Blogi: Timo Vihavainen, pe 26.07.2019 23:48

Venäjää auttamassa

Tarusankari Itämerellä

 

C.S. Forester Kommodori Hornblower. Suomentanut K.M. Wallenius. Otava 1948, 346 s.

 

C.S. Foresterin Hornblower-sarja oli meilläkin aikoinaan hyvin suosittu ja luulen 50-luvulla lukeneeni sen useimmat osat.

Kirja on tietenkin fantasiaa ja yhtä täynnä brittiläistä patrioottisuutta kuin Korkeajännityssarjan Battler Britton- vihkoset. Siitä huolimatta se tarjoaa kiinnostavaa ajankuvaa, koska kirjoittaja on varsin huolellisesti pohtinut kaikkia niitä ongelmia, joita tuon ajan purjelaivan päällikkö joutui ottamaan huomioon.

Hornblower on hieman samanlainen kummitus menneisyyden todellisten ihmisten joukossa kuin Waltarin Mikael Karvajalka tai Sinuhe. Tässä tapauksessa vain liikutaan varsin lähellä nykyaikaa.

Hieman oudolta tuntuu, että sankari on Marlboroughin herttuan lanko ja kohtaa huomattavan määrän todella eläneitä ihmisiä. Hänen suorituksensa sitä paitsi ovat niin merkittäviä, että ne kukaties jopa määräävät historian kulkua.

Tässä niteessä hän saa Ruotsin liittymään Napoleonin vastustajiin ja onnistuu auttamaan Riian puolustajia pitämään pintansa niin kauan, että Napoleon kärsii katastrofin Moskovan-retkellään. Pietari välttääkin siten hyökkäysvaaran, mistä saanemme kiittää aitoenglantilaista, vaatimatonta sankariamme.

Kirjallinen vapaus ulottuu myös Aleksanterin ja Bernadotten tapaamiseen vuonna 1812, joka tunnetusti tapahtui Turussa. Forester on sijoittanut sen Pietarhoviin, joka tarjoaa komeammat puitteet.

Kirjassa seikkailee myös muuan suomalainen ja kiinnostavaa kyllä, sankari huomauttaa heti, että sitä asiaa olisi parempi olla sanomatta miehistölle. Suomalaisia nimittäin pidettiin noitina, joilla oli laivoissa vaarallisen, huonoa onnea mahdollisesti tuottavan henkilön maine.

Tämä tuokin mieleen Jack Londonin Elsinoren kapinan, jossa suomalaista kirvesmiestä pidetään huonon onnen tuojana ja hänet heitetään yli laidan jossakin Kap Hornin tienoilla.

Tämä suomalainen on tulkki, poliglotti, joka oli joutunut lähtemään Suomesta ja kantaa kaunaa Aleksanterille, joka oli valloittanut hänen isänmaansa. Tyyppihän ei ole kovin todennäköinen, mutta historiassa on paljonkin myös epätodennäköistä.

Suomalainen yrittää jopa Aleksanterin murhaamista ja on tätä varten ottanut luvatta käyttöönsä kommodorin aarteen, nallilukkoisen rihlatun pistoolin, jolla tihutyö olisi varmasti onnistunut, ellei kommodorin miekka olisi ehtinyt pelastaa keisaria. Suomalainen lähetetään Englantiin ja hirtetään siellä.

Viihdettähän nämä Hornblowerit ovat ja aika hyvää sellaista ovatkin. Keasämökin kirjayllyyn 40-luvun nidotut kirjat sopivat kuin nenä päähän. Tekijä on joka tapauksessa tutustunut aikakauden historiaan sangen hyvin ja osaa vaikuttavasti kuvata purjehduksen arkea ja juhlaa ja entisajan taisteluiden kaameutta, jota lääkärien toiminta tuskin edes lievitti.

Kääntäjä on kenraali Kurt Martti Wallenius, joka Ståhlbergin kyydityksen vuoksi aikoinaan joutui sivuraiteelle ja ryhtyi kirjailijaksi. Työ on sujuvaa, mutta todettavissa on puutteellinen Venäjän tuntemus, mikä ilmenee terminologiassa ja englantilaisen translitteroinnin käytössä.

 

 

Timo Vihavainen pe 26.07. 23:48

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44