James Watsonin ansiot tieteentekijänä ovat valtavat, sillä hän selvitti 1950-luvulla yhdessä Francis Crickin kanssa DNA:n rakenteen. Tästä hänelle myönnettiin vuonna 1962 Nobelin palkinto.
Vuodesta 1968 hän toimi yhden maailman parhaan tutkimuslaitoksen eli Cold Spring Harborin laboratorion johtajana. Tänä aikana laboratorion tutkijat ansaitsivat useita Nobelin palkintoja. Watson erosi sen johdosta vuonna 2007 herätettyään kohun ottamalla kantaa ihmisryhmien välisiin älykkyyseroihin.
Tuore Science-lehti kertoi, että Cold Spring Harborin biologian laitoksen nimestä on poistettu James Watsonin nimi näiden ihmisryhmien älykkyyteen liittyvien näkemysten takia. Näyttää siis siltä, että nykyaikana poliittinen korrektius on amerikkalaisessa tutkimuslaitoksessa tärkeämpää kuin tieteellinen meriitti.
Ronald Fisher oli puolestaan keskeisessä roolissa nykyaikaisen tilastotieteen syntyessä 1900-luvun alkupuolella. Häntä on jopa sanottu neroksi, joka lähes yksinään loi nykyaikaisen tilastotieteen perustan.
Samainen Sciencen juttu kertoi, että myös Fischerin näkemykset rotujen välisistä eroista ovat johtaneet häntä esittäneen lasimaalauksen poistamiseen Cambridgen yliopistosta. Tämä osoittaa, että myös Iso-Britanniassa poliittinen korrektius on tärkeämpää kuin tieteelliset ansiot.
Edward Cope oli kolmas tutkija, jonka kunnia on viime vuosien poliittisen korrektiuden kiimassa vedetty lokaan. Hän oli amerikkalaisen paleontologian uranuurtaja, jonka nimestä jo johdettu arvostetun amerikkalaisen tiedelehden nimi, "Copeia".
Nyt tuo nimi on päätetty muuttaa muotoon "Ichthyology and Herpetology", koska poliittinen korrektius näyttää olevan lehden toimituksessa merkittävämpää kuin tieteelliset saavutukset, koska perusteluna oli Copen aikanaan esittämä näkemys, jonka mukaan muut ihmisryhmät kuin valkoiset ovat näitä apinamaisempia.
Edellisten lisäksi Sciencen juttu kertoi siitä, että eliöiden luokittelun perustaja Carl von Linnén nimi poistetaan Amerikan hyönteistieteellinen yhdistyksen järjestämän opiskelijakisailun nimestä, joka on tähän asti ollut "Linnaean Games". Syynä oli se, että Linné oli aikanaan liittänyt joihinkin ihmisryhmiin negatiivisia ominaisuuksia. Näin myös amerikkalainen tiedeseura on osoittanut näkemyksensä, jonka mukaan poliittinen korrektius on arvokkaampaa kuin tiede.
Lopuksi on vielä todettava, että Science lehti kertoi näistä muutoksista erittäin neutraalisti. Toisin sanoen se ei lähtenyt millään tavalla puolustamaan tieteen suurmiesten muistoa, vaan hyväksyi mukisematta näkemyksen, jonka mukaan tieteellä ei ole samanlaista arvoa kuin poliittisella korrektiudella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kulttuurisia eroja
Miksei poliittisen korrektiuden hinnasta keskustella?
Tiede totuudenjälkeisen yksisilmäisten maailman poliittisena uhrina
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44