Ilmastopolitiikka on valtamedian ja vihervasemmistolaisten ympäristöjärjestöjen aktiivisella myötävaikutuksella väännetty ilmastopopulismiksi. Se perustuu enemmänkin yksipuolisiin mielikuviin kuin monipuolisiin faktatietoihin ilmastosta ja sen muutoksesta.

Mielikuvilla vedotaan tunteisiin. Samalla sivuutetaan niihin sopimattomat tosiasiat, luodaan vääristeleviä viholliskuvia ja herätetään ilmastohysteriaa. Hyväuskoisia kiihotetaan ja mobilisoidaan itsekkään valtapolitiikan tueksi. Kasvuikäiset ovat kokemattomuutensa takia herkkiä manipuloinnille ja alttiimpia ilmastopopulismille.

Ilmastopopulismiin kuuluu se, että ne, jotka kyseenalaistavat "kunnianhimoisen" ilmastopolitiikan perusteet sekä kritisoivat yksipuolisia päästövähennyksiä ja ankariin vähennystavoitteisiin sitoutumista, leimataan "denialisteiksi", saastuttavan teollisuuden "kätyreiksi", luonnonsuojelun tai jopa tulevien sukupolvien vihollisiksi tms. Sillä tavoin kyseenalaistetaan kriittisellä kannalla olevien motiivit, moraali ja uskottavuus. Samalla vältetään kohtaamasta vaikeita asioita, poikkeavia näkemyksiä ja niiden perusteita.

Ilmastopopulismissa ilmasto yksinkertaistetaan kasvihuoneteoriaan perustuvien tietokonemallien mukaan toimivaksi suljetuksi järjestelmäksi. Sen mukaan ihmistoiminnasta peräisin olevat päästöt määräävät lähes kokonaan tai ainakin valtaosin maapallon keskilämpötilan, joka sen takia nousee ennen näkemättömällä vauhdilla katastrofaalisin seurauksin. Todellisuudessa ilmasto on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi järjestelmä. Edes viimeaikainen lämpeneminen, jonka mittakaava ei ole yksiselitteinen, ei vaikuta historiallisesti ainutkertaiselta.

Ilmastopopulismia saatetaan perustella tarpeella popularisoida eli kansanomaistaa teoria kasvihuoneilmiöstä ja sen ihmisperäinen voimistuminen. Vaikka tarkoitus sinänsä olisi hyvä, sen ei pitäisi johtaa yksipuoliseen mielipiteenmuokkaukseen, jossa yksi teoria on poliittisesti dogmatisoitu muiden yli. Sekä moderni tiede että sen tuottamaan monipuoliseen tietoon perustuva länsimainen demokratia tarvitsevat toimiakseen avointa ja moniarvoista tiedonvälitystä ja kriittistä keskustelua.

Realistiseen ilmastopolitiikkaan kuuluva kokonaisuuksien ja epävarmuuksien laajuuden hahmottaminen edellyttää sekä kansainväliseen politiikkaan että ilmastoon vaikuttavien tekijöiden ja niiden keskinäisten suhteiden perusteiden tuntemusta, sanalla sanoen suhteellisuudentajua.

Jälkimmäiseen sisältyvät perustiedot ilmastohistoriasta sekä ilmastoon vaikuttavista tekijöistä ja mekanismeista. Edellinen käsittää kansainvälisen järjestelmän, ryhmätoiminnan logiikan ja strategisen päätöksenteon perusteet.

Ilmastonmuutoksen "kyllä"

KYLLÄ, ilmastonmuutokseen liittyvää epävarmuutta tuskin voi kokonaan poistaa. Täyttä varmuutta ihmisen aiheuttamasta kasvihuonelämpenemisesta ei 30 vuotta sitten jääty odottelemaan. Kansainvälisessä yhteisössä hyväksyttiin niin sanottu varovaisuusperiaate (precautionary principle) joka vuonna 1992 kirjattiin myös Rion ilmastosopimukseen.

Sen mukaan tieteellisen varmuuden puuttuminen ei ole peruste lykätä suojelutoimia, jos ympäristölle on vaarassa aiheutua vakavia tai peruuttamattomia vahinkoja. Valtioita velvoitettiin varmuuden vuoksi toimiin ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen estämiseksi, siis ilman että ihmisen vaikutuksesta ilmastoon oli varmuutta.

Ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen liittyvän tieteellisen epävarmuuden vähentämiseksi ja sen mukaan muotoiltavaa tietoa poliittista päätöksentekoa varten perustettiin vuonna 1988 Hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change). Poliittisesti sovitut lähtökohdat määrittävät millaista tietoa IPCC kokoaa ja muokkaa. Sen tehtävänä ei ole koota ja muokata tietoa muista ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä kuin ihmistoiminnan vaikutuksesta.

Riippumaton tiedeyhteisö ei toimi tällaisten rajoitusten varassa. Tieteellisten tulosten oikeellisuus ei tieteen omien periaatteiden mukaan perustu konsensukseen eikä enemmistöpäätöksiin, kuten demokraattinen päätöksenteko. Länsimaisessa demokratiassa poliittisen päätöksenteon tehtävä ei ole määrätä mikä on totta tai totuus (venäjäksi pravda). Tieteenteon politisoiminen on ominaista totalitaarisille järjestelmille (vrt. lysenkolaisuus), joista piilototalitaariset voivat olla näennäisesti demokraattisia.

Epävarmuus ihmisperäisestä ilmastonmuutoksesta ei vuosikymmenten kuluessa ole ratkaisevasti vähentynyt, pikemminkin vahvistunut. Poliittista tarkoitusta varten perustettu IPCC pysyy kuitenkin lähtökohtiensa vankina. Tiettyä tarkoitusta varten perustetuilla organisaatioilla ei ole yllykettä todeta toimintansa perusteita vääriksi eikä olemassaoloaan tarpeettomaksi: ne päinvastoin "luutuvat" (institutional sclerosis).

KYLLÄ, maapallon ilmasto on muuttunut huomattavasti viimeisten vuosituhansien aikana ilman ihmisvaikutusta ja muuttuu edelleen. Väittämät satojentuhansien tai useiden miljoonien vuosien ilmastohistoriasta perustuvat kuitenkin ajallisesti kapeista aineistoista tulkinnanvaraisten oletusten ja menetelmien varassa tehtyihin kohtuuttoman pitkälle meneviin päätelmiin. Niillä on puolestaan merkittävä vaikutus siihen, miten äärimmäisiä päätelmiä ilmaston nykyisestä muutosnopeudesta on tehty.

KYLLÄ, ilmaston keskilämpötila vaikuttaisi nousseen viimeisten vajaan 150 vuoden aikana runsaalla puolella asteella tai noin asteella. Varmuutta lämpenemisen määrästä ja syistä ei edelleenkään ole. IPCC on poliittista päätöksentekoa varten tosin arvioinut, että määrätyllä laskennalliselle todennäköisyydellä (90% likelihood) lämpötila olisi aikavälillä 1880-2012 noussut 0,65-1,06 astetta. Ihmisperäinen vaikutus olisi määrätyllä todennäköisyydellä (95 percent confidence) puolestaan ollut aikavälillä 1951-2010 "yli puolet" lämpenemisestä. Keskenään vertailukelpoisen havaintoaineiston puutteellisuus vaikeuttaa osaltaan arviointia.

Ilmastohistoriassa on kuitenkin selviä merkkejä lämpimämmistä jaksoista kuin nykyinen. Jääkauden päätyttyä vain muutama tuhat vuotta sitten lämpötilan arvioidaan kohonnen nykyistä lämpenemistä nopeammin.

Pohjois-Euroopassa on todettu olleen merkittävästi lämpimämpää kuin nykyään. Grönlannissa lämpötila ilmeisesti nousi jopa 5-7 astetta vain muutamassa vuosikymmenessä. Meren pinnankin arvioidaan olleen selvästi nykyistä korkeammalla, eikä tällöin viitata globaaliin vedenpaisumukseen.

Roomalainen lämpökausi ajanlaskun alussa ja keskiajan lämpökausi viime vuosituhannen alussa näyttävät ollen vähintään yhtä lämpimiä kuin nykyinen kausi. Nämä lämpimät jaksot ovat tapahtuneet ilman ihmisen vaikutusta.

KYLLÄ, kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen ilmakehässä näyttäisi korreloivan ilmaston lämpenemisen kanssa jonkin verran mutta lähinnä lyhyellä aikavälillä. Ei kuitenkaan suoraviivaisesti. Korrelaatiosuhde ei myöskään ole sama kuin kausaalisuhde. Syyn ja seurauksen logiikka ei ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin moni ilmastopopulismin takia uskoo tai uskottelee itselleen ja muille.

Kasvihuoneteoriaan perustuvat ilmastomallit eivät ole kyenneet luotettavasti "ennustamaan" menneitä lämpötiloja eivätkä tulevaa kehitystä. Satelliittimittauksiin perustuviin lämpötilan muutoksiin kasvihuonekaasujen määrät korreloivat huonosti. Ilmakehän kokonaisvesimäärän muutosten on sen sijaan todettu vahvasti korreloivan havaittujen lämpötilavaihteluiden kanssa. 

KYLLÄ, kasvihuoneilmiön voimistuminen näyttäisi laajemmassa mittakaavassa vaikuttaneen ilmaston lämpenemiseen jonkin verran mutta lähinnä välillisesti ja parin sadan vuoden viiveellä. Se ei kuitenkaan ole ainoa eikä ilmeisesti edes tärkein ilmaston lämpötilaan vaikuttava tekijä. Myös maapallon ulkoiset kosmiset sekä ilmakehän sisäiset luonnolliset tekijät vaikuttavat lämpötilan muutoksiin.

Auringon aktiivisuus näyttää selittävän ilmaston lämpötilan muutoksia mahdollisesti enemmän kuin kasvihuoneilmiön voimistuminen. Auringon säteilymäärän muutoksen arvioidaan aiheuttavan kosmisen säteilyn muutoksen, joka puolestaan muuttaa maapallon pilvisyyttä.

Auringon lämmön varastoituminen valtameriin – ja laajentuneeseen kaupunkirakenteeseen ainakin hetkittäin (Urban Heat Island Effect) – puolestaan nostaa alailmakehän lämpötiloja. Meret, jotka peittävät 70 % maapallon pinta-alasta, ovat merkittävin aurinkoenergian kerääjä. Yli 90 % lämpenemisestä 50 vuoden aikana on tapahtunut valtamerissä, joihin on varastoitunut yli 80 % ilmastonmuutoksen aiheuttamasta lisääntyneestä lämpöenergiasta. Aurinkoon ja muihin taivaankappaleisiin ei ihmistoiminnalla ole vaikutusta.

KYLLÄ, hiilidioksidi on ihmisperäisistä kasvihuonekaasuista merkittävin. Hiilidioksidin arvioidaan aiheuttavan kasvihuoneilmiöstä kuitenkin noin neljänneksen tai vain kymmenesosan. Arviot sen eliniästä ilmakehässä ovat myös epämääräisiä. Osaltaan se liittyy hiilen kiertoon luonnossa ja sen päälle laskettavaan ihmisperäiseen lisäykseen. Yksittäisen hiilidioksidimolekyylin eliniän tiedetään olevan noin 5 vuotta. Jopa viidenneksen hiilidioksidipäästöistä arvioidaan kuitenkin pysyvän ilmakehässä tuhat vuotta tai kauemmin. Toisaalta arvioidaan, että noin puolet päästöjen lisäyksestä häviää ilmakehästä jo 30 vuodessa.

Vesihöyry puolestaan on kasvihuonekaasuna hiilidioksidia monta kertaa vaikuttavampi. Sen osuuden kasvihuoneilmiössä arvioidaan olevan noin 80 %. Siitä huolimatta vesihöyryä ei pidetä yhtä haitallisena kuin hiilidioksidia. Sen elinikä ilmakehässä vaihtelee tunneista ja muutamiin päiviin, kunnes se tulee sateena alas. Hiilidioksidiin verrattuna vesihöyryn määrää pidetään ihmistoimin vaikeammin pysyvästi säädeltävä.

KYLLÄ, ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt ovat lisääntyneet teollisen kehityksen myötä. Maailman hiilidioksidipäästöistä kuitenkin vain pieni osa on välittömästi ihmisperäisistä lähteistä. Niistäkin selvästi alle puolet on päätynyt ilmakehään. Valtaosa hiilidioksidista on sitoutunut maapallon kasvillisuuteen ja valtameriin. Arvion mukaan jopa noin 65–80 % ilmaan vapautuvasta hiilidioksidista liukenee valtameriin 20–200 vuodessa. Ilmakehän hiilidioksidi vapautuu pääosin kasvillisuudesta ja valtameristä. Tämä saattaa kuitenkin liittyä siihen, että historiaa koskevien pidempien havaintosarjojen perusteella hiilidioksidimäärän nousu ilmakehässä näyttäisi viiveellä seuraavan lämpötilojen nousua eikä päinvastoin.

KYLLÄ, ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet näyttävät viime vuosikymmeninä selvästi lisääntyneen. Mittauksia on kuitenkin tehty vasta 1950-luvulta lähtien (Keeling Curve) eikä niiden kanssa täysin vertailukelpoista havaintoaineistoa edeltävältä ajalta ole. Jääkairausten perusteella hiilidioksidipitoisuudet ovat pitkällä aikavälillä aiemmin vaihdelleet kausittain suuresti ja ilmeisesti ajoittain olleet korkeammat kuin päätellyn nykyisen korkeapitoisuuden aikana – ilman ihmisen vaikutusta.

KYLLÄ, ilmasto näyttää nyt lämpenevän suhteellisen lyhyellä aikavälillä. Se ei kuitenkaan ole edennyt tasaisesti, kuten viime vuosituhannen lopulla alkanut noin 15 vuotta kestänyt lämpenemispaussi (global warming hiatus) osoitti. Hieman pitemmällä jaksolla – jonka alku saattaa jo häämöttää – maapallon ilmasto ilmeisesti kuitenkin viilenee.

KYLLÄ, maapallon jäätiköt saattavat supistua jonkin verran myös lämpenemisen takia. Toisaalta lämpeneminen voi napa-alueilla lisätäkin jää- ja lumipeitteen kasvua. Jääpeitteet "elävät". Myös lämpölaajeneminen saattaa hieman nostaa merenpintaa. Tulvimista suurten jokien suistoissa ja matalilla alueilla voi esiintyä aiempaa enemmän. Mahdolliset muutokset etenevät kuitenkin hitaasti ja saattavat johtua muistakin tekijöistä kuin lämpenemisestä. Väitteisiin merenpinnan suhteellisen nopeasta kohoamisesta metritolkulla lämpenemisen seurauksena ei näytä olevan perusteita.

KYLLÄ, yksittäisten eläinten, kuten jääkarhujen tai mursujen, elinympäristö saattaa muuttua kohtalokkaasti. Se on osa luonnossa tapahtuvaa draamaa, jota ei sovi rinnastaa kotieläinten, saati ihmisten, kaltoin kohteluun. Sekä eliöstö että kasvillisuus sopeutuvat ilmaston lämpenemisen seurauksena muuttuviin olosuhteisiin.

KYLLÄ, ilmaston lämpeneminen ilmeisesti lisää jonkin verran kuivuutta, veden puutetta ja maastopaloja sekä saattaa hieman heikentää satoja lämpimillä vyöhykkeillä. Lämpeneminen on lähellä päiväntasaajaa kuitenkin kaikkein vähäisintä. Toisaalta näilläkin leveysasteilla on todettu viherkasvillisuuden lisääntymistä.

Ilmastonmuutoksen "ei"

EI, hirmumyrskyjen lisääntymisestä tai voimistumisesta ilmaston lämpenemisen seurauksena ei ole yksiselitteistä näyttöä – ainakaan vielä. Valtamerten pintalämpötilojen nousu saattaa hirmumyrskyjen määrää tai voimaa kuitenkin lisätä. Sillä ei välttämättä kuitenkaan ole tekemistä ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen määrän kasvun kanssa.

EI, ilmaston lämpeneminen ei yksioikoisesti ole huonoa. Viileneminen sen sijaan olisi selvästi haitallista. Lievä kylmyys tappaa ihmisiä monin verroin enemmän kuin lievä lämpö.

Ilmaston lämpeneminen lisää kasvillisuuden kasvua. Se laajentaa kasvillisuusvyöhykkeitä ja pidentää kasvukautta nykyisillä viileämmillä alueilla lähempänä napapiirejä, jossa lämpeneminen on keskimääräistä voimakkaampaa. Tämä puolestaan lisää maailman elintarviketuotantoa ja sen perusteella todennäköisesti myös helpottaa nälänhätää.

EI, ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei muuta maapallon ilmastoa vakaaksi. Ilmasto ja sen lämpötilat muuttuvat riippumatta siitä vähenevätkö ihmisperäiset hiilidioksidipäästöt globaalisti vai eivät.

EI, hiilidioksidi ei sellaisenaan ole ilmansaaste, joka tuhoaisi luontoa. Se päinvastoin edistää maapallon viherkasvillisuuden tihenemistä, laajenemista ja kasvuvauhtia. Kasvillisuus tarvitsee sitä yhteyttämiseen tuottaakseen lisää happea, jota ihmiset ja muut elolliset olennot puolestaan tarvitsevat puhtaan ilman hengittämiseen.

Ilmansaasteet, jotka sisältävät pienhiukkasia, rikkidioksidia, typen oksideja, raskasmetalleja, sen sijaan ovat vakava ympäristö- ja terveysongelma etenkin kehitysmaiden suurkaupungeissa. Ympäristönormit ja työolot ovat heikot ja valvonta vielä heikompaa. Tilanne pahenee raskaan teollisuuden ja moottoriliikenteen lisääntyessä. Miljoonat ihmiset sairastuvat ja kuolevat ennenaikaisesti saasteiden takia joka vuosi.

EI, Suomen hiilidioksidipäästöjen täydellinen lopettaminenkaan ei olennaisesti vähennä edes ihmisperäisten kokonaispäästöjen määrää, ilmankehän kasvihuonekaasujen määristä puhumattakaan. Sillä ei ole mitään vaikutusta ilmastoon eikä sen lämpötilaan. Suomen osuus fossiilisista polttoaineista peräisin olevista hiilidioksidipäästöistä on vain 0,14 % eli promillen luokkaa.

EI, hiilidioksidipäästöjen merkittäväkään supistaminen länsimaissa ei vähennä edes ihmisperäisten päästöjen kokonaismäärää maailmassa. Niiden kokonaismäärä päinvastoin kasvaa sen takia. Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavaa toimintaa siirtyy Kiinaan, Intiaan ja muihin halpatuotantomaihin (hiilivuoto). Siellä teollisuustuotannon ja liikenteen hiilidioksidipäästöt ja ilmansaasteet jatkavat kasvuaan. Tuotteita kuljetetaan kasvavassa määrin halpatuotantomaista länsimaiden markkinoille. Kaupan kasvu lisää erilaisten päästöjen määrää ja aiheuttaa paitsi ilman myös merien saastumista.

EI, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei länsimaissa ole kansantaloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Päästöjä aiheuttavan tuotannon siirtyminen halpatuotantomaihin, josta tuotteet tuodaan länsimaihin, kasvattaa kauppataseen alijäämää ja rapauttaa länsimaiden talouden perustaa. Se lisää työttömyyttä ja siitä aiheutuvia taloudellisia ja sosiaalisia kustannuksia sekä länsimaiden velkaantumista ulkomaille. Mahdollisuudet kestävän kehityksen tukemiseen kehitysmaissa heikkenevät.

EI, halpatuotantomailla ei ole yllykettä ostaa länsimaista kallista "hiilineutraalia" clean-techia, jonka käyttötarve perustuu "kunnianhimoisiin" päästövähennystavoitteisiin. Markkinoita sellaiselle clean-tech -tuotannolle on vain vastaaviin tavoitteisiin sitoutuneissa länsimaissa. Niissä ihmisten elinkustannukset jatkavat ankaran sääntelyn takia kuitenkin nousuaan. Heidän ostovoimansa heikkenee, sillä käteen jäävän rahan määrä vähenee. Tällainen tuotanto on taloudellisesti kannattamatonta. Se edellyttää valtion ohjausta ja tukea verovaroista ilman toivoa sen muuttumisesta reaalitaloudellisesti kannattavaksi.

Ilmastopopulistisen "kunnianhimon" vahingolliset seuraukset

Tosiasioihin perustuva ilmastopolitiikka edellyttää kasvihuoneteorian ja ilmastomallien perusteiden kriittistä arviointia ja valmiutta kyseenalaistaa niiden perusteella itsestäänselvyyksinä levitettyjä ilmastopopulistisia väitteitä.

Lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet "kunnianhimoisiin" tavoitteisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Huolimatta siitä, että asetettujen tavoitteiden tarkoitusperät epäilemättä ovat hyviä, ne yhtä kaikki ovat vastuuttoman ilmastopopulismin hedelmää.  Tavoitteella, jonka mukaan päästöt olisivat Suomessa 2040-luvulla "selvästi negatiiviset", ei toteutuessaan ole mitään vaikutusta ilmastoon eikä sen lämpenemiseen.

Sama koskee Euroopan Unionille asetettuja vähennystavoitteita. Niillä EU vain ajaa jäsenmaitaan maailmantaloudessa entistä heikompaan asemaan.

"Kunnianhimoiset" ilmastotavoitteet ovat sekä luonnon että ihmisten hyvinvoinnin kannalta vahingollisia. Taloudellisesti ja sosiaalisesta niistä kärsivät myös suomalaiset – etenkin nuoret, joiden tulevaisuuden mahdollisuuksia niillä entisestään kavennetaan.

Petteri Hiienkoski

PS. Olen 1980-luvulta lähtien tutkinut ilmastopolitiikkaa. Tein Helsingin yliopistossa vuonna 1990 kansainvälisen politiikan alaan kuuluvan pro gradun aiheesta. Sittemmin tutkin kansallista ja kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa Ulkopoliittisessa instituutissa.