Alla oleva teksti tuotti tästä päivästä (17.12.2018) eteenpäin 30 päivän julkaisukiellon Facebookiin.
Kerron kiellosta blogissa siksi, että fb-seinää seuraava varsin runsaslukuinen joukko suomalaisia ei ihmettele, miksi seinälle ei ilmesty kirjoituksia tai miksi en vastaa heidän lähettämiinsä yksityisviesteihin.
Alla olevan, nyt poistetun ja varsin paljon jakoja saaneen tekstin julkaisin fb-seinällä 15.12.2018.
Useita ulkomaisia medioita pitkään seurattuani on noussut mieleen seuraava kysymys.
Onko Yle mahdollisesti Euroopan tai maailman ykkönen sen suhteen, millä tavoin valtiollinen media puolustelee törkeitä rikoksia tekeviä ulkomaalaisia samalla, kun halveksii maksajiensa (suomalaisten) älykkyyttä monin tavoin?
Oulun lapsiin kohdistuneiden törkeiden seksuaalirikosten paljastuttua Yleisradio on valjastanut useita toimittajia valkopesämään ulkomaalaisten järisyttävää yliedustusta seksuaalirikollisuuden sektorilla. Ylen artikkeleista ja ohjelmista löytyy samanlaisia selittely-yrityksiä, joita Ruotsissa on harjoitettu vuosien ajan.
1) Ilmoituskynnys on alempi, kun ulkomaalaiset ovat kyseessä.
2) Kaikki ulkomaalaiset eivät raiskaa lapsia.
3) Raiskaavathan suomalaisetkin.
4) Koti-ikävä ja perheen puuttuminen saavat henkilön raiskaamaan. <- suomalaisten vika (maahanmuuttopolitiikka)
5) Kotouttaminen on epäonnistunut <- suomalaisten vika
6) Liian vähän resursseja <- suomalaisten vika
Ja totta kai, raiskaajien lähtömaan kulttuurin vaikutus tekojen taustalla pyritään kaikin tavoin kieltämään.
Henkilö, joka katsoo maailmaa ilman Yle-laseja, on ymmärtänyt jo vuosia sitten tuhansien esimerkkien (kansainvälisten + kotimaisten) perusteella, että nimenomaan kulttuurilla on erittäin suuri merkitys.
Raiskaamista voidaan pitää myös eräänlaisena sodankäynnin muotona, alistamisena ja halveksuntana toisen kulttuurin [länsimaisen kulttuurin] naisia ja miehiä kohtaan. Länsimaisen naisen raiskaaminen on naisen / tytön halveksimisen lisäksi myös viesti länsimaisille miehille: ette kykene puolustamaan edes naisianne ja lapsianne.
Ruotsissa on jauhettu vuosikausia samoja lauluja, joita Yleisradio ja muutamat muut Suomen valtamediat tekevät juuri nyt. Ehkä Ylen johdossa ja toimittajien enemmistön piirissä arvostetaan Ruotsin ylivoimaista raiskaustilastojen ykkössijaa Euroopassa?
Eikö Suomen presidentillä, pääministerillä ja hallituksella kokonaisuudessaan ole mitään keinoja saada Ylen järkyttävän typerää ja vastenmielistä valkopesutoimintaa aisoihin?
Ylellä on kaiken lisäksi ikävä tapa valita "asiantuntijoita" viiteryhmistä, joiden lausunnot ja mielipiteet (oletukset) miellyttävät toimittajia.
On(han) aivan käsittämätöntä, että Yle pyllistää maksajilleen toistuvasti toiseutta palvoessaan. Ja toisaalta on ihmeellistä, kuinka lepsusti Suomen poliittiset piirit [perussuomalaisia lukuun ottamatta] reagoivat Ylen harjoittamaan jatkuvaan manipulaatioon, jota on kestänyt jo vuosien ajan.
Sukupuolineutraalia ideologiaa edustavan päätoimittaja Jouko Jokisen johdolla Ylen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaan liittyvien aiheiden esittely on mennyt entistä manipulatiivisemmaksi. Joskus tulee mieleen, onko Jokisen aikana käynyt niin, että häntä heiluttaa koiraa vaikka koiran pitäisi heiluttaa häntää.
Kuten muistetaan, toimittajat olivat kohtuullisen innoissaan, kun Jokinen valittiin uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajaksi. Mikä sai toimittajat niin positiiviselle mielelle Jokisen valinnasta? Niinpä, ideologialtaan samantyyppisen henkilön valinta saa aina suut messingille.”
Yllä olevan fb-seinäkirjoituksen ohessa oli kuva Tuukka Kurun twitter-päivityksestä, jossa hän kirjoittaa:
”Ylellä melkoinen kampanja meneillään. Oulun pullataikinan lailla paisuva raiskauskepponen johtuukin vain siitä, että 10v uhrit ilmoittavat rikoksista muita herkemmin. Tekijöiden taustalla ei myöskään ole merkitystä, sillä eivät kaikki muukalaiset tee rikoksia. Vielä.”
Päivityksensä oheen Kuru on liittänyt otteen Ylen uutisoinnista.
Sain yhdistelmärangaistuksen oman tekstini ja Kurun kuvan julkaisemisesta. Facebook on halpamaisissa tuomioissaan ankarampi kuin Suomen oikeuslaitos, sillä en saanut ”rikoksistani” paljousalennusta, vaan täysimittainen 30 päivän kirjoituskielto rapsahti jälleen.
Alkuperäinen profiilini aukeaa loppiaisen paikkeille, jos Facebookin ylläpito ei löydä useiden ilmiantajiensa avulla uusia kieltoon johtavia aiheita.
Kakkosprofiili, johon kielto nyt kohdistui, aukenee jälleen tammikuun puolenvälin jälkeen. Ja kuten alkuperäisprofiilin suhteen, kakkosprofiilinkin aukeaminen voi olla lyhytaikainen, sillä Facebookin ”yhteisönormisto” tarkoittaa käytännössä mielivaltaista päätöksentekoa, jota kohdistetaan erityisesti niin sanottuihin kriittisiin. Kriittinen tarkoittaa henkilöä, joka osaa ja uskaltaa ajatella omilla aivoillaan.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44