MTV3 kertoi, että sisäministeriössä on valmisteilla ulkomaalaislain muutos, jonka toteuduttua alaikäisiin perheenyhdistäjiin ei enää sovellettaisi tulorajoja, mikäli he ovat saaneet oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella. Ministeriötä johtavan Maria Ohisalon mukaan "nopea perheenyhdistäminen tukee menestyksekästä kotoutumista. Oikeus perhe-elämään on erityisen tärkeä maahan yksintulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille."
Nähtäväksi jää, tapahtuuko uudistuksen voimaan saattamisen jälkeen sellainen ihme, että somalit ja irakilaiset nuoret miehet siirtyvät pikaisesti maahan saavuttuaan työelämään tai suorittamaan eri oppilaitosten tutkintoja, sekä luopuvat vaatimasta naispuolisilta sukulaisiltaan muslimitapojen mukaista pukeutumista ja käyttäytymistä. Tai käykö suorastaan niin, että heistä suuri osa luopuu islamista ja siirtyy länsimaisen sekulaarin kristinuskon kannattajiksi.
Erityisen suurella mielenkiinnolla odotan myös sitä, että innostaako aikanaan voimaan tuleva perheenyhdistämisen helpottaminen entistä innokkaampaan ankkurilasten lähettämiseen kehitysmaista Suomeen. Pianhan se on taas mahdollista, kun EU-maat ovat availemassa rajojaan koronaviruskriisin jälkeen - ellei tauti sitten jälleen lähde leviämään pakottaen valtiot sulkeutumaan uudelleen.
Kaiken kaikkiaan tämä(kin) hallituksen toimenpide osoittaa, että äänestämisellä on väliä. Jos antaa tukensa vihervasemmistolle tai aina pettävälle Keskustalle voi lopputulos hyvinkin olla sen mukainen. Tämä olisi meidän kaikkien hyvä muistaa myös seuraavien vaalien yhteydessä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää hallituspolitiikkaa
Osoittiko juhannus, että jotain tarttis tehdä?
Työoikeus laittomasti maassa oleville
Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Syntyikö Jumala 2600 vuotta sitten?
pe 18.04.2025 13:22Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Ursula von der Leyen suunnannut katseensa nyt EU-kansalaisten 10 biljoonan euron säästöihin - Hyvinvointimme tulossa tiensä päähän
ke 16.04.2025 16:16Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Altistaako liberaali seksuaalikasvatus nuoria seksuaaliselle hyväksikäytölle?
la 05.04.2025 10:33Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44