Blogi: Timo Vihavainen, pe 22.02.2019 21:54

Intellektuellin osa

Palikka, joka ei sopinut mihinkään

 

Ilja Ehrenburg, Toinen päivä. Suom. Ulla-Liisa Heino. Weilin+ Göös 1978, 316 s.

 

Ilja Ehrenburgin nimi tunnetaan Suomessa varsin hyvin ja syynä on sekä hänen pieni romaaninsa Suojasää, joka antoi nimen aikakaudelle, että myös 1960-luvulla julkaistut laajat muistelmat.

Venäjällä Ehrenburg muistetaan etenkin sota-ajan tulikivenkatkuisena propagandistina, joka kehotti tappamaan saksalaisia niin paljon kuin ikinä pystyy ja ehtii.

Sivumennen sanoen, myös Kekkonen alias Pekka Peitsi viittasi eräässä pakinassaan hänen Göteborgs Handels- och Sjöfartstidiningissä julkaisemaansa artikkeliin, jossa hän kehotti Suomea irtautumaan sodasta. ”Ehrenburg on tyypin nimi”, totesi Urho Kaleva pisteliäästi tuosta Suomen asemaa nakertavasta propagandistista.

Joka tapauksessa Ehrenburg oli Neuvostoliiton oloissa harvinainen kosmopoliitti, mistä kertoo jo tässä käsillä olevan romaanin päiväys: Pariisi joulukuu 1932 – helmikuu 1933.

Ajankohdan huomiointi teoksen ymmärtämiseksi on tärkeää. Tuohon aikaan oli niin sanottu puolueen yleislinja (generalnaja linija) juuri sanoutunut irti ensimmäisen viisivuotissuunnitelman pahimmasta radikalismista ja utopismista.

Niin sanottu työläisten itse tuottama taide ja kirjallisuus oli pantu omalle paikalleen lakkauttamalla Proletaarikirjailijoiden yhdistys RAPP ja monet muut vastaavat eri kulttuurin alojen ”proletaariset” yhteenliittymät, jotka suhtautuivat vihamielisesti vanhan maailman kulttuuriperintöön ja jopa kulttuurin ”mestareihin”. Kulttuurinhan –yhteiskunnan ylärakenteena-  piti olla aitojen työläisten luomaa, eikä kaiken maailman Puškinien ja Deržavinien…

Joka tapauksessa erinäisiä ensimmäisen viisivuotiskauden toimintakulttuurin keskeisiä piirteitä oli yhä säilynyt: kun uusia tuotantolaitoksia, usein valtavia jättiläisiä, rakennettiin, pidettiin pyhää kiirettä. Niin sanotut suunnitelmat oli itse asiassa koetettava täyttää ennen määräaikaa.

Olihan Stalin vuonna 1931 sanonut, että Venäjä oli sata vuotta jäljessä länttä ja sen oli kurottava välimatka kiinni kymmenessä vuodessa, muuten se tuhottaisiin. Ranskahan esiintyikin varsin uhkaavasti…

Eipä siis ollut odotettava, että saataisiin kunnon koneita, vaan oli rynnäköitävä miesvoimalla ja vaikkapa luotava lapiolla valtavia kanavia, välittämättä tavattomasta tehottomuudesta ja siitä, ettei työntekijöille ollut kyetty valmistamaan edes siedettäviä olosuhteita, minkä johdosta kuolleisuus muodostui joskus hyvin suureksi.

Mutta kyseessähän oli sankarityö: mitä mielettömämpi tehtävä ja vähäisemmät resurssit, sitä suurempi kunnia tehtävän suorittamisesta…

Itse asiassa osa työntekijöistä oli lähes kaikkialla niin sanottuja erikoissiirtolaisia eli karkotettuja kulakkeja, joille nyt oli löydettävä jotakin tekemistä. Heitä myös varmaan syystäkin epäiltiin nurjamielisyydestä uudelle komennolle ja heidän tekemisiään valvottiin.

Usko siihen, että osa kansaa vastusti sosialismia ja sen perustan rakentamista uusien suurten laitosten avulla, oli aksiomaattinen ja varmaan myös perusteltu. Siihen liittyi myös ajatus tuholaisuudesta.

Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikanahan oli muka paljastettu useita salaliittoja, joiden tarkoituksena oli tihutöiden tekeminen. Koko vanha insinöörikunta asetettiin epäilyksenalaiseksi niin sanotun Šahtyn jutun jälkeen vuonna 1928. Ja noita juttuhan keksittiin lisää aina tarpeen vaatiessa.

Joka tapauksessa raamatullista nimeä kantava Toinen päivä (Den vtoroi) oli niin sanottu tuotantoromaani, jollaisia kirjailijoiden kuului nyt kirjoittaa.

 Saavuttamaton esikuva oli Fjodor Gladkovin Sementti, joka sijoittui 1920-luvulle, kun romahtanut sementtitehdas piti panna käyntiin ja mobilisoida siihen työhön pikkuporvarillistuneet työläiset…

Puolueelle elämänsä omistaneet aidot proletaarit saivat kuin saivatkin tehtaan käyntiin, joskin suurin uhrauksin. Sankaruudestahan siinä oli kyse. Gladkovin kuvaaman pariskunnan lapsenkin annettiin kuolla lastenkodissa, aatehan meni kaiken edelle.

Teema oli siis äärimmäisen herkkä. Kyseessä oli koko uuden, sosialistisen rakennustyön arvo ja kunnia. Sitä oli osattava kuvata oikein. Nykyihmiselle asia ehkä havainnollistuu, jos sanoo, että tehtävä muistutti monisukupuoliseksi feministiksi kasvamisen kuvaamista nykypäivänä naisasialiiton antaman apurahan turvin.

Erehtyminen saattoi tuoda kirjailijalle ikuisen pannan ja kadotuksen, onnistuminen taas lähtemättömän gloorian. Selvää oli, ettei pelkkä todellisuuden jäljentäminen riittänyt. Sitä paitsi työtä ja sen tuloksia valvoi puolue, jonka kanssa ei ollut leikkimistä.

Tämä puoluehan oli sitä erikoinen, ettei sen ohella ollut mitään muita puolueita, joten sana partija (lat. pars, osa) ei oikeastaan sopinut sille lainkaan. Sitä olisi pitänyt nimittää sanalla totum –kaikki. Mutta itse asianhan jokainen ymmärsi, olipa tuo sana nyt mikä tahansa.

Joka tapauksessa tarina on kiinnostava ja teoksensa kirjoittamista varten tekijä matkusti itse Siperiaan, Kuzbassille, jossa rakennettiin valtavaa metallurgista kombinaattia.

Hyvin ymmärtäen, ettei toveri Stalin halunnut kirjailijoilta mitään lakirovkaa, eli maireata ja epärealistista todellisuuden kuvausta, Ehrennburg kuvasi sekä entusiasmia, jota lienee oikeasti ollut, että tympääntymistä primitiivisiin oloihin. Niihin kuului muun muassa surkea, lähinnä vegaaninen ruokavalioo jossa lihaa oli tarjolla ehkä kerran kuussa. Hän kuvasi myös primitiivistä tuholaismaniaa, joka pani epäilemään jokaista tohelointia tahalliseksi vahingon tekemiseksi.

Liikkeellä oli huijareita, jotka tulivat työmaalle, saivat työvaatteet ja livistivät, siellä oli moukkamaisuutta, välinpitämättömyyttä ja pinttyneisyyttä. Jotkut rohmuajat olivat kiinnostuneita vain saappaista ja muista hienoista palkinnoista, joita sai normien ylittämisestä.

Mutta jotkut insinöörit ja työläiset olivat aidosti innostuneita ja ymmärsivät suuren tehtävän merkityksen. Sosialistista yhteiskuntaahan tässä oltiin rakentamassa ja sen tuli olla valmiina viisivuotissuunnitelman loppuessa eli vuoteen 1937 mennessä…

Eihän sosialismi tietenkään vielä vuoden 1917 lokakuussa toteutunut eikä edes 1930-luvun alussa, kuten jokainen ymmärsi.

Romaanin ylivoimaisesti kiinnostavin hahmo on kuitenkin Volodja Safonov. Hän on nimittäin erittäin laajasti lukenut intellektuelli, joka tuntee läpikotaisin klassisen kirjallisuuden. Hänellä, kuten jo aiemmin isällään, on myös ylikehittynyt omatunto, eikä hän vaikene nähdessään vääryyttä, jota tuon valtavan sosiaalisen insinöörityön yhteydessä tietenkin riittää.

Kuten Lenin oli sanonut, lastut lentelevät, kun metsää hakataan. Nuorisoliittolaisten naiiviutta ja sivistymättömyyttä Safonov halveksii ja se kyllä ainakin osittain sen taitaa ansaitakin.

Itse asiassa Safonovin pisteliäät huomiot koko touhusta ovat suurelta osin järkevää kritiikkiä. Juuri noin luultavasti vanha intelligentsijan valtaosa asioihin suhtautuikin. Mutta Volodja on luokkavieras ilmiö, joka ei osaa uudestisyntyä ja jää itse asiassa viholliseksi.

Niinpä Volodjasta pitää tehdä varoittava esimerkki ja lopussa hän hirttäytyy.

Ehrenburgin romaani kuuluu saaneen aikoinaan ankaraa kritiikkiä, minkä ymmärtää. Entusiasmia siinä itse asiassa näkyy varsin vähän verrattuna nuivasti tai välinpitämättömästi koko touhuun suhtautuvien hahmojen kuvaamiseen.

Yksityiskohtainen uppoutuminen lemmenasioihin sitä paitsi täyttää kirjan jälkipuoliskon. Päähenkilöiden psykologia ei ole juuri uskottavaa, lukuun ottamatta naispääosan esittäjää, jonka näkemykset on helppo selittää ihastumisten muuttumisella, milläpä muulla.

Joka tapauksessa tarkoitus näyttää olevan selittää yksin, siis joukon ulkopuolelle jäävän intellektuellin tilanteen mahdottomuus. eivät hänestä pysty naisetkaan innostumaan eikä puolestaan hän niistä.

Mutta Volodjalla oli oikeakin esikuva, joka tosin ei tappanut itseään. Sen sijaan hän joutui leirille, sillä Ehrenburg oli varomattomasti muuttanut vain yhden kirjaimen hänen nimestään, joka oli Safronov. Tšekan miesten pätevyys riitti arvoituksen ratkaisemiseen, kuten Varlam Šalamov, Kolyman kertomusten kirjoittaja ja leirikirjallisuuden klassikko kertoo.

Šalamovin mukaan Safronov ei sittemmin sietänyt kuulla edes Ehrenburgin nimeä, vaan reagoi siihen heti aidoilla leirikirouksilla. Kirjailija puolestaan siirtyi takaisin Ranskaan, jossa oli jo kauan asunut.

Mutta kyllä Ehrenburg kirjoitti myös ihan kelpo tekstiä. Häneltä on suomennettu essee Tšehovia lukiessa (Peretšityvaja Tšehova), jossa hän puolustaa sitä näkemystä, että Anton Pavlytš (suhtaudun häneen tuttavallisesti) on suuri nimenomaan siitä syystä, ettei hän ollut mikään kasnan palvelukseen ryhtynyt agitprop-kirjailija, vaan aito ihmissielun tutkija poliittisista tarkoituksista riippumatta.

Se oli aikoinaan rohkeaa tekstiä se.

 

Timo Vihavainen pe 22.02. 21:54

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Liberalismin siunaukset

ke 21.08. 23:09

Suuresta Baabelista

ma 19.08. 23:57

Vaikea tapaus

la 17.08. 22:07

Venäjän historia

ti 13.08. 22:48

Syvätyperyyden paluu

ma 12.08. 22:19

Hyvä sanoma tuli idästä

la 10.08. 19:47

Alaspäin on menty

to 08.08. 21:38

Luikuri

ke 07.08. 23:26

Muikkupaisti

su 04.08. 23:17

Väestön kutistuminen

pe 02.08. 23:17

blogit

Vieraskynä

Tanskan sosiaalidemokraattinen hallitus lipsuu lupauksistaan

to 25.07.2019 21:43

Juha Ahvio

Sananvapaus on entistäkin uhatumpi Suomessa

pe 16.08.2019 00:09

Professorin Ajatuksia

Suomalaiset nihkeitä Välimeren taksiliikenteen tukemiselle

ke 21.08.2019 23:08

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme

ma 29.07.2019 23:29

Petteri Hiienkoski

Kunnioitetaanko koululaitoksessa enää ihmisoikeuksia?

ti 13.08.2019 00:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Putin tulee rauha käsissään?

ke 21.08.2019 23:10

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Hussein Al Taee, Taqiya ja muslimipoliitikkojen perimmäiset lojaliteetit

su 18.08.2019 09:12

Heikki Porkka

Ahdistu aidoista asioista. Hui kauhistus!!

to 22.08.2019 10:55

Tapio Puolimatka

Asetun ehdolle Suomen Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajaksi

ma 12.08.2019 22:21

Olli Pusa

Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

su 18.08.2019 11:57

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08.2019 17:15

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Liberalismin siunaukset

ke 21.08.2019 23:09

Matti Viren

Työpaikat eivät synny itsestään

ke 21.08.2019 23:13