Blogi: Timo Vihavainen, to 29.08.2019 21:35

Eräiden eläinten kotimaasta

Ihmisiä, eläimiä ja ruokia

 

Tässä päivänä muutamana oli facebookissa keskustelua huonehyönteisistä.

Torakoita todettiin maailmasta löytyvän monia erilaisia, suurimmat lähes hiiren kokoisia, mahtavilla viiksillä ja tuijottavilla silmilläkin varustettuja. Etelä-Eurooppa ja latinalainen Amerikka kasvattavat muhkeita yksilöitä. Itse olen suurimmat nähnyt lontoolaisten hotellien suihkuverhoissa.

Ilmeisesti rotuja on useampia. Kuumaveriseksi mainittua latinalaista cucarachaa en ole nähnytkään ja harvoin myöskään näilläkin leveysasteilla yleiseksi mainittua russakkaa.

Mutta mitä nimet tarkoittavat? Muuan keskustelija sijoitti russakan ilman muute Venäjälle, mutta itse asiassa tällä blattella germanicalla on hyvin selvästi teutoniset juuret tai ainakin assosiaatio. Venäjäksi sen nimi on prusak, kun taas preussilainen on prussak. Puolassa asia on tietääkseni samoin.

Suomalaiselle tuollaiset pr-kirjainparin tapaiset ääntämiset ovat vaikeita ja niinpä yleensä jätetään se toinen konsonantti pois.

Sen sijaan esimerkiksi sanan rusakko suomalainen ääntää helposti ja luontevasti. Sehän tarkoittaa ruskeaa, suurenpuoleista jänistä, joka ei vaihda turkkinsa väriä talvella. Väristä kai sen nimi lienee tullutkin, näin voisi ajatella.

Mutta myös venäläiset käyttävät samaa niitystä samasta otuksesta. Ehkä he ovat saaneet sen suomalaisilta, en tiedä.

Sen lisäksi he käyttävät sitä nimitystä myös itsestään. Sehän tulee vanhasta Venäjää merkitsevästä sanasta Rus, joka oli käytössä ennen kuin Pietari Suuri muodosti Rossija- nimisen imperiumin.

Tuota sanaa käytetään kyllä harvoin, jopa niin harvoin, että jotkut Venäjän-tutkijat ovat pohdiskelleet, mitä syvällistä merkitystä mahtaakaan liittyä siihen, etteivät venäläiset muka koskaan viittaa itseensä substantiivilla, vaan aina adjektiivilla (russki).

Mutta kyllä rusak sanaa aina välillä kuulee ja näkee.  Eräässä vanhassa runossa sillä viitataan Suvorovin alleviivattuun aitoon venäläisyyteen (byl rusak, Rossiju našu vsej dušoju on ljubil/ byl soldat, jel štši da kašu, russki kvas i vodku pil).

Muistan myös, miten elokuvassa Agonija ministerinpaikkaa hamuava Stürmer julisti Rasputinille, ettei ole mikään vierasheimoinen, vaan puhdasverinen venäläinen (tšistokrovnyi rusak).

No, jänikset jäniksinä ja venäläiset venäläisinä. Itse tuon sanan etymologia kyllä jäi hieman kiehtomaan mieltäni. En oikein usko, että rusakon nimitys tulee sen venäläisyydestä, vaan pikemminkin sen väristä.

Toisaalta, eiväthän russakatkaan ole preussinsinisiä.

Mutta ihmisiä ja vaikkapa ruokia saatetaan myös kutsua samoilla sanoilla.

Kuten tunnettua, Kennedy sanoi aikoinaan Berliinissä Ich bin auch ein Berliner. Niuhottajat ovat tätä naureskelleet ja selittäneet USA:n presidentin sanoneen olevansa berliininmunkki. Mikäli hän olisi sen sijaan jättänyt epämääräisen artikkelin pois, olisi kaikki ollut OK.

Samanlainen juttuhan on myös hampurilaisen kanssa. Jos sanoo Ich bin ein Hamburger, tulee kyllä mieleen assosiaatio tuohon tympeään pikaruokaan, jota harrastetaan kaikkialla amerikkalaisen kulttuurin turmelemassa maailmassa.

Itse asiassa saksalaiset usein viittaavatkin hampurilaisiin -siis ihmisiin- termillä die Hanseaten -hansalaiset. Onhan Hampuri vieläkin virallisesti Freie- und Hansestadt Hamburg.

Sveitsiläisiäkään ei usein nimitetä Schweitzereiksi, vaan kutsutaan sen sijaan termillä die Eidgenossen -valaliittolaiset. Tämähän viittaa siihen, miten kyseinen valtio aikoinaan muodostettiin ja ehkä termi myös tasa-arvoisemmin huomioi maan muutkin kuin saksankieliset alueet, kuvittelisin.

Sana Sveitsihän viittaa Schwytzin kantoniin, joka yhdessä Urin ja Unterwaldenin kanssa oli valaliiton perustajia.

Toki käytössä on myös vanha latinalainen nimitys Helvetia, mutta siinä on ainakin meille pohjoisille kansoille jotenkin karu kaiku.

 

 

Timo Vihavainen to 29.08. 21:35

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44