Blogi: Timo Vihavainen, ke 13.03.2019 17:42

Nyt saa jo lukea

Sensuuri hellittää

 

Pekka Tuomikoski, Sensuroidut sotakirjoitukset. Otava 2013, 153 s.

 

Sensuurille on aina riittänyt perusteluja, puhumattakaan innokkaista puolustelijoista. Klassinen esimerkki ovat bolševikit, jotka vertasivat sensuuria aseeseen: niin, kauhea asiahan se tietenkin on, mutta kaikki sellaisethan me bolševikit otamme omaan, edistykselliseen käyttöömme. Onhan meillä myös tykit, konekiväärit ja muut aseet…

Bolševikkien hurskastelu sai vakuuttavuutta, mikäli ensin ostettiin myös heidän hehkuttamansa idea siitä, että käynnissä oli itse asiassa yhteiskuntajärjestelmien välinen sota, jopa suorastaan totaalinen. Mikäli imperialistinen kapitalismi teki kaikkensa tuhotakseen maailman ensimmäisen sosialistisen valtion, oli kaikki keinot kai otettava käyttöön myös tämän hyökkäyksen torjumiseksi.

Merkittävää oli, että bolševikit kieltäytyivät hyväksymästä sitä rajausta, että tämä olisi koskenut vain kaikkia säädyllisiä keinoja.

Suomalaisten käyttäytymisen totaalisessa sodassa, siis toisessa maailmansodassa, erottaa saksalaisesta ja venäläisestä se, että meillä mahdollisuuksien mukaan pidettiin tietyn inhimillisen säädyllisyyden säilyttämistä normina. Toki siitä oli käytännössä poikkeuksia, kuten normeista yleensäkin on.

Enempää Saksa kuin Neuvostoliitto eivät sen sijaan tunteneet tällaisia rajoituksia. Totaalinen sota oli niille totaalista sanan täydessä merkityksessä.

Nykyäänhän sensuurin idea on ilmeisesti jopa rauhan aikana onnistuttu myymään maailman kaikille älyllisesti ja moraalisesti keskimääräistä vajaammille yksilöille. Niitähän tunnetusti on aina noin puolet koko populaatiosta. Sen lisäksi tuota näkemystä syystä tai toisesta kannatetaan ja kiitetään laajasti vielä muissakin piireissä.

Toisen maailmansodan aikana sensuuri sen sijaan koettiin vielä arkaluontoisena, vaikka sen välttämättömyys ymmärrettiin.

Oli selvää, että tietoisuus sensuurin olemassaolosta heikensi myös tiedotusvälineiden julkaiseman sallitun aineksen uskottavuutta, joten kovin räikeää puuttumista julkaistaviin kirjoituksiin ei kannattanut yrittää. Niin sanotut valkoiset kohdat tekstissä olivat surullisen kuuluisa epäonnistunut tapa käyttää sensuuria.

Suomessa sensuuria joka tapauksessa harjoitettiin sota-aikana monella taholla ja tasolla, itsesensuuria unohtamatta. Varsinainen sotasensuuri toimi armeijan piirissä ja sen johto suorastaan päämajan yhteydessä. Poliittista tekstiä hoideltiin sen sijaan hienovaraisemmin, tavoilla jota voitaneen verrata ns. mediapooliin nykyään.

Sotasensuurilla oli aivan omat mielenkiinnon kohteensa ja ne liittyivät erityisesti sotasalaisuuksiin, joita ei saanut viholliselle paljastaa. Usein kyse oli tiedoista, jotka olisivat auttaneet vihollista. Ne oli yksinkertaisesti estettävä pääsemästä julki.

Kuitenkin myös poliittisia ja mielialaan vaikuttavia tekstejä saatettiin sensuroida myös sotasensuurin toimesta, vaikka tämä toimi jäi lähinnä Valtion tiedoituslaitoksen tehtäväksi, joka tuotti myös vastapropagandaa, ”vihollispropagandaa” ja ulkomaanpropagandaa ja toimi läheisessä yhteistyössä huhuntorjunta- ja tiedotusverkoston (VIA) kanssa. Myös posti ja puhelin olivat tarkkailun alaisia.

Paradoksaalisesti demokratian ei sota-aikana katsottu voivan kestää ilman sellaisia instituutioita, jotka periaatteessa olivat demokraattisen, avoimen yhteiskunnan luonteelle vieraita. Kuitenkin myös demokratia tarvitsi noissa poikkeusoloissa suojelua ja omaa propagandaa ja se sitä vasta tarvitsikin, kuten eräässä sota-akan muistiossa todettiin.

Pahat kielet nimittivätkin Suomen poliittista järjestelmää sota-aikana demokratuuriksi ja tiedotushallintoa tietyssä vaiheessa puntilismiksi sen päällikön Lauri A. Puntilan mukaan. Joka tapauksessa homma hoidettiin hyvin. Diktatuuria meillä ei koskaan tarvittu.

Tuomikosken kirja, joka muuten on formaatiltaan poikkeuksellinen, kovakantinen A4, käsittelee nimenomaan rintamakirjeenvaihtajien aikanaan sensuroituja tekstejä. Osittain alkuperäiset konseptit esitetään valokuvina.

Julkaisija on ilmeisen imponoitu saamastaan materiaalista ja toivoo, että sellaista saataisiin paljon lisää viime sotien paremmaksi ymmärtämiseksi. Onhan tämä aines välittömästi itse tapahtumien jälkeen tuotettua ja välittää ajan tunnelmia ilman jälkiviisautta.

Tästä täytyy olla samaa mieltä, vaikka itse ihmettelenkin, millaisia oikein mahtavat olla ne käsitykset sodasta, jotka suorastaan mullistuvat näiden tekstien takia. Mutta kaikenlaista sekavuuttahan tällä alalla näyttää olevan ja joskus tuntuu siltä, että alan kirjojen lisääntyessä myös kyvyttömyys ymmärtää tuon ajan todellisuutta vain lisääntyy.

Sensuroinnin syyt saattoivat olla monenlaisia. Usein tekstin julkaiseminen vain määrättiin lykättäväksi johonkin toiseen ajankohtaan. Tiedot merkittävistä sotilaallisista tapahtumista, kuten panssarilaiva Ilmarisen uppoaminen, kuuluvat ymmärrettävästi sensuroitujen piiriin. Tabuksi tuota tapahtumaa kyllä olisi vaikea luonnehtia, onhan se ollut erinomaisesti tunnettu jo vuosikymmenet.

Sensuuri iski myös liian myönteisiin artikkeleihin, kuten Oiva Paloheimon kuvaukseen itäkarjalaiselta keskitysleiriltä ja syy näyttää olleen hieman erikoinen.

Paloheimo nimittäin kertoo, että leiriläiset viihtyivät asunnoissaan erinomaisesti ja saivat jopa suurempia annoksia kuin suomalaiset siviilit, koska heidän aiempi nälkiintymisensä oli kompensoitava.

Tämä koski kevättä 1944 ja ilmeisestikin piti paikkansa. Asiaa ei kuitenkaan sopinut kertoa, sillä se olisi voinut herättää katkeruutta kotimaassa.

Sopimatonta oli myös korostaa, että leiri oli piikkilangan sisällä. Sehän suojeli asukkaita myös ulkoapäin, kuten he hyvin ymmärsivät, ainakin sensuurin mukaan.

Itse sana keskitysleiri oli saanut pahan kaiun, koska sellaiset olivat osoittautuneet asukkailleen hyvin tuhoisiksi paikoiksi, etenkin Saksassa ja Neuvostoliitossa. Myös Suomen leireillä kuolleisuus oli hyvin suuri ensimmäisenä leiritalvena 1941-1942, mutta parani sen jälkeen ratkaisevasti.

Joskus keskitysleirit nykyään sekoitetaan tuhoamisleireihin, vaikka niiden tarkoituksena nimenomaan oli vain tietyn väestönosan keskittäminen tiettyyn paikkaan, mikä sotilaallisistakin syistä oli hyvin perusteltua ainakin Itä-Karjalassa. Yhdysvaltain japanilaisten internointi saattaa kyllä olla eri asia.

Siviilien leirit on myös erotettava sotavankileireistä, joilla kuolleisuus oli etenkin nälkätalvena 1941-1942 skandaalimaisen suuri. Tässäkin tapauksessa lienee merkittävää osaa näytellyt pelko siitä, että vapaa suomalainen väestö alkaisi kadehtia vankien lokoisaa elämää.

Sivumennen sanoen, Edwin Linkomies väittää muistelmissaan (Vaikea aika) olleensa se henkilö, joka kiinnitti eduskunnassa huomion sotavankien heikkoon tilanteeseen. Tämän johdosta Väinö Tanner olisi ihmetellyt oikeistolaisen aktiivisuutta asiassa, jonka olisi pitänyt olla läheinen juuri sosialidemokraateille.

Olipa tämän kanssa miten tahansa, tämäkin kuvaus, kuten myös esimerkiksi NKVD:n sodan jälkeen perlustroimat kirjeet, osoittaa, että suomalainen miehitys oli parhaimmillaan varsin siedettävää, joskin kriisikautena 1941-1942 enimmäkseen sietämätöntä.

Kirja sisältää myös J.K. Paasikiven puheen, joka oli tarkoitus pitää Pietarin kukistumisen johdosta. Minusta puhe on nykylukijankin silmin todistus sen kirjoittajan intelligenssistä ja järkevyydestä. Pitämättähän se sitten jäi, kun Leningrad ei kukistunutkaan.

Kirja sisältää näytteitä kielletyn materiaalin eri kategorioista, alkaen desanttien käsittelystä kenttäoikeudessa aina ”salaisluonteisena” pidettyyn aseeseen, liekinheittimeen, jollaisia oli itse asiassa saatu sekä saksalaisilta että venäläisiltä.

Julkaisijan kanssa voi olla samaa mieltä siitä, että tämän laatuista autenttista materiaalia kannattaa julkaista enemmänkin.

Mikäli joku vielä tänäänkin kuvittelee, että kaikista muista poiketen Suomen armeija oli jonkinlainen pyhäkouluarmeija, ovat sodan karuun aikalaistodellisuuteen ankkuroidut raportit omiaan antamaan asioista realistisemman kuvan.

Mikäli taas joku on alkanut uskoa, että myös Suomen armeijan ja valtion ohjelmassa oli puolustuskyvyttömän ja aseettoman vihollisen tuhoaminen, kannattaa myös lukea aikalaisdokumentteja. Niitähän riittää, vankileirien tarkastajien raporteista sanomalehtiaineistoon, mielialatarkkailun raportteihin ja muistitietoon. Naapurin puolelta on myös salaisen poliisin aineistoa.

 

Timo Vihavainen ke 13.03. 17:42

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Totisesti on ylösnoussut!

su 21.04. 22:53

Taurian palatsi

la 20.04. 00:31

Notre Dame ja hänen kirkkonsa

to 18.04. 23:58

Maailman fiksuin kansa on puhunut

ma 15.04. 23:47

Naapureita ei voi valita

la 13.04. 00:26

Muuan reportaasi

pe 12.04. 00:08

Vaarallinen raja puolin ja toisin.

ke 10.04. 22:53

Venäjä ja fasismi

ma 08.04. 23:50

Alaspäin mennään

su 07.04. 23:13

Maailman fiksuin maa

su 07.04. 00:10

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi

su 21.04.2019 22:51

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Sri Lankan kristittyjen murhat ja Meidän Rouvamme Katedraali

su 21.04.2019 22:49

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

SDP romahtaa pysyvästi. PS pysyy vahvana

su 21.04.2019 08:16

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Totisesti on ylösnoussut!

su 21.04.2019 22:53

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37