Blogi: Juha Ahvio, ti 09.01.2018 17:58

Mistä on kysymys Trumpin ja Bannonin vastakkainasettelussa?

Amerikkalaisen journalistin ja kirjailijan Michael Wolffin juuri ilmestyvä Donald Trumpin Valkoisen talon sisäpiiriasetelmia kuvailemaan pyrkivä teos on jo ennen virallista ilmestymistään saanut aikaan laajan kohun USA:ssa ja kansainvälisesti. Brittiläiset ja amerikkalaiset liberaalilehdet toivat julkisuuteen joitakin lainauksia kirjasta, johon kootut haastattelut ja lausumat ovat peräisin presidentti Trumpin ensimmäisen hallintovuoden ajalta. Kirjalainausten aiheuttama kohu on syntynyt ennen kaikkea niistä muutamasta tekstinkohdasta, joissa Wolff muotoilee Trumpin Valkoisen talon entisen päästrategin ja konservatiivivaikuttaja Stephen K. Bannonin lausahduksia.  

Näissä lausahduksissa Bannon ilmaisee vahvaa kritiikkiä presidentti Trumpin lähipiirin vaikuttajia kuten Jared Kushneria ja Donald Trump Junioria kohtaan. Wolffin kirjan kohutut Bannon-lainaukset liittyvät Bannonin jo aiemminkin julkisesti tunnettuihin sanomisiin siitä, että Donald Trump Juniorin osallistuminen presidentinvaalitaistelun meneillään ollessa yhteisiin keskusteluihin venäläisen juristin Natalia Veselnitskajan kanssa on ollut arvostelukyvyttömän tyhmää, koska Veselnitskaja oli todellisuudessa Hillary Clintonin kampanjatoimijoiden täky, jolla Trumpin kampanjaväkeä yritettiin saada juuri sellaiseen tilanteeseen, johon vedoten voitiin aloittaa Trump-toimijoiden Venäjä-collusion -syyttely.   

Mutta että tällainen Donald Trump Juniorin ”tyhmyys” olisi ollut "treason" eli maanpetos, kuten Michael Wolffin kirjan mukaan Bannon on sanonut ja jonka lausahduksen perusteella presidentti Trump ilmoitti katkaisevansa välinsä Bannoniin ja haastavansa Bannonin edesvastuuseen sanomisistaan, on kokonaan toinen kysymys, kuten on sekin, onko Bannon todella käyttänyt tätä treason-termiä? Michael Wolff toki väittää näin, mutta pitääkö Wolffin väite paikkansa? Kirjailija Michael Wolffin journalistinen tyyli ja luova suurpiirteisyys tekevät tämän kysymyksen erittäin perustelluksi tässä yhteydessä.

Toisaalta Stephen Bannon – entinen USA:n laivaston upseeri ja sota- ja poliittisen historian tuntija – ei todellakaan ole sinisilmäinen Venäjän nykypyrkimysten suhteen ja on varoittanut sekä katteettomasta russofobiasta että myös tällaisesta naivista Venäjään ja sen asiamiehiin kohdistuvasta sinisilmäisyydestä, kuten nostaa esiin Oliver J. J. Lane ”Deplorables Don’t Have to Choose Between Trump and Bannon” Breitbart-artikkelissaan 4.1.2018.

Ei Bannonin Venäjä-aihepiirin alaan kuuluvissa näkemyksissä eikä myöskään hänen toisiin Trumpin neuvonantajiin kuten Jared Kushneriin ja hänen poliittisiin näkemyksiinsä kohdistamassa kritiikissä ole sellaisenaan mitään hämmästyttävää uutisarvoa juuri nyt.

Kysymys kuuluukin, miksi Michael Wolffin kirja tulee ulos juuri nyt ja miksi media kohdistaa erityisen kohuhuomionsa juuri tiettyihin Bannon-sitaatteihin?

Vastauksen tarjoamisen kannalta oleellinen merkitys on sillä tosiasialla, että nyt, alkaneen vuoden 2018 tammikuun viikkoina, presidentti Trumpin on pakko ratkaista lopullinen kantansa laittomaan maahanmuuttoon liittyvään niin sanottuun DACA-armahdukseen, Meksikon vastaisen rajamuurin rakentamisen aloittamiseen sekä Kiinan-vastaisiin taloudellisiin puolustustoimiin. Stephen Bannon on Trumpia jatkuvasti näihin kampanjalupausten mukaisiin ratkaisuihin kehottanut ja nyt alkavat käsillä olla viimeiset hetket tehdä totta kampanjalupauksista. Toisaalta Kushner ja muut merkittävässä asemassa Valkoisessa talossa olevat Trumpin neuvonantajat ovat koko ajan pyrkineet hillitsemään Trumpia näiden lupausten täyttämisessä.

Juuri nyt Trump joka tapauksessa joutuu tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat ratkaisevasti koko USA:n tulevaisuuteen. Nyt julkisesti leimahtanut vakava vastakkainasettelu presidentti Trumpin ja hänen presidentinvaalikampanjateemansa johdonmukaiseksi konservatiiviseksi kokonaisohjelmaksi muotoilleen ja aiemmin Trumpin päästrategina toimineen Bannonin välillä palvelee hyvinkin juuri niitä vaikuttajia, jotka haluavat lopullisesti vieroittaa presidentti Trumpin ja republikaanisen puolueen siitä kansalliskonservatiivisesta ja niin kutsutusti populistisesta ohjelmasta, jota Bannon on voimallisesti pitänyt esillä ja johon sitoutuen Trump voitti vaalit.

Juuri nyt, USA:n kansalliseen tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavien presidentillisten päätösten aattona, on kansalliskonservatiivista ohjelmaa vastustavien ja globalistisesti asennoituvien tahojen edullista pyrkiä lietsomaan sekä epäsopua konservatiivikentän keskuuteen että presidentti Trumpin haluttomuutta toteuttaa sitä ohjelmaa, jota nimenomaan Bannon on pitänyt USA:lle elintärkeänä.   

USA:n konservatiivikentällä vallitsevaa tilannetta kuvaa hyvin S. A. Miller artikkelissaan ”As Trump-Bannon blood feud erupts, battle begins for loyalty of base” The Washington Times -julkaisussa 3.1.2018. Paljastava avainlause on tässä artikkelissa lainattu republikaanisen puolueen strategin Ford O’Connellin toteamus:

”Valtavirran republikaanit ovat iloisia, koska Trump näkee nyt, että Bannon on ollut rasite koko ajan…”

Kansalliskonservatiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna sellainen tilanne, jossa valtavirran republikaanit nyt yllättäen ovatkin ”iloisia” inhoamansa Trumpin toimista, on perin arveluttava. Viitatussa artikkelissa lainattu Bannonin Trump-henkisellä MAGA- eli Make America Great Again -hashtagilla varustettu Twitter-twiitti on myös syytä noteerata:

”Tämä [Michael Wolffin kirjasitaattiuutisointi] on totaalista ja asiayhteyksistään irrotettua valeuutisointia (total Fake News), älä usko liberaalia propagandakonetta!”

On perusteltua olettaa, että nyt meneillään olevassa Michael Wolffin kirjaan liittyvässä kohussa ja sen seurauksena mahdollisesti syntyvissä konservatiivivaikuttajien lopullisissa välirikoissa ja vastakkainasetteluissa on melkoiselta osaltaan kyse pyrkimyksestä estää Trumpin kampanjaohjelman mukaisen politiikan toteutuminen ja hajottaa Trumpin konservatiivikannattajien rivit.

Stephen Bannon ei tällaista hajottamista halua eikä toivo. Kuten Breitbartin Lontoon-päätoimittaja Raheem Kassam tuo esiin edellä viitatussa Breitbart-artikkelissa, Trump ja Bannon ovat perimmiltään samalla puolella; amerikkalaisten konservatiivien ei pidä nyt lähteä mihinkään keinotekoisiin vastakkainasetteluihin eikä tällaisen mukaiseen puolten valitsemiseen, ei siitäkään huolimatta, että Trump itse jo reagoi täyslaidallisen vahvasti Bannonia vastaan.  

Mutta Trumpin on pidettävä kiinni kampanjaohjelmastaan, sitä Bannon haluaa. Ja tätä haluaa myös se laaja kansalliskonservatiivinen ruohonjuurikenttä, jonka äänillä Trump pääsi Valkoiseen taloon.

Trump on tähän mennessä toteuttanut jo useitakin vaalilupauksiaan, mutta jos Trump ei tosiasiallisesti toteuta USA:n tulevaisuuden kannalta kaikkein ratkaisevimpia avainlupauksiaan laittoman maahanmuuton pysäyttämisestä ja laittomien palauttamisesta, Meksikon-vastaisen etelärajan laittoman ylittämisen tehokkaasti estävästä muurista ja USA:n teollisuutta ja työläisiä puolustavista ja Kiinan käymän avoimen kauppasodan pysäyttävistä riittävän kovista talouspoliittisista vastaliikkeistä, on hän käytännössä tehnyt kampanjalupauksensa ja America First -ohjelmansa tyhjäksi ja mukautunut kiltisti juuri siihen Washingtonin ”suo-olioiden” (swamp creatures) eli globalististen raha ratkaisee -valtavirtarepublikaanien tavanomaiseen poliittiseen menoon ja vehkeilyyn, jonka lopulliseksi kuivattamiseksi konservatiivinen ruohonjuurikenttä Trumpin presidentiksi äänesti.

Juuri nyt Trumpin hallinnon globalistiset ja kaiken aikaa Bannoniin ja hänen edustamaansa kansalliskonservatiiviseen ohjelmaan kriittisesti ja vihamielisestikin suhtautuneet neuvonantajat – joiden painostuksen tuloksena Trump jo aiemmin erotti Bannonin Valkoisen talon johtoryhmästä – pyrkivät voimakkaasti vieroittamaan Trumpin kampanjalupaustensa mukaisesta ”populistisesta” politiikasta ja siirtymään ”maltillisille” linjoille pohjustaakseen vuoden 2020 uudelleenvalintaohjelmaansa, kuten selviää Mike Allenin 3.1.2018 Axios-artikkelista ”Politics: Trump’s 2020 strategy”.    

Bannonin huoli ei siis ole tuulesta temmattu.

Sekä Bannonia että Trumpia tukenut konservatiivinen miljardöörirahoittaja Rebekah Mercer ilmoitti nyt meneillään olevan kohun vuoksi ottavansa etäisyyttä Bannoniin mutta jatkavansa Trumpin tukemista. Kuitenkin, kuten ilmenee Washington Post -artikkelista 4.1.2018 ”Mercer issues rare public rebuke of former ally Bannon”, myös Mercer kaikesta huolimatta haluaa, että Trump jatkaa nimenomaan vaaliohjelmansa – joka oli pitkälti Bannonin käsialaa – toteuttamista. Bannonin tapaan Mercerkin haluaa siis tukea vaaliohjelman mukaista Trumpia.

Keith Koffler puolestaan muistuttaa, aivan oikein, artikkelissaan ”Steve Bannon Is Not Done Yet” Politico -julkaisussa 4.1.2018, ettei myöskään Stephen K. Bannonin peli ole suinkaan vielä pelattu. Bannonin ajattelua perusteellisemmin ymmärtääkseen kannattaa tutustua Keith Kofflerin teokseen Bannon: Always the Rebel (Regnery, 2017).

Palaan tähän aihepiiriin ja valotan laajemmin sen taustoja ja merkitystä Patmos-talon Savenvalajan pajan 15.1.2018 tilaisuuden luennossani

 

Juha Ahvio ti 09.01. 17:58

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01. 00:06

GCM-sopimus edistää globalistista YK-radikalismia

la 05.01. 23:01

Jumalan Pojan inkarnaatio on joulun ydinsanoma myös vuonna 2018

su 23.12. 20:49

Mitä islamista ja Euroopan unionista saa Suomessa sanoa?

pe 21.12. 23:07

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12. 13:01

Suomen itsenäisyyspäivä 6.12.2018 GCM-sopimuksen hyväksymisen aattona

ma 03.12. 22:53

Presidentti Jair Bolsonaro ja Brasilian konservatiivinen vastavallankumous

su 25.11. 00:09

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11. 23:38

Trump ja republikaanit saivat strategisen torjuntavoiton USA:n välivaaleissa

to 08.11. 23:18

Dosentti Markku Ruotsilan pätevän kattava analyysi USA:n sydänmaiden konservatiivien kapinasta

pe 02.11. 22:45

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01.2019 23:35

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suvakkilan samba

ti 15.01.2019 23:25

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Memento

ti 15.01.2019 23:23

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40