Blogi: Heikki Porkka, ma 21.01.2019 12:55

Yleisradio - pravdalainen totuusmedia

 

Valhemedian tunnusmerkkinä voidaan pitää uutisointitapaa, jossa osa uutisoinnista on totta ja osa mielipiteitä tai [virheellisiä] väitteitä, jotka esitetään uutisotsakkeen alla kertomatta selkeästi, että kyse ei ole toteen näytetystä faktasta vaan toimittajan, toimituksen tai jonkin ulkopuolisen tahon mielipiteestä.

Valhemedia pyrkii tietoisella toiminnallaan muuntamaan todellisuutta haluamaansa suuntaan. Journalismin kielellä tällaista propagandistista uutisointitapaa kutsutaan manipulaatioksi.

Idän suuntaan aiemmin ahnaasti kumartaneesta Ylestä on muodostunut viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana Brysselin ja monikultturismin edessä polvistuva valtiollinen media, jonka toimintametodiikka tuo mieleen Neuvostoliitossa valtiollista propagandaa syöttäneen Pravdan (totuus).

Yle on osa suomalaista ”totuusmediaa”, joka valvoo itse itseään Julkisen sanan neuvosto[liito]n (JSN) kautta. Totuusmedian edustajat tunnistaa vasemmistoliiton mieleen tuovasta V-tyyppisestä merkistä, jolla on tarkoitus kertoa, että kyse on vastuullisesta sekä ”reilusta ja rehellisestä” mediasta.

Seuraavassa on muutamia esimerkkejä Yleisradioon liittyen.

Ylen tv-uutiset 25.11.2015 klo 20:30, aiheena olivat turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset, joista alkoi julkinen keskustelu, kun turvapaikanhakija raiskasi 14-vuotiaan kempeleläistytön:

Matti Rönkä, uutistenlukija: ”On selvää, että nämä rikokset kiihdyttävät mieliä, ne lietsovat vihapuhetta edelleen. Jokainen tapaus on traaginen, mutta silti julkisen järjen käytön nimessä mittasuhteet on pidettävä mielessä.”

Päivi Happonen, oikeustoimittaja: ”Se on juuri näin. On muistettava, että vaikka nämä ovat ikäviä tapauksia, nämä ovat aivan yksittäistapauksia, eikä missään nimessä tule nyt leimata irakilaisia turvapaikanhakijoita tai ylipäätään turvapaikanhakijoita, koska suurin osa heistä ei koskaan Suomessa syyllisty rikoksiin eikä minkäänlaiseen epäilyttävään toimintaan.”

Ikävä kyllä, kyseinen Ylen uutinen ei ole enää katsottavissa netistä, ei myöskään uutisklippi kyseisestä kohdasta. Uutisklippi (useita) on kadonnut mystisesti youtubesta, joka puolestaan tarkoittanee sitä, että jälkiä pyritään peittelemään.

Poliisiammattikorkeakoulun vuotta 2016 koskeva tutkimus kertoo aivan muuta kuin Yle-uutiset ja toimittaja Happonen pyrkivät selittämään.

Yle, 7.5.2018, luvut koskevat vuotta 2016: 

”Seksuaalirikosepäilyjä aineistossa oli 161, ja rikoksiin oli kirjattu 147 uhria. Seksuaalirikoksen uhri oli useimmiten naispuolinen suomalainen henkilö. Alle 18-vuotiaiden osuus uhreista oli 46 prosenttia. Seksuaalirikoksia ovat muun muassa seksuaalinen ahdistelu, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus.

Seksuaalirikosepäilyistä 62 prosenttia päätyi syyttäjälle. Prosenttiluku on melkein kaksi kertaa suurempi kuin kaikissa turvapaikanhakijoihin liittyvissä poliisin ilmoituksissa.”

Seksuaalirikosten osalta kerrottiin, että tuhatta Suomessa oleskelevaa Irakin kansalaista kohden oli 12,9 seksuaalirikosepäilyä, kun taas Suomen kansalaisten kohdalla epäilyjä on 0,3 tuhatta kohden. Tutkimustulos tarkoittaa, että irakilaiset syyllistyvät 42 kertaa kantaväestöä todennäköisemmin seksuaalirikokseen.

Jos vertailua tehdään ikäluokassa 15 – 35, paljastuu, että tuhatta irakilaista nuorta miestä kohti seksuaalirikosepäiltyjä oli noin 22. Suomen kansalaisten kohdalla luku oli 1,6. Tämä tarkoittaa, että irakilaisten nuorten miesten todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikokseen on 13 -14 –kertainen suhteessa kantaväestöön.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus kertoo myös turvapaikanhakijoiden yleisestä rikollisuudesta. Tutkimuksen mukaan vuotta 2016 koskevassa ”aineistossa oli yhteensä 1 052 rikoksesta epäiltyä henkilöä. Heistä 95 prosenttia oli miehiä, hieman yli puolet korkeintaan 25-vuotiaita. Epäillyistä 62 prosenttia oli Irakin kansalaisia. Kyse on kaikista rikosepäilyistä, ei ainoastaan seksuaalirikoksista.

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimitus tunnetaan paitsi pakkomielteestään haitallisen maahanmuuton ja uuskommunistisen monikultturismin edistämiseen, myös syvästä poliisivihastaan.

Ylen palkkalistoilla olleen Mustan Barbaarin tapaus on mainio esimerkki Ylen raivopäisestä poliisivihasta. Kuten muistetaan, Barbaarin ja hänen perheenjäsentensä antamiin virheellisiin tietoihin uutisointinsa perustanut Yle pani parastaan kiihottaessaan kansalaisia poliisivihaan. Lähdekritiikki unohdettiin täydellisesti rasismikiiman pyörteissä.

Barbaari-tapaus heitti lopulta häränpyllyä, sillä poliisit vapautettiin kaikista rikosepäilyistä ja syytettyjen penkille istutettiin Barbaarin äiti ja sisko. Aiheesta tarkemmin tässä tekstissä

Ylen uusin poliisin toimintaa koskeva valheuutinen ponnahti esiin oikeustoimittaja Päivi Happosen kynästä.

Yle, nettiartikkelin ingressi 19.1.2019: 

”Oulun poliisissa jo mietitään, menikö tiedottaminen liian pitkälle, kirjoittaa Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen.”

Lainaus leipätekstistä, toimittaja Happonen: ”Ylen saamien tietojen mukaan Oulun poliisissa on alettu miettiä, menikö tiedottaminen liian pitkälle.”

Oulun poliisi kommentoi Ylen ja Happosen väitettä twitterissä: ”Voisitteko ystävällisesti (Happonen, yleuutiset) kertoa mistä tällainen tieto on peräisin? Kyseessä ei ole Oulun poliisilaitoksen näkemys.” 

Oikeustoimittaja Päivi Happosen toiminnasta löytyy lukuisia mielenkiintoisia asioita, esimerkiksi hänen KKO:ssa saamansa rikostuomio:

”Ylen toimittajien tekojen tahallisuutta arvioidessaan KKO totesi tuomionsa kohdassa 40: "A:n ja B:n on myös täytynyt tietää, että esitutkintaa koskevan tiedon esittäminen kerrotuissa olosuhteissa on ollut X:n ja Y:n yksityiselämää loukkaavaa ja on ollut omiaan aiheuttamaan heille vahinkoa ja kärsimystä."”

A = Päivi Happonen

Helsingin Sanomien toimittaja, Happosen kaveri, toimittaja Susanna Reinboth antoi virheellisen kuvan Korkeimman oikeuden päätöksestä pyrkiessään valkopesemään Happosen toimintaa. Tarkempi kuvaus prosessin kulusta ja KKO:n Happoselle antamasta tuomiosta löytyy täältä

Marraskuussa 2018 julkaistussa Oikeustoimittajien juhlakirjassa Happonen syyttää toista Yleisradion toimittajaa Puolustusvoimien kätyriksi. Happosen väite osoittautui myöhemmin valheeksi, mutta kirjan kansien väliin se kuitenkin jäi. 

Kun olin kymmenisen vuotta sitten seuraamassa Jussi Halla-ahon oikeudenkäyntiä, haastatteli toimittaja Happonen istunnon jälkeen yhtä paikalla ollutta maahanmuuttokriittistä henkilöä.

Happonen valitsi henkilön, joka oli tehnyt itselleen foliohatun. Oikeustoimittaja oletti nähtävästi, että foliohattu päässä ja nahkatakki yllään ollut pitkätukkainen nuori mies oli jonkinlainen äärihenkilön ja rasistin perikuva.

Seisoin vieressä ja kuulin koko haastattelun. Illalla asetuin television ääreen odottaen foliomiehen haastattelua. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Syynä lienee se, että hänen vastauksensa kertoivat perehtyneisyydestä eikä hänestä löytynyt minkään valtakunnan kiihkomielistä rasistia, jollaisiksi Yle yritti raivokkaasti leimata kaikki halla-aholaisiksi laskemansa suomalaiset.

Happonen ei tiennyt, että nuori mies oli oikeustieteen opiskelija, jolla oli laaja ja vankka tietopohja yhteiskunnallisista asioista. Mikrofonin eteen osui Ylen ja Happosen näkökulmasta liian fiksu ihminen, joten Yle jätti haastattelun näyttämättä kaikilta osin!

Ylen tarkoitus oli leimata Halla-aho ja hänen kannattajansa rasistireppanoiksi eikä foliohattumies sopinut Ylen suomalaisille jo pitkään syöttämään mielikuvaan.

Tammikuussa 2017 Happonen raportoi Puolustusvoimien kaksoiskansalaisiin liittyvästä toiminnasta. Nähtävästi kaikki ei mennyt tällä(kään) kerralla aivan nappiin, sillä puolustusministeri tyrmäsi oikeustoimittajan väitteet blogikirjoituksessaan

Entä mitä tulee ajatella siitä, että Julkisen sanan neuvosto[liito]n jäsen ja Yleisradion faktantarkastaja, äärivasemmistolainen Johanna Vehkoo, istuu kohta oikeudessa kunnianloukkauksesta syytettynä

Ja toisaalta, Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Jouko Jokisesta ja Ylen toimittaja Sara Rigatellista on jätetty joulukuussa 2018 tutkintapyyntö Helsingin poliisille. Kyse on Jokisen ja Rigatellin toiminnasta Yleisradion Aku Louhimieheen kohdistaman ihmisjahdin tiimoilta

Miten ihmeessä eduskunta on sallinut Ylen valumisen nykyiseen tilaan? Unohtaa ei pidä sitäkään, että Yle urheilu on politisoitunut selkeästi sen jälkeen, kun  Panu Pokkinen astui urheilutoimituksen pomoksi. Monikultturismi ja pakkomielteinen ilmastonmuutosjankkaus ovat nykyisin myös urheilutoimituksen agendalla.

Tarttis varmaan tehdä jotain arvon poliitikot? Suomessa meno alkaa olla kuin edesmenneessä Neuvostoliitossa, jossa valtionjohdon toiminta ja valtiollisen median tuottama uutisointi poikivat merkittävän määrän sarkastista ja ironista huumoria.

Radio Jerevan:

Meiltä kysytään:
Voiko Aleksander Soltshenitsynin romaaneja lukea?
Me vastaamme:
Periaatteessa kyllä. Jos osaa englantia tai ranskaa tai ruotsia.

Meiltä kysytään:
Voiko sosialistisen maan kansalainen joka tilanteessa ilmaista mielipiteensä vapaasti?
Me vastaamme:
Periaatteessa kyllä. Varsinkin, jos hän asuu ei-sosialistisessa maassa. 

Meiltä kysytään:
Mikä on radion ja sanomalehden perimmäinen ero?
Me vastaamme:
Torilla kalan voi kääriä sanomalehteen, mutta ei radioaaltoihin.

 

Heikki Porkka ma 21.01. 12:55

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44