Blogi: Heikki Porkka, to 06.12.2018 21:53

Facebook - sananvapauden vihollinen

Zuckerbergiläinen sananvapaus on varsin merkillinen asia.

Facebook poisti toissapäivänä (4.12.2018) viime elokuussa alkaneen kirjoituskieltoni, joka perustui muutaman vuoden takaisiin päivityksiin, joissa ei ollut minkäänlaista ”vihapuhetta” vaan ne pitivät sisällään ainoastaan tosiasioita elävästä elämästä.

Tekstit käsittelivät islamin sisällään pitämiä ongelmia ja kuten tiedetään, islam on länsimaisten poliitikkojen ja facebookin erityissuojeluksessa. Kaikkea muuta saa kritisoida, mutta islam on maailman murhaavimpana uskonnoksi väitettynä ideologiana niin pyhä, että sen arvosteleminen aiheuttaa paniikin poliittisissa piireissä ja poliittisessa ohjauksessa olevassa facebookissa.

Toinen totuus on se, että olen parin viimeisen päivän aikana kritisoinut voimakkaasti Suomen poliittista eliittiä, erityisesti haitallisen maahanmuuton viime vuosien suurinta syntipukkia, kokoomusta, joka on unohtanut tärkeimmän tehtävänsä, Suomen sisäisestä turvallisuudesta huolehtimisen.

Näin on, vaikka juuri kokoomuksella on ollut sisäisestä turvallisuudesta vastaavan sisäministerin pesti viimeiset kolme ja puoli vuotta.

Suomalaisten huolehtimisen sijaan erityisesti kokoomus ja opposition punavihreät puolueet, sdp, vasemmistoliitto ja vihreät, ovat keskittäneet suojeluviettinsä vieraiden kansojen, enimmäkseen islamilaisen maailman edustajiin.

Tänään facebook ilmoitti, että alla olevan, 28.3.2016 fb-seinälläni julkaistun tekstin vuoksi saan 30 päivää kirjoituskieltoa. Toisin sanoen sain päivittää seinääni kaksi päivää, jonka jälkeen internetin ilmiantajat iskivät jälleen.

Kuten aiemmin kerroin, tiedän muutamia aktiivisesti politiikkaan osallistuvia henkilöitä, jotka toimivat ilmiantajien ryhmässä. Puoluetaustaltaan he ovat kokoomuslaisia.

Mainio juttu uusimmassa kirjoituskiellossa on jälleen se, että osio, jonka epäilen aiheuttaneen kiellon, ei ole alun perin minun kirjoittamani ja kaiken lisäksi se on julkaistu muun muassa Saksassa arvostetussa Bild-lehdessä. Suomeksi tekstin käänsi toimittaja Pertti Rönkkö, joka julkaisi sen fb-seinällään.

Olen jo aiemmin saanut vastaavalla tavalla 30 päivän kirjoituskiellon, kun julkaisin erään julkisuuden henkilön seinälleen laittaman tekstin. Minä sain kirjoituskiellon, tekstin alkuperäinen kirjoittaja ei saanut.

Tuoreen kirjoituskiellon aiheuttanut teksti on alla. Suosittelen lukemaan:

 

Ongelmat eivät ratkea, jos ei ymmärrä mistä ongelmat saavat alkunsa

(julkaistu fb-seinälläni 280316)

Suomen sisäministeri Petteri Orpo ja Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoimitus eivät ole toistaiseksi uskoneet, vaikka monet muslimit ja ex-muslimit ovat itse kertoneet mistä on kyse.

Sisäministerinä Orpolla on kaikki valttikortit suomalaisia koskevan ongelman ratkaisuun, mutta Orpon viimeisimmän blogin (28.3.2016) perusteella on ymmärrettävissä, että hänellä ei ole edes halua ymmärtää saati sisäistää sitä, mikä on ongelman ydin ja mitä pitäisi sen vuoksi tehdä kiireen vilkkaa.

[Lisäys 6.12.2018: Orpo on poistanut blogistaan kyseisen kirjoituksen. Orpo sensuroi itseään, mutta ei muuta politiikkaansa!]

Toimittaja Pertti Rönkkö on kääntänyt Bild - lehden julkaiseman egyptiläisen tv-juontaja Amr Adeebin näkemyksen terrorismista:

”Nämä terroriteot ovat islamia puhtaimmillaan. Kaikki huutavat, että terroristit eivät ole muslimeja. Se ei pidä paikkaansa, he ovat muslimeja, he ovat osa meitä. Englantilaiset ja ranskalaiset muslimit ovat saaneet tappamisideansa meiltä muslimeilta, islamista. Meidän islamistamme, tämä on totuus.

Meidän uskontomme on täynnä ihmisvihamielistä oppia. Kysymys ei ole yksittäisistä radikaaleista vaan puhtaasta islamista. Luonnollisesti islam on vastuussa terrorista. Se lähtee omasta uskonnostamme. Me kasvamme tästä opista.

IS-valtio Syyriassa on muslimeja. Myös Irakissa olevat ovat muslimeja. Kaikki siellä, jotka tappavat jesidejä ja muita, raiskaavat naisia ja lapsia ovat meitä, muslimeja. Tämä on meidän islamimme historia. Kaikki ovat muslimeja.

Olemme kuolettaneet ymmärryksemme, eikä tekemissämme rikoksissa ole siksi mitään ihmeteltävää.

Miksi muiden uskontojen edustajat eivät väärinkäytä uskontoaan, miksi vain me.

Amerikkalainen muslimi tappoi vammaisten keskuksessa 18 ihmistä, 18 ihmistä sosiaalikeskuksessa, kuinka sairas hänen täytyikään olla.

Hän tappoi ihmisiä ja huusi Allah on suurempi ja te yritätte sanoa, että hän ei ollut muslimi meidän keskuudestamme. Mieletöntä. Te yritätte tehdä kaikkenne selittääksenne, että hän ei ollut muslimi.

Pötypuhetta, hän murhasi muslimina, tämä on katkera totuus. Uskontomme sisältää tämän opin ja sitä levitetään eteenpäin. Muslimit tappavat saatuaan määräyksen tappaa tai lukevat netistä jonkun artikkelin, suuttuvat ja tappavat. Tämä on katkera totuus.

Kuinka sairas ja fanaattinen pitää olla, että tappaa muita ja lopulta itsensä ja samalla miehiä, naisia ja lapsia riippumatta siitä mihin uskontoon kuuluvat. Tämä on meidän arabialainen maailmamme. Herätkää vihdoinkin.”

Linkistä löytyy video, josta voi katsoa tv-juontaja Amr Adeebin puheen.

Pertti Rönkkö kertoi fb-seinällään lisäksi, että Adeebin sanat ovat herättäneet Saksassa paljon huomiota Bild-lehden jakaman lähetyksen seurauksena.

Yleisradio, MTV3 ja HS sekä muut valtamediat eivät ole välittäneet vastaavaa materiaalia omissa viestimissään, vaikka valtamedian päätoimittajat kertoivat muutama viikko sitten kirjelmässään edustavansa rehellistä ja monipuolista viestintää.

Nyt Suomen valtamedioilla olisi [jälleen] tilaisuus osoittaa halua ja kykyä journalismin suuntaan. Toivottavasti odottavan aika ei käy pitkäksi.

Heikki Porkka to 06.12. 21:53

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Paavi Leo XIII:n linja

su 25.05.2025 22:15

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Ursula von der Lying ja Kaja Callous - EU tipusemme maailmanpolitiikan pyörteissä mokaamassa kaiken

ke 30.07.2025 16:37

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44