Blogi: Timo Vihavainen, ma 22.07.2019 21:42

Silmäin pyyntö

Silmäin pyyntö

 

Esteettinen tajumme on aika kallis lahja, kuten kaikki muutkin hyvät asiat. Se siis myös maksaa, sen tyydyttäminen edes kohtuullisesti.

Ihmistä kiusaavat epäjärjestys, rumat rakennukset, älyttömät graffitit ja vähämieliset tägit, idioottimaiset tatuoinnit ja niin edelleen. Vain lapset, humalaiset ja taitelijat viihtyvät sekasotkun keskellä.

Kiusa saattaa muuttua akuutiksi epäviihtymykseksi, jota on vaikea millään kompensoida. Vaikka edessä olisi huippuluokan herkkuja, istuin mukava ja seurakin hyvää, pystyy ruma näkymä pilaamaan kokonaisuuden yhtä hyvin kuin paha haju tai hammassärky.

Luulen, että meillä on tiettyjä velvollisuuksia lähimmäisiämme kohtaan myös esteettisellä alueella.

Niinpä möhömahan omistajan kannattaa kätkeä se liikkuessaan julkisilla paikoilla ja sama koskee ylenpalttista selluliittia tai luurankomaista, karmaisevaa laihuutta.

Eihän se kenellekään kuulu, millainen kroppa toisella on, mutta se näkyy kyllä ja siinä näyttämisessä ihmisellä voisi ajatella olevan ainakin jonkinlaista vastuuta.

Sama koskee rakennusten omistamista. 1960-luvulta lähtien maassamme on harjoitettu sellaista vandalismia vanhoja kauniita rakennuksia tuhottaessa ja uusia hirvityksiä rakennettaessa, että se esteettinen vahinko, josta miljoonat ovat saaneet kärsiä, on tuskin millään sovitettavissa.

Patsaiden ja seinien tuhriminen, tatuoinnit ja ns. nykytaide julkisilla paikoilla ovat pikkurikkeitä sen laatikoiden diktatuurin rinnalla, josta maamme saa kärsiä vielä vuosikymmeniä. Mitkään julkisivulautakunnat eivät kykene puuttumaan asiaan, kuten kokemus osoittaa.

Konformismi ja kuvien kumartelu eivät ole noissa lautakunnissa kompensoituneet sillä, että joku on keksinyt myös ”objektiivisia” kriteereitä, kuten korkeiden rakennusten kiellon, joka nyt on näköjään kumottu. Voi Pasilan onnettomuutta! Voi Malmin idiotismia! Voi, voi…!

Mutta, kuten sanotaan, money talks, shit walks. Valtavia ympäristörikoksia tehneet vain palkitaan, mutta talonsa hunningolle jättäneet kyllä napataan ja sakotetaan. Hyvä toki niinkin.

Joka tapauksessa, sutiessani maalia talon seinään, tuli mieleeni, että raamatun mukaanhan tässä taidetaan olla syntiä tekemässä. Mitä ovatkaan nuo toisiinsa rinnastetut lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus?

Nehän löydämme Johanneksen kirjeestä 1:2,16. Uudemmassa muodossa ne näyttävät olevan ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, mikä selventää asiaa, sillä edellisestä käännöksestä tulee mieleen esim. ns. punainen liha, jota himoitsen sekä myös vaalea eli läski.

Mutta itse asia pysyy. Liha meissä himoitsee lihaa ja muutakin. Silmät taas halajavat aineetonta tyydytystä, muun muassa esteettistä. Mutta mitä onkaan elämän korskeus, mahtailu?

Tarkistan asian vielä espanjalaisesta versiosta, joka sattuu olemaan käsillä. Aivan oikein. Kyseessä on soberbia de vida, latinan sanasta superbia, liiallisuus, ylimielisyys. Ja nuo himot ovat concupiscencia de la carne y concupiscencia de los ojos. Taas selvää latinaa, sanasta cupidus, himokas.

Tsekkaan vielä saman venäjäksi. Ioann Bogoslov sanoo venäjäksi sen, mitä San Juan espanjaksi:  Ibo vse, tšto v mire: pohot ploti, pohot otšej i gordost žitejskaja, ne jest on ottsa, no ot mira (sego).

Koska Jumalan monissa piireissä on ajateltu puhuvan englantia äidinkielenään, katsotaan sekin varmemmaksi vakuudeksi. John sanoo:-the desire of the flesh, the desire of the eyes, the pride in riches- comes not from the Father but from the world.

Tämä kukaties selvensi elämän korskeuden käsitettä, olettaen, että kääntäjät eivät menneet ihan metsään.

Mutta mitäs vikaa tässä maailmassa on, kun kerran sinne olemme joutuneet? Missäpä tässä osaisi muuallakaan elää?

No, Johannes arveli toki tuomiopäivän olevan hetsillään tulossa ja siten oli suotavaa ja kannattavaakin kääntää selkänsä tälle maailmalle ja katsoa tulevaan.

Eihän hänkään kai mikään manikealainen ollut: tämä maailma tuskin oli civitas diaboli, vaikka asiasta taitaa olla teologista erimielisyyttä. Joka tapauksessa tämän maailman ruhtinaalla ei ollut valtaa luvata mitään oman piirinsä ulkopuolella.

Teologisesta hiusten halkomisesta viis. Vaikka Nikeassa taidettiin päättää myös Johanneksen kirjeen olevan jumalansanaa, olivat kyseessä näin maallisesta näkökulmasta kuitenkin vain erään herrasmiehen näkemykset tiettynä historian hetkenä. Hänen ennusteensa ainakin meni pahasti harhaan.

Mutta onko tällä saarnalla laajempaa kantavuutta? Saattaapa hyvinkin olla, sillä loppu on lähellä ja tuo kaiken hukuttava hiilihappokin näkyy jo aivan silmissä, ainakin seltteripulloa avatessa.

Nyt Johanneksen saarnaa ei oteta vakavasti, sillä se tuntuu tulevan väärästä ja irrelevantista lähteestä, mutta odottakaapas vain, kun pikku Greta sanoo samat sanat! Vai onko hän jo ne sanonut?

Ehkä se aika onkin jo lähellä, jolloin tuhkaan ja säkkiin pukeutuminen nousee arvoonsa. Näitä Johannes Kastajan jälkien seurailijoitahan lehdet jo mielellään haastattelevat.

Ja kuitenkin ajattelin maalata talon loppuun, kun on ne maalitkin jo ostettu.

 

 

Timo Vihavainen ma 22.07. 21:42

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Muuan historiamme merkkipaalu

to 19.09. 22:40

Kasakat ilman kiilloitusta

ke 18.09. 23:01

Turpiin

ti 17.09. 23:21

Huuhkainten moraalia

ma 16.09. 23:07

Ikuinen Putin

su 15.09. 22:31

Miksi Karjala menetettiin

to 12.09. 23:11

Jumala Ranskassa

ke 11.09. 22:25

Kuinka se tapahtui?

ti 10.09. 23:32

Sensuurista ja sen puutteesta

ma 09.09. 19:18

Heittäminen

to 05.09. 23:28

blogit

Vieraskynä

Konservatiivisivistyneistö, ulos kaapista!

ke 11.09.2019 22:30

Juha Ahvio

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

su 15.09.2019 22:34

Professorin Ajatuksia

Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta

to 19.09.2019 22:39

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Etnisiä eteisvärinöitä

ke 18.09.2019 23:03

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Antti - älä lyö!

to 19.09.2019 22:43

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

Mies ei voi synnyttää

pe 20.09.2019 10:55

Tapio Puolimatka

Yhteiskunnan perusteita murennetaan

to 12.09.2019 23:16

Olli Pusa

Ylen aivopesu ja valehtelu

ti 27.08.2019 04:28

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Muuan historiamme merkkipaalu

to 19.09.2019 22:40

Matti Viren

Me elvytetään

su 15.09.2019 22:55