on kovin vaarallisella tiellä. Mikäli kyynisiä, tyhjästä polkaistuja juttuja voidaan käyttää hyväksi yhden puolueen edustajia vastaan, voidaan niitä pian käyttää muitakin vastaan. Kyllä kepillä on kaksi päätä.

Nykyinen epäterve poliittinen muoti, joka liittyy ns. identiteettipolitiikkaan, kannattaa hanakasti kaikenlaisia kieltoja ja käyttää mielellään epä-älyllistä ”nollatoleranssin” käsitettä.

Tällainen ajattelu on omiaan avaamaan ovet loputtomalle keinottelulle ja käsitekikkailulle, jollaisen olisi oltava vakavassa poliittisessa työssä aivan sallimatonta.

Meidän suomalainen parlamentaarinen perinteemme keskeinen tukipylväs on jo sadan vuoden ajan ollut luottamus siihen, että pelisääntöjä kunnioitetaan, eikä yritetä hyökätä vastustajan kimppuun läpinäkyvästi valheellisin perustein.

Mikäli koko se suuntaus, jolle ei nyt näytä loppua olevan ja joka tällä hetkellä henkilöityy erityisesti niin sanotussa kansanedustaja Juho Mäenpään jutussa, ei saa tuomiota laajoilta poliittisilta piireiltä, on tilanne vakava.

Mikäli nykyinen, ala-arvoinen tapa hoitaa asioita joko hiljaisesti hyväksytään tai peräti yritetään hyötyä siitä, osoittaa poliittinen kenttämme lyhytnäköistä kyynisyyttä, joka nopeasti rämettää koko perinteikkään parlamentarismimme. Silloin luottamus sellaiseen instituutioon on vaarassa myös suuren yleisön keskuudessa.

Mäenpään jutun alkuun panneilta oikeusoppineilta en odota yhtään mitään. Heidän kyynisyytensä, joka näyttää liittyvän vakaaseen uskoon kansan enemmistön huijattavuudesta, on kaikesta päätellen samalla tasolla kuin oli esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Turun Sanomien käytös niin sanotun hihamerkkijutun yhteydessä.

Mutta pallo on nyt muiden, kuin kansanedustaja Mäenpään edustaman puolueen edustajilla. Heidän on syytä omasta puolestaan selvästi sanoa, hyväksyvätkö he rikossyytteen käyttämisen poliittisena aseena eduskuntatyössä.

Ja tässä on vastattava juuri tämän kyseisen asian osalta. On turha yrittää vetäytyä sen selityksen taakse, että asiaa käsittelevät nyt kompetentit elimet ja vielä läpinäkyvämpää olisi piiloutua vallan kolmijako-opin taakse.

Tässä ei nyt vaadita sekaantumaan tuomiovallan käyttöön, vaan ilmaisemaan mielipide tällaisen toiminnan hyväksyttävyydestä tällaisessa tapauksessa.

On kyettävä selvästi ja konkreettisesti sanomaan, mikä kansanedustaja Mäenpään puheenvuorossa oli sellaista, joka itse kunkin mielestä täyttää rikoksen tunnusmerkit. Ja tässä nyt puhutaan nimenomaan rikoksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan eikä esimerkiksi mahdollisesta hyvästä mausta tai vastaavasta. Vasta kun tämä äänestäjille kerrotaan, heillä on mahdollisuus ymmärtää millaisia arvoja kyseinen poliitikko edustaa.

Mikäli juuri kansanedustajien kuitenkin katsottaisiin olevan tässä asiassa mahdottomia toimijoita, voidaan ainakin vaatia, että heidän edustamansa puolueet kertoisivat mielipiteensä siitä, mitä mieltä ovat tällaisesta toiminnasta juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa.

Ja tässä nyt kannattaa kokonaan unohtaa puheet ruandalaisesta kansanmurhan valmistelusta. Kyllä se kansan enenmmistökin sentään yhtä ja toista kykenee käsittämään.

 

 

Timo Vihavainen ma 27.01. 23:00

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44