Suomessa vallitsee yhden totuuden monologia, joka mielestäni on vain kärjistynyt turvapaikkakriisin myötä. Olipa teemana mikä vaan, toisinajattelijoihin suhtaudutaan puolin ja toisin vihamielisesti. Moni on lyönyt kantansa lukkoon ja takertunut siihen. Kuljetaan silmät suljettuina ja korvat tukossa, eikä vastaanoteta argumentteja.
Harmillista on, että ilmiö on yhä yleisempää myös politiikassa. Poliitkot muodostavat mielipiteitä leipätyökseen, ja heillä ovat tärkeitä suunnannäyttäjiä seuraajilleen. Siksi olisi suotavaa, että he kykenisivät dialogiin myös niistä aiheista, joista ovat ilmaisseet mielipiteen. Näkemyksille on annettava tilaa muuttua tarvittaessa, eikä opponointia saa karistaa kannoiltaan vain haukkumalla, esimerkiksi fasistiksi tai suvakiksi. Se muistuttaa pikemminkin Turkin Erdoganin kaltaista kiukuttelua kuin demokraattista keskustelua.
Eilen sattui pieni välikohtaus. Kävelin Narinkkatorilla alkuillasta, kun Vihreiden vaaliesitteitä jakanut edustaja nimitti minua fasistiksi, kun tiesi kantani suurmoskeijahankkeeseen. Hän lisäksi nimitti minua Ayan Hirsi Alin ja Salman Rushdien kaltaiseksi islaminuskon vastustajaksi. Pari kuukautta sitten vasemmiston kansanedustaja, tutkija ja kuntavaaliehdokas nimitti minua Twitterissä populistiksi jälleen sen vuoksi, että kantani suurmoskeijahankkeeseen on kielteinen. Minusta poliitikko itse toimi epätasa-arvoisesti nimittelemällä muita ja tukemalla epätasa-arvoista hanketta.
Kyseessä toki on kaksi yksittäistapausta, mutta ne heijastavat yhteiskunnallisen keskustelun tasoa tällä hetkellä. Eri leireistä huudellaan toisille solvauksin, sen sijaan, että mietitään yhdessä ilmiöitä ja niihin ratkaisuja. Tietenkään käyttäytymistapa ei koske sen erityisemmin vihreitä tai vasemmistoa, sen enempää tai vähempää kuin muitakaan puolueita, vaan on kuvaus aikamme ilmiöstä.
Sivuhuomautuksena mainittakoon, että suurmoskeijahankkeen vastustaminen ei tee kenestäkään “epäsuvaitsevaista” tai “islam-foobikkoa” – epätasa-arvoiset hankkeet ja poliittinen islam eivät vain minusta kuulu Eurooppaan. Itse olen uskonnollisesti sekä poliittisesti sitoutumaton, ja tutkijana analysoin asioita parhaan kykyni mukaan ilman, että tarkoituksena olisi miellyttää tai suututtaa ketään osapuolta.
Euroopassa on pidettävä huolta omista arvoistamme. Niihin kuuluu uskonnonvapaus ja sananvapaus. Erilaisia näkökantoja sen sijaan tulee sallia. Poliittisen islamin rantautumista saa vastustaa, sillä se vaarantaa tänne rakennetun demokratian perusperiaatteet. Maltillista islamia ei ole, maltillisia muslimeita sen sijaan on kymmeniä miljoonia.
Alan Salehzadeh on uusisuomalainen geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44