Blogi: Reijo Tossavainen, la 16.12.2017 01:10

Hesarista tuli punavihreiden mitään kaihtamaton äänitorvi

Punavihreät ovat nykyisin toimittajakunnassa selvänä enemmistönä. Se näkyy sisällössä yhä jyrkempänä ja yksipuolisempana punavihreän aatemaailman tuputtamisena. Se on eräänlaista uustaistolaisuutta.

Kehitys on demokratian kannalta erittäin huolestuttavaa. Onhan sanottu, että media on kolmas valtiomahti. Sitä se todella on, sillä yksittäinen toimittaja pystyy usein vaikuttamaan enemmän asioihin kuin yksittäinen kansanedustaja.

Suomen Uutisissa päätoimittaja Matias Turkkila julkaisi juuri pääkirjoituksen, joka on harvinaisen suorasanainen, mutta samalla harvinaisen oikeaan osunut arvio nykytilanteesta. Luettuasi sen peruuta Helsingin Sanomien tilaus, ellet jo ole sitä tehnyt.

Tässä Matias Turkkilan kirjoitus kokonaisuudessaan:

“Pimeällä kekkosajalla suomalaisen valtamedian keskeisin tehtävä oli vuosikymmenten ajan estää faktatiedon esillepääsy. Tilanne parani hetkeksi, mutta viime vuosina on taas kuljettu pahempaan suuntaan. Osa suomalaisista uutisvälineistä on muuttanut muotoaan. Ne eivät ole enää uutisvälineitä, vaan niistä on tullut rivon poliittisia lifestyle-julkaisuja. Erityisen räikeästi tähän suuntaan on kulkenut Helsingin Sanomat NYT-liitteineen.

Olen syksyn mittaan keskustellut useiden perinteisen median edustajien kanssa. Viesti on yhtenevä: HS on muuttunut rajusti. Se on klikannut henkisen tehosekoittimensa ”vatkaa”-asentoon; hämmästyttävän moni muiden medioiden toimittaja seuraa innolla perässä. Selväjärkiset toimittajat ovat tämän joukkion panttivankeina. Poliittiseksi aktivistiksi ryhtynyt media pelaa HS:n johdolla häiriintynyttä peliä, jossa journalistiset säännöt riippuvat siitä, kenestä kulloinkin on kyse. Suosikkien teot selitetään parhain päin, inhokit demonisoidaan ja häpäistään.

Se, mikä ennen yhdisti kansakuntaa, on nyt mätää pahuutta. Kaikkea, mikä ennen oli hyvää ja rakasta, ilkutaan. Perhe, uskonto ja perinteet ovat yhtä taaksejäänyttä elämää kuin Eldankajärven jää. Perusperhe paha, epäsukupuoliperhe hyvä. Leppoisat riparipapit hiiteen, hurmahenkiset tottelemattomuus-Toiviaiset estradille. Suvivirsi on syvältä, We are the world parasta maailmassa.

Tympeästä luterilaisuudesta pitäisi luopua, koska eihän milleniaalinuoriso typeriin vanhatestamentillisiin satuihin usko. Tilalle tarjotaan vihreää apokalypsiä, jonka vitsaukset on kopioitu Mooseksen kirjasta. Maailmanloppu, vedenpaisumus, kärventyminen, ötökät. Tottele tai kärsi.

Vitsejä, jotka joku voisi tulkita loukkaaviksi, ei enää kerrota. Kaksimieliset kaskut ovat häirintää – valtapositiosta tapahtuvaa miesalistamista, sikaa. Sukupuolielimistä ei sivistyneessä yhteiskunnassa enää puhuta – ellei puhuja satu olemaan vihreä feministinainen. Saara Särmän alaston liha vyöryy hesarissa verkkokalvoillesi , Rosa Meriläinen voi rauhassa kuvailla vaginatreenejään. ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”, voit kuulla sanovan. Vastalauseita ei hyväksytä. Sano ”yök”, vastaanota raivohullu nettiteurastus. Samojen toimesta, joiden mielestä nettikiusaaminen on väärin.

Naisten häirintäkokemuksia nostavaan #metoo-kampanjaan osallistuvia ylistetään. Maahanmuuttajien väkivaltatekoja esiin nostavat saavat peräänsä yhdenvertaisuusvaltuutetun ja poliisin.

Entisajan inkvisitiopapit lahtasivat vanhojapiikoja, nykyajan feministinaiset lynkkaavat setämiehiä. Työnantajat joutuvat jatkossa räknäämään, montako veren makuun päässyttä #metoo-aktivistia he uskaltavat hikisten duunariukkojen keskelle laskea.

EU-projektiin intomielisesti suhtautuva media hörisee innoissaan, kuka presidenttiehdokkaista latelee epädemokraattisesta EU-suurvaltaprojektista epämääräisintä diipadaapaa. Asioista ei ole tarkoituskaan saada tolkkua. Median tärkeimmän tehtävän pitäisi olla vallanpitäjien valvonta, mutta se ei käsittele EU-toimijoita tai muita suosikkejaan vallanpitäjinä lainkaan.

HS kiirehti toistamaan Töölöntorin alpakkafarssin alkuvaiheen valheita ja osoitti samalla tukea poliittiselle väkivallalle. Se leimasi valemediaksi kaikki brittiläiset lehdet, jotka tukivat Brexitiä.

Huhtasaarta – ainoaa ehdokasta, jolla ei ole Venäjä-yhteyksiä – syytetään Venäjä-yhteyksistä. HS:n piiristä, luonnollisesti.

Suomalainen media ei välitä siitä kirkuvasta ristiriidasta, ettei yksikään suomalainen päässyt äänestämään EU:n presidentistä. Ei päässyt, eikä pääse. EU ei tottele äänestäjää. Sitä ei voi ohjata kansanvallalla. Se on ylikansallinen instituutio, määritelmällisesti kansallisen päätäntävallan ulottumattomissa.

Kuten sosialistien luomukset aina, EU on sisältä mätä. Jos EU olisi toimiva konstruktio, se kestäisi kritiikin.

En väsy hämmästelemästä innovatiivisuutta, jolla sosialistipuolueet median myötämielisellä avulla yrittävät tukkia vastustajiensa suita. Isänmaallisuus on nykyään putinilaisuutta. Feminismin typerimmistä järjettömyyksistä huomauttaminen on naisvihaa. Leväperäisen maahanmuuton vastustaminen on rasismia – sitä, mikä pitäisi kirjata rikoslakiin. Teollisuuden puolesta puhuminen on ilmastoskeptisyyttä, EU-keskusvallan vastustaminen pohjoiskorealaisuutta.

Vasen laita pyrkii tekemään omien poliittisten teemojensa vastustamisesta laitonta. Aikamme suurimpia vitsejä on nimittää tällaista edistäviä tahoja liberaaleiksi. Mutta juuri näin vastuullinen media tekee – kääntää maailman päälaelleen.

Nykyään oikeaa isänmaallisuutta on ylikansallisen EU:n varaukseton kannattaminen, lainsäädäntövallan luovuttaminen, rajojen avaaminen, omasta valuutasta luopuminen, suvereniteetin jakaminen ja vieraiden joukkojen hyväksyminen Suomeen. Edes vuoden 1940 välirauhassa Suomelle ei sälytetty näin raskaita vaatimuksia.

Stalin joutui komentamaan Suomen-ryöstöretkelle miljoona sotilasta. Vihreä vasemmisto antaa ehdoitta kaiken pois, saadakseen hallita Suomi-nimistä provinssia, yhdessä Euroopan unionin kanssa.”

……

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää!

Reijo Tossavainen la 16.12. 01:10

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12. 18:28

Petteri Orpo: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"

ke 05.12. 22:25

Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

ti 04.12. 14:53

Agendamedian yksipuolinen räksytys on omaan nilkkaan ampumista

pe 30.11. 00:11

Kokoomus haluaa olla ylikansallinen kokoomus

ma 26.11. 09:56

Agendamedia valehtelee ja solvaa perussuomalaisia

to 22.11. 23:20

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

ti 20.11. 16:39

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11. 23:28

Stubbin vähäinen järjenjuoksu heilahtelee laidasta laitaan

ma 05.11. 23:45

"Vastuullinen journalismi" kampanja on agendajournalismin peittely-yritys

ma 29.10. 18:06

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

to 13.12.2018 23:41

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Viimeinen blogi vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

to 13.12.2018 23:46

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhoja kirjoja

to 13.12.2018 23:43

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40