Anter Yasa on se kurdi, joka ilmiantoi aikanaan ns. lelusalakuljettajan ja Hussein Al-Taeen rasistiset vitsit. Lisäksi hän heitti Twitterissä läppää Valiolle, minkä seurauksena maitotalo harkitsi turkkilaishenkilön kuvan poistamista jugurtistaan.
Yasa on siis maallistunut muslimi, joka ei halua Suomen muuttuvan samanlaiseksi kuin se islamilainen yhteiskunta, josta hän aikanaan lähti pois. Tästä syystä Suomeen tulleissa maahanmuuttajissa on paljon henkilöitä, jotka eivät pidä hänestä.
Kolme päivää sitten Yasa twiittasi Myyrmannista seuraavan viestin: "Turvassa. Poliisilla tiedot. 10-15 kappaletta 15-20v maahanmuuttajatautaisten muslimien joukko. Useita silminnäkijöitä. Varastivat puhelimeni. Ehdin twiitata aikaisemmin ennen kuin kävivät uusiksi ostoskeskuksen ulkona päälle. Soitin 3krt häkään. Useat muut tekivät myös."
Siihen kommentoi Itä-Uudenmaan poliisi seuraavasti: "Hei! Itä-Uudenmaan poliisi on saanut ilmoituksen mainitusta tapahtumasta, ja asiasta on tehty rikosilmoitus. Poliisi selvittää asiaa. Tapauksesta ei tiedoteta toistaiseksi enempää."
Yasa kertoi myös näin: "Vartija sanoi: ´jos noi käy sun päälle, ansaitset´, ja heitti ulos ostoskeskuksesta pyydettyäni apua. Nappasi kädestä kun yritin soittaa 112 tajuttuani ettei vartijoista ole apua. Häkäänkin joutui soittamaan useasti. Eivät uskoneet. Voit arvata kyseisten vartijoiden uskonnon."
Yasa twiittasi myös, että "Päähän useita kymmeniä iskuja. Rintakehään useita kymmeniä iskuja. Useampi potku naamaan. Heittivät myös kivillä päähän, hakivat kepit ja yhdellä oli satunnaisen ohikulkijan huudon mukaan puukko. Tekijät n. 10-15 muslimitaustaista nuorta 15-20v."
En ole huomannut suomalaisen valtamedian kertoneen asiasta. Ehkäpä ne eivät usko tapahtunutta. Vai pelkäävätkö toimittajat seurauksia, jos uutisoivat asiasta. Tai ehkä tapaus ei vain sovi suurimpien medioimme sinisilmäisiin agendoihin. En tiedä.
Jos ja kun tapaus osoittautuu todelliseksi, on kysyttävä, että mitä Suomelle on oikein tapahtumassa. Eli tuottaako muslimimaista suuntautuva humanitaarinen maahanmuutto meille tulijoiden kotimaista tuttuja toimintatapoja, joilla raivataan pois erimielisiä henkilöitä? Eli onko Suomi muuttumassa turvallisuutensa suhteen kehitysmaaksi? Ja eikö edes ostoskeskusten vartijoihin voi enää luottaa hädässä?
Tämä kaikki selvinnee poliisitutkinnan valmistuessa ja viimeistään sitä seuraavassa oikeudenkäynnissä. Tässä vaiheessa olisi kai parasta toivoa, että vastaus kaikkiin edellä esittämiin kysymyksiin on "ei". Ja että Yasa olisi siis keksinyt koko jutun - valitettavasti vain hänen henkilöhistoriansa viittaa vahvasti siihen, että karut tapahtumat ovat yhtä tosia kuin se, että sadetta seuraa auringonpaiste.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikeus totesi kunniaväkivallan tapahtuneen
Verikoston kieltävä sopimus
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44