Blogi: Heikki Porkka, ke 15.08.2018 21:29

Ruotsissa palaa - Yleisradio harhaanjohtamisen tiellä (jälleen)

 

Toimittaja Hannele Muilu toimi aiemmin Ylen Skandinavian- kirjeenvaihtajana. Kun hän kirjoitti reportaasin Tukholman monikulttuurisesta lähiöstä, Rinkebystä, päättyi kirjoitus ajatukseen, jonka mukaan Muilu saattaisi ehkä asua Rinkebyssä.

Ehkä-sanalla toimittaja johti suomalaisia harhaan, uskomaan, että Rinkeby on paikka, jossa länsimaisen naisen on ihan ok asua.

Sopii testata siten, että liikkuu alueella myös iltaisin. En kuitenkaan suosittele.

Nyt Muilu kirjoittaa Ruotsin autopaloista. Ylen artikkelin otsikkona on:

Ruotsi hermostui autopaloista: "Mihin olemme menossa?" - Kymmenien autojen polttaminen on toista kuin satunnaiset roihut” 

Muilu päättää tekstinsä seuraavasti:

”Autoja palaa varsinkin ongelmalähiöissä, joissa köyhyys ja syrjäytyminen saa nuorten miesten näkymät synkiksi. Sama ilmiö on tuttu muun muassa Ranskan joistakin lähiöistä.

Tuhopolttoja on tehty usein mellakoinnin yhteydessä kuten Tukholman Rinkebyssä talvella 2017. Poliisi oli tekemässä pidätystä kun ihmisjoukko alkoi heitellä poliisia kivillä. Poliisia vastustamaan kerääntyi kymmeniä ihmisiä.

Autoja on poltettu myös osana jengien väkivaltaa, joka on viime vuosina lisääntynyt. Silloin roihahtaa yleensä satunnainen auto tai pari.”

Köyhyys ja syrjäytyminen saavat nuoret polttamaan autoja!! Ihan tosi? Mistä johtuu, että suomalaiset nuoret eivät keksineet jo vuosia sitten autojen polttamista, kun ei ollut rahaa ja tuntui siltä, että kukaan ei auta tai kuuntele?

Olisiko sittenkin niin, että autojen polttaminen on afrikkalainen ja lähi-itäläinen tapa, jota suositaan erityisesti islamilaisen kulttuurin piirissä? Ja olisiko myös niin, että kehitysmaista saapuneet vandaalit ovat tartuttaneet tapansa joihinkin ruotsalaisiin (ja suomalaisiin) anarkistinuoriin?

Maahanmuuton myötä tapa on levinnyt erityisen selvästi kahteen runsaasti afrikkalaista ja lähi-itäläistä islaminuskoista väkeä vastaanottaneeseen maahan, Ranskaan ja Ruotsiin, joissa kummassakin palaa autoja ”liukuhihnalta”.

Ylen artikkeli kertoo, että autoja on poltettu aiemminkin osana jengien väkivaltaa, jolloin Muilun mukaan ”roihahtaa yleensä satunnainen auto tai pari”. Lisäksi otsikossa todetaan, että ”kymmenien autojen polttaminen on toista kuin satunnaiset roihut”.

Voisiko enää vähättelevämmin kirjoittaa omaisuuden tuhoamisesta ja vandalismista? Satunnainen roihu!

Yleisradion satutäti-tuokion jälkeen tarkastellaan todellisuutta.

SVT:n (Ruotsin Yle) artikkelin mukaan Ruotsissa oli vuonna 2016 noin 3 800 autopaloa.

Kuntakohtaisiksi autopalojen määräksi vuonna 2016 tarjotaan seuraavat lukemat:

Tukholma 487

Malmö 354

Södertälje 259

Göteborg 254

Botkyrka 140

Uppsala 122

Västerås 111

Örebro 94

Helsingborg 90

Eskilstuna 85

Toisen SVT:n artikkelin mukaan  Ruotsissa paloi vuoden 2017 tammikuun ja syyskuun välisenä yhdeksän kuukauden aikana noin 6 000 ajoneuvoa. Tasaisen vauhdin taulukko antaa vuoden 2017 kokonaissaldon ennusteeksi noin 8 000 autopaloa. Millaiseen määrään lopulta yllettiin, siitä en löytänyt uutistietoa.

Ylen artikkelin mukaan jengien välisessä väkivallassa palaa satunnainen auto tai pari.

Vuoden 2016 tilasto kertoo, että tosiasiassa Ruotsissa paloi keskimäärin 10,4 autoa joka ainoa päivä eli noin 312 autoa joka kuukausi.

Vuoden 2017 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana autoja paloi noin 22 kappaletta joka ainoa päivä, joka tarkoittaa noin 665 autopaloa jokaisen kuukauden aikana.

Jengiläisten sytyttämiä satunnaisia roihuja?? Vai esimerkiksi jihadistien toteuttamia tuhopolttoja tai kostoiskuja?

Heikki Porkka ke 15.08. 21:29

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Oikeusmurha ja poliittinen matka kohti turvatonta Suomea

la 12.10. 07:44

Uuskommunistiseen aikaan lapsitähtien johdolla

pe 27.09. 11:19

Tunteet ovat tarpeen, mutta faktat ovat tärkeämpiä

to 26.09. 11:01

Saksan uuden ajan fasistit ja natsit löytyvät vihervasemmistosta

ke 25.09. 14:16

Islamisaatio etenee

su 22.09. 11:50

Mies ei voi synnyttää

pe 20.09. 10:55

Iiris ja raiskausrikollisuus

to 19.09. 13:05

Yle matkalla monikulttuurisuudesta ilmastonmuutokseen

to 12.09. 16:12

Poliittinen korrektius [+islam] = sivistysyhteiskunnan itsemurha

ti 10.09. 21:14

Suomi ilman somaleja

ma 09.09. 12:42

blogit

Vieraskynä

Setan propaganda Elämänkatsomustiedon oppimateriaaleissa

su 22.09.2019 23:31

Juha Ahvio

Kristittynä Suomessa: Miten olla, elää ja toimia? -kirja ilmestyy

su 06.10.2019 21:36

Professorin Ajatuksia

Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita

ma 14.10.2019 22:39

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Lähi-idästä uhkaava pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti

pe 11.10.2019 22:36

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Haluan provosoida ihmisiä tutkimaan asioita itse

la 12.10.2019 11:17

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoon nuorisotiloissa jatkuvia etnisiä konflikteja

la 05.10.2019 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Saksan mallia koohotetaan Suomeen! Ajojahdit alkavat?

su 06.10.2019 21:34

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

Oikeusmurha ja poliittinen matka kohti turvatonta Suomea

la 12.10.2019 07:44

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Käräjäoikeuden virkavirhe?

pe 11.10.2019 20:00

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10.2019 00:57

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Dosenttitason kirjallisuutta

ma 14.10.2019 22:42

Matti Viren

Onneksi meillä on hyvinvointivaltio

su 06.10.2019 21:39