Hyökkäys paljastaa monta seikkaa Erdoganin hallinnosta.

Joitakin päiviä sitten Turkin armeija aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Pohjois-Syyrian kurdialueille, Afrin kaupunkiin ja sitä ympäröivään samannimiseen lääniin.

Tilanne alueella on nyt kaoottinen, kuolonuhreja on useita. Turkki on iskenyt kohteeseen lukuisin ilmaiskuin, ja viime viikonloppuna he lähettivät myös jalkaväen rajan yli.

Humaanin ulottuvuuden lisäksi hyökkäyksellä on merkittävä geopoliittinen aspekti. Afrinin alue on yksi kolmesta Syyrian rauhallisen kurdialueen kantoneista. Syyrian kurdifederaatio muodostaa sekulaarisen järjestelmän, jossa asuu suhteellisen vakaissa ja demokraattisissa oloissa kurdien lisäksi alueen kristittyjä, armenialaisia, assyyri-syyrianilaisia ja arabeja. Mikä tärkeintä, kurdit ovat olleet lännen ja Yhdysvaltojen merkittävin liittolainen Isisin vastaisessa taistelussa.

Miksi Nato-maa Turkki iskee yllättäen liittolaisensa (USA) liittolaisiin? Miksi kohdistaa hyökkäys rajaseudulle nyt, eikä muutama vuosi sitten, kun aluetta piti hallussaan Isis?

Hyökkäys paljastaa monta seikkaa Erdoganin hallinnosta. Ensimmäinen huomiota herättävä seikka on, että tällä kansainvälisen yhteisön jyrkästi tuomitsemalla iskulla on mitä todennäköisimmin Venäjän tuki. Afrinissa on nimittäin ollut Venäjän armeijan tukikohta aina iskuja edeltävään päivään saakka. Päivää ennen iskuja Venäjä marssitti joukkonsa pois, antaen näin Turkille mahdollisuuden pommittaa aluetta rauhassa. Tätä “sattumaa” edelsi Turkin tiedustelupalvelun johtajan ja armeijan korkeiden johtajien vierailu Moskovaan. Isku on siis Turkilta jälleen askel kohti Venäjää, poispäin Yhdysvalloista. Kaksi päivää sitten Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogankin joutui myöntämään, että taustalla on Venäjän ja Turkin välinen diili.

Toinen seikka, johon on syytä kiinnittää huomiota, on Turkin halu heikentää kurdit ja estää heidän itsehallintoalueensa muodostaminen. Kurdit ovat siis Lähi-idässä asuva kansa, jonka maa-alueet on jaettu ensimmäisen maailmansodan jälkeen neljälle valtiolle: Iranille, Irakille, Turkille ja Syyrialle. Esimerkiksi Turkin väestöstä noin 25 % on kurdeja. Jos he voimistuvat ja saavat Syyriassa oman itsehallintoalueen, Turkki pelkää, että Turkin kurdit saavat tuulta purjeisiin oman itsehallintoalueen perustamiseksi ja pitää tätä siksi vaarana oman alueensa koskemattomuudelle. Turkki on vuosikymmeniä kamppaillut asein kurdien vapautta ajavaa PKK-ryhmittymää vastaan, jota se pitää terroristisena. Se haluaa nyt kerta kaikkisesti kukistaa kurdien itsehallintoalueen myös Syyriassa. Kun Isis hallitsi kyseisiä alueita muutama vuosi takaperin, Turkilla ei ollut ongelmaa eikä se siksi myöskään hyökännyt alueelle. Rauhanomaisina pidettyjen kurdien vahva asema sen sijaan on sille liikaa.

Muut kaksi kantonia ovat vielä Afriniakin vakaampia ja niissä sijaitsevat Yhdysvaltojen tukikohdat. Turkki ei siksi voi kuvitellakaan hyökkäävänsä niihin. Kurdien tavoitteena on yhdistää kolme kantonia yhtenäiseksi, isoksi alueeksi ja poistaa kantonien välillä edelleen lymyileviä ääri-islamistisia ryhmittymiä. Mikäli he onnistuvat, kurdit saavat hallintaansa koko Syyrian ja Turkin välisen rajavyöhykkeen ja saavat pääsyn Välimerelle asti.

Sabotoi vuosien rauhanneuvottelut

Tammikuun lopulla oli jälleen kaikkien Syyrian konfliktin osapuolten määrä kokoontua Venäjälle yhteisen neuvottelupöydän ääreen. Luonnollisesti myös Turkki ja kurdit oltiin kutsuttu mukaan. On kuitenkin epätodennäköistä, että kurdit suostuisivat samaan neuvottelupöytään hyökkääjän kanssa. Turkkia tämä ei ehkä hetkauta, sillä se ei ole ensisijaisen kiinnostunut sammuttamaan naapurissaan kytevää konfliktia rauhanomaisin keinoin, kuten Afrinin iskut osoittavat. Se pelkää, että ratkaisu olisi jotain muuta kuin sille itselleen suotuisa.

Afrinin iskut kasvattavat syvemmäksi Syyriaa repivää valtakuilua. Yhtäällä ovat Turkki, Iran ja Venäjä, jotka kaikki kannattavat Bashar Al-Assadia. Toisaalla taas ovat Yhdysvallat ja länsimaat, jotka tukevat kurdien konfederaatiota ja käyvät sotaa islamilaisia ryhmittymiä vastaan. Mainittakoon, että pitkään Turkki oli läntisessä liittoumassa, mutta käänsi lopulta kelkkansa ja pelaa nyt entistä vahvemmin al-Assadin ja Venäjän leiriin.

Turkin iskuja edelsi tieto, jonka mukaan Yhdysvallat haluavat istuttaa 30 000 kurdeista, arabeista ja kristityistä koostuvaa rajavartijaa valvomaan Syyrian ja Turkin välistä rajaa. Yhtenä syynä tälle ovat epäilyt siitä, että Turkki aseistaa islamisteja ja päästää vierastaistelijoita Syyriaan rajojensa kautta. Turkki liittolaisineen on jyrkästi tuominnut Yhdysvaltojen aikeet. USA:n viranomaiset vastasivat moitteisiin sanomalla, että heidän tärkeä tehtävä on kukistaa islamisteja, al-Assadin valta ja estää Iranin vaikutusvallan kasvaminen Syyriassa.

Trump keskusteli eilen Erdoganin kanssa puhelimitse ja varoitti, että hyökkäykset tulee lopettaa ja Turkin pitäisi keskittyä taistelemaan terrorismia vastaan. Hän korosti, että Turkin pitää myös muuttaa diskurssiaan Yhdysvaltojen suhteen.

Kun sodassa on näin monta sopankeittäjää, on Syyrian rauha vielä kaukana. Niskuroiva ja arvaamaton Turkki tuo vielä uusia pilviä jo ennestään synkälle taivaalle.

Syyrian kurdifederaatio on hyvä ratkaisumalli

Kansainvälisen yhteisön pitäisi hyväksyä kurdien perustama federaatio ja puolustaa sitä Turkin hyökkäyksiltä. Kurdifederaatio on merkittävä askel kohti rauhaa ja tasapainoa alueella, jossa asuu kymmeniä eri etnisiä ryhmiä, jotka ovat taistelleet keskenään vuosikausia. Mikäli halutaan Syyrian konfliktin loppuvan, on hyvä tukea sekulaareja kristittyjä, kurdeja ja arabeja Syyriassa. Tukemalla heitä ja heidän federaatiotaan pystytään vähentämään pakolaisten tuloa alueelta ja turvaamaan paremmat elinolot paikan päällä.

Jos Turkin annetaan jatkaa politiikkaansa ja käyttää Naton aseita Syyrian kurdeja vastaan, täytyy EU:ssa varautua turvapaikanhakijoiden tulvan jatkumiseen. Turkille on oltava tiukkana, eikä sen saa nyt antaa kavuta niskan päälle. EU suostui maksamaan sille monta miljardia avuksi pakolaiskriisiin hoitamisessa, nyt on aika vaatia edes jonkinasteista yhteistyötä vastineeksi. Ei pidä kiltisti vain katsoa sivusta, kun itsevaltias Erdogan synnyttää lisää konflikteja ja pakolaisia omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.

USA on ärähtänyt vahvasti Turkille, huolimatta maiden vahvasta Nato-kumppanuudesta. USA painottaa toistuvasti tuomitsevansa Turkin sekaantumisen Syyrian sisällissotaan ja että kurdeihin tulee suhtautua liittolaisina, ei terroristeina. EU:n tulee myös vaatia, että kansainväliset tarkkailijat päästetään Turkin ja Syyrian vastaiselle rajalle.

Euroopassa asuu paljon sekä kurdeja että turkkeja. Nyt sopii toivoa, että kitkat kansainvälisillä areenoilla eivät rantaudu diasporan mukana Eurooppaan.