Poliisin sisällä avattiin joulukuussa 2017 ilmiantojärjestelmä, jossa poliisit voivat ilmiantaa toisiaan anonyymisti. Kavalluskanavaksi sanottua järjestelmää käytetään Helsingin poliisissa ja keskusrikospoliisissa.

Vasikointijärjestelmän takana on Poliisihallitus. Poliisijärjestöt ovat suhtautuneet kielteisesti sen käyttöönottoon.

Poliisin sisäinen ilmiantojärjestelmä sai lähtölaukauksen, kun poliisin suljetun fb-ryhmän jäsen vasikoi punavihermedialle ammattikuntansa edustajia väittäen heidän kommentoivan rasistisesti.

Poliisin sisällä on vahvoja epäilyksiä vasikan henkilöllisyydestä. Politiikassa mukana oleva henkilö on kyseessä. Nimen kertominen ei ole oleellista, tärkeintä on ymmärtää, että kyse on pyrkyryydestä (uran edistäminen johtoa miellyttämällä) ja poliittisesta toiminnasta (kulttuurimarxilaisuus) poliisin sisällä.

Tavallinen netin käyttäjä on törmännyt ilmiantokulttuuriin ja sensuurin facebookissa, jossa lähinnä vihervasemmiston (vihr, vas, sdp), rkp:n ja kokoomuksen edustajista muodostuneen ryhmän jäsenet toimivat moraalipoliiseina. Osa ilmiantajista on yrittänyt vaikeuttaa myös joidenkin toimittajien toimintaa.

Ilmiantajat pyrkivät luomaan tilan, jossa keskustelu liikkuu vain heidän hyväksymissään aiheissa ja rajoissa. Samanlaista järjestelmää toteutettiin menneinä vuosina DDR:ssä ja Neuvostoliitossa.

Henkilökohtaisesti olen joutunut facebookin bannaamaksi kahden kuukauden ajaksi. Periaatteessa banneilla ei ole kohdallani merkitystä, koska omaan muitakin kanavia, joiden avulla saan viestini julkisuuteen. Yhtenä tällaisena toimii Oikean Median blogi.

Kaikilla sensuurin kohteeksi joutuneilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada poistettua tekstiä uudelleen näkyviin. Seuraavassa on fb-kaverini Sanna Paasikiven vastikään julkaistu teksti, joka sai osakseen runsaasti ”tykkäyksiä” ja ”jakoja”. Suosiota kirjoitukselle tuli niin paljon, että ilmiantajien ryhmä iski ja teksti katosi facebookista.

En näe Paasikiven kirjoituksessa mitään väärää enkä hyväksy facebookin käyttöön ottamaa järjetöntä sananvapauden vastaista kampanjaa, joten julkaisen tekstin uusintana kirjoittajan luvalla.

Sanna Paasikivi kirjoitti fb-seinällään:

”Irakilaiset öljytyt mustapäät ovat kotiutuneet erottamattomaksi osaksi Turun keskustan katukuvaa. Eilen olin kaupungilla klo 16.30 jälkeen ja tyhjentynythän kylän raitti oli kaikesta muusta paitsi arabielviksistä. Heitä tuli vastaan kauppatorilla, kävelykadulla, Henkkamaukassa. Ostoksilla oltiin, muovikassit pinkeinä. Jollain oli kainalossa myös suomalainen Janica-Emilia.

Kuka tietää tarkalleen, mikä on näiden terveiden nuorten miesten määrä Turussa tällä hetkellä? Kuka tietää, mitä he todella tekevät päivät pääksytysten? Kuinka moni heistä aikoo tosissaan työhön ja toimeen Suomessa? Entä ketä heistä edes kiinnostaa kouluttautuminen ja kamppailu paikasta työelämässä kun syksystä 2015 asti he ovat tässäkin kaupungissa saaneet kaiken mahdollisen positiivisen huomion niin paikallisilta naisilta kuin viranomaisilta. He ovat saaneet elatuksen ja sirkushuvit - tekemättä yhtään mitään. Suomessa on järjestetty marsseja, mielenosoituksia, kampanjoita, taidenäyttelyitä ja tv-debatteja heidän puolestaan. On perustettu sittemmin kaatuneita osuuskuntia ja yrityksiä muka heidän työllistämisekseen, on pyöritetty projekteja ja anottu ja saatu rahoitusta, jotta heillä olisi tulevaisuus. Heille on opetettu aakkosia, järjestyssääntöjä ja lakia ja heitä on valistettu seksistä ja ehkäisystä. On mesottu toreilla, kirjoitettu lehtiin ja oltu mieltä. On jaettu kansa ja herätetty natsit haudoistaan.

Koko Suomi on KAHDESSA JA PUOLESSA VUODESSA MENNYT SEKAISIN nuorista, mustatukkaisista miehistä, joilla on itsevarma, raukea askel, kyky nauttia joutilaisuudesta ja kiinnostus kohentaa omaa ulkonäköään. Ja täällä he nyt ovat, tänne ovat jäämässä, pysyvästi. Kukaan viranomainen ei tunnu saavan heitä minkään lain voimalla pois maasta, sillä näillä rakkailla lapsilla on kiihkeät puolustajansa. Tyttöystävät ja poliittiset toimijat, joiden omia pyrkimyksiä kaikki Suomen vahingoittaminen ajaa; laiskojen jannujen hyysäminenkin palvelee yhteiskunnan romuttamista jos sitä riittävän antaumuksellisesti tekee.

Miten minä asian ratkaisisin, jos ei heistä eroonkaan päästä? Veisin heidät joka aamu bussilla vaikka Mynämäelle tai Maskuun. Ruokkoamaan ojanpientarelta. Ei tarvitse osata suomen sijamuotoja eikä tietää, kuinka päin suomalaista naista voi/pitää panna. Kuluisi energiaa, ei tarvitsisi joka ehtoo laukata punttisalilla ja syntyisi enemmän jotakin hyödyllistä kuin se yksi telkussa nähty kaarnavene, jonka senkin kai oli tehnyt suomalainen puuseppä. Maksaisin poitsuille ojanraivauskeikasta yhdeksän euroa/päivä plus kulukorvaukset. Kauankohan viipyisivät?”