Eläkeläismies Reijo Tossavainen (ps) kiinnitti Oikean Median blogissaan eilen huomiota toimittajakuntamme punavihreään poliittiseen agendaan käyttäen esimerkkinä Suomen Uutiset -lehden pääkirjoitusta Helsingin Sanomien viime vuosien yhä kiihtyvästä muutoksesta.

Taustalla on tutkimustieto, jonka mukaan journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista Vihreitä kannatti 47,7%, Vasemmistoliittoa 27,3%, Sosiaalidemokraatteja 11,4 prosenttia, Kokoomusta 4,5%, Keskustaa 4,5% ja Piraattipuoluetta 4,5% vastaajista. Perussuomalaisten tai tai Kristillisten kannattajia kyselyssä ei löytynyt.

Vuonna 2012 puolestaan tutkittiin toimittajan ammatissa työskentelevien poliittisia näkemyksiä. En löytänyt alkuperäistä lähdettä, mutta Ylen jutun mukaan toimittajista 26% kannatti Vihreitä ja 18% Kokoomusta. Lisäksi siinä kerrottiin, että "44 prosenttia ei äänestäisi missään nimessä perussuomalaisia". Silloin soinilaista puoluetta ilmoitti kuitenkin kannattavansa 2% vastanneista. Muista puolueista ei jutussa mainita mitään.

Toimittajien puoluekantajutun ajatuksia herättävin kohta oli kuitenkin se, että Yle, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kieltäytyivät osallistumasta tutkimukseen. Siten siitä puuttuivat suurimpien valtamedioidemme toimittajat, eli se kertoi lähinnä paikallismedioissa työskentelevien toimittajien näkemyksistä.

Se ehkä osin selittää kokoomuksen yllättävän suurta kannatusta toimittajien joukossa (suhteessa opiskelijoihin). Mahdollisina muina syinä tulevat mieleen sekä iän mukanaan tuoma konservatiivisuuden kasvaminen tai poliittisten näkemysten vaihtelu eri aikakausina. Eli ehkäpä nyt työssä olevien näkemykset olivat jo nuorena erilaisia kuin nykyisillä opiskelijoilla.

Syytä mainittujen toimitusten pois jäämiseen ei ole kerrottu, mutta Ylen ja Sanomatalon uutisvirtaa seuranneille lienee selvää, että niiden osalta tulokset olisivat olleet samansuuntaisia kuin journalistien opinahjoista havaitut - elleivät sitten vieläkin punavihreämmät. Ehkä sitä ei haluttu viestittää näiden valtamedioiden koko väestön (paljon oikeistolaisempia) näkemyksiä myötäilevälle lukijakunnalle.

Mutta palataan takaisin alkuun. Tossavainen nosti asian esille ja minä jatkan kysymällä, että mitä lehdistömme yksipuoliselle poliittiselle värittyneisyydelle olisi tehtävissä?

Onhan toimittajillakin oikeus poliittisiin näkemyksiin, ja jopa sellaiseen kelvottomaan toimitustyöhön, jossa omat näkemykset värittävät ja vääristävät tiedonvälitystä (täällä tuore esimerkki). Paitsi ehkä Ylellä, joka on veronmaksajien rahoittama ja siksi sillä pitäisi olla velvollisuus mahdollisimman objektiiviseen tiedonvälitykseen.

Itse en näe asian korjaamiseen oikeastaan muuta keinoa kuin ei-vihervasemmistolaisesti ajattelevien nuorten kannustamisen journalistiikan ja viestinnän opiskeluun. Tie on pitkä ja hidas, mutta ottaen huomioon median valtavan vaikutuksen kaikkiin elämänalueisiin olisi sille tielle kuitenkin lähdettävä.

Mutta mistä me löydämme ne nuoret, jotka uhraisivat elämänsä pelastaakseen suomalaisen tiedonvälityksen uskottavuuden? Siis ne sankarit, jotka vapauttaisivat suomalaiset vihervasemmistolaisen toimittajakunnan mielipidediktatuurista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
Media värittää maailmankuvaamme
Jounalistin ohjeet ja valtamedian todellisuus