Blogi: Heikki Porkka, to 26.09.2019 11:01

Tunteet ovat tarpeen, mutta faktat ovat tärkeämpiä

 

Tunteet liikuttavat ihmisiä ja vaikuttavat kansalaisten poliittisiin kantoihin.
Vasemmistopuolueet, joihin myös vihreät asemoituu, ovat aina osanneet tunteisiin vetoavan politikoinnin.

Viime vuosina tunteiden avulla vaikuttamisesta on tullut selkeä osa politiikan tekoa myös keskusta-oikeistoa edustavissa suomalaispuolueissa.

Toissapäivän (24.9.2019) eduskunnan istunnossa, jossa käsiteltiin kansalaisaloitetta lasten ja nuorten koulukiusaamiseen liittyen, tunteet ryöpsähtivät valloilleen myös perussuomalaisten edustajan puheen aikana.
Perussuomalaiset mainitsen erikseen, koska puolue ei halua asemoitua vasemmisto- tai oikeistopuolueeksi vaan vakuuttelee olevansa asiakeskeinen ryhmä, joka liikkuu sujuvasti aiheesta riippuen vanhentuneeksi katsomallaan vasemmisto-oikeisto -akselilla.

Periaatteellisessa mielessä politiikan pitäisi perustua faktoihin, sillä yhteiskuntaa ei voi kehittää hyvään suuntaan sen mukaisesti, miten tunteet ohjaavat poliittista päätöksentekoa. Tämä ei puolestaan tarkoita, etteivätkö tunteet saisi näkyä puhujien esiintymisessä.

Hyvä eduskuntapuhe pitää sisällään pelkästään faktoja, mutta niiden esittäminen ei estä tunteiden näkymistä ja kuulumista. Tunteiden näkyminen on puheessa erinomainen tehokeino, mutta vain silloin, kun tunne on aito.

Tunteilla teeskentely sen sijaan luo puhetta seuraavalle kiusallisen olotilan. Kuulijalle muodostuu tällöin käsitys, jonka mukaan puhujalla on enemmän henkilökohtaista pyrkyä kuin aitoa halua edistää koko kansakunnan hyvinvointia ja turvallisuutta.

Aivan toinen asia on, kun puhutaan tunteista ja kansakunnan yhteishengen luomisesta.

Kansakunnan sisään rakentuva yhteishenki on aina riippuvainen siitä, millä tavalla kansalaisten enemmistö kokee (tuntee) kuuluvansa yhteiskuntaan.
Tämä ei tarkoita, että kaikki tienaavat yhtä paljon, tai että kaikki ovat kroonisesti yhtä onnellisia, vaan se tarkoittaa, että kaikilla on mahdollisuus elää kohtuullisen hyvää elämää.

On täysin selvää, että henkisesti tervein ja rauhanomaisin yhteiskunta saavutetaan, kun sen rajojen sisällä asuvilla ihmisillä on samankaltainen arvomaailma ja yhteiskunnassa on laki, joka kohtelee samalla tavoin kaikkia kansalaisia.

"Monikulttuurinen yhteiskunta" (eufemismi islamin sisäänajolle länsimaiseen yhteiskuntaan), joka on ollut jo vuosien ajan länsimaiden poliittisen eliitin ja massamedian tavoitteena, on luonut kaikkialle levottomuutta ja turvattomuutta.

Monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamisen myötä läntinen Eurooppa on kokenut kymmeniä terrori-iskuja ja saanut taakakseen alati kasvavan seksuaalirikollisuuden vaivan.
Levottomat lähiöt ja gettoutuminen ovat monikulttuurisen yhteiskunnan tavaramerkkejä.

Ruotsi on paraatiesimerkki monikulttuurisesta yhteiskunnasta. Entinen kansankoti kärsii nykyisin ampumisista, kranaatti-iskuista, autopaloista, koulupaloista, raiskauksista ja kasvaneesta terroriuhasta sekä pitää sisällään kymmeniä no go -alueita, joille palokunta tai ambulanssi ei voi mennä ilman poliisin turvaa.

Ruotsalaista yhteiskuntaa on tuhottu nimenomaan tunteisiin vetoavalla politiikalla, jonka myötä kaikki faktat monikulttuurisuuskehityksen ikävistä seurauksista haudattiin samalla, kun kehityksen arvostelijoita ryhdyttiin nimittelemään ulkomaalaiskammoisiksi rasisteiksi ja natseiksi.

Suomi on matkalla tismalleen samaan suuntaan, joka on sinänsä merkillistä, koska naapurimaan karmea esimerkki on ollut jo pitkään nähtävillä ja päättäjien tiedossa.

Mikä on tarinan opetus? Se, että politiikan täytyy aina perustua faktoihin. Tunteet voivat tulvahdella, mutta mikäli yhteiskunta kulkee eteenpäin enemmän tunteiden kuin faktojen voimalla, seuraa siitä auttamatta heikko yhteiskunta, jolla ei ole kriisikestävyyttä eikä näin ollen kaunista tulevaisuutta.

Yllä kerrotut tunteisiin liittyvät asiat ponnahtivat mieleen, kun kuuntelin pitkästä aikaa kappaleen ”Mu isamaa on minu arm”

Laulun sanat on kirjoittanut Viron kansallisrunoilija, Suomen ystävänä tunnettu Lydia Koidula. Runo julkaistiin vuonna 1866, mutta sen sanoma ei ole vanhentunut päivääkään syntymänsä ajankohdasta.
Sävellyksen runoon teki Aleksander Kunilaid. Kappale esitettiin ensimmäisen kerran Tarton laulujuhlilla vuonna 1869.

Gustav Ernesaks sävelsi runon uudelleen vuonna 1944, samana vuonna, jolloin Neuvostoliitto miehitti Viron [50 vuoden ajaksi].
Miehittäjä kielsi Viron alkuperäisen kansallislaulun, Mu isamaa, mu õnn ja rõõm, esittämisen ja sen seurauksena Lydia Koidulan runosta, Mu isamaa on minu arm, tuli maan epävirallinen kansallislaulu vuosikymmenten ajaksi.

Vaikka et pitäisi kuoromusiikista, suosittelen katsomaan videon aivan viimeiseen sekuntiin, suosionosoituksiin asti. Katso ihmisten ilmeitä ja eleitä.

Laulussa on yhdistävää voimaa, niin vahvaa voimaa, että virolaiset lauloivat itsenäisyyden takaisin.
On tietysti väärin sanoa, että pelkkä laulaminen toi itsenäisyyden, mutta hengen luojana kansallismieliset laulut ovat olleet olennainen osa Viron pitkää taistelua itsenäisyytensä puolesta.
Nykyisin Viron kansallismieliset laulut ylläpitävät omalta osaltaan kaunista isänmaallista henkeä, jota Suomessa on pyritty karkottamaan kansalaisten mielistä jo usean vuosikymmenen ajan.

Harmin paikka, että Suomessa on menetetty taito juhlia koko kansakunnan voimalla rakkautta omaa isänmaata kohtaan.

Politiikan vasemmalla laidalla isänmaallisuutta pidetään lähes natsismina. Ja kuten muistetaan, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi vuoden 2017 maaliskuussa, että "kansallismielisyyden noususta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää".
Sanoillaan Orpo langetti synkän varjon kaikkien isänmaallisten suomalaisten päälle, varsinkin niiden, jotka taistelivat ja menehtyivät isänmaan puolesta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa laajasti koettu pelko isänmaallisuudesta on nähtävästi seurausta "neuvostoajasta", jonka seurauksena internationalistiset voimat ovat kaapanneet vallan massamedian avustuksella. Orastavaa toivoa näkyy horisontissa, sillä kansallismieliset liikkeet ovat olleet Euroopassa vahvassa nousussa. Kuinka pitkälle nousu riittää, sen näyttävät tulevat vuodet.

Heikki Porkka to 26.09. 11:01

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Hämeenlinnan murha herätti jälleen keskustelun kielteisen päätöksen saaneiden asemasta Suomessa

la 25.01. 13:53

Kuin kaksi mädäntynyttä marjaa

pe 24.01. 18:12

Keskustan luvalla kohti Pimiää aikaa

ke 22.01. 11:54

Ministeri: ulkomaalaisten suuri maahanmuutto herättää huolta

su 19.01. 18:49

Luottamus hyvä, kontrolli parempi -vakavamielinen poliittinen katsaus

pe 17.01. 10:42

Ruotsissa räjähtelee - meillä on sama suunta

ti 14.01. 11:32

Muutama sana Ylen puoluekannatusmittaukseen liittyen

pe 10.01. 10:15

Levykauppa Äx sensorina ja poliittisena toimijana

to 09.01. 13:53

Maahanmuutto tuottaa kasvavaa juutalaisvihaa

ti 07.01. 13:58

Mielenterveysongelmat piinaavat läntistä Eurooppaa

ma 06.01. 14:21

blogit

Vieraskynä

"Ei koskaan enää"

pe 24.01.2020 14:32

Juha Ahvio

Apostolinen uskontunnustus määrittelee klassisen kristinuskon

la 25.01.2020 23:43

Professorin Ajatuksia

Miksi ruotsalaiset muuttavat Ahvenanmaalle?

la 25.01.2020 23:39

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

ke 22.01.2020 21:11

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

ISIS:in vangin tositarina - Nadia Murad

la 25.01.2020 04:43

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihreät pyrkivät totaaliseen hallintaan - kuten kommunistit aikoinaan

to 23.01.2020 23:43

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01.2020 23:46

Heikki Porkka

Hämeenlinnan murha herätti jälleen keskustelun kielteisen päätöksen saaneiden asemasta Suomessa

la 25.01.2020 13:53

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Tutkija Ohisalon logiikka?

pe 24.01.2020 00:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Vastenmielisten ruokien maailmasta

la 25.01.2020 23:41

Matti Viren

Rahaa Suomen Akatemiasta

la 18.01.2020 23:39