Parivaljakko Li Andersson – Jussi Halla-aho välinen keskustelu sujui poliittisesti ajatellen ennakko-odotusten mukaisesti Marja Sannikan ja Sanna Ukkolan luotsaamassa viihdeohjelmassa (14.9.2018).
Vastakkain olivat utopistista internationalismi-sosialismia edustava Andersson ja sisäistä (Suomi-) solidaarisuutta painottava, jalat maassa -realismia edustava Halla-aho.

Siinä missä Andersson halasi koko maailmaa eikä piitannut siitä, kuka lystin maksaa ja miten maksaa, Halla-aho esitteli realismiin perustuvan kantansa, jonka [kannan] noudattaminen takaisi kaikille suomalaisille (ja ruotsalaisille ja tanskalaisille ja saksalaisille jne.) hyvän yhteiskunnan.

Historiaa tuntevan ihmisen ei ole vaikea oivaltaa kumman kantaa suomalaisten järisyttävän enemmistön pitäisi edustaa, jos kansakunta haluaa ylipäätään säilyttää olemassaolonsa.

Li Anderssonin edustama internationalismi on kaikkien maailman sosialistien ”kattoaate”, joka tähtää rajattomaan maailmaan. Päämäärän saavuttaminen on mahdollista vain yhteiskunnallisessa asetelmassa, jossa ihmiset ajattelevat samansuuntaisesti kaikista merkittävistä asioista.

Lopullisessa internationalistisessa maailmanvaltiossa ylintä valtaa käyttäisi ”maailmanhallitus”.

Kuten jokainen järjissään oleva ymmärtää, internationalismin päämäärän mahdollisesti toteutuessa on pieni ihminen entistä pienempi ja avuttomampi vallankäyttäjien mielivallan edessä.

Jokainen internationalismia tarjoileva sukupolvi unohtaa ideologisessa kiimassaan ihmiseen liittyvän inhimillisen totuuden, jonka mukaan internationalismi ei tule koskaan valtaamaan maailmaa, jossa merkittävä osa ihmisistä uskaltaa ajatella omilla aivoillaan.

Neuvostoliitto yritti yhdenmukaistaa kansalaistensa ajattelua ja nyt EU pyrkii päämääräänsä samantyyppisellä metodilla saaden massiivista tukea vasemmalle kallellaan olevalta medialta. Euroopan unionissa suositaan enenevässä määrin sensuuria, kirjoituskieltoja ja käräjillä istumista vain siksi, että ihmiset ajattelevat ”väärin”.

Politiikassa alueiden hallintaan ja / tai valtaamiseen pyritään monin tavoin. Päälinjana voidaan pitää

1) suostuttelua ja neuvottelua,
2) taloudellista pakottamista, erilaisia sanktioita, joiden avulla vastahankaiset pyritään samaan polvilleen,
3) muunlaista pakottamista ja väkivaltaa, joka tarkoittaa äärimmilleen vietynä sotaa.

Nykypäivän internationalistit toimivat kuten entisajan sosialistit. Ideologian päämäärän, rajattoman maailman tavoitteluun, johon pyritään a) valehtelemalla, b) omia lakeja ja sääntöjä rikkomalla sekä c) pakottamalla ja uhkailemalla, on siirrytty EU:n johdossa jo aika päiviä sitten.

Anderssonin ja Halla-ahon keskustelussa kiintyi huomio erityisesti kahteen asiaan:

1) edellä mainittuun, Anderssonin edustamaan utopistiseen internationalistiseen ajatteluun, "maailmanhalaukseen", ja

2) siihen, että todellisuudessa yhtä lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet ovat internationalistisen ajattelun suhteen Anderssonin linjalla, hylkäämässä kansallisvaltioon perustuvan sisäisen solidaarisuuden politiikan, jonka lippua pitävät korkealla ainoastaan perussuomalaiset poliitikot.

Internationalismia edustavat väittävät aina ajavansa parempaa demokratiaa ja puhuvat toistuvasti eriarvoisuudesta ja syrjäytymisestä painottaen samalla ”kaikkien mukaan ottamista”.

Tosiasiassa internationalismi on elitistien aate, jonka oivaltaa, kun miettii sosialistivaltioiden valtarakenteita.
Internationalismin tavoittelu ei ole tuonut yhteenkään valtioon vaurautta JA vapautta, vaan aivan päinvastoin, useimmissa sosialistivaltioissa kansalaisten olot ovat kurjat eikä vapaudesta, ajattelun ja / tai tekemisen, kannata edes puhua.

Sosialismi on jaetun kurjuuden aate, jolla ei ole mitään tekemistä vapauden kanssa, kun tarkoitetaan kansalaisten aitoa vapautta. Eliitti sen sijaan porskuttaa ja voi hyvin.

Yllä kerrotut asiat huomioon ottaen on vaikea ymmärtää, miksi suomalaiset keskusta-oikeistolaiset puolueet ovat langenneet sosialistisen harhaopin pauloihin.

Olisiko eräänä merkittävänä syynä sosialistien ja islamin edustajien usein historiassa ja nykyisyydessä käyttämä sana ”rauha”?
Sosialistit ovat aina väittäneet edustavansa rauhan aatetta, islamin edustajat puolestaan rauhan uskontoa. Historian faktat kertovat aivan päinvastaisia asioita.

EU:n kannattajat mainostavat rauhaa yhtenä merkittävimmistä tekijöistä, jota unioni on pystynyt ylläpitämään ja ”luomaan”.

Kun katsoo läntiseen Eurooppaan, ei voi ymmärtää miksi EU-fanaattiset puhuvat rauhasta samaan aikaan, kun ovat tuottaneet maanosaan satoja tuhansia tai jopa miljoonia ihmisiä kulttuureista, joiden edustajilla ei ole pienintäkään halua sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan.

Eivätkö poliittiset johtajat ymmärrä millaiseen lopputulemaan internationalistinen politiikka tulee jälleen johtamaan, jos radikaalia suunnanmuutosta ei tehdä välittömästi.

Eihän voi olla niin, että kaiken taustalla kummittelee joku taho, joka ajaa tietoisesti väkivallan politiikkaa, jonka loppupisteenä on perinteinen sota tai uusimuotoinen, Lähi-idästä tuttu krooninen kaupunkisota Euroopan eri kolkissa?

Turvattomuuden, tosiasiallisen tai pelkän tunteen, kasvu on merkki siitä, että kantaväestö kokee asioiden kehittyvän täysin väärään suuntaan.

Kansalaisten turvattomuuden tunteen kasvu perustuu realismiin. Kun kotiseudun kaduilla ei voi enää kulkea vilkuilematta toistuvasti olan yli, kun tietyntyyppiset jengit pulpahtelevat säännöllisesti esiin, kun kansakunta kokee terrori-iskun ja tunnistaa naisrauhan katoavaisuuden ulkomaalaisten toteuttamien raiskausten määrän järkyttävän kasvun myötä, pitäisi kehitykseen reagoida päättäväisesti ja riittävällä volyymilla.

Ikävä kyllä, Suomen eduskunnassa istuu aivan liikaa Li Anderssonin kaltaisia maailmaa halaavia utopisteja sekä taloudellisista pikavoitoista haaveilevia ahmatteja, joille elämän ainoaksi johtotekijäksi on muodostunut rahankeruu hinnalla millä hyvänsä.
Anderssoneja ja ahneita ei kiinnosta tavallisen suomalaisen tila, heille ideologia tai ahneuden avulla hankittu omaisuus määrittävät elämän arvon.

Ehtiikö Suomi tulevina vuosina liian pitkälle ”Ruotsin tiellä”, sen päättävät kansalaiset kaikissa seuraavissa vaaleissa. Rehellisesti on sanottava, että pahalta näyttää.