Blogi: Timo Vihavainen, ti 24.12.2019 14:33

Signaaleja luetaan

Missä mennään?

 

Arto Luukkanen, Suomi hajoavan imperiumin sylissä. Otava 2019, 368 s.

 

Venäjä on naapurimme, joten meillä on aina ollut syytä pohtia sitä, olemmeko sen läntinen vai venäläisittäin pohjoinen naapuri, sijaitsemmeko siitä railon takana vai sen taskussa, kainalossa tai peräti sylissä. Joskus on ajateltu, että ollaan vain sen varjossa.

Venäjän tutkimuksen konkari Arto Luukkanen (etymologisen sanakirjan mukaan konkari tarkoittaa mm. tasa-astujaa tai sellaista hevosta, joka pyrkii hyppäämään aidan yli. On sitä käytetty myös kilpahevosesta ja sotaratsusta, kantasanahan on ruotsin gångare) käyttää nyt kirjansa otsikossa tuota sylissä-vertausta, jota ei kyllä enemmälti itse tekstissä perustella.

Tämä kirja ei kerrokaan Suomesta, kuten voisi kuvitella, vaan Venäjästä ja, hieman yllättäen, myös Ukrainasta.

Ukraina on varsin näkyvästi mukana siksi, että siellä on nyt vapaa pääsy KGB:n arkistoon, joka tuntuu myös aineistoltaan olevan parempi kuin vastaavat laitokset Virossa ja Gruusiassa. Jälkimmäisissä sitä paitsi on joitakin rajoituksia. Kaikista, myös Ukrainasta, lienee dokumentteja myös hävitetty ja viety Moskovaan.

On hyvin ymmärrettävää, että tällaisen ainutlaatuisen arkistomateriaalin kimppuun on monenkin tehnyt mieli käydä. Luukkanen on sen myös tehnyt.

 Ihmisten mielikuvituksessahan salainen poliisi usein hallitsee kaikkea mahdollista. Päivän lehdestä huomaan, että lapsellisimmat salaliittoteoriat näkevät nytkin koko maailman pelkkänä Venäjän erikoispalvelujen leikkikenttänä.

Todellisuus on valitettavasti aina ollut paljon harmaampaa ja uskallan epäillä, että sitä se on nytkin. Neuvostoliitto vaikutti aikoinaan sovjetologien mielestä pirullisen täydelliseltä koneistolta, kunnes huomattiin, että se olikin poikkeuksellisen vajavaisesti toimiva yhteiskunta, joka koostui anarkisteista ja jonka valtio yritti turhaan valvoa heitä.

Kun salaisen poliisin materiaalit kuitenkin ovat tämän kirjan suuri uutuus, tekee mieli aloittaa niistä.

Kuten voi odottaa, Suomesta ei Ukrainan salaisella poliisilla ollut kovinkaan paljon syytä kiinnostua. Toki turistiryhmiä liikkui ja prelaatteja kävi Kiovan lavrassa. Näiden touhuista syntyneet raportit eivät kuitenkaan maailmoja mullista enempää kuin sekään tieto, että muuatta suomalaista kapteenia yritettiin värvätä.

Kiinnostavampaa on katsella Ukrainan neuvostotasavallan viimeisiä aikoja salaisen poliisin silmin. Viimeiset ajat kun nyt tekijän mukaan saattavat olla käsillä myös Putinin Venäjälle, jonka sekurokratia on vienyt maan kriisiin, kuten hän päättelee.

Näkökulma suoraan järjestelmän ytimestä on epäilemättä kiinnostava ja erityisesti siksi, että nytkin juuri voima (tai pakotus-) koneistot ovat avainasemassa, kun Venäjän tulevaisuus ratkaistaan.

En tiedä, onko analogia kuitenkaan erityisen hedelmällinen. Neuvostoliiton hajotessa kaikki keskittyi puolueeseen. Nykyinen Yhtenäinen Venäjä on korkeintaan kalpea varjo NKP:stä, ei oikein sitäkään.

Joka tapauksessa Luukkanen on ottanut tässä poliittisen auguurin roolin ja sellaistahan aina tarvitaan. Auguurien tehtävä on kuitenkin jo Rooman valtakunnan kukistuskaudelta lähtien ollut varsin epäkiitollinen. Hehän ennustivat tulevaa.

Mikäli ennusmerkit olivat huonoja, saattoivat auguurit käyttää useita menetelmiä mitätöidäkseen potentiaalisen uhan (auspicia oblativa). Ennusmerkkejä voitiin kieltäytyä katsomasta, pitää tulosta virheellisenä, kieltää sen merkitys tai toistaa koe uudella ja paremmalla onnella.

Luukkaselta ei kuitenkaan puutu rohkeutta nähdä huonoja enteitä, pikemminkin päinvastoin. Hän kohdistaakin erityisen terävän kritiikkinsä maamme Venäjän tutkimuksen valtavirtaan, joka pakenee velvollisuuksiaan redusoimalla tutkimansa todellisuuden käsittämättömiksi diskurssikimpuiksi, jotka asioiden ymmärtämisen kannalta ovat parhaimmillaankin yhdentekeviä.

Luukkanen lanseerasi aikoinaan termin sekurokratia, jota hesarin taholta nälvittiin ja vastustettiin. Tätä asiaa muistellaan tässäkin kirjassa yhä.

Silloin hän kuitenkin osui oikeaan eli oli aikaansa edellä: Venäjän demokratisoituminen tuli kuin tulikin pian tiensä päähän. Ehkäpä siis myös analyysi oli tavoittanut olennaisen.

Näin kirjoittaja uskoo ja kuvaa Venäjän harvainvallaksi, joka rakenteellisista syistä on lyönyt laimin etsikkoaikansa. Maa on perinyt Neuvostoliitolta valtarakenteensa, joista puolueen hävittyä ovat jäljelle jääneet vain pakotuskoneistot.

 Niitä hallitsevat silovikit ovat myös ottaneet käsiinsä kansallisomaisuuden. On syntynyt eräänlainen läänityslaitos, jossa hallitaan johtajan armosta. Ero normaaliin vapaaseen systeemiin on omistuksen ehdollisuus ja tämä ero on olennainen.

Maa on nyt pysähtyneisyyden tilassa kuten Neuvostoliitto ennen romahdusta ja edessä voi olla perestroika, mutta myös paluu stalinismiin. Poliittiset uudistukset olisivat umpikujasta pääsemisen välttämätön ehto, kertoo kirjoittaja ja noteeraa tarkoin aivan viime aikoina kuullut heikot signaalit vallan legitimiteetin hupenemisesta.

Olisiko Ukrainan tie sitten vaihtoehto Venäjälle? Luukkanen ihailee selvästi Ukrainan uutta presidenttiä, vieläpä sitäkin miten hän erottaa kameroiden edessä ministerietä ja johtajia ja jopa pakottaa odessalaisen verojohtajan kirjoittamaan erokirjeensä kaiken kansan nähden.

Muuten hyvä, mutta tällaisen toimintakaavan Zselenski on kyllä voinut oppia suoraan Putinilta. Herää myös kysymys, missä se Ukrainan demokratian toimivuus on ja onko korruptio sitten sieltä hävitetty Euromaidanin jälkeen?

Mieleen hiipii kyllä epäilys, ettei enempää Ukrainan kuin Venäjänkään perusongelmiin ole yksinkertaista ratkaisua. Niiden juuret ovat syvällä. Venäjällä sekurokratia pistää silmään, mutta mikä Ukrainaa sitten vaivaa?

Meillähän ei Putinin Venäjän naapuruus ole ollut ongelma. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ongelmia voisi tulla. ”Erikoispalveluiden” tökeröt kampanjat ovat syystäkin herättäneet epäluuloja myös täällä, mutta minulla on kyllä sellainen hytinä, että ne kertovat enemmän tekijöidensä epäpätevyydestä kuin pelottavasta kyvystä.

Venäjällä valta yleensä vaihtuu suurella rytinällä, varoittaa Luukkanen. Voi myös käydä niin, että Putin menee, mutta systeemi säilyy. Jos uusstalinismi tulee, se voi lopulta merkitä Venäjän hajoamista.

Olisiko Ukrainasta henkiseksi majakaksi Venäjälle, kysyy kirjoittaja. Vai voisiko peräti Suomi olla sitä molemmille?

Kysymyksiähän riittää. Artolla on sana hallussaan eikä hän kuvia kumartele. Auguurin rooli on vaikea, mutta jonkinhan aina pitää sekin omaksua. Siitä vain joulunpyhinä kannuja valamaan alan konkarin opastuksella.

 

 

Timo Vihavainen ti 24.12. 14:33

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44