Blogi: Timo Vihavainen, ma 16.09.2019 23:07

Huuhkainten moraalia

Autuaat helvetin rakentajat

 

Timo Hännikäinen, Pyhä yksinkertaisuus. Kiuas 2019, 181 s.

 

Timo Hännikäinen pikku kustantamoineen pitää ansiokkaasti pystyssä toisinajattelun lippua, joka nykyisessä aggressiivisen yhdensuuntaistamisen (Gleichschaltung) ilmapiirissä ei aina ole niinkään kevyttä työtä.

Tämän kirjan teema on tuttu vanhastaan ja aina uusi. Kun Jan Hus odotteli roviolla polttamistaan, hän näki jonkun hurskaan muorin kantavan oman kortensa siihen kekoon, jolla kerettiläinen piti hävitettämän.

Mummoa ei varmastikaan motivoinut ilkeys tai yleinen ihmisviha. Kyseessä toki oli taistelu itseään paholaista vastaan ja siinähän oli jokaisen velvollisuutena tehdä kaikki, mitä voi. Lisänä se oli myös tuo köyhän anti. Kukin kykyjensä mukaan.

Kuten kirjoittaja toteaa, pyhä yksinkertaisuus ei tarkoita kyvyttömyyttä loogiseen ajatteluun, vaan kaiken ajattelun valjastamista yhden päämäärän eteen. Ei ole sattuma, että yliopistoväki on erilaisissa sopuli-ilmiöissä niin näkyvästi mukana. Sen argumentointikyky on sitä luokkaa, että kaikkein mielipuolisimpiakin näkemyksiä pystytään puolustamaan, jos niihin vain halutaan uskoa.

Bertrand Russell huomautti aikoinaan siitä, että kovin suuri hyveellisyys on pelottava asia. Ihminen, joka on valmis uhrautumaan aatteensa puolesta, on tavallisen arkipäivän demokratian kannalta ainakin potentiaalisesti vaarallinen ilmiö.

Itse asiassa britit ovatkin yleensä suhtautuneet skeptisesti suuriin yhteiskunnallisiin aatteisiin. Niihin liittyvää ylenmääräistä tunnetta on pidetty moraalisesti arveluttavana.

Mutta nythän meitä johtamaan on valjastettu lapsi, joka haluaa, että olisimme alituisessa paniikissa. Tämä ei ole mikään yksittäinen ilmiö, sillä nyt on sentimentaalisuus haluttu monella taholla korottaa suurimmaksi arvoksi sinänsä. Viittaisin tässä erityisesti poliittisten puolueiden ja kirkon suuntaan. Niin sanotut kulttuurityöntekijät ovat tietenkin joukolla mukana kilpailemassa suurimmasta paatoksen määrästä.

Tuttuahan tämä on, kovin tuttua. Tuntuu vain siltä, että vastavoimia on tällä hetkellä poikkeuksellisen vähän.

Tie helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikomuksilla. Näin oli asian laita jopa natseilla, jotka nykyään yleensä otetaan esimerkiksi täydellisestä pahuudesta ja unohdetaan ne, usein aivan moitteettomat motiivit, mukaan lukien suuri uhrautuvuus, jotka olivat yksittäisten henkilöiden kannustimina heidän palvellessaan pirullista aatettaan.

Hännikäinen ei kuitenkaan käsittele sen enempää natseja, vaan sen sijaan muun muassa niitä ilmiantajia, jotka auliisti osallistuivat terrorin järjestämiseen Neuvostoliitossa. Nuori pioneeri Pavlik Morozov oli tunnetusti aikansa sankari, jolle pystytettiin patsaita.

Itse asiassa häntä jopa tarjottiin moraaliseksi esikuvaksi intellektuelleille ja tämä tapahtui erittäin arvovaltaisessa suuressa kirjailijakokouksessa. Sen yleisönä ja kohteena oli älymystö, koko Neuvostoliiton ylpeys. Tuo maahan julisti kantavansa nyt ensi rivissä koko inhimillisen kulttuurin lippua…

Hännikäinen käsittelee myös noitavainoja ja erityisesti kuuluisaa Noitavasaraa, josta muistan itsekin joskus muinoin Parnassossa kirjoittaneeni.

Kirjoittajan suureksi ansioksi luen sen, ettei hän tyydy helppohintaisiin kärjistyksiin, vaan analysoi rauhallisesti asioiden eri puolia. Noitavainoissakaan tuskin oli kyseessä pelkkä uskonkiihko.

Itse asiassa ne saatettiin kokea sangen rationaalisena toimintana ihmiskunnan hyväksi. Toki sen harjoittajien sine qua non oli usko sekä Jumalaan, että paholaiseen. Käytännössä vapautettiin samalla usein henkilökohtainen pahansuopuus ja se tehtiin suurella hurskaudella.

Jakobiinidiktatuuri oli hyveen diktatuuria ja muuan merkittävistä uuden ajan rationaalisuuden ilmauksista. Itse jumalallinen järki kutsui tuolloin ihmiskuntaa vapauttamaan itsensä kansan vihollisista, eikä siinä toimessa sopinut tuntea asiatonta sääliä.

Sallimatonta olisi myös ollut tieltä raivattavien kiduttaminen ja niinpä kehitettiinkin aivan kivuton, moderni tapa päästä heistä eroon. Kyseessä oli giljotiini, jota on käytetty aivan meidän päiviimme saakka ja ilmeisesti eniten Saksassa.

Giljotiinin ohella käytettiin myös pystysuoraa karkotusta tai ryypyn antamista, mikä tarkoitti uhrien hukuttamista, mutta luultavasti giljotiini joka tapauksessa madalsi kuolemantuomion kynnystä. On mahdollista, että se samalla lisäsi terroria. Ainakin se tarjosi innostuneelle yleisölle kaivatun mahdollisuuden itse tarkkailla kansan vihollisten ansaitun kohtalon täyttymistä.

Kirjoittaja käsittelee myös USA:n kommunistivainojen ajan ilmiantokulttuuria ja Ilmari Kiannon, tolstoilaisen anarkistin outoa innostusta kansalaissodan puhdistuksiin.

Kiinnostavan käsittelyn saa myös Dresdenin tuhoaminen terroripommituksilla, jolla niin ikään voidaan katsoa olleen ”humaaneja” tarkoitusperiä. Mikäli sotaa voitaisiin lyhentää lamauttamalla vihollisen puolustustahto, merkitsisi se ihmishenkien säästämistä.

Näinhän ei käynyt enempää Saksassa kuin Suomessa, mutta Japaniin pudotetuilla atomipommeille kyllä näyttää olleen sellainen merkitys. Sitä kirjoittaja ei käsittele.

Nykyajan ilmiöinä kirjoittaja esittelee niin sanotun antifa-liikkeen ja metoo-manian. Molemmissa toistuvat vanhat, stereotyyppiset anti-intellektuaaliset toimintakaavat suorastaan kiusallisen banaaleina: yhden asian eteen valjastettu psyyke on omassa elementissään, kun se pääsee vapaasti vahingoittamaan niitä, joista ei pidä ja tuntee vielä mielen ylennystä asian johdosta.

Maksim Gorki, kirjoitti vuonna 1918 eli siis jo ennen stalinismin syntyä siitä, että Lenin sai venäläiset puolelleen antaessaan heille luvan käyttäytyä halpamaisesti.

Hän tarkoitti tällä roskajoukkojen ryöstelyä ja mellastusta, johon bolševikit tuolloin kansaa kannustivat. Myöhemminhän Gorkista sitten tuli stalinismi innokas tukija ja Pavlik Morozovin urotyön ylistäjä, mutta se on jo toinen juttu.

Yksi asia joka tapauksessa näyttää pysyvän: ihmisten suuri valmius pahaan, silloin kun se julistetaan hyväksi.

Sellaiselle tarvitaan aina vastapainoa ja tähän rooliin sopii osaltaan myös tämä kirja.

 

 

Timo Vihavainen ma 16.09. 23:07

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Hyperkorrektius

su 12.07. 23:46

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07. 23:39

Ennen oli paremmin

ke 01.07. 22:49

Anti-intellektualismin ydin

pe 12.06. 23:52

Aikansa innovaatio

su 07.06. 23:25

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

su 12.07.2020 23:44

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07.2020 12:23

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07.2020 12:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Suuri pudotus

su 12.07.2020 23:50

Timo Vihavainen

Hyperkorrektius

su 12.07.2020 23:46

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52