Tutkailin kirjavalikoimaani, joka on kohtuullisen laaja, kirjojen määrää en tarkalleen tiedä, mutta jossain 1 500 ja 2 000 kirjan välissä lienee. Ei massiivinen, mutta kohtuullisen kokoinen. Tiedettä, taidetta, romaaneja, jännäreitä, elämänkertoja, filosofiaa, historiaa ja paljon muuta.

Silmiin osui nippu nuortenkirjoja, jotka olen muinoin lukenut, joukossa muun muassa Karl Mayn Inkan testamentti, Rudyard Kiplingin Intian viidakoista I ja II sekä Mark Twainin Huckleberry Finn ja J.Fenimore Cooperin kirjat Ruohoaavikko, Hirventappaja, Haukansilmä ja Viimeinen mohikaani.

Karl Mayn kirjat ovat tietääkseni olleet muun muassa Herman Hessen, Albert Einsteinin ja Adolf Hitlerin suosiossa.

Edellä mainittujen herrojen tavoin tykkäsin Inkan testamentista.

Nykypäivän punavihreiden ja massamedian muovaaman maailmankuvan mukaisesti on kysyttävä, ovatko Hesse ja Einstein natseja, koska pitivät saman kirjailijan teoksista kuin Aatu?

Entä minä poloinen, joka pienenä poikana luin Mayn kirjan. Ja varmaan luin paljon muitakin kyseenalaisia teoksia, joista tulee ensimmäisenä mieleen yllä mainittu Rudyard Kiplingin nuortenkirja Intian viidakoista, osat I ja II.

Kilping suhtautui erittäin kielteisesti bolsevismiin, leniniläiseen kommunismiin, kuten bolsevismi muun muassa tunnetaan.

Muistaakseni vasemmistolaiset maailmanparantajat pitävät Kiplingiä rasistina.

Rasismista on syytetty myös Mark Twainia ja J.Fenimore Cooperia, joten kaikki te, jotka olette edellä mainittujen neljän kirjailijan kirjoja lukeneet, olette saaneet tartunnan, jos kirkasotsaisia uusstalinisteja uskotaan, kuten suomalaisen median enemmistö on tehnyt jo pitkään.

Ja eikö ole niin, että Charles Dickens, kiitetty ja ylistetty kirjailija, on tarjonnut teoksissaan kielteistä kuvaa juutalaisista?

Wikipedian mukaan "Dickensiä pidetään laajalti Englannin ja englantilaisuuden tunnuskuvana".

Helsingin Sanomat otsikoi seitsemän ja puoli vuotta sitten, 22.2.2014, artikkelinsa seuraavasti:

"Rasistinenkin taide voi olla humaania"

Leipätekstissä lukee muun muassa näin:

"TAIDETEOS VOI olla yhtä aikaa humaani ja rasistinen. Charles Dickensin teoksissa on toinen toistaan irvokkaampia karikatyyreja juutalaisista. Juutalaishahmot eivät kuitenkaan heikennä Dickensin kirjoja, vaan ne tuntuvat viehättävältä ajan patinalta. Samalla Dickens on humaani köyhän kansan kuvaaja ja yhteiskunnallisen myötätunnon herättäjä.

Eiväthän ihmiset lue Dickensin kirjoja niiden juutalaiskuvausten takia."

Siis...irvokkaat juutalaishahmot "tuntuvat viehättävältä ajan patinalta".

Pitäisikö tästä nousta kohu? HS flirttailee julkaisussaan avoimesti antisemitismin kanssa?

Brittien työväenpuoluetta (sos.dem.) pidetään melko antisemitistisenä puolueena.

Jostain ihmeen syystä suomalainen media ei yleensä muista mainita, että Dickensin ja työväenpuolueen antisemitismin johdosta brittien maine on maailmalla mennyttä ja siksi kukaan ei tahdo olla tekemisissä Britannian kanssa?

No, eihän brittien maine todellisuudessa ole mennyttä ja esimerkiksi Suomi on jo pitkään pyrkinyt entistä läheisempään yhteistyöhön brittien kanssa. Kaikenlaisia kahdenvälisiä sopimuksia on tehty. Ja samassa veneessä ollaan Natossa tänä päivänä.

Mutta Suomen kansainvälinen maine on median mukaan vaakalaudalla 15 vuoden takaisten, pienessä piirissä nimimerkin takaa kirjoitettujen kommenttien johdosta?

Toki media väärensi kommentteja, pisti sanoja sellaisten henkilöiden suuhun, jotka eivät ole niitä kirjoittaneet saati lausuneet.

Ja käänsi media myös asioita päälaelleen, osoittamaan juuri päinvastaiseen suuntaan kuin ne oikeasti osoittivat.

Tai uskooko joku aidosti, että Suomen maine katoaa merten syvyyksiin missään päin maapalloa kahden henkilön yksityisestä kirjeenvaihdosta nousseen kotimaisen kohun seurauksena?

Ehkä Helsingin Sanomien, Iltalehden, lltasanomien ja Ylen toimituksissa uskotaan näin?

Ainakin kyseiset mediat vaikuttavat olevan äärivasemmistolaisten fanaatikkojen ohella kovin innokkaita mustaamaan oman maansa mainetta ulkomailla.

Ylen ja Helsingin Sanomien osalta Suomen maineen mustaamishalu ei ole lainkaan uusi asia, kuten muistetaan esimerkiksi ”kuolleen” irakilaismiehen tapauksesta ja Ku Klux Klan –uutisoinneista, joista kumpikin media välitti innokkaasti uutismateriaalia ulkomaille.

Tosiasiassa irakilainen ei kuollut, vaan huijasi mediaa, suvaitsevaisia ja kaikkia hyväuskoisia suomalaisia.

Ikävä juttu oli, että media onnistui kiihkoilullaan, jota punavihreät poliitikot säestivät parhaansa mukaan, pilaamaan aivan oikeasti Suomen mainetta.

Ku Klux Klan –kohussa Yle välitti muun median tukemana maailmalle tietoa, jonka mukaan Suomessa vaikuttaa Ku Klux Klaniin rinnastuva taho.

Yle oli niin innokas mustaamaan oman maan mainetta, että sen kuvaaja pyysi valkoiseen lakanaan pukeutunutta nuorta miestä ottamaan Suomen lipun käteensä kuvaa varten. Kuva levisi sitten maailmalle, kun Yle sen ensin julkaisi.

Poliisitutkinnassa tapausta selvitettiin kissojen ja koirien kanssa päätyen lopputulokseen, jonka mukaan rikosta ei ole tapahtunut eikä poliisi löytänyt myöskään kotimaista kerhoa, jossa jäsenistö pukeutuu valkoiseen lakanaan tarkoituksenaan rasistiset teot erivärisiä ihmisiä kohtaan.

Vain heikon itsetunnon ja erittäin ideologisen yhteiskunnallisen näkemyksen omaava ihminen kykenee samanlaiseen roskajournalismiin, jollaiseen monet toimittajat ovat yltyneet viime viikkoina.

Kun vielä mausteeksi heitetään annos isänmaa-vihaa, syntyy soppa, jota suomalaiset ovat saaneet ihmetellä jo pidemmän aikaa.

Entä mitä pitäisi ajatella Richard Wagnerin musiikista nauttivista ihmisistä? Hitler piti Wagnerin musiikista. Tunnustan, että itsekin kuuntelen aika ajoin Wagneria, kun klassisen musiikin kaipuu osuu kohdalle.

Kuuntelen myös Mozartia, Beethovenia, Sibeliusta, Chopinia ja monia muita klassisen musiikin mestareita, mutta Wagnerin musiikista pitäminen taitaa nykysuvaitsevaiston arvoasteikon mukaan kuskata minut helvetin esikartanoon odottamaan lopullista tuomiota?

Kirjahyllyn valikoimasta löytyy viisi norjalaisen Thor Heyerdahlin teosta, muun muassa ”Lautalla yli Tyynenmeren” ja ”Ra”.

Ajan mielipuolisen hengen mukaisesti välähti pääkopassa ajatus, jonka mukaan ahdasmielinen woke-väki on oletettavasti sitä mieltä, että Heyerdahl on harjoittanut ”kulttuurista omimista” alkeellisten alustensa kanssa. Suuri synti, jos woken edustajilta kysytään.

Jotain useiden toimittajien kieroutuneesta asenteesta kertoo se, että kommunistien tekoja ja kommunismia ei tuomita Suomessa yhtä innokkaasti kuin tehdään natsismin kohdalla, vaikka kommunismi on todellisuudessa ylivoimaisella tavalla maailman murhaavin poliittinen ideologia, jos islamia ei lueta poliittiseksi, yhteiskunnan toimintaa sääteleväksi ideologiaksi, jota se uskonnon lisäksi todellisuudessa on.

Kun vasemmistoliiton puheenjohtaja sanoo olevansa marxilainen ja osoittaa käytännön politiikallaan olevansa länsimaisen vapauskäsityksen vastainen henkilö, ei se tunnu heilauttavan toimittajakunnan enemmistöä millään tavoin.

Ikään kuin media oikein toivoisi, että yhteiskunta ajautuu ajan myötä tilaan, jossa vain ”sopivia” sanoja ja asioita on lupa sanoa ilman rangaistuksen pelkoa.

Jotta ei synny väärää käsitystä, henkilökohtaisesti kannatan aitoa sananvapautta, joka ei ole yhteneväinen sen käsityksen kanssa, jonka mukaan sanoja ja erilaisia ilmaisuja kielletään milloin mistäkin syystä.

Lainaan lopuksi aiemmin julkaistua blogitekstiäni:

"Yhteiskunta, joka ei kestä huumoria, hyvää, huonoa, mautonta, umpisurkeaa tai mitä tahansa huumoria, ajautuu ajan myötä ahdasmielisten takapajulaksi, jossa kansalaiset kyttäävät toisiaan ja käräyttävät heitä medialle / poliisille riippuen siitä, kuinka mielipuoliseksi poliitikot ovat keksineet sananvapautta ja sanoja kieltävää lainsäädäntöä kehittää.

Täydelliseen kommunismiin pyrkinyt DDR oli oiva esimerkki totalitaarisesta valtiosta, jossa kansalaiset vahtivat toisiaan jopa niin innokkaasti, että lapset saattoivat käräyttää vanhempansa, jos havaitsivat heillä vääriä mielipiteitä tai jos he lukivat kyseenalaisia kirjoja.

Totalitarismiin viittaava ihailu ei ole missään vaiheessa keskittynyt ainoastaan politiikan punaiseen päätyyn, vaan 70-luvulla ”neuvostomielistä” ajattelua oli nähtävissä jopa kokoomuksessa. Tuolloin kokoomuksessa vaikutti kanervalaisiksi kutsuttu ryhmä, joka veljeili ahkerasti Tehtaankadun lähetystön kommunistien kanssa.

Kokoomusta innokkaampi oli keskustapuolue, joka ylsi aika ajoin kotikommunistien rinnalle Neuvostoliittoa kumartaessaan.

Yksinvaltiaan ja diktaattorin ottein hallinnut keskustalähtöinen presidentti Urho Kekkonen piti huolen, että Suomessa oli vain harvoja yksilöitä, joilla oli oikeus täyteen sananvapauteen. Yksi tällainen oli pilapiirtäjä Kari Suomalainen, joka joutui sittemmin poistumaan Helsingin Sanomista, kun päätoimittaja Janne Virkkunen hyllytti Suomalaisen piirroksia.

Kari Suomalainen oli liian rehellinen. Kuten tänä päivänä tiedämme, Suomalainen oli näkijä, sillä muun muassa hänen holtitonta maahanmuuttopolitiikka kritisoineet piirroksensa ovat käyneet surullisella tavalla toteen.

Suomalainen yhteiskunta kasvoi neuvostoaikana kaksinaismoralismiin, jonka ikävää perintöä se kantaa edelleen. Mitä rehellisempi poliitikko, sitä voimakkaammin punavihreä, neuvostoliittolaista vapauskäsitystä kantava media häntä ruoskii.

Aito sananvapaus on Suomessa katoavaa kansanperinnettä ehdittyään olla voimassa vain muutaman vuoden Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.

Tämän päivän woke-ideologian suomalaisversiota pidän sensuuria edistäneen sekä sananvapautta ja ihmisten liikkumisen vapautta rajoittaneen kommunismin jatko-osana, uusstalinismina.

Kirkasotsaisuus on tehnyt paluun tavoitteenaan länsimaisen yhteiskunnan alasajo totalitaarisen vallan edestä."