Blogi: Heikki Porkka, to 16.03.2017 14:36

Vastuun kantamisesta ja valehtelusta aitoon vastuun kantamiseen

Jyrki Katainen kantoi omasta mielestään vastuuta Suomen kehityksestä. Useimpien kansalaisten mielestä Katainen kantoi vastuuta ainoastaan omasta hyvinvoinnistaan ja siitä, että Suomi ajautuu osaksi liittovaltiota.

Matkaa kohti liittovaltiota Kataisen hallitus vauhditti velkaannuttamalla valtion hurjalla tahdilla. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan ”valtion velka kasvoi 63 miljardista 110 miljardiin euroon” ajanjaksolla 2007 – 2013, jolloin Katainen toimi ensin valtiovarainministerinä ja vuodesta 2011 alkaen pääministerinä.

Tunnettua on, että valtio kyetään murentamaan kahdella tavalla, joko miekalla tai velkaannuttamalla. Heikentynyt valtio on saalistajille helppo kohde.

Kataisen hallitus petasi Suomen tilaan, jonka myötä maata voidaan kuljettaa Brysselistä käsin haluttuun suuntaan pakottamalla ja uhkailemalla. Palkinnoksi uskollisuudestaan federalisteille Katainen sai pestin komissaariksi.

Brysselin pakkopolitiikan seurauksena myös Suomi on saanut kokea muslimi-invaasion, jonka valehdeltiin tulleen yllätyksenä. Todellisuudessa tulevasta oltiin tietoisia viimeistään keväällä 2015, kun kuntaliittoa lähestyttiin kirjelmällä, jossa tiedusteltiin jopa 80 000 hengen majoittamisesta ympäri Suomea.

Kuntalehden 25.5.2015 päivätyn artikkelin mukaan ”Kuntia pyydetään nyt tekemään touko-kesäkuun aikana, viimeistään elokuussa aiesopimukset siltä varalta, että Suomessa alkaa laajamittainen maahanmuutto. Maahantulon ja pakolaisten sijoittamisen järjestelyn organisoinnissa on tarvittaessa mukana koko viranomaiskenttä: kuntien ohella sisäministeriö, ELY-keskukset, poliisi, puolustusvoimat sekä järjestöjä, muun muassa SPR”.

Hieman jäljempänä Kuntalehden artikkelissa lukee, että ”Sisäministeriön ohjeen mukaan laajamittaisen maahantulon varautumisessa majoituspaikkatavoite kaikkien ELY-keskusten alueella on yhteensä 80 000.”

Suomeksi tämä tarkoittaa, että maan poliittinen johto oli erittäin tietoinen siitä, mitä tuleman pitää. Useat merkittävät poliittiset vaikuttajat puhuivat totuuden vastaisesti, valtakunnan ylimpiä kerroksia myöten. Poikkeuksena Jussi Halla-aho, joka varoitti tulevasta useaan otteeseen, esimerkiksi keväällä 2015 fb-seinällään, jota suomalainen media ja useat poliitikot seuraavat päivittäin silmä kovana.

Tasavallan presidentin erityisavustaja Pete Pokkinen (kok) toimi aiemmin pääministeri Alexander Stubbin (kok) lehdistöavustajana hallituksessa, jonka sisäministeri oli Päivi Räsänen (kd).

Sisäministeriön ohje on kirjoitettu ja lähetetty Kuntaliittoon Räsäsen sisäministerikaudella aikana, jolloin Stubb oli pääministeri ja Pokkinen pääministerin lehdistöavustaja.

Poliitikot ovat osoittaneet jo moneen otteeseen, että vaalipuheet ovat vaalipuheita, joilla ei ole mitään tekemistä tulevan päätöksenteon kanssa.

Jos olisi toisin, Suomeen ei olisi otettu kertaheitolla yli 30 000 muslimimiestä aiheuttamaan valtavia ongelmia kanta-asukkaille. Tosiasiassa suomalaiset luulivat vaalien jälkeen, että jo ennestään lepsu ulkomaalaispolitiikka tiukkenee huomattavasti.

Aiempina vuosina haitallista maahanmuuttopolitiikkaa ovat suosineet erityisesti sdp, vasemmistoliitto, vihreät, rkp ja kokoomus. Kun Sipilästä tuli keskustan puheenjohtaja ja nykyisen hallituksen pääministeri, siirtyi myös keskusta samalla linjalle jo aiemmin haittamaahanmuuttoa tukeneen kokoomuksen kanssa.

Loppu on historiaa, mutta sitäkään ei voi kiistää, että suuri osa perussuomalaisten kansanedustajista ja ministereistä vaikeni silloin, kun olisi pitänyt puhua ja vaatia. Ehkä puolueen historian ensimmäinen hallitustaival koettiin niin pysäyttäväksi voitoksi, että yhteys kansalaisiin ja omiin tavoitteisiin unohdettiin juuri ratkaisevalla hetkellä.

Muistan hyvin kuinka myös ps:n suunnasta kaikui kommentteja, joiden mukaan kansainväliset sopimukset velvoittavat laittomien maahan päästämiseen. Tosiasiassa juuri kansainvälisiin sopimuksiin nojaten Suomen ei olisi tarvinnut ottaa yhtään tulijaa Ruotsista, joka on turvallinen maa.

Demokratiassa kansalaisen pitäisi olla yhteiskunnan tärkein yksikkö. Valitettavasti edustuksellisesta demokratiasta, jota Suomessa noudatetaan, on siirrytty malliin, jossa tärkeimmiksi yksiköiksi ovat nousseet poliitikot, jotka eivät suinkaan tee päätöksiä yhteiskunnan paras mielessään vaan ajavat vain omien intressipiiriensä etua. Tästä syystä nykyistä järjestelmää pitäisi kehittää suoran demokratian suuntaan.

Suoran demokratian myötä kansalaiset joutuvat tai pääsevät itse vastuun kantajiksi, ohi poliittisen eliitin, joka tekee päätöksiä konsensus-periaatteella, joka ei puolestaan palvele mitään muuta kuin puoluevaltaa kansalaisten yli.

Järjestelmän muuttaminen kohti suoraa demokratiaa ei tapahdu hetkessä, joten priorisoinnin vuoksi ensin olisi keskityttävä haitallisen maahanmuuton tehokkaaseen torjuntaan ja tällä hetkellä laittomasti maassa olevien pikaiseen poistoon.

Ainoa laillinen tapa kulkea kohti tavoitetta on antaa jo kuntavaaleissa luottamus sellaisille henkilöille, joilla on näyttöä maahanmuuttokriittisyydestä.

Maahanmuutto koskettaa myös kuntapolitiikkaa, joten väitteitä, joiden mukaan maahanmuuttoon ei voi vaikuttaa kuntavaalien yhteydessä, ei pidä uskoa.

Heikki Porkka to 16.03. 14:36

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07. 12:23

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04. 09:51

Irakin Alin valekuolema ja suomalaisvastaiset suomalaiset

la 25.04. 15:38

Marinin hallituksen on aika väistyä

ma 20.04. 10:53

Marinin hallitus ja sdp - vastuu siirtyy toisaalle

la 11.04. 21:19

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

to 09.04. 10:56

Sosiaali- ja terveysministeri(ö) pakoilee vastuuta

ke 08.04. 11:29

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03. 09:54

Maria Ohisalo on sisäiselle turvallisuudelle vaarallinen henkilö

la 28.03. 08:40

Törkeä, törkeämpi, Facebook

to 26.03. 11:32

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Sitä saa mitä tilaa

to 16.07.2020 13:19

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07.2020 12:23

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07.2020 12:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Sovelletaanko intersektionaalista feminismiä jo Suomen oikeusjärjestelmässä?

to 16.07.2020 13:17

Timo Vihavainen

Tuskainen tie

to 16.07.2020 13:21

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52