Olen jo pitkään epäillyt, että äärimmäisessä vasemmistossa toimivat henkilöt ovat muka-suvaitsevaisia, muka-älyllisiä ja muka-sivistyneitä. Eiliset uutiset Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä vahvistivat tätä käsitystäni.
Tarkoitan salolaista Vasemmistoliiton listoilta kaupunginvaltuustoon valittua Jaana Haapasaloa, jonka päälle oli uimahallissa roiskahtanut vettä perhosuintia harrastaneesta henkilöstä. Haapasalo oli tästä kimmastuneena käynyt oman kertomansa mukaan haukkumassa perhostelijaa, minkä jälkeen hän oli saanut huomautuksen uimavalvojalta.
Tämän Haapasalo kertoi aiheuttaneen itselleen mielipahaa ja liikunnan ilon menetyksen. Niinpä hän keksi vaatia Salon kaupungilta 500 euron korvausta menetyksistään ja aikoo tarvittaessa viedä asian oikeuteen.
Jos nyt ihan suoraan sanon, on Haapasalo itse aiheuttanut pahaa mieltä huudellessaan kanssauimarille. Lisäksi valtuutetun vaatimus satojen eurojen korvauksista on epäsivistynyttä ottaen huomioon hänen oman käyttäytymisensä tapahtumapaikalla normaalin tapahtuman yhteydessä. Hän on myös osoittanut täydellistä suvaitsemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä kilpauimareita kohtaan, sillä missä muuallakaan sellaiset voisivat harjoitella kuin uimahalleissa?
Koska Haapasalo on sanonut vievänsä asian oikeuteen, on syytä toivoa oikeusistuimen ymmärtävän, että hänen vaatimuksensa on siksi perusteeton, että myös vastapuolen oikeuskulut tuomitaan hänen maksettavakseen - olettaen, että hän korkeasti koulutettuna on kykenevä maksamaan ne itse, eikä lasku lankea veronmaksajille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Meri Pukarinen valaisi ääriajattelun psykologista taustaa
Me suvaitsemme
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44