Blogi: Heikki Porkka, ma 11.12.2017 10:03

Äärimedia Yleisradio

Yle leimaa lainkuuliaisia kansalaisia toistuvasti kategorioimalla heidät ääriainekseksi, joka muodostaa uhan yhteiskunnan turvallisuudelle. Viimeisin esimerkki Yleisradion tarkoitushakuisesta leimaamisesta on 612-soihtukulkue, jonka Yle nimesi ääri-ihmisten tapahtumaksi.

Todellisuudessa 612-soihtukulkue on kansallismielisten kulkue, joka osoittaa kunnioitusta uhrauksille, joiden ansiosta Yleisradionkin toimittajilla on sananvapaus ja mahdollisuus soittaa suuta niille, joista eivät pidä.

612-kulkueen osalta Yle leimasi myös ulkomaalaistaustaisia, jotka osallistuivat tapahtumaan. Kulkueeseen osallistui esimerkiksi etiopialaistaustainen tummahipiäinen pariskunta, joka on asunut Suomessa kymmenisen vuotta. Ilmiselviä ääri-ihmisiä? Hus, hus, pois Suomesta tuollaiset ääri-ihmiset, sitäkö Yle ajaa takaa?

Yleisradion toimituksen harjoittama tarkoitushakuinen leimaaminen tuo mieleen ajan, jolloin isänmaalliset ihmiset leimattiin Ylen toimesta neuvostovastaisiksi. Nykyisellä leimaamisella on kaksi kohdetta, itsenäisyyden lunastaneita kunnioittavat ja EU-kriittiset, jotka eivät välttämättä muodosta yhtä yhteistä ryhmää.

Yleisradion toimituksessa on ollut jo pitkään pallo pahasti hukassa. Pallo on hukassa erityisesti moraaliselta kannalta, sillä rehellisyydestä ja tasapainoisesta toiminnasta Ylen toimittajia ei voi moittia. Sen sijaan manipulaatio ja halveksiva suhtautuminen suureen osaan kantaväestöstä ovat muodostuneet Ylen uutisoinnin tavaramerkeiksi. Manipulaatio on joko sanallista tai etnisesti ei-suomalaisten henkilöiden kohottamista osoittamaan ulkoa tulleiden hyvyyttä suhteessa kantaväestöön.

Viimeisin merkittävä kantaväestön isänmaallisten tölviminen toteutui itsenäisyyspäivän tapahtumien ympärillä.

Yle otsikoi 4.2.2017 : Lastentapahtuma alpakoineen joutuu siirtymään äärikansallismielisten mielenilmauksen tieltä Helsingissä”

(Alkuperäisessä otsikossa Yle nimesi soihtukulkueen äärioikeistolaiseksi, joka vaihdettiin äärikansallismieliseksi seuraavana päivänä, 5.2.2017.)

Leipätekstistä: ”Helsingin Tukkutori on saanut poliisilta kehotuksen hoitaa itsenäisyyspäiväksi Töölöntorille suunnitellun lastentapahtuman toisaalle turvallisuussyistä. Torilla on samaan aikaa määrä kokoontua jyrkän kansallismielinen, Helsingin Sanomat kertoi.”

Yle ei ole ainakaan toistaiseksi haastatellut äärikansallismielisiä etiopialaisia. Sen sijaan Ylen toimittaja oli käynyt laskemassa kuinka monta uusnatsia osallistui noin 3 500 hengen soihtukulkueeseen. Jos en väärin muista, Ylen toimittaja löysi heitä noin 30.

Kuinka monta uuskommunistia työskentelee Ylessä? Veikkaan, että useita kymmeniä, saattaa olla jopa satoja. Onko Yle uuskommunistinen media? Kommunismi on ideologia, jonka nimissä on murhattu ja kidutettu enemmän ihmisiä kuin minkään muun poliittisen ideologian nimissä on koskaan tehty. Kommunismissa on keskitytty enimmäkseen omien kansalaisten surmaamiseen ja kiduttamiseen. Vertauskuvallisesti Yleisradiossa keskitytään kantaväestön halveksuntaan.

Ei ole oppi ojaan kaatunut. Tampereen yliopiston raakileet ovat puhjenneet kukkaan Ylessä.

Seuraavassa on katsaus lähihistoriaan. Tarkoitushakuisesti nostan esiin ihmisiä, joita Ylen uutisoinnissa on joko ihailtu tai solvattu.

Alla on lyhyt esittely henkilöistä Ahmed Al Chibib, Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, Saido Mohammed, Rami Adham ja Jussi Halla-aho. Esittelyn jälkeen seuraa arvio siitä, millä tavoin Yleisradiossa on suhtauduttu heihin.

1. Ahmed Al Chibib on Suomeen kulkeutunut irakilainen moniosaaja, jonka rikollista toimintaa SDP suojeli vuosien ajan. Al Chibib uhkaili viranomaisia väkivallalla ja pommi-iskulla, syyllistyi laittomaan maahantuontiin, rikkoi useaan otteeseen elintarvikelakia ja jätti jälkeensä valtavat velat karattuaan Suomesta takaisin isiensä maille. Al Chibib oli SDP:n eurovaaliehdokas ja varavaltuutettu Turussa.

2. Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen on Suomeen Irakista kulkeutunut räppäri, joka surmasi kävelyllä olleen vanhan miehen teräaseella Helsingin Puotilassa. Hän esiintyy myös Palefacen musiikkivideolla, jolla paistattelevat monet tunnetut äärivasemmistolaiset henkilöt.

3. Suomessa asuva somali Saido Mohamed käytti sosiaalitoimen Saidon siskolle tarkoittamat 44 000 euroa omiin tarkoituksiinsa. Tieto perustuu Saidon siskon ja toisen todistajan lausuntoon, jotka tulivat ilmi Saidon siskon saatua tuomion törkeästä petoksesta.
Saido on vuoden 2011 pakolaisnainen ja oli vielä ennen vuoden 2016 joulukuuta vihreiden kuntavaaliehdokas, mutta perui ehdokkuutensa oikeudenkäynnin seurauksena julki tulleiden tietojen jälkeen. Vihreille Saido oli merkittävä ehdokas, josta osoituksena ex-puheenjohtaja Ville Niinistön innokas poseeraus hänen kanssaan.
Saido muistetaan myös siitä, kun hän ja SDP:n Nasima Razmyar peruivat keväällä 2016 tulonsa Ylen A2:n turvattomuutta käsittelevään iltaan. Musliminaiset kieltäytyivät tulemasta, koska paikalla oli heidän mielestään vääriä keskustelijoita. Osanottonsa perui myös vihreiden stressi- ja loukkaantumisautomaatti Jani Toivola. Väärillä keskustelijoilla lienee tarkoitettu somalin raiskaamaksi joutunutta suomalaisnaista ja persujen kansanedustajaa.

4. Suomessa asuva syyrialainen Rami Adham tunnettiin aiemmin nimellä lelusalakuljettaja. Syksyllä 2016 selvisi asioita, joiden seurauksena moni epäilee, että lelujen salakuljetus oli peiterooli.
Paljastui, että Adham vietti matkoillaan aikaa terroristien kanssa sekä kirjoitti nettiin tekstejä, joissa esitti etnisiä puhdistuksia vääräuskoisten ja -rotuisten karkottamiseksi. Hän teki myös ystävänsä kanssa feikkivideon valehdellen haavoittumisestaan Syyrian sodassa.
Kansainvälisen toimintansa ohella Adham on ollut syksyllä 2016 oikeudessa syytettynä pahoinpitelystä, veropetoksesta ja törkeästä dopingrikoksesta.
Adhamin lelusalakuljetustoimintaan on kuulunut monenlaisia keräystapahtumia, esimerkiksi taidehuutokauppa, jonka suojelijana toimi Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio.
Rami Adham liittyi syksyllä 2016 SDP:n jäseneksi, päämääränä nähtävästi kuntavaalit. Adham sai voimakasta tukea ex-ulkoministeri Erkki Tuomiojalta, jonka kanssa Adhamista julkaistiin yhteiskuva. Myöhemmin nousseen kohun seurauksena Adham erosi demareista.

5. Jussi Halla-aho (ps) on suomalainen europarlamentaarikko, joka valisti suomalaisia ENNAKKOON usean vuoden ajan ongelmista, joita olemme nyt kohdanneet holtittoman ja vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena.
Valistustyöstään Halla-aho ”palkittiin” yhteiskunnan toimesta tuomiolla uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Halla-aho pysytteli aina faktoissa ja esitti konkreettisia vertauksia, mutta suomalainen oikeusistuin ei sietänyt itseensä kohdistuvaa arvostelua.
Halla-ahon tuomion todellinen syy on hänen astumisensa Demlan lakimiesten täyttämän oikeuslaitoksen varpaille.

Kaikki kohtien 1 – 4 henkilöt on esitetty Yleisradiossa esimerkkeinä hyvistä maahanmuuttajista.

Monikertainen rikollinen Ahmed Al Chibib on Ylen mukaan yritteliäs ja hyvin länsimaiseen maahan sopeutunut henkilö, josta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Ääriliikemies ja ääridemari Al Chibib?

Vanhuksen tappanut Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen esiteltiin Ylessä nettisivuilla ja tv-ohjelmassa vanhusystävällisenä räppärinä, jolla on hyvä ja mukava luonne. Ääriräppäri Al-Mehsen?

Saido Mohamedin Yle on kertonut olevan esimerkillinen maahanmuuttaja, joka on paitsi opiskellut itselleen ammatin, osallistuu myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Ääripakolaisnainen Saido Mohamed? Tai äärisomali Mohamed?

Rami Adhamin Yle on esitellyt usein (uutisissa, ajankohtaisohjelmissa) merkittävänä ”maailmanparantajana”, jolla on hyvä sydän ja joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Ääridemari Adham? Vai äärilelusalakuljettaja Adham? Tai jopa ääriterroristisymppaaja Adham?

Sen sijaan Jussi Halla-ahoa Yleisradio on demonisoinut vuosien ajan. Pisimmälle meni nykyisin Supossa työskentelevä toimittaja Jyri Rantala, joka nimitteli Halla-ahoa Ylen pääuutisissa rotutohtoriksi. Ääritoimittaja Rantala? Tai vaihtoehtoisesti äärisupolainen Rantala.

Yleisradio on moneen sataan kertaan korostanut maahanmuuttajien hienoutta ja vastapainoksi panetellut niitä, jotka ovat esittäneet faktoihin perustuvaa kritiikkiä maahanmuuttopolitiikasta.

Yllä olevat henkilöt ovat vain pienen pieni esimerkki kaikista vastakkainasettelua luoneiden tapausten määrästä, joita Yle on tuottanut eetteriin.

Ilman epäilyksen häivää voidaan todeta, että Jussi Halla-aho on ollut millilleen oikeassa varoitellessaan faktojen avulla jo vuosien ajan millaiseen Suomeen olemme matkalla. Yleisradio ei ole kuitenkaan taipunut totuuden tielle. Sen sijaan Yle on taistellut kaikin voimin vastaan unohtaen tasapuolisen uutisoinnin ja faktat.

Hämmästyttävintä on, että rehellisten ihmisten maaksi itseään väittävä Suomi hyväksyy edelleen Ylen manipulatiivisen toiminnan. Poliitikkojen osalta ei ole kuulunut merkittävää kritiikkiä, vaikka Yle on tehnyt kaikkensa, että yhteiskunnasta kehittyisi monen muun Euroopan maan kaltainen monikulttuurinen helvetti, jossa a) noudatetaan kaksoisstandardeja, b) toteutetaan kantaväestöä syrjiviä käytäntöjä ja c) sallitaan vaarallisten ulkomaalaisten oleskelu [vapaana], jonka seurauksena kansalaiset joutuvat hankkimaan turvallisuutensa takeeksi ”kättä pidempää”.

Ylen toimittajat ovat sokeutuneet ja kuuroutuneet lähes täydellisesti faktalle, jonka mukaan naapurimaa Ruotsi on Euroopan maahanmuuttopoliittinen takapajula, jonka lisäksi esimerkiksi Saksassa, Britanniassa, Ranskassa ja Belgiassa on vakavia ja hengenvaarallisia ongelmia, jotka ovat seurausta lepsusta maahanmuuttopolitiikasta. Useimmat ongelmat kumpuavat sylttytehtaasta, jonka nimeä ei yleensä mainita. Sylttytehdas on poliittis-uskonnollinen oppirakennelma nimeltään islam.

Heikki Porkka ma 11.12. 10:03

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

"Luotettavan ja vastuullisen" median edustaja vedättää suomalaisia

Klo 11:17.

Neuvostoliittolainen Suomi

pe 21.09. 10:18

Yleisradio todellisuutta muokkaamassa

ke 19.09. 21:39

"Pieni tyttäreni murhattiin järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurauksena"

ma 17.09. 10:29

Li Andersson ja Jussi Halla-aho - utopia vastaan realismi

la 15.09. 12:31

Ihmisroskasta ja rikkaruohosta

to 13.09. 09:14

Ihmisroskan maan pehmeästä politiikasta

ti 11.09. 20:24

Suomalaisten älykkyydestä, viisaudesta ja tyhmyydestä

la 01.09. 11:44

Ranskan uusi Napoleon ja kokoomuslainen Waterloo

pe 31.08. 12:00

Helsingin Sanomien toimittaja ääriuutisoi

ke 29.08. 13:45

blogit

Vieraskynä

Suojeleeko oikeus ns. kansanryhmää sananvapauden kustannuksella?

su 16.09.2018 21:32

Juha Ahvio

Trumpin nimittämä tuomari Brett Kavanaugh Soros-vehkeilyn kohteena

pe 21.09.2018 22:46

Professorin Ajatuksia

Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?

la 22.09.2018 22:42

Jukka Hankamäki

Moniosaajat loihtivat kaikille miehille porttikiellon omilla raiskauksillaan

ke 19.09.2018 22:12

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Peruskouluissa opetetaan fundamentalistista islamia

la 22.09.2018 20:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Merkelin auringonpaiste jatkuu lehmänkaupoilla

pe 21.09.2018 22:43

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

"Luotettavan ja vastuullisen" median edustaja vedättää suomalaisia

su 23.09.2018 11:17

Olli Pusa

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09.2018 17:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09.2018 11:36

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Imperialismin kanssa tanssiessa

pe 21.09.2018 22:40

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40