Blogi: Heikki Porkka, ma 18.12.2017 16:34

Ruotsi potee metoota, Suomi kärsii pimityksestä ja valehtelusta

Toimittaja Maria Pettersson kirjoitti Helsingin Sanomiin 4.8.2015 artikkelin, jossa hän pyrki todistamaan vääräksi huolestuneiden ihmisten ajatukset Ruotsin muuttuneesta turvallisuustilanteesta.

Pettersson kävi Malmön huonomaineisella maahanmuuttaja-alueella ja totesi kaiken olevan kohtuullisen hyvin.

Vastoin Petterssonin luomaa kuvaa Malmön poliisi varoitti sunnuntaina 17.12.2017 yksin ulkona liikkumisesta hämärän ja pimeän aikaan.

Viranomaisten varoitus herätti ajatuksen, ottavatko Helsingin Sanomien ja Yleisradion usein mainitsemat äärioikeistolaiset ja / tai natsit vallan Malmössä, kun hämärä laskeutuu?

Mikään ei ole kuitenkaan niin varmaa kuin epävarma, sillä Ruotsin poliisi yhtyi Maria Petterssonin pari vuotta aiemmin luomaan käsitykseen seuraavana päivänä, 18.12.2017, todeten, että vetää edellispäivän lausuntonsa takaisin ja toteaa, että kaikki voivat liikkua kaupungissa vailla pelkoa.

Malmön poliisin ailahteleva lausuntojen antaminen liittyy tapaukseen, jossa 17-vuotias nuori nainen joutui kidutuksen kaltaisen pahoinpitelyn uhriksi, jonka lisäksi hänet joukkoraiskattiin.

Poliisin ja toimittaja Petterssonin uskottavuutta heikentää kuitenkin tieto siitä, että joukkoraiskaus oli Malmössä jo kolmas viimeisen kuukauden aikana.

Luotettavuuskerroin laskee entisestään, kun tiedostaa, että Ruotsissa on 21.6.2017 julkistetun raportin mukaan 61 aluetta, joilla turvallisuus on normaalia heikommalla tasolla.

Kahdeksan alueista sijaitsee Malmössä. Niiden joukosta viisi, Sofielund södra (Seved), Rosengård södra, Nydala, Hermodsdal ja Lindängen, on luokiteltu punaiseen eli turvallisuuden kannalta heikoimpaan luokkaan. Kaksi kolmesta viimeisimmästä joukkoraiskauksesta toteutuivat Sofielundissa.

Lisäksi Malmössä on kolme aluetta (Holma, Bellevuegården ja Kroksbäck), jotka on sijoitettu riskiluokkaan, joka tarkoittaa, että niiden turvallisuustilanne ei ole vakaa ja on altis heikkenemään entisestään.

Kaikki Malmön edellä mainitut alueet löytyvät linkin sivulta 41.

Malmön turvallisuustilanteen heikkoudesta kertoo myös se, että siellä heiteltiin vuonna 2016 varsin innokkaasti kranaatteja, kuten linkistä löytyvästä listauksesta selviää.

Suomalaisten enemmistö uskoo edelleen Helsingin Sanomien ja Yleisradion uutisointia, jonka puitteissa ei ole vielä koskaan ylletty avoimelle ja rehelliselle tasolle. En tiedä uskovatko toimittajat itse uutisointiinsa, mutta ainakin useat poliitikot tuntuvat uskovan toimittajien luomiin satuihin ja tarinoihin.

Demokraatti-lehden 26.11.2015 julkaiseman uutisen mukaan ”Maria Pettersson aloittaa tammikuussa europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sdp) avustajana Brysselissä.

Hän vastaa mepin viestinnästä ja lehdistösuhteista sekä seuraa muun muassa veronkiertoon, vapaakauppasopimuksiin, ihmisoikeuksiin ja turvapaikanhakijoihin liittyviä asioita.”

Petterssonin työ alkoi varsin mallikkaasti, sillä 8.3.2016 Akavalainen-lehti julkaisi Miapetra Kumpula-Natrin kolumnin, jossa europarlamentaarikko väittää, että Balkanin maanteillä vaeltaa korkeakoulutettujen joukko”.

Kumpula-Natri kertoi Akavalaisen lukijoille, että ”Tälläkin hetkellä balkanilaisen maantien laitaa taivaltaa jalan joukko matematiikanopettajia, arkkitehtejä, taloustieteilijöitä ja hammaslääkäreitä”.

Onko teksti Maria Petterssonin käsialaa? Epäilys herää sen vuoksi, että tekstin sisältö on yhtä absurdi kuin Petterssonin Helsingin Sanomiin kirjoittama Malmö-huijaus.

Teksti voi olla myös Kumpula-Natrin kynästä, sillä kuten tiedetään, hänen kokoomustaustainen puolisonsa Pasi Natri käärii liiveihinsä sitä enemmän valuuttaa mitä enemmän Suomeen valuu haitallista maahanmuuttoa.

Pasi Natri on Luona Oy:n hallituksen jäsen, ollut alusta pitäen. Luona Oy teki vuonna 2016 vastaanottokeskuksilla kolmen miljoonan voiton, jonka lisäksi sen liikevaihto kolminkertaistui edellisvuoteen verrattuna ollen lähes 53 miljoonaa.

Auttaminen on arvokas asia!! Varsinkin, kun takaajana on valtio eli kansalaisten maksamat verovarat. Kyse on sosialidemokraattis-kokoomuslaisesta sosialismista, jonka avulla rahat kaadetaan omaan taskuun samalla, kun kansalaisille jätetään maksajan ja kärsijän rooli.

Törkeää toimintaa, johon herkempi ja oikeudentuntoisempi kansakunta reagoisi voimakkaasti.

Lopuksi kysymys, jonka sisällöllä on yhteys tekijään, joka löytyy käsittääkseni kaikilta Ruotsin riskialueilta, jotka eivät Ruotsin hallituksen mukaan ole no go –zoneja vaan ainoastaan alueita, joilla ilmenee paljon sosiaalisia ongelmia. Vastoin Ruotsin hallituksen tiedotusta suosittelen kaikkien listalla olevien alueiden välttämistä ainakin hämärän laskeuduttua.

Mitä yhteistä on seuraavilla mailla?

Syyria, Irak, Iran, Jemen, Libya, Algeria, Bangladesh, Brunei, Kuwait, Libanon, Malesia, Oman, Pakistan, Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja Sudan.

Vastaus: ne eivät salli Israelin kansalaisten maahantuloa.

Who cares? Vaikuttaa siltä, että ei oikeastaan kukaan, koska kaiken pahan alkujuuri on Donald Trump, jos medialta ja politiikan kukkahattuväeltä kysytään.

Mikä on yhteinen tekijä, joka koskettaa 16 edellä mainittua maata ja suurinta osaa Ruotsin no go -alueista sekä Ruotsin valtavia seksuaalirikosongelmia? Islam, jonka useat edustajat eivät arvosta länsimaista elämäntapaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, vapautta ja naisten tasavertaisia oikeuksia.

Heikki Porkka ma 18.12. 16:34

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09. 10:28

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Ihmisen tulee ajatella

ti 20.01.2026 11:14

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?

su 07.09.2025 18:20

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Valtamedia piilottaa Epstein tiedostojen paljastamat karmeudet Suomessa ja leimaa ne salaliittoteorioiksi - Maailman ylin luokka vailla mitään vastuuta moraalittomuudestaan

su 22.02.2026 12:38

Heikki Porkka

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09.2025 10:28

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44