Blogi: Heikki Porkka, to 07.02.2019 11:43

Sdp:n poliittisesta uskottavuudesta

 

Ylen uusimman puoluegallupin mukaan perussuomalaisten kannatus on kovassa nousussa. En ole yllättynyt, sillä olen jo pitkään ihmetellyt miksi perussuomalaisten kannatus ei kasva merkittävästi, vaikka puolueella on nyt puheenjohtaja, joka on eduskuntapuolueiden puheenjohtajista johdonmukaisin, rehellisin ja - rohkenen väittää - älykkäin.

Kun tähän lisää, että Jussi Halla-aho taitaa olla ainoa eduskuntapuolueen puheenjohtaja, joka noteeraa vahvasti puoluekenttänsä äänen, voidaan puhua myös eniten demokraattista päätöksentekoa kunnioittavasta henkilöstä.

Kun ajatellaan puolueiden henkilövalintoja demokratian näkökulmasta, voidaan sanoa, että perussuomalaiset on Suomen ainoa eduskuntapuolue, joka noudattaa aitoa demokratiaa puoluejohtoa ja eri puolue-elimien jäsenistöä valitessaan. Kaikilla jäseneksi hyväksytyillä ja jäsenmaksunsa maksaneille henkilöillä on oikeus osallistua puoluekokoukseen ja äänestää siellä henkilövalintoja koskevissa äänestyksissä.

Kaikki muut eduskuntapuolueet valitsevat puolueensa johdon välillisen menettelyn kautta, toisin sanoen piirit nimittävät edustajia puoluekokoukseen.

Vuodenvaihteen jälkeen on puhuttu paljon hoitajamitoituksesta vanhustenhoidossa. Jos en aivan väärin muista, perussuomalaisten Arja Juvonen teki aiheeseen liittyvän ensimmäisen aloitteen jo vuonna 2014, mutta ei saanut riittävää kannatusta ehdotukselleen.

Viime päivinä on mediassa nostettu esiin sdp:n roolia hoitajamitoituksesta uutisoitaessa. Oletan, että kansalaisille pyritään luomaan mielikuvaa kahden kaupasta, kun puhutaan Suomen tulevasta pääministeristä. Gallupeihin perustaen on muokattu jo kuukausien ajan asetelmaa, jonka mukaan seuraava pääministeri on joko sdp:n tai kokoomuksen puheenjohtaja.

Kun kokoomuksen Petteri Orpo jäi vastikään yksin vastustamaan hoitajamitoitusta, annettiin useiden valtamedian edustajien uutisoinnissa ymmärtää rivien välistä, että sdp tulee olemaan pääministeripuolue.

Kaikki ei kuitenkaan kulje nykypäivän politiikassa kuin elokuvissa, sillä median yritys luoda sdp:stä hoitajamitoituksen ykkösryhmä koki kovan kolauksen, kun paljastui, että demarien virkaa tekevänä puheenjohtajana toimiva Sanna Marin ja sdp:n ryhmä äänestivät pari kuukautta aiemmin hoitajamitoituksen korottamista vastaan Tampereen kaupunginvaltuustossa.

Sdp:n äänestyskäyttäytymisen paljastuttua Marin väitti julkisuudessa, että perussyy Tampereen demarien hoitajamitoituksen vastustamiseen on kokoomuksessa, joka ei suostunut budjettisopuun, jos sdp ei taivu. Nähtävästi Marin ei puhu totta, sillä kokoomuksen Ilkka Sasi, joka on kokoomuksen, rkp:n ja kristillisdemokraattien Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja, kertoo Iltalehden mukaan, että "hoitajamitoituskokonaisuus on perustunut demaripormestarin ja sote-apulaispormestarin esitykseen".

Sdp:n opportunistinen (takinkääntely) politiikka kertoo karusti millaisia huijareita modernit puhuvat poliittiset päät ovat. Broileripoliitikot kalastelevat kansansuosiota kaikin mahdollisin keinoin rehellisyydestä ja aidosta ihmisen asialla olosta piittaamatta. Tärkeintä on vallassa pysyminen.

Marin ei kuitenkaan jäänyt ensimmäistä kertaa kiinni kaksinaismoralistisesta [ja valheellisesta] toiminnasta. Seuraavat rivit kertovat siitä, kuinka rutinoitunut valehtelija Sanna Marin on todellisuudessa.

Marin matkasi lauantaina 12.1.2019 vaalikiertueellaan Satakuntaan, jossa suomalainen mies tiedusteli demarien virkaa tekevän puheenjohtajan kantaa turvallisuuteen, mainiten esimerkkeinä Satakunnan alueella tapahtuneet vakavat rikokset ja Oulussa paljastuneet lukuisat lastenraiskaukset, joihin pakolaisina ja turvapaikanhakijoina Suomeen saapuneet muslimimiehet ovat syyllistyneet.

Mies kysyi demarien tulevista toimenpiteistä turvallisuuden suhteen viitaten samalla Sanna Marinin vuoden 2015 Ylen eduskuntavaalikoneessa antamaan lausuntoon, jonka mukaan Marin haluaa Suomeen lisää pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.

Sanna Marin sanoo oheisella videolla miehelle ”en mä ole koskaan sellaista esittänyt” ja ”eihän kukaan meistä toivo, että turvapaikanhakijoita tulisi lisää”.

Ylen vaalikoneen Tulevaisuus-osion kohdassa kolme  Marin kertoo olevansa ”jokseenkin samaa mieltä” vaalikoneen väittämään ”Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista” kanssa.

Marin on täydentänyt vaalikonevastaustaan kommentilla, jossa hän toteaa, että ”Suomen tulisi ottaa vastaan nykyistä enemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita”.

Yksiselitteisesti Sanna Marin jäi kiinni poliitikolle tyypillisestä toiminnasta eli valehtelusta äänestäjille.

Samassa vaalikoneessa Marin ottaa kantaa myös terrorismin tuomaan uhkaan. Turvallisuus-osion kohdassa kolme Marin vastaa ”jokseenkin eri mieltä”, kun kone esittää väittämän, jonka mukaan ”Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi”.

Marin on täydentänyt vastausta kommentilla ”Maahanmuuton rajoittamiselle ei ole tarvetta”.

Tiedostaen lisäksi sen, millaista talouspolitiikkaa ja verojen korotuksia sdp haluaa toteuttaa, täytyy ihmetellä mistä syystä sdp on edelleen gallupykkösenä.

En jaksa vieläkään uskoa, että suomalaiset hyväksyvät haitallisen ja vaarallisen maahanmuuton, yhä raskaammaksi käyvän verotuksen ja kroonisen valehtelun, jotka ovat tällä hetkellä kaikkien vihervasemmistolaisten puolueiden politiikan tavaramerkkejä.

Jos sen sijaan puhutaan maan sisäisestä turvallisuudesta, ei Suomesta taida löytyä toista puoluetta, joka on kyennyt tyrimään sen suhteen niin pahoin kuin kokoomus.

Terrori-isku, terroriuhan tason kroonistunut kohoaminen ja järkyttävä määrä ulkomaalaisten tekemiä seksuaalirikoksia sekä turvapaikanhakijoiden / pakolaisten toteuttamia murhia ja tappoja.

Melkoinen saldo suhteessa siihen, että hallitusohjelman mukaan sisäisen turvallisuuden piti kehittyä parempaan suuntaan.

Nykyisessä Suomessa jokainen älyssään oleva nainen ja tyttö joutuu useilla paikkakunnilla miettimään kahdesti, uskaltaako ilta-aikaan liikkua puistossa tai käydä yksin esimerkiksi juoksulenkillä. Ei tällaista mielipuolisuutta ollut yhteiskunnassa ennen invaasiota ja kokoomuslaisia sisäministerejä.

On vielä todettava, että ei kannata uskoa Helsingin Sanomien toimittajien väitteitä, joiden mukaan Suomessa ei olisi voitu tehdä asioita toisin, kun invaasio alkoi.

Todellisuudessa Suomessa olisi säästytty sadoilta (tai jopa tuhansilta) surullisilta tapahtumilta, jos olisi noudatettu Jussi Halla-ahon ehdotuksia syksyllä 2015.

Kaikki Halla-ahon esittämät asiat olivat Suomen lain ja EU-direktiivien sallimia, mutta Petteri Orpo suhtautui niihin halveksuntaa osoittaen. Halla-aho esitti esimerkiksi sitä, että tulijat sijoitetaan turvapaikanhakuprosessin ajaksi suljetulle ja vartioidulle alueelle lähelle rajaa eikä heitä päästetä liikkumaan vapaasti kantaväestön pariin. Lisäksi Halla-aho esitti vain perusasioiden tarjoamista, toisin sanoen sitä, että tulijoille tarjotaan katto pään päälle sekä riittävästi ruokaa ja vaatetusta.

Mikään maailman laki tai sopimus ei velvoita valtiota vastaanottamaan - saati päästämään vapaasti yhteiskuntaan – ihmisiä, jotka saattavat muodostaa vakavan uhan yhteiskunnalle. Kaikki, jotka väittävät jotain muuta, valehtelevat.

Suomen poliittinen johto ei ole voinut olla tietämätön kaikesta siitä pahasta, joka oli kantautunut useisiin läntisen Euroopan valtioihin sen jälkeen, kun niihin oli suuntautunut merkittävää maahanmuuttoa Afganistanista sekä Lähi-idän islamilaisesta maailmasta ja tietyistä Afrikan valtioista. Kaikesta huolimatta hallitus antaa väen virrata vapaasti yhteiskuntaan ja maksaa jopa kohtuullista ”palkkaa” tulijoille.

Voiko kukaan kutsua tällaista vapaaehtoisesti noudatettua politiikkaa järkipolitiikaksi? Maanvyöryä tai maanjäristystä ei kyetä estämään poliittisella päätöksellä, ihmisvyöry sen sijaan kyetään. Jos ei olisi aikoinaan kyetty, olisi Suomen ykköskieli venäjä.

Heikki Porkka to 07.02. 11:43

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04. 09:51

Irakin Alin valekuolema ja suomalaisvastaiset suomalaiset

la 25.04. 15:38

Marinin hallituksen on aika väistyä

ma 20.04. 10:53

Marinin hallitus ja sdp - vastuu siirtyy toisaalle

la 11.04. 21:19

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

to 09.04. 10:56

Sosiaali- ja terveysministeri(ö) pakoilee vastuuta

ke 08.04. 11:29

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03. 09:54

Maria Ohisalo on sisäiselle turvallisuudelle vaarallinen henkilö

la 28.03. 08:40

Törkeä, törkeämpi, Facebook

to 26.03. 11:32

Marinin hallitus leikkii ihmisten hengellä

ti 24.03. 01:17

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

ti 02.06.2020 23:46

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04.2020 01:30

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"Bongoryhmä" Unkarin kimpussa?

ti 02.06.2020 23:48

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Wollt ihr den totalen Krieg?

ti 02.06.2020 00:03

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06.2020 23:47

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15