Blogi: Timo Vihavainen, la 23.03.2019 11:55

Sota joka yllätti

Talvisodan suuri kuva

 

Talvisota 1939-1940 kuului niihin historian laskemattomiin yllätyksiin, jotka muuttivat sen kulkua ennalta aavistamattomalla tavalla.

Myös talvisodan seuraukset olivat ennalta aavistamattomat ja ne ovat tänäkin päivänä tärkeä osa konkreettista todellisuuttamme.

Historiallisessa keskustelussa niistä on kuitenkin puhuttu vähän ja sen sijaan on keskitytty käsittelemään talvisodan syttymistä ja sitä, olisiko se esimerkiksi voitu välttää.

Asia on kuitenkin lähinnä triviaali. Mikäli jollekin valtiolle luovutetaan ilman sotaa se, mitä se vaatii, käy sota tietenkin tarpeettomaksi eikä se syty lainkaan.

Lähellä tällaista ratkaisua ollaan silloin, kun hyökkääjän murskaava ylivoima tyrmää puolustajan heti henkisesti tai fyysisesti. Silloin myös taisteluiden vaatimat uhrit jäävät vähäisiksi ainakin hyökkääjän puolella. Tästä on historiassa paljon esimerkkejä. Silloin voidaan puhua sodan sijasta vaikkapa poliisitoimesta.

Talvisodassa tällaiset vaihtoehdot eivät toteutuneet eikä myöskään se loppuratkaisu, jonka hyökkääjä eli Neuvostoliitto oli ylivoimaansa luottaen sille jo laatinut.

Kun kysytään, millaiseen ratkaisuun Neuvostoliito pyrki hyökätessään Suomeen, ei tarvitse turvautua spekulaatioihin. Sen 2.12.1939 Kuusisen nukkehallituksen kanssa solmima sopimus kertoi asian koko maailmalle.

Se uusi järjestely, joka Kremlissä oli päätetty, sisälsi Suomen puolelta tehtyjä pienehköjä alueluovutuksia Karjalan kannaksella ja Suomenlahdella ja Hangon kaupungin vuokraamisen laivastotukikohdaksi 30 vuodeksi merkittävää rahasummaa vastaan. Suomenlahden saaret Suomi myi Neuvostoliitolle 300 miljoonalla markalla.

Vastineeksi luovutuksista Suomeen yhdistettiin mainitulla sopimuksella valtava alue Itä-Karjalasta. Kyseinen alue oli se, jolla kansallisuudeltaan karjalainen väestö pääasiassa asui.

Kyseessä ei enää suinkaan ollut sama alue, jota syksyn neuvotteluissa luvattu vaihtaa Kannaksen ja Suomenlahden alueisiin. Se käsitti suurimman osan nykyisestä Karjalan Tasavallasta ja oli kooltaan noin kolmasosa Suomesta.

Kyseessä oli nimenomaan se Suur-Suomi, josta nuorisopiirit Suomessa olivat haaveilleet väittäen, että tuo alue kansallisesti kuului Suomen yhteyteen. Nyt neuvostohallitus tunnusti saman asian puhuen sopimuksessa ”Suomen ja Karjalan kansojen vuosisataisesta toiveesta jälleenyhdistymiseen”, joka nyt siis toteutettiin.

Kyseessä ei ollut mikään lupaus, vaan valtiosopimus, joka astui heti voimaan. Sen ratifiointi oli määrä suorittaa Helsingissä mahdollisimman pian.

Moskova oli siis asettanut Suomeen uuden hallituksen, jolla se oli lahjoittanut valtavan maa-alueen. Suomen laillinen hallitus selitettiin kansan kannatusta nauttimattomaksi ja aluksi sen väitettiin jopa paenneen tuntemattomaan suuntaan.

Tämä uusi alueellinen järjestely siis oli se, johon Stalin Suomen suunnalla ainakin tuossa vaiheessa pyrki ja jonka hän kuvitteli jo saavuttaneensakin. Eihän ollut mitään syytä odottaa, että syntyisi sellaista merkittävää vastarintaa, jota puna-armeija ei nopeasti kykenisi tukahduttamaan.

On syytä muistaa, että juuri samaan aikaan käytiin Neuvostoliitossa erittäin näkyvää kampanjaa, jossa ylistettiin puna-armeijan kykyä ratkaista aseelliset konfliktit vihollisen alueella nopeasti ja vähällä verellä. Elokuva ja laulu ”Jos huomenna on sota” muistuttavat siitä yhä.

Joka tapauksessa Suomen suuntaa voitiin siis pitää poliittisesti loppuun käsiteltynä, kun aseet olivat puhuneet vain pari päivää. Sotilaat saivat hoitaa loppuun ne asiat, jotka heille kuuluivat. Suomessa oli uusi hallitus, joka jatkoi maansa vuoden 1918 valankumouksen perintöä ja vei sen nyt voittoisaan loppuun, kuten Suomen kommunistinen puolue tuolloin antamassaan julistuksessa selitti.

 Leningradin ja Suomen välillä raja oli siis nyt -kartalla- siirtynyt rannikolla länteen satakunta kilometriä ja Laatokan pohjoispuolella taas itään pari sataa kilometriä, aina Lappiin saakka. Suomenlahden saaret ja Hanko olivat Neuvostoliiton hallussa, paperilla.

Huomattavaa on, että Suomi oli niinikään paperilla jäänyt itsenäiseksi valtioksi, kuten sopimuksessa erityisesti todettiin. Kuusisen hallituskin selitti olevansa väliaikainen ja hallitsevansa vain siihen saakka, kunnes uudet vaalit yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella pidettäisiin.

Lienee ymmärrettävää, että suomalaiset olivat koko asian suhteen epäluuloisia. Suomessa ymmärrettiin hyvin, ettei Kuusisen hallitus ollut mikään vallankumouksen tuloksena syntynyt hallitus, vaan naapurin nimittämä ja sen tahdosta riippuvainen marionetti.

Suomea ei siis julistettu Neuvostoliittoon liitetyksi, mutta oliko olemassa sellaisia aikeita?

Sitä emme tiedä. Sangen mahdollisesti myöskään Stalin ei vielä tiennyt, olisiko sellaiselle järjestelylle tarvetta. Baltian maat joka tapauksessa niin sanotusti liittyivät Neuvostoliittoon heinäkuussa tuona samaisena vuonna 1940 eli siis aika pian talvisodan jälkeen.

Jälkikäteen voidaan siis todeta, että mikäli jo sovittuja järjestelyjä ei odottamatta ja sensaatiomaisesti olisi peruttu, olisi Suomen valtioalue siis muuttunut huomattavasti ja aivan erityisesti se olisi laajentunut historiassa ainutlaatuisen aluelahjoituksen ansiosta.

Mikäli olisi käynyt niin, että Suomesta olisikin tullut neuvostotasavalta, olisi se todennäköisesti joka tapauksessa pysynyt noissa annetuissa rajoissaan ja suurella varmuudella itsenäistynyt vuonna 1991 muiden liitontasavaltojen tapaan.

Kun Suomi jäi Puna-armeijalta aikataulun mukaan valloittamatta, kuivui koko joulukuun 1939 skenaario kokoon ja Suomen laillisen hallituksen kanssa jouduttiinkin nöyryyttävästi tekemään rauha, vaikka ei oikeastaan pitänyt olla sotaakaan.

 Eihän Neuvostoliitto, sotilaalliseen ratkaisuun pyrkiessään edes tunnustanut koko hallitusta pitkään aikaan. Se, että se tehtiin, kuuluu uudemman historian sensaatioihin ja oli varmasti odottamaton ja ennalta arvaamaton tapahtuma.

Rauhanteon sivutuotteena perustettiin myös hylätylle Kuusiselle ja hänen harvoille suomalaisilleen sitten kansalliseksi kotimaaksi Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta, Neuvostoliiton kuudestoista liitontasavalta, jonka hauras elämäntaival jatkui vuodesta 1940 vuoteen 1956.

Se oli sodan täysin odottamaton seuraus ja ansaitsee oman käsittelynsä, jonka paikka ei kuitenkaan ole tässä.

Yhtä kaikki, se, että Suomelta riistettiin Karjalan kannas, kokonainen historiallinen maakunta ja sen johdosta karkotettiin kodeistaan 430 000 ihmistä, ei kuulunut sodan alkuperäiseen skenaarioon, kuten voimme todeta.

Liioin ei ollut mitään syytä aikoinaan odottaa, että syntyisi raju sota, jossa kuolee parisataatuhatta ihmistä ja vammautuu vielä useampia.

Kun Molotov Moskovan rauhan solmimista seuranneessa puheessaan totesi, ettei uusia rajoja määrätessä enää voitu tyytyä alkuperäisiin vaatimuksiin, koska paljon verta oli vuodatettu ”ilman meidän syytämme”, hän oli tavallaan oikeassa. Kaikenhan piti käydä aivan toisin.

Miksi sitten suomalaiset edes ryhtyivät vastarintaan, jonka turhuus oli jokaiselle tilannetta vähänkään ymmärtävälle aivan selvää?

Tästä asiasta on paljon kirjoitettu. Suomalaisille oli ainakin selvää, että Neuvostoliiton hyökkäys oli provosoimaton aggressio ja sen esittämä propagandaskenaario täysin totuudenvastainen.

 Hyökkäystä tukeva Suomen kommunistinen puolue, joka toimi Neuvostoliitossa, selitti, että nyt ollaan jatkamassa vuoden 1918 vallankumousta ja viedään se ”voittamattoman puna-armeijan” avulla loppuun saakka. Myös Mannerheim ensimmäisessä päiväkäskyssään selitti, että nyt syttynyt sota oli vuoden 1918 vapaussodan jatkoa.

Osoittautui, että suomalaiset hyvin suurella yksimielisyydellä kieltäytyivät jatkamasta vuoden 1918 vallankumousta ja sen sijaan asettuivat vapaussodan rintamaan, ulkoista hyökkääjää vastaan.

Juuri Suomen armeijan vastarinta oli se kriittinen tekijä, joka sekoitti koko alkuperäisen skenaarion. Kun suomalaiset ylipäätään ryhtyivät vastarintaan ja vieläpä vastoin kaikkia odotuksia onnistuivat pysäyttämään puna-armeijan hyökkäyksen, menetti Kuusisen hallitus ajan kanssa uskottavuutensa ja sen mukana romahti koko skenaario Suomen vallankumouksesta ja sen auttamisesta.

Kuusisen ja hänen kanssaan solmitun, laajasti mainostetun valtiosopimuksen hylkääminen olivat kova pala Stalinille. Se merkitsi kasvojen menetystä ja sellaiseen voitiin ryhtyä vain erittäin vakavasta syystä.

Sellainen olikin olemassa. Stalin oli saanut tietoja siitä, että liittoutuneiden apuretkikunta oli jo lähdössä Suomen avuksi. Se olisi merkinnyt sotaa Ranskaa ja Englantia vastaan Saksan rinnalla. Siihen Stalin ei ollut halukas.

Lisäksi se olisi merkinnyt strategisen tilanteen muuttumista Itämerellä. Saksalaiset joukot olisivat varmasti pyrkineet estämään liittoutuneiden tunkeutumisen Skandinaviaan, jossa ne olisivat voineet katkaista Saksan malmikuljetukset Ruotsista. Ilman niitä Saksan sodankäynti olisi loppunut pian.

Voi tietenkin kysyä, eikö Saksan heikentäminen myös tällä ilmansuunnalla olisi ollut Neuvostoliiton edun mukaista, mutta tämä menisi jo spekulaation alueelle ja jätän tämän kysymyksen rauhaan.

Suomen suunnan aluejärjestelyt oli joka tapauksessa sovittu Neuvostoliiton ja Saksan välillä yhteisymmärryksessä. Molotovin ja Ribbentropin elokuussa 1939 solmiman sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi oli sovittu jätettäväksi Neuvostoliiton etupiiriin.

Talvisodan jälkeen tilanne kuitenkin muuttui. Kun Molotov marraskuussa 1940 vieraili Berliinissä, hän vaati Hitleriltä vastusta siihen, oliko tuo etupiirisopimus yhä voimassa. Hitlerin vastaus tarkoitti käytännössä, ettei se enää ollut.

Talvisota oli saanut Hitlerin kiinnostumaan Suomen saamisesta omana etupiiriinsä ja suomalaiset olivat nyt tässä tilanteessa asialle hyvin myönteisiä, vaikka olivat ennen sitä pysytelleet poliittisesti mahdollisimman kaukana Saksasta ja torjuneet sen esittämät lähentelyt.

Käytännössä Talvisodan jälkeisen elintarvikepulan ja suuren pakolaisongelman kanssa painivalla Suomella ei nyt ollutkaan enää muuta mahdollisuutta kuin valita itselleen pelastaja kahdesta suurvallasta, Saksasta tai Neuvostoliitosta.

Valinta ei ollut nyt vaikea, mutta tämä tilanne oli nimenomaan talvisodan seuraus ja on myös syytä korostaa, että se oli odottamaton kaikille osapuolille.

Suomen armeijan odottamattoman menestyksellinen vastarinta oli tehnyt tyhjäksi kaikki ennakkosuunnitelmat ja sekoittanut täysin jopa suurpoliittisen shakkilaudan. Jälkeenpäin katsoen kaikki näyttää aivan erilaiselta kuin mitä oli odotettu ennen itse tapahtumia.

Aina on myös syytä kysyä, miksi talvisota syttyi ja miksi se syttyi juuri syksyllä 1939?

Stalin tiesi tämän asian paremmin kuin kukaan muu ja vaikka hänen omia sanojaan ei välttämättä tarvitse ottaa aivan täydestä, koska hän asiasta puhuessaan puolusti huonoksi osoittautunutta ideaansa, on syytä ottaa nekin huomioon.

Talvisodan jälkeen pidetyssä sodan kritiikkiseminaarissa Stalin selitti, että sodan syy oli ollut Leningradin turvaaminen. Siis rajan siirtäminen länteen päin.

 Suomeen hyökkääminen ei Stalinin mukaan ollut huono, vaan hyvä idea. Se oli myös ollut syytä tehdä juuri silloin kun se tehtiin, talvella, koska suurvallat olivat silloin toistensa kimpussa, eivätkä päässeet sekaantumaan asiaan. Muuten asia olisi voinut lykkääntyä vaikkapa kahdellakymmenellä vuodella.

 Se, ettei koko Suomea valloitettu, ei taas ollut mitenkään erikoista, sotihan myös Pietari Suuri 21 vuotta saadakseen saman alueen, joka saatiin juuri nyt, totesi Stalin, joka ei saanut esityksestään merkittävää kritiikkiä ainakaan tuon meille säilyneen pöytäkirjan mukaan.

Tosiasiassa Stalin nyt siis kokonaan ignoroi joulukuun alussa vuonna 1939 toteutetun, mutta karille menneen skenaarionsa ja puhui, ikään kuin tarkoitus olisikin ollut saada aikaan juuri se rajansiirto, joka sitten toteutettiin. Totuudesta tinkiminen on sikäli ymmärrettävää, että hänen vastuunsa katastrofaalisesta lopputuloksesta oli hyvin raskas.

Olipa tuon kevytmielisen ja raskaaseen sotaan johtaneen aggression perimmäisenä syynä mikä tahansa, sen seuraukset olivat varmasti hyökkääjän kannalta huonot joka suhteessa. Niistä vähäisin ei ollut Suomen joutuminen Saksan liittolaiseksi vuosina 1941-1944.

Mikäli hyökkäyksen tarkoituksena oli Leningradin turvaaminen, ei se olisi voinut huonommin onnistua. Hankituilla tukikohdilla ei ollut käytännössä edes mitään sotilaallista arvoa, minkä kai pitäisi tehdä meidät skeptisiksi niin sanottuun geopolitiikkaan nähden.

Mutta odottamaton, suuri rajansiirto kohti länttä siis joka tapauksessa tapahtui ja sen seuraukset näkyvät yhä eikä tilanteen muuttuminen ole odotettavissa. Suomi ei ole asiasta edes kiinnostunut, mitä ei olekaan tarvinnut maassamme vakavasti otettaville henkilöille erityisesti perustella.

Toki Suomessa on paljon niitäkin, jotka tuntevat nostalgista kaipuuta esi-isiensä maille ja viljelevät menetetyn Karjalan henkistä perintöä. Korostettakoon, että Karjala tässä tapauksessa ei lainkaan viittaa nykyiseen Karjalan tasavaltaan, vaan siihen alueeseen, joka Moskovan rauhaan 12.3.1940 saakka kuului Suomelle.

 

Timo Vihavainen la 23.03. 11:55

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Taurian palatsi

la 20.04. 00:31

Notre Dame ja hänen kirkkonsa

to 18.04. 23:58

Maailman fiksuin kansa on puhunut

ma 15.04. 23:47

Naapureita ei voi valita

la 13.04. 00:26

Muuan reportaasi

pe 12.04. 00:08

Vaarallinen raja puolin ja toisin.

ke 10.04. 22:53

Venäjä ja fasismi

ma 08.04. 23:50

Alaspäin mennään

su 07.04. 23:13

Maailman fiksuin maa

su 07.04. 00:10

Keltaliivit eivät ole mitään

pe 05.04. 22:05

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04.2019 00:30

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaisille jokaisen ihmisarvo on jakamaton

la 20.04.2019 00:38

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

SDP romahtaa pysyvästi. PS pysyy vahvana

su 21.04.2019 08:16

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Taurian palatsi

la 20.04.2019 00:31

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37